Angelika-kirjat ja -elokuvat kertovat palavasti rakastuneesta omaehtoisesta naisesta väkivaltaisen vuosisadan myllerryksissä. Artikkeli uppoutuu seikkailuromaanisarjasta filmatisoituihin viiteen elokuvaan.
"Rakkaus ei koskaan häviä; ...kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii..."
Sanat, jotka joskus kirjattiin pyhään kirjaan, kuvaavat myös yhden naisen sydäntä ja hänen taisteluaan. Tämän naisen elämä alkoi, kun rakkauden valtaan antautui eräs toinen ranskatar, kirjailijatar Anne Golon, joka ihastuttuaan loi oman sielunsa kuvaksi kauniin Angelikan.
Angelika-kirjojen sarja saavutettua nopeasti maailmanlaajuisen suosion oli vain ajan kysymys, milloin niiden sisältämä kiihkeä ja päättäväinen nainen nähtäisiin myös valkokankailla. Tämä tapahtui seitsemän vuoden kuluttua kirjasarjan synnystä, kun tuottaja Francis Cosne tarttui Golonin luomaan maailmaan yhdessä ohjaaja Bernard Borderien kanssa. Angelika sai definitiivisen muotonsa.
Michèle Mercier – enkelin nousu ja tuho
Varhaiset vuodet
Angelika-kirjasarjaan myöhemmin liittyvä toinen – erään ihmisen – tarina sai alkunsa vuoden ensimmäisenä päivänä toisen maailmansodan aattona vuonna 1939 Nizzassa, jolloin maailmaan syntyi italialais-ranskalaisten vanhempien tytär Jocelyne Mercier, joka myöhemmällä iällään omi itselleen etunimen Michèle. Baletista ja tanssimisesta unelmoivasta ruskeakutrisesta kaunottaresta kehittyi täysi-ikäisenä näyttelijätär, joka Italiassa ehti saavuttaa pienoisen suosionkin. Ranskassa hänet tunnettiin kuitenkin vain alastonroolista François Truffautin elokuvassa Ampukaa pianistia (Tirez sur le pianiste, 1960). Tytön koko elämä muuttui, kun hän sai kaksi vuotta myöhemmin kutsun historiallisen seikkailuelokuvan koekuvauksiin.
Takanaan tuore rooli Mario Bavan omnibus-elokuvan I tre volti della pauran (Black Sabbath, 1963) yhdessä segmentissä, aloitti Mercier kuvaukset Anne Golonin luoman sankarittaren helmoissa. Hän ei voinut vielä mitenkään tietää nousevansa pian yhdeksi maailman tunnetuimmista seksisymboleista, aivan Brigitte Bardotin rinnalle. Ironista sinällään, että juuri Bardot muiden ohella ehti kieltäytyä Angelikan roolista ennen kuin se annettiin 24‑vuotiaalle Mercierille – ensiaskeleensa ottaneelle tuntemattomuudelle.
Komein Eastman-värein tallennetusta elokuvasarjan ensimmäisestä osasta Angélique, marquise des anges (1964) tuli ilmiön alku, joka antoi Mercierille elokuvatähteyden lahjaksi mutta vaati hinnaksi hänen persoonansa. Mercier kasvoi Angelikana niin suureksi, että lopulta myös Anne Golon itse joutui myöntämään menettäneensä hahmonsa. Mercieristä tuli enkelten markiisitar tästä päivästä ikuisuuteen.
Angelikan varjo
Kaiken kaikkiaan Angelika-elokuvia valmistui lopulta viisi. Ne kaikki kertovat yhden ja ainoan kerran elämässään rakastuneen Angelikan seikkailuista himoitsemansa miehen Jeoffrey de Peyracin perässä halki maailman maiden ja vesien. Samalla filmille tallentui jotakin ainutlaatuista elokuvien yhä valloittaessa uusia nuoria viiltävällä rakkaudellaan.
Sen sijaan Mercierin oma elämä ei koskaan saavuttanut Angelikan täyttymystä. Sitä leimasi taantuminen Golonin luoman sankarittaren loputtomaan varjoon. Myös yksityiselämässään pettymykset seurasivat Mercieriä. Hän lankesi toinen toistaan petollisempien miesten pauloihin. He eivät kaivanneet aitoa persoonaa, vaan parrasvaloja ja seksiä. Tämä elämänkoulu opetti Mercierin elämään Angelikan kanssa osana fiktiivistä hahmoa.
Oliko Angelika kuitenkaan täysin kuvitelmaa? Kolmisen sataa vuotta ennen Mercieriä, Angelikaa ja Golonia vaikutti eräs neljäs seikkailijatar: markiisitar Suzanne du Plessis-Bellière, joka aurinkokuninkaan hallinnon alla vietti jännitystä tihkuvaa elämää. Anne Golon on tosin korostanut markiisittarien yhtäläisyyksiä hänen luomukseensa sattumiksi. Yhtä kaikki, Ranskassa aurinkokuninkaan aikaan vietettiin mielikuvitusta kutkuttavia romansseja ja kohdattiin vaaroja, joita myös Angelika-elokuvat hyväksikäyttävät.
Tarina alkaa
Angelikan ensimmäinen seikkailu näki päivänvalonsa vuonna 1956. Kirja sai alkunsa, miten muutenkaan kuin, rakastumisen kautta. Toimittajana tuolloin työskennellyt Anne Golon tapasi Kongossa elämänsä rakkauden, "Sergen" eli Vsevolod Sergeïvich Goloubinoffin. Rakastuneen parin palattua kotimaahansa Ranskaan alkoi Anne kirjoittaa ensimmäistä Angelika-tarinaa. Serge puolestaan ryhtyi tekemään historiallista taustatutkimusta.
Samalla syntyi yksi kirjasarjan suurista mysteereistä, kun eräs brittikustantamo pelkäsi naiskirjailijan olevan liian heikko myyntivaltti. Anne ja Serge sulautuivat yhdeksi ja samaksi ajatusmassaksi ja Annelle keksittiin pseudonyymi Sergeanne, jonka nimissä kirjoja luetaan yhä monessa maailman kolkassa. Valmiista teoksesta, Angélique: Marquise of the Angels, tuli yhtä kaikki Anne ja Serge Golonin voimannäyttö. Vuoteen 1962 mennessä enkelten markiisitar seikkaili jo kuuden romaanin sivuilla.
Samoihin aikoihin monilahjainen Mercier etsi uutta roolia kotimaassaan tultuaan tunnetuksi Italiassa. Hänen avioliittonsa eeppisiä seikkailuelokuvia apulaisohjanneen André Smagghen (Lawrence of Arabia, 1962) kanssa osoittautui isoksi virheeksi ja hän tunsi kaipuuta seistä omilla jaloillaan; nousta tähdeksi tähtien rinnalle 60‑luvun idolisoituneessa yhteiskunnassa.
"Kaiken se kestää" – rakkauden taistelukenttä
Myös elokuvataiteen kentällä tapahtui. Mannereurooppalainen elokuva alkoi 60‑luvun taitteessa elää kevyttä seksuaalista fantasiaa. Italialaista elokuvayleisöä oli jo joitakin vuosia hemmoteltu historiallisia myyttejä viljelevällä mielikuvituksekkaalla genre-elokuvalla maskuliinisine miehineen ja voimakastahtoisine naisineen. Myös Ranskassa naiskauneuden ihannointi ravisutti elokuvataiteen pinttynyttä, puritaanista kerrontaa. Uusi aaltokin oli juuri noussut kukoistukseensa. Maailma vaikutti raikkaalta, kevyeltä. Sota oli takana. Elämä edessä. Kerronnalliset kahleet katkeilivat silkan himon ja sivistyneen dialogin välisessä kanssakäymisessä. Alkoi Marilyn Monroen ja Brigitte Bardotin viitoittama seksuaalisuuden aikakausi.
Michéle Mercierin tulkitsema myyttinen Angelika olisi helppoa lokeroida yhteen aikakautta hallinneen voyeurismin kanssa. Pintapuolisen seksismin ja satunnaisen eroottisuuden hallitessa elokuvakenttää, kertoi markiisittaren taistelu kuitenkin ensisijaisesti rakkaudesta. Millään muulla ei ollut merkitystä. Vain rakkaus oikeutti elämään, vieläpä vain naisen rakkaus. Kaikki muu kuolisi maailmassa miesten käsien alla.
Tavattoman viattomalta vaikuttava Angelika-elokuvien sarja työntyi omana aikanaan puoli vahingossa yhteiskunnan pinnan alle, ansaiten suosionsa ja samalla paljastaen jotakin syvempää: se ei enää näyttänytkään tarinaa naisesta miesten maailmassa, vaan naisen kamppailusta naisen maailmassa omine sääntöineen miesten maailma ympärillään. Angelikalle hänen unelmansa, Jeoffrey de Peyrac, symboloi ennen kaikkea vapautta.
Angelikan on sanottu olevan paitsi tarina rakkaudesta, myös tulkinta klassisen rakkauden teemoista – tarina kaunottaresta ja hirviöstä, toivosta ja menetyksestä. Vuonna 1964 valmistunut ensimmäinen elokuva, Angélique, marquise des anges sytytti monia innoittavan yhä palavan kipinän, joka kutkuttaa tulen värein maalatulla romantiikallaan.
Ihastuksen pohjana on sydämen viattomuus. Ensimmäisen elokuvan alussa nuori Angelika on rakastunut ikäiseensä nuorukaiseen, kun saa tietää tulevansa naitettavaksi häntä monin kerroin vanhemmalle kreiville, Jeoffrey de Peyracille. Koko elokuvasarjan läpi työntyvä punainen lanka saa tästä alkunsa. Alun inhon, epäluulon ja kapinan jälkeen Angelika huomaa ihastuneensa mieheensä, joka kärsii sisimmässään. Valtapolitiikan, kateuden, himon ja rahan maailma on kuitenkin armoton. Juuri ennen yhteisen elämän täyttymystä erottaa maailma rakastavaiset toisistaan.
Pettymystä seuraa ihastus ja ihastumista kohtalon tuli. Olisi silti väärin väittää Angelikan kertovan vain rakkauden etsimisestä, sillä sarjan päällimmäisen teeman alta nousee pinnalle tarina naisen nousemisesta kapinaan aurinkokuninkaan Ranskassa 1600‑luvun puolivälissä. Voimakkaasti tuntevasta Angelikasta kypsyy yhteiskunnan myllerryksien keskellä periksiantamaton ja lannistumaton nuori nainen.
3.5
(JM)
Uusi aalto murenee
Rikkaisiin väreihin sonnustetun elokuvasarjan ensimmäisestä osasta tuli helmi aikakauden ranskalaisen elokuvan keskellä. Edellisen puolen vuosikymmenen ajan maan elokuvateollisuutta oli leimannut uuden aallon nousu paatoksellisine, jopa antielokuvallisine ajatuksineen. Uusi aalto, joka oli murtanut vanhan ranskalaisen elokuvan muurin, musertui nyt itse Angélique, marquise des angesin mahtipontisuuden jalkoihin.
Kaikki Angelikat ohjanneelle Bernard Borderielle historian ja romantiikan yhdisteleminen ei ollut uutta. Hän oli jo testannut kykyjään muun muassa teoksillaan Les trois mousquetaires: Première époque – Les ferrets de la reine (D'Artagnan ja kolme muskettisoturia, 1961), kyseisen Muskettisoturi-tulkinnan toisella osalla Les trois mousquetaires: La vengeance de Milady (1961), sekä Le chevalier de Pardaillanilla (Miekkaileva hurjapää, 1962).
Borderien ohella Angelika-elokuvan lumoa loihtivat valkokankaalle kuvaaja Henri Persini sekä puvustaja Rosine Delamare. Kenties Luchino Viscontin vuosi ennen kuvauksia valmistunut upea epookkielokuva Il gattopardo (Tiikerikissa, 1963) tarjosi heille sopivan haasteen kohdattavaksi ja kenties ylitettäväksi, mihin he vastasivat tähtinään tuntematon Mercier sekä ranskalaisen elokuvan kestosuosikki Robert Hossein (de Peyrac). Tuotantotiimissä kaikki vedettiin hieman ylitse: lopputuloksena värikylläinen, intohimoa räiskyvä fantasia.
Jatkoa seurasi jo seuraavana vuonna, sillä Borderien eeppisestä tulkinnassa klassisen rakkauden teemoista syntyi valtava menestys. Sarjan ensimmäinen osa kertoi kivuliaasta erosta. Toinen osa puolestaan kuvaa kepeää ihastumisen tunnetta. Sitä kipinää, joka leijuu ilmassa ennen rakastumista.
Lähtökohdat olivat erinomaiset. Michéle Mercieristä oli tullut tähti sekä uuden sukupolven ikoni, ja Robert Hosseinista kaikkien päiväunien katoava sankari. Angelika tekijöineen oli noussut eurooppalaisen historiaelokuvan huipulle.
Merveilleuse Angéliquessa Ranskan valta nousee kohti suuruuttaan, samoin hovihierarkia. Valtio on yhtä kuin aurinkokuningas lukuisine rakastajattarineen. Avioliitot, teloitukset ja sodat ovat politiikan jatketta ja seksuaalisuus yksi yhteiskunnan yläluokkia hallitsevan valtataistelun välineistä. Tässä myllerryksessä Angelika huomaa joutuvansa tekemään suuria uhrauksia välttääkseen vielä suuremmat tappiot. Miesten halutessa häntä kuin omaisuutta yhdeksi yöksi, luovii markiisitar läpi uuden Ranskan nousun.
4.0
(JM)
Täyttymys, musiikki
Romantiikan ja kutkuttavien vaaratilanteiden leimaamasta Merveilleuse Angéliquesta tuli elokuvasarjan onnistunein, jo lähes pelkästään elokuvan valloittavan lopetuksen ansiosta. Myös Angelikan panokset kasvoivat suhteessa ensimmäiseen elokuvaan, sillä hän käy tarinassa mahtipontisuudessaan ihastuttavaa kohtalon tanssia elämän ja kuoleman lipevällä veitsenterällä.
Angelikan kiihkeän elämänpalon ja upean historiallisen rekonstruktion ohella hänestä kertovia elokuva leimaa myös Michel Magnen säveltämä sinfoninen, tunteisiin vetoava musiikki. Juuri tunteita korostava itsetietoinen suureellisuus oli omiaan kasvattamaan Angelikojen kuilua aikakauden muuhun seikkailuelokuvaan.
Muun kansan ohella Angelika valloitti lopulta kulttuuriväenkin. Niin maan päällä kuin yhteiskunnan tähtien parissa elettiin markiisittaren muotoisessa huumassa. Muun muassa Brigitte Bardot kertoi myöhemmin muistelmissaan Angelikan roolin hylkäämisen lukeutuvan elämänsä virhevalintoihin. Myös hän antautui Angelikan seikkailujen maailmaan koko sielullaan nähdessään ne ensimmäistä kertaa. Ikuiseksi kysymykseksi jää, olisiko markiisittaren hahmo onnistunut ahmimaan myös hänet kitaansa, jos hän olisi rooliin suostunut.
"Tällä vuosisadalla vain vahvat pysyvät hengissä."
— Angelika
Sarjan kolmannessa osassa Angelika jatkaa elämistään aurinkokuninkaan hovin liepeillä. Ensimmäisen ja toisen osan dramaattisuus lieveni. Elokuvasta muodostui välivaihe ennen viimeisten Angelikoiden synkkiä teemoja. Tällä kertaa Angelika kuulee myös salaisuuden, joka muuttaa hänen elämänsä.
Versaillesissa kuvattu Angélique et le roy luottaa komeisiin lokaatioihin sekä pukuloistoon. Toisen osan uhrautumisteemat ovat yhä läsnä ja miesten jatkuva himo saa yhä tylympiä muotoja. Angelikan tarinan sisuksissa hengittävä alateema seksuaalisesta hyväksikäytöstä voimistuu, kun Angelika joutuu valloittamaan naisia halveksivan persialaisen suurlähettilään mielen. Hän ajautuu suhteeseen myös kuninkaan itsensä kanssa, mutta ei voi antaa tälle anteeksi menetettyä rakkauttaan.
André Le Nôtren aikoinaan suunnittelema Versaillesin puutarhan loisto luo elokuvassa mahtipontisen kontrastin palatsin salien sisällä tapahtuvalle juonittelulle salamurhineen. Historiallisia yksityiskohtiakaan ei ole unohdettu. Bernard Borderie kuvaa esimerkiksi Ranskan yläluokan lapsimurhia sisältäviä riittejä. Kauneuden ja pukujen loiston alla hengittää julmuus.
Romanttinen, helppo Angelika oli katoamassa. Neljännessä osassa Indomptable Angéliquessa sarjaan astui mukaan entistä raadollisempi seksuaalisuus, ja siitä tuli esimerkki alkuperäisten kirjallisten teosten hurjuudesta. Myös Angelikan motiivit vihdoin kirkastuvat.
Edellisen osan lopussa alkaneella seikkailullaan, joka vie pois kotimaan "turvasta" ja merten ylitse, joutuu Angelika entistä hurjempiin vaaratilanteisiin. Hänestä tulee ilman tutun yhteiskunnan turvaverkkoa vain yksi uhreista uudella maaperällä. Elokuva sisältääkin joukon pahamaineisia kohtauksia, kuten esimerkiksi naiset esineellistävän orjakaupan ja kissoilla toteutetun kidutuksen.
Anne ja Serge Golon eivät alkuperäisteoksissaan liiaksi kiillottaneet 1600‑luvun maailmaa. Myös Borderie ottaa nyt saman linjan, mistä johtuen Indomptable Angélique on aina jakanut mielipiteitä. Päiväunien Angelika muuttuu siinä painajaisten Angelikaksi, miesten kyltymättömään himoon kahlituksi kesyttömäksi naiseksi. Kaunista historiallista satua kaipaavat eivät osanneet odottaa historiakuvassa tapahtunutta dramaattista muutosta. Alkujaan Angélique et le royn alussa kuultu lainaus "vahvojen vuosisadasta" toteutuu nyt raadollisimmillaan.
3.5
(JM)
Uudet tuulet, aikuisten sarjakuva
Maailma oli muuttumassa. Angelika-sarja yksin ei joutunut kohtaamaan uudenlaista erotisoituvaa yhteiskuntaa. Kirjasarjan ja elokuvan herättämä suosio poiki sivupolkuja, kuten esimerkiksi seksuaalissävytteisen sub‑genren sarjakuvien puolelle. Fumetti neri (aikuisten sarjakuva) kehittyi 60‑luvun alun Italiassa ja imaisi sisäänsä aikakautensa seikkailullisuuden.
Sarjakuvissa seksuaalisuus muuttui paljaaksi pinnaksi. Angelikan inspiroima, kymmenvuotisen (1966 – 1976) elinkaaren läpikäynyt Isabella-sarjakuva (Sergio Barbieri, Alessandro Angioli) aloitti suosion ja synnytti itselleen ison joukon jäljittelijöitä, sekä yhden elokuvan (Isabella, duchessa dei diavoli, 1969). Jäljittelijöissä huomion anastivat toinen toistaan erotisoituneemmat karikatyyrit (Walalla, 1969; Jolanda, 1973), jotka klassisen fantasian sijaan pyrkivät tyydyttämään nyt (pääosin) mieslukijoiden seksuaalisia mielikuvia vihjaillen ja toisinaan pornahtaen. Lopulta myös Angelika sai oman, lyhyen aikaa ilmestyneen lihallisen nimikkosarjakuvansa (Angelica, 1969–1970).
Toisaalta yhteiskunnallinen elokuva oli tekemässä paluuta. Indomptable Angélique ei enää noussutkaan suosioon. Sen sisältämä, omana aikanaan huippusuosittu merirosvoteema, oli sekin hiipumassa vuosikymmenen edetessä muun fantasiaelokuvan tavoin, vaikka merirosvoelokuviakin yhä tehtailtiin runsain määrin. Pohjimmiltaan Indomptable Angélique oli liian tuttua ja – huolimatta raakuuksistaan – jo turhan usein nähty sama tarina. Borderien omaksuma romantisoitu ajatus merirosvoista yhdistyi siinä raaistuvaan elokuvakerrontaan aikana, jona läpikäytiin jälleen uusi murros. Arthur Pennin joitakin viikkoja aikaisemmin ilmestynyt Bonnie and Clyde (1967) oli viitoittanut elokuvataiteen tulevaisuuden suunnan.
Angelikan seikkailut päättyivät elokuvien osalta sulttaanin hoviin. Miljöön vaihdos takasi täysin miesvaltaisen näkökulman naisen asemaan ja Angelika joutuukin elokuvassa taistelemaan läpi kidutuksen, haaremin kaunottarien salajuonien sekä sulttaanin intohimon, valmiina elämään ja kuolemaan oman sydämensä puolesta. Kovin paljon uutta ei ole enää tarjolla ja ilmassa näkyy väsymisen merkkejä.
Aikalaisia kalvoi myös, että kaksi viimeistä Angelikaa olivat käytännössä yhtä ja samaa elokuvaa, joka vain leikattiin kahtia. Lisäksi elokuvasarja oli kadottanut ratkaisevan osan taiastaan, ja etenkin ensimmäisten osien ilmavuudesta. Tilalla nähtiin varsin mekaanista juonenkuljetusta satunnaisine raakuuksineen. Lopputeksteissä leijui silti lupaus yhä kuudennesta filmatisoinnista, mutta rahahanat sulkeutuivat. Angélique et le sultanin katkera anti faneille oli jäädä tämän elokuvasarjan osalta Angelikan viimeiseksi.
3.5
(JM)
Anne Golonin luoma maailma odottaa yhä lopullista ja kokonaisvaltaista valloitusta, sillä kirjoja on reilu tusina. Borderien lisäksi kirjasarjaan on käyty käsiksi toistaiseksi vain Turkissa, jossa tehtiin kaksi Angelika-elokuvaa. Niiden nimet voisi suomentaa vapaasti: Angelika ottomaanien palatseissa sekä Angelika ja hullu Ibrahim (Anjelik Osmanli saraylarinda, 1967; Anjelik ve Deli Ibrahim, 1968). Nykyaikana täydellinen kirjasarjan filmaaminen vaatisi todennäköisesti hyvin tuotetun tv‑sarjan.
Ranskan hovin pukuloistoa
Historiafantasiaa janoavien ei silti tarvitse vaipua epätoivoon. Angelikojen seuraksi on tuotettu joukko hyviä teoksia. Esimerkiksi Richard Lesterin filmisovitukset The Three Musketeers (Muskettisoturien seikkailut, 1973) ja The Four Musketeers (Koston merkki, 1974) virvoittavat keveydellään Borderien raskaan paatoksen jälkeen. Myös verikastetta kaipaaville löytyy vaihtoehto maailmankuulun Alexandre Dumas pèren (myös Muskettisoturien luoja) tuotannosta: La reine Margot. Patrice Chéreaun graafinen vuoden 1994 Dumas-filmatisointi kertoo eräästä 1500‑luvun Ranskan verisimmästä uskonnollisesta teurastuksesta tähtenään ihana ja kylmä Idabelle Adjani. Thierry Binistin ohjaama, televisiolle tuotettu Louis XV, le soleil noir (Versailles, Ludvig XV:n unelma, 2009) puolestaan tarjoaa hillittyä, korrektia hovidraamaa.
Golan ja Mercier
Elokuvien Angelika ehkä saavutti määränpäänsä, mutta heitti myös pitkän varjonsa Michéle Mercierin ylle. Häneen hahmo vaikutti vuosikymmenien ajan kuin hiljaa sisuksia kalvava myrkky. Tähden pyristelyt irti hahmosta eivät tuottaneet tulosta. Hän muun muassa leikkautti hiuksensa, vaihtoi kotimaataan ja pyrki eroon Angelikasta uusien roolien kautta. Mikään ei auttanut.
"She (Angelique) expresses what I couldn't be."
— Anne Golon
Kuin ohdakkeisena kruununa Mercierin kärsimyksen ylle, totesi Anne Golon aikoinaan kirjojensa Angelikan olevan täysin erilainen kuin elokuvien Angelika. Hän ei koskaan kyennyt antamaan Mercierin työlle täyttä tunnustusta tämän roolista. Omalla kierolla tavallaan myrkkypikari olikin alkanut kiertää kehää. Suurelle yleisölle Golonin itselleen rakkaimmasta luomuksesta oli tullut hänelle vieras nainen, Mercier.
Historian pauloissa
2000‑luvun näkökulmasta Anne ja Serge Golonin tarkka paneutuminen 1600‑luvun Ranskan elämään, tapoihin ja etikettiin, sekä vaatetukseen ja kirjeenvaihtoon, loi pohjan Angelikojen pikkutarkalle loistolle. Silkan fantasian ohella tositapahtumia sivuavat Angelikan seikkailut kutkuttavat yhä mielikuvitusta, eikä elokuvien romanttinen palo ole kadonnut mihinkään.
60‑luvun elokuvan kontekstissa Angelikat edustavat raikasta tuulahdusta. Huolimatta synkän seksuaalisista teemoista piirsivät ne uudenlaista kuvaa läpi miehisen maailman taistelevasta naisesta, joka ilman rakastettuaan seisoo omilla jaloillaan milloin kuninkaan milloin sulttaanin edessä, oikeudenmukaisena ja itsenäisenä.
Lopulta kuolemaa suurempi on vain rakkaus ja vielä tarkemmin Angelikan rakkaus, sillä sydänten valtakunnassa vain nainen voi hallita. Vain nainen kestää kaiken ja kärsii kaiken ja vain nainen uhraa kaiken rakkauden edessä.
Kun Anne Golonilta taannoin kysyttiin hänen suurimmasta unelmastaan, vastasi hän haluavansa löytää uudestaan Angelikan, ei vain kirjoissa vaan myös elokuvissa. Näillä näkymin markiisittaren seikkailut kuitenkin päättyvät lopullisesti kirjasarjan viidenteentoista osaan.
Versioinfo
Arvostelukappaleena toimivat Universalin/StudioCanalin Angelikat, jotka julkaistiin laadukkaina R2‑versioina (2.35:1, anamorfinen). Julkaisut sisältävät ranskankielisen ääniraidan muun muassa suomenkielisellä tekstityksellä. Valitettavasti kyseinen paketti on lähes loppuunmyyty. Lisäksi markkinoilta löytyy Lion's Gaten R1‑kokoelma (2.35:1) englanninkielisellä tekstityksellä. Pan Visionin täyskuvallista julkaisua kannattaa välttää.
