Jarkko Lehtola

Murderock – uccide a passo di danza (Murder Rock – kuoleman tanssi, 1984)

Ohjaaja:

• Lucio Fulci

elokuva arvostelu

Ohjaus: Lucio Fulci

The New York Ripperin (Lo squartatore di New York, 1982) jälkeen Lucio Fulcin ura oli saavuttanut lakipisteensä. Hänen uransa lähti laskukiitoon ja ohjaaja päätyi lopulta kotimaansa tv‑tuotantoihin monen muun maanmiehensä tavoin. Eräänlaisen välikauden muodostaa The New York Ripperin jälkeiset vuodet, jolloin kelvollisia työtarjouksia oli vielä saatavilla ja tuotannolliset puitteet olivat jotakuinkin kunnossa.

Vuonna 1984 valmistunut Murder Rock oli Fulcin paluu giallojen pariin. Odotukset uudelle giallolle olivat The New York Ripperin kohun jälkeen suuret, mutta samankaltaista äärimmäisyyttä hakevat pettyivät pahasti. Vaikka elokuvilla on joitain yhtäläisyyksiä, ovat tempo, rytmi ja tyyli vain niin kertakaikkisen erilaisia, että vertailu ei ole mielekästä eikä oikeudenmukaista.

Murder Rockin tarina sijoittuu newyorkilaiseen korkeatasoiseen tanssikouluun, jonka tanssijoita surmaa tuntematon murhaaja. Erikoisen tapahtumaympäristön esikuvana on Flashdance (1983), jonka kaupallista menestystä lähdettiin hyödyntämään. Elokuvan vaihtoehtoisessa nimessä Slashdance kristalloituu hyvin italialaisen plagioinnin häpeilemätön nerokkuus. Mielipuolista lupausta Flashdance/giallo-hybridistä ei kuitenkaan pystytä lunastamaan, mutta näilläkin meriiteillä elokuva jäänee oudoksi alaviitteeksi tanssielokuvien historiaan.

Perusteemaltaan Murder Rock on klassinen giallo, joka keskittyy pelkästään murhamysteeriin. Sekaan on tungettu rutkasti genrelle ominaista sumutusta sekä irrationaalista logiikkaa ja hahmoja. Jälkimmäisistä hyvä esimerkki on tanssinopettajan käytös: nainen näkee unta murhaajasta, löytää painajaistensa miehen alkoholimainoksesta, etsii hänet käsiinsä ja alkaa tapailla häntä! Graafista väkivaltaa on vähän, mutta pisto sydämeen hattuneulalla paljaan rinnan läpi on täysin tunnistettavaa Fulcia. Kameratyöskentely on sujuvaa, vaikka joitain kuvauksellisia kikkoja ehkä ylikäytetäänkin (välkkyvät käytävät).

Elokuvan mainiosta scoresta vastaa Keith "Lake & Palmer" Emerson. Soundtrack on juuri sopivan banaalia ja pintakiiltoista, kuten teemaan sopii. 80‑luvulla siipiään elokuvamusiikin saralla kokeillut Emerson oli tehnyt aikaisemmin yhteistyötä mm. Dario Argenton kanssa Infernossa (1980). 80‑luku oli giallojen kuolinkamppailua ja on harmillista, että elokuvien esteettinen kunnianhimoisuus ja suosio olivat tuolloin enää vain varjo entisestä. 80‑luvulle tyypillinen ikonografia ja pintaestetiikka yhdistettynä giallojen audiovisuaalisuuteen olisi saattanut tuoda genrelle vielä uutta raikasta henkeä.

Nothing Underneathin (Sotto il vestito niente, 1985) ja Murder Rockin tyyppisten tarinoiden tapahtumaympäristö hehkui hedonistista potentiaalia, jota ei kuitenkaan saatu hyödynnettyä asian vaatimalla tyylillä. Murder Rock on ilmestymisajankohdastaan huolimatta kelpo keskikastin giallo, joka todistaa Fulcin osanneen kertoa tarinan myös ilman graafisesti maksimoituja väkivallantekoja.