Tässä artikkelissa käsitellään alkuperäisiä Guinea Pig ‑elokuvia ja myöhempänä ajankohtana lähempään tarkasteluun pääsee mm. sarjasta selkeästi inspiraatiota ammentavan ohjaaja Daisuke Yamanouchin elokuvat sekä nihilistisestä All Night Long ‑sarjastaan tuttu ohjaaja Katsuya Matsumura. Myös sarjan olennaisimmat Amerikkalaiset hengenheimolaiset, kuten Fred Vogelin luoma August Underground ‑sarja (August Underground, 2001; August Underground's Mordum, 2003; August Underground's Penance, 2007), saavat oman huomionsa.
Guinea Pig ‑sarjan pahamaineisuus johtuu monesta muustakin seikasta kuin ainoastaan sen sisällöstä. Japanissa liikkui vuosina 1988 – 1989 sarjamurhaaja, jonka media nimesi Vampyyritappajaksi. Mies kidnappasi ja surmasi kyseisenä aikana neljä alle kouluikäistä tyttöä ja lisäksi vainosi heidän perheitään. Murhaajaksi paljastui vuonna 1962 syntynyt (eli tuolloin 27‑vuotias) Tsutomu Miyazaki ja kotietsinnässä hänen asunnostaan löytyi yli 6000 videokasettia, joista suurin osa oli väkivaltaista hentaita. Miyazaki oli toteuttanut joidenkin lempielokuviensa kohtauksia kidnappaamiensa tyttöjen kanssa, yksi heistä koki saman kohtalon kuin Guinea Pig: Flowers of Flesh and Bloodin (1985) naispääosa. Myöhemmässä vaiheessa Miyazakia alettiin kutsumaan Otaku-murhaajaksi harrastuksensa takia. Hän sai hirttotuomion, mutta hänet teloitettiin kuitenkin vasta kesäkuussa vuonna 2008.
Flowers of Flesh and Blood sai suuren määrän ylimääräistä huomiota myös Yhdysvalloissa, kun näyttelijä Charlie Sheen aiheutti kohua nähtyään osan elokuvasta vuonna 1991 ja ilmoitettuaan siitä MPAA:lle (Motion Picture Association of America) ja FBI:lle. Sheen luuli nähneensä aidon snuff-elokuvan ja tapaus johti useita vuosia kestäneeseen oikeuskäsittelyyn. Sheen toimi aktiivisesti ja julkisesti myös Guinea Pig ‑sarjan julkaisemista ja levittämistä vastaan, jopa onnistuenkin joissakin yksittäisissä tapauksissa. On kuitenkin aika turvallista sanoa, että Sheenin uhoaminen vain lisäsi sarjan huomiota ja sitä kautta myös myyntiä ympäri maailmaa.
Sarjan kaksi ensimmäistä osaa keskittyvät pääosin nihilistiseen snuff-puoleen ja vain hetkittäin jostain syvältä sadistisen pinnan alta voi löytää pienen huumorin pilkahduksen. Näiden kahden syvällisemmässä analysoinnissa ei juurikaan ole järkeä, koska sisällön tarkoituksena on ollut lähinnä ainoastaan shokeerata. Spoilereita on siis luvassa, mutta niiden ei pitäisi vähentää katsomiskokemuksen tehoa. Kolmas osa Guinea Pig: He Never Dies onkin sitten jo huomattavasti huumoripitoisempi ja hyvä niin, koska sen tekovaiheessa 1986 snuff-luulotteluun ei ollutkaan enää aihetta. Kolmososan myötä myös hahmojen kehittely ja juoni saivat enemmän tilaa, vaikka pyyteetön mässäily pysyikin edelleen pääosassa.
Sarja saavutti elokuvallisen huippunsa neljännen osan myötä. Guinea Pig: Mermaid in the Manhole (1988) sisälsi ääriällöttävän kuvastonsa lisäksi toimivien henkilöhahmojen kautta etenevän ja sarjan muihin osiin verrattuna poikkeuksellisen syvällisen tarinan. Samana vuonna valmistunut viides osa Guinea Pig: Android of Notre Dame (1988) koetti kovasti olla samalla tavalla omaperäinen kuin aiemmat jaksot, mutta jäi kokonaisuutena kovin vaisuksi. Se ei laskenut huumorin varaan, mutta myöskään gore-efektien shokeeraavuusaste tai tarinan syvyys eivät olleet tarpeeksi nostamaan sitä paremmin esiin. Android of Notre Damen yhdessä pääosassa nähtiin uransa myöhemmässä vaiheessa mm. useissa Takashi Miiken elokuvissa näytellyt Tomorowo Taguchi. Viimeinen jakso, Guinea Pig: Devil Woman Doctor (1990), teki paluun He Never Diesista tuttuihin tunnelmiin. Tällä kertaa tarina jätettiin kehystä lukuun ottamatta pois kokonaan ja sen sijaan pitäydyttiin raakaa ja mustaa huumoria viljelevissä tiukoissa sketseissä.
Jotkut lähteet laskevat Izô Hashimoton vuonna 1989 ohjaaman elokuvan Lucky Sky Diamond osaksi Guinea Pig ‑sarjaa. Tästä voi syyttää (tai kiittää) elokuvan valheellista markkinointia. Erehtymistä helpottaa vielä se, että useissa sarjan osissa tuottajana toiminut (myös ensimmäisen ohjannut ja siis koko sarjan luonut) Satoru Ogura palasi tuottajaksi Lucky Sky Diamondiin. Sisällöltään Hashimoton goretrippailu on toki suhteellisen lähellä ensimmäisten Guinea Pig ‑elokuvien tunnelmaa ja onkin näin ollen virallisen sarjan viimeisiä jaksoja korkeatasoisempi.
Guinea Pig ‑sarja on todellakin se alkuperäinen kielletty mätä hedelmä, jonka puraiseminen kiinnostaa – ja tulee jatkossakin kiinnostamaan – monia varoituksista huolimatta. Hedelmän maku ei välttämättä ole aivan niin paha kuin on annettu ymmärtää, mutta sehän selviää vasta kokeilemalla.
