Julkaistu: 2010-04-19T09:50:10+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: Buddy Giovinazzo
Tylyn nihilistisellä Combat Shockilla (1986) lähtemättömän vaikutuksen tehnyt Buddy Giovinazzo saa aikaan elokuvia harvakseltaan lähinnä siksi, ettei rahoituksen kasaaminen hänen suosimiensa laitapuolen kulkijoiden synkkään kierteeseen ajautuvien elämien näyttäminen syylineen kaikkineen ole takuuvarma rahasampo.
Tuorein tapaus Life Is Hot in Cracktown on ollut tekeillä vuosikymmenen verran ja perustuu ohjaajan omaan, 1993 julkaistuun saman nimiseen novellikokoelmaan. Alkuteoksen kymmenestä tarinasta elokuva on rajattu neljään, jotka eivät muodin mukaan varsinaisesti risteydy ja näin muodosta sattumista transsendentaalista merkitystä à la Babel (2006) tai RASISMIELOKUVA Crash (2004). Enemmän Giovinazzoa kiinnostaa näyttää eräänlaisia tuokiokuvia yhteiskunnan syrjäkujille unohtuneista perin inhimillisistä ihmiskohtaloista.
Los Angeleseissa kuvattu slummien asukkaiden ankeaa elämää kartoittava elokuva voisi tapahtua missä Amerikan suurkaupungissa tahansa. Kaduilla kulkevat diilerit ja narkkarit, jengiläiset, työläiset ja työttömät, kaikki omine ongelmineen, jotka usein purkautuvat satunnaiseen väkivaltaan.
On pieni poika ja tyttö selviytymässä ailahtelevien vanhempien kadotessa aina pariksi päiväksi. Lähinaapurissa nuori mies tekee kahta työtä ja opiskelee samalla, vaimon turtuessa kotona rääkyvän vauvan kanssa. Löytyy myös päivänsä sumussa viettävä narkkaripariskunta, joista toinen on transseksuaali. Elokuva käynnistyy rankimmin brutaaliudella päällekäyvimmällä tarinallaan. Katuja partioiva jengiläisnelikko joukkoraiskaa teinitytön. Lopuksi yksi heistä virtsaa alastomaksi revityn tytön päälle ja heittää perään annoksen crackia.
Koko elokuva ei onneksi edusta vastaavaa täysin toivotonta nihilismiä, vaan osassa tarinoista jää näkymään jopa toivoa tulevaisuudelle. Jokainen neljästä jää myös kuitenkin avonaiseksi, korostaen vaikutelmaa satunnaisista elämän siivuista. Nopeasta rytmistä koostuvilla hyppyleikkauksilla etenevä Life Is Hot in Crackdown rymittyy myös toistuvilla tuokiokuvilla slummista. Pienistä hetkistä ei kasva mitään elämää suurempaa, mutta vetävästi kerrottu rankka tarina vakuuttaa todentuntuisuudella.
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
producers
Näyttelijät
Kuvaaja
Levittäjä / Jakelija
Maa
Genre
Kategoria
personLinks