Jetro Suni

Happy End (Onnellinen loppu, 1967)

Ohjaaja:

• Oldrich Lipský

elokuva arvostelu

Ohjaus: Oldrich Lipský

Tšekkiläinen ohjaaja/käsikirjoittaja/näyttelijä Oldřich Lipský (1924–1986) tunnetaan maailmalla varmasti parhaiten vuonna 1964 valmistuneesta virvoitusjuomateollisuuden mainospropagandalle kepeästi vittuilevasta, Jiří Brdečkan samannimiseen romaaniin pohjautuvasta, länkkärimusikaali-ilottelusta Lemonade Joe. Lipskýn kattava filmografia sisältää kirjavan kokoelman hyvinkin erityylisiä elokuvia, joista pääosaa voisi luonnehtia satiirisiksi komedioiksi. Uransa aikana Lipský ehti työskennellä yhteistyössä muun muassa sarjakuvapiirtäjä-käsikirjoittaja-ohjaaja Miloš Macourekin (Kdo chce zabít Jessii?) ja animaatioguru Jan Švankmajerin (Alice, 1988; Lunacy, 2005) kanssa.

Lemonade Joe'ta pari vuotta myöhemmin valmistunut Lipskýn käsikirjoittama ja ohjaama Happy End käynnistyy tavanomaisuudesta poiketen varsinaisten tapahtumien päätepisteestä, giljotiinin alla olevasta korista, josta teurastaja Bedrich Frydrychin (Vladimír Mensík, Kdo chce zabít Jessii?'n Kolbaba) pää pomppii hilpeästi takaisin kiinni ruumiiseen. Giljotiinilta matka jatkuu takaperoisesti läpi Bedrichin elämän, aina iloiseen loppuun (lue: alkuun) saakka.

Koko elokuva on siis kuvattu alusta loppuun väärinpäin. Ei väärinpäin, kuten Mementossa (2000), jossa elokuvan kohtauskokonaisuudet esitetään takaperoisessa järjestyksessä, vaan kelaamalla filmiä taaksepäin. Idea takaperin kuvaamisesta saattaa alkuun tuntua liiankin helpolta ja ala‑arvoiselta tavalta yrittää naurattaa, mutta Lipský tietää mitä tekee, ja onnistuu tällä yksinkertaisella kikalla luomaan älykkään ja mukaansatempaavaan komedian. Taaksepäin etenevää tarinaa tukee takaperoinen dialogi, jossa vuorosanat alkuperäisistä asiayhteyksistä irrottamalla on onnistuttu luomaan toinen toistaan huvittavampia lauseyhdistelmiä (itse audioraitaa ei sentään pyöritetä takaperin).

Happy End pursuaa koko matkaltaan erittäin mustaa ja makaaberia huumoria. Paikoin hyvinkin graafisia kohtauksia höystetään tilanteeseen täysin sopimattoman kepeällä – ja juuri siksi äärimmäisen huvittavalla – dialogilla. Elokuva on täynnä sekopäisiä lähes surrealistisia kohtauksia: vaimon palat liimataan takaisin yhteen keittiöveitsellä, teuraslehmän nahka kiinnitetään takaisin lihaan, eläintarhassa virtahevot ja hylkeet sylkevät leipiä ja kaloja ihmisille evääksi, jne. Mukana on sattumalta (?) myös Buñuelin Kulta-ajan (1930) lähes vastaavan kohtauksen mieleen tuova otos, jossa makuuhuoneessa raivoava Bedrich pöllyttää höyhenpeitteen höyhenet ilmasta takaisin peitteen sisään.

On harmillista, että jopa kovan luokan elokuvaharrastajien keskuudessa Lipskýn Happy End on jäänyt valitettavan pienelle huomiolle. Elokuva kun on ehdottomasti yksi Lipskýn parhaista ja samalla yksi 60‑luvun parhaista komedioista.