Vuosi on 1978. Valkokankaalla näkyy jotain kummallista. John Belushin esittämä törkymöykky Bluto yllyttää opiskelijatovereitaan ruokasotaan ja koheltaa toogabileissä kampuksen muiden veijareiden seassa kuin viimeistä päivää. Kyseessä on tietenkin John Landisin komediaklassikko Animal House (Delta-jengi), joka iski suoraan katsojien nauruhermoon ympäri maailman ja ruiskautti elokuvamaailman kohtuun tietämättään siemenen, josta kasvoi pian aivan oma päihteistä, sikailusta ja paljaasta pinnasta voimansa ammentava nuorisokomedian alagenre.
Delta-jengin menestystä seurasi valtaisa vyöry elokuvia, joiden päähenkilöt ovat lukiossa tai yliopistossa opiskelevia eriasteisen idiotismin vallassa olevia nuorukaisia, joiden elämää ohjaavat joko tytöt tai sikailu, usein molemmat. Huumoria revitään nuorison harjoittamasta kaljan juonnista, hyvän maun uhmaamisesta, opettajien ja poliisien kiusaamisesta, tyttöjen metsästämisestä ja kaikenkarvaisista kepposista ja kujeista. Tulokset ovat hyvin epätasaisia. Ikimuistoisten helmien lisäksi innostus nuorisoelokuviin synnytti myös pohjattoman määrän mitättömämpää kuonaa, jonka kukoistukselle videonauhureiden yleistyminen antoi oivan kasvualustan. Kukapa ei olisi jossain vaiheessa elämäänsä törmännyt videovuokraamon hyllyssä kansikuvaan, jossa pari maukkaan näköistä meijeriä uhkaa pullistua ulos tiukkaakin tiukemman t‑paidan sisältä kaksimielisen mainoslauseen ja mehevän nimen saattelemana? Voiko tällaista näkyä vastustaa?
Tisseistä huolimatta yleisö ja elokuvantekijät alkoivat muutaman vuoden kuluttua ilmeisesti saada tarpeekseen meluisista teinifarsseista ja tuotantojen määrä hiipui. Hiljaisuus vallitsi vuosikausia kunnes aika oli jälleen kypsä 90‑luvun lopun apokalyptisessä ilmapiirissä. Hittikomedia American Pie (1999) tarjosi genren peruselementit uudessa paketissa ja teinikomedia koki toisen tulemisensa. Mutta mitä tapahtui delta-jengiläisten toogabileiden ja uuden sukupolven piirakkaleikkien välillä?
Seuraavassa on esitelty sekalainen tusina vuosina 1978–88 valmistuneita elokuvia, jotka usein tarjoavat saman kaavan erilaisessa pakkauksessa ja vaihtelevin painotuksin. Kuten aina roskaelokuvista puhuttaessa, on mielipiteitä vähintään yhtä monta kuin elokuvia, joten arvosanoihin kannattaa suhtautua hienoisella varauksella.
Persoonattomassa Hot Chilissä etsitään petikumppania Meksikossa asti, kun neljä perusjäppistä lähtee kesätöihin paikalliseen lomakeskukseen. Hommiin on tosin vaikea keskittyä, kun ympärillä hyörii jos jonkinlaista potentiaalista poikuudenriistäjää, muun muassa nudismia ahkerasti harjoittava muusikko ja natsikliseisen miehensä selän takana piiskaa heiluttava kiimainen saksatar. Tuherosta on tarjontaa kaikille muille paitsi pateettisena piipittävälle nörtille.
Huumori ontuu, kuten moni muukin asia William "Incredible Melting Man" Sachsin vaisussa ohjauksessa – kökkö mikä kökkö. Kohtuullisen runsas tits & ass ‑osasto pitää kuitenkin mielenkiinnon yllä nippa nappa loppuun asti. Showtime on julkaissut elokuvan Suomessa ennen videolakia teinikomedian perinteitä kunnioittavalla nimellä: Kundit kuumana.
"Ulkona vallitsee viidakonlaki. Nyt tarvitaan, eikä niin vähän... Hot Moves"
Hot Moves muistuttaa alkuasetelmiltaan kovasti American Pieta: on neljä kaverusta, jotka sopivat kukin menettävänsä poikuutensa kesän aikana. Kavereita autetaan pyrkimyksissä parhaaseen musketöörihenkeen. Eräs hemmoista saakin tussutarjouksen välittömästi sopimuksen solmimisen jälkeen, mutta herkkä hetki keskeytyy pienen tulipalon vuoksi. Perkele! Kaveriporukan eniten romantiikkaan taipuvainen vässykkä Michael pitää pientä taukoa pihtaavasta tyttöystävästään ja miettii seuraavaa siirtoaan. Paineet ovat kovat, kun pikkuvelikin tuntuu saavan jo pesää, eikä isoveljen tyttöystävän, Heidin, flirttailu ainakaan vähennä etumuksessa tuntuvaa kuumotusta. Heidin lumoavat puskurit ovat elokuvan parasta antia ja ne lyödään tiskiin ensimmäisen kerran kohtauksessa, jossa pojat hakevat inspiraatiota nudistirannalta. Tällöin nähdään myös noin kymmenkunta naista juoksentelemassa full frontalina.
Hot Movesin valttikortti on edellisen leffan tapaan antoisa tissien (ja muunkin) esittely. Muuten ns. mauton tarjonta jää tylsään dildopelleilyyn ja ketsupin juontiin – hohhoijaa. Toisaalta pojat sentään osoittavat American Pien heppuja vakavampaa epätoivoisuutta, kun eräälle heistä lähdetään etsimään jopa maksullista naista. Pojat tapaavat myös sleazyn pornokauppiaan. Muilta osin Hot Moves on turhan hempeä ja taulapäinen elokuva, mutta helposti kertakatsottavaksi soveltuva.
Versioinfo (23.7.2003):
Leffa on tuotu Suomeen ennen ja jälkeen videolain sekä Juno Median että Omaxin toimesta (linkki sivuston ulkopuolelle: Juno Media & Omaxi).
Esselte Videon suomikasetin raflaava kansikuva (linkki sivuston ulkopuolelle) mainoslauseineen ("Kaikki on sallittua... myös se mikä on kiellettyä!") ja takakannen hehkutukset saivat odotukset korkeaksi tätä elokuvaa kohtaan. Mutta jälleen kuluttajaa kusetetaan!
Samannimiseen seksioppaaseen perustuva (?) Joy of Sex on huono, kiltti ja vielä kaiken lisäksi TYLSÄ elokuva, josta ei ehkä kannata kirjoittaa tämän enempää.
"These guys are corpse stealing, substance abusing, pigging out, full mooning, womanising Gods!"
Vahvasti Animal Housesta (1978) vaikutteensa ammentava King Frat, eli suomalaisittain Kaasukuningas, on yksi pieruhuumorin merkkiteoksista.
Harvinaisen sottaisessa opiskelijakommuunissa asusteleva törkyinen Belushi-vastine Grossout (John DiSanti) seurustelee pumpattavan barbaran kanssa ja kehittelee tovereineen kepposia kilpailevalle veljeskunnalle. Grossoutin muihin harrasteisiin lukeutuu muun muassa kuuluisa pierukilpailu sekä uuden veljeskuntalaisen johdattaminen "opiskelijaelämän" saloihin.
Elokuvan pääosassa ovat löyhkäävä alapäähuumori ja törkeyksien esittely, joita ei olla liiemmin juonella tai muilla hienouksilla menty pilaamaan. Yliarvostettua esikuvaansa rutkasti saastaisempi King Frat on selkeästi tämän arvostelukokonaisuuden mauttomin teos, ja sen pakkomielle pieruista on melkein pelottavaa. Ei ihme, että ohjaaja Ken Wiederhorn on kunnostautunut myös kauhuelokuvien saralla (mm. Shock Waves, 1977 & Return of the Living Dead: Part II, 1988).
"Siitä se alko, kun skoleen astu stadin makein mimmi joka oli Amerikan viimeinen neitsyt", opettaa Nordic Videon suomalainen videokansi, vaikka oikeasti leffan nimi viittaa sen miespuoliseen päähenkilöön.
Pizzakuski Gary (Lawrence Monoson) rakastuu kouluunsa saapuvaan Kareniin (Diane Franklin), mutta ei nynnyn elkeillään onnistu tekemään häneen tarpeeksi positiivista vaikutusta. Paineet ovat perinteiseen tapaan muutenkin kovat, kun poikuuden menetys lykkääntyy toistuvasti hyvistä yrityksistä huolimatta. Garyn parhailla kavereilla, komealla ja karismaattisella Rickillä (Steve Antin), sekä Hot Chilissäkin pakollisen plösön roolissa esiintyneellä jäppisellä sen sijaan ei naisista ole puutetta – he ymmärtävät takoa rautaa, kun se vielä on kuumaa. Epäröivä Gary tarttuu toimeen aina liian myöhään ja kerrankin onnen lykästäessä saa satiaiset kaupan päälle. Toverusten välit kiristyvät vielä entisestään, kun lipevä Rick onnistuu hurmaamaan suloisen Karenin Garyn nenän edestä. Oman aikansa hittibändit DevostaHuman Leagueen säestävät epäonnisen pizzakuskimme surullisia vaiheita, joita kuvatessaan The Last American Virgin onnistuu loppupuolellaan jo melkein tylsistyttämään katsojan. Onneksi pari mukavan nuhjuista käännettä ja hämmentävän lohduton loppuratkaisu jättävät hyvän (!) mielen.
70‑luvulla parilla hyvällä kauhuelokuvalla (Deathdream, 1974; Black Christmas, 1974) mainetta niittänyt Bob Clark siirtyi seuraavalla vuosikymmenellä menestyksekkäästi teinikomedian pariin ja teki elokuvan Porky's – kuuma nuoriso, joka on edelleen yksi tuottoisimmista kanadalaisista elokuvista.
Elokuva sijoittuu 50‑luvulle, mutta nuorison kujeet eivät eroa kovinkaan paljon kasariteinien kolttosista. Kiimainen Pee‑Wee (Dan Monahan) uhoaa kaveriporukassa panokokemuksillaan, mutta todellisuudessa kärsii tietenkin vielä poikuuden taakasta harteillaan. Edes koulun pahin lutka, Wendy Williams (Kaki Hunter), ei tahdo lämmetä Pee‑Ween yrityksille, vaikka parin välillä onkin selvää säpinää.
Paikallinen ilotalo, myyttinen Porky's, tarjoaa sentään tiettävästi seksipalveluita, mutta vieraillessaan talossa pojat joutuvat murskaavan nöyryytyksen kohteeksi. Näppärät sällit juonivat kyseistä taloa ja sen punaniskaista omistajaa vastaan koston, joka on varmasti suloinen, muttei loppujen lopuksi kovin mielenkiintoinen. Kostamisen lomassa nähdään hassua suihkutirkistelyä, suvaitsevuutta toitottavaa sanomallisuutta, sekä Sinkkuelämää-sarjan (1998–2004) Kim Cattrall jännittävässä sivuroolissa.
Porky's sai kaksi jatko-osaa, Porky's II: The Next Day ja Porky's Revenge (1985). Porky's II: The Next Day jatkuu nimensä mukaisesti ensimmäistä Porky's-leffaa seuraavana päivänä, jonka Pee‑Wee (Dan Monahan) aloittaa tuttuun tapaansa mittaamalla aamuerektionsa. Eräs merkittävä asia hänen elämässään on tosin muuttunut, mutta enpä paljasta enempää kuin sen, että suloinen Wendy Williams (Kaki Hunter) on edelleen mukana kuvioissa, ja hänen hahmoaan jopa syvennetään elokuvan alussa!
Tällä kertaa tutut pojat ja tytöt joutuvat napit vastakkain kaksinaismoralististen hihhuleiden kanssa. Hihhulit nimittäin uhkaavat lopettaa nuorison teatteriharrastuksen, koska Shakespearen näytelmät ovat täynnä rietastelua! Myös Ku Klux Klan saapuu sabotoimaan nuorten harrasteita. Jäynät kehiin!
Kaksi ensimmäistä Porky's-leffaa on julkaistu Suomessa yksittäin ja myös molemmat osat sisältävänä tuplalevynä (joka onkin varsin varteenotettava hankinta, mikäli elokuvat kiinnostavat). Suositeltavin tapa nauttia nämä toisiaan täydentävät elokuvat on katsoa ne peräkkäin, mahdollisesti päihteiden alaisena. Huumori ei aina kuki täysin menestyksekkäästi, mutta suoraviivainen mauttomuus ja hävyttömimmät helmet naurattavat toisinaan ääneen. Nuorisokomedian perusteoksia.
3.0
(HW)
Julkaistu: 2003-07-23T00:00:00+03:00
Henri Willberg
Beach Balls (1988)
Ohjaaja:
Joe Ritter
elokuva arvostelu
arvosana 3/5
Ohjaus: Joe Ritter
Charlie haikailee jo kolmatta vuotta rannoilla kirmailevan kaunottaren, Wendyn, perään. Parhaan kaverinsa avustuksella Charlie tutustuu Wendyyn ja he ystävystyvät. Valitettavasti unelmanainen uhkaa jäädä pelkäksi frendiksi ("Oh no, the F‑word!") sillä hän on toivottoman ihastunut Severed Heads in a Bag ‑nimisen rockbändin solistiin. Vittumaiseen tilanteeseen joutuneella Charliella on muitakin ongelmia: häntä vainoavat mm. kiihkouskovainen äiti, joka uhkailee nuorisovankilalla ja soittaa levyjä takaperin, sekä homofobiset rantavahdit, joiden uhmakas dialogi on tv‑pastoreille vittuilun ohella elokuvan parasta antia.
Rantaelämää, kaljabiletystä ja rakkauden perään haikailua sisältävä Beach Balls on hyväntuulinen, perushauska ja sopivan älyvapaa pieni elokuva. Se on myös hieman paremmalla maulla tehty kuin mitä ainakin itse nimen perusteella olisin odottanut. Rantapalloilla saati palleilla ei ole leffassa kovin suurta roolia, ellei nimi sitten viittaa tisseihin, joita sentään vilahtaa ruudussa muutama pari. Pieni särmä olisi tehnyt terää.
Ohjaaja Joe Ritterin aiemmista krediiteistä kannattaa nostaa esille kiitettävä suoritus trash-mestariteos Toxic Avengerin käsikirjoittajana. Beach Ballsin Troma-yhteydet eivät jää tähän, sillä pienessä ja älyttömässä sivuroolissa nähdään Gary Schneider, joka muistetaan Bozo-pahiksen roolista ensimmäisessä Toxic Avengerissa, ja joka esiintyi eräänä radioaktiivisista huligaaneista Class of Nuke 'Em High:ssa. Suomessa Beach Ballsin on julkaissut videolain alkuaikoina Videotrade.
Teoksen tiedot:
Elokuvan muut nimet
Beachballs
Funny beach
Palle da spiaggia
Balones de playa
Ohjaaja
Joe Ritter
Käsikirjoittaja
David Rocklin
producers
Roger Corman
Matt Leipzig
Näyttelijät
Phillip Paley
Heidi Helmer
Steven Tash
Amanda Goodwin
Douglas R. Starr
Tod Bryant
Leslie Danon
Morgan Englund
Raf Mauro
Charley Gilleran
Gary Schneider
Tami Smith
Jacquelyn Masche
Parker Whitman
Bret Helm
Darrell Redleaf-Fielder
Mick Kleber
Chris Neal
Linda Lutz
Michael Niemand
Tami Barber
Terri Barber
Gregory Lee Cooper
Kristyn Pettet Foxworth
Bill Gazzarri
Willi Duett
Matt Sullivan
Sean E'River
Giorgio Ardizzola
Säveltäjä
Mark Governor
Kuvaaja
Anthony Cobbs
Levittäjä / Jakelija
New Classics Productions
Maa
USA
Genre
Komedia
Kategoria
Teinikomedia
Julkaistu: 2003-07-23T00:00:15+03:00
Henri Willberg
Fast Times at Ridgemont High (Kuumat kinkut, 1982)
Ohjaaja:
Amy Heckerling
elokuva arvostelu
arvosana 3/5
Ohjaus: Amy Heckerling
Cameron Crowen oman kirjansa pohjalta käsikirjoittama Fast Times at Ridgemont High (Kuumat kinkut) edustaa genren tuotannollisesti laadukkainta osastoa. Sen pääosissa nähdään laaja kaarti tulevia tähtösiä, joista mainittakoon ainakin sievä, muttei siveä teinityllerö Jennifer Jason Leigh, aivottoman surffiveikon roolin tulkitseva Sean Penn, sekä lyhyesti kuvassa vilahtava Nicolas Cage. Mukana ovat myös kasarikasvot Judge Reinhold ja Phoebe "Gremlins" Cates, joiden kesken nähdään maukas masturbaatiokohtaus.
Fast Times at Ridgemont High toistaa monta kertaa nähdyn nörtti‑rakastuu-mutta‑ei‑saa-koska‑on‑nörtti ‑kaavan, tällä kertaa hieman terävämmällä käsikirjoituksella. Päähenkilö Markin rakkauden kohde on Jennifer Jason Leighin esittämä kiltiltä vaikuttava Stacy. Stacylla on siveästä ulkokuorestaan huolimatta niin kova kiire päästä eroon neitsyydestään, että hyväkäytöksinen ja ujonpuoleinen Mark putoaa kelkasta hyvin nopeasti, kun innokkaammat melaveikot astuvat esiin. Stacyn seksuaalista heräämistä kuvataan siinä määrin graafisesti, että rooli tarjosi Jennifer Jason Leighille ensimmäisen alastonroolinsa valkokankaalla – kyseessä on siis merkittävä elokuva.
Lisäksi kannattaa tietää, että Amerikan elokuvatarkastamo MPAA uhkasi lyödä elokuvaa X‑ratingilla, joka vältettiin trimmaamalla muun muassa kohtausta, jossa kevytkenkäisen teinimisun roolissa nähtävä Phoebe Cates opettaa Leighille fellaatiotekniikkaa porkkanan avulla. Alkuperäisessä versiossa tytöt olivat uima-altaassa vailla rihman kiertämää, mutta MPAA:n läimäytyksen jälkeen kohtaus siirrettiin koulun ruokalaan. Jos joulupukki on olemassa, lisättäköön Kuumien kinkkujen leikkaamaton director's cut toivomuslistalleni.
Markin ja Stacyn seikkailujen lisäksi tutustumme Sean Pennin mainioon roolihahmoon Jeff Spicoliin, jonka intohimoinen surffaukseen ja pilvenpolttoon keskittyvä elämäntapa uhkaa ajaa hänen koulunkäyntinsä täysin heitteille. Judge Reinhold puolestaan esiintyy Stacyn isoveljenä, jolla on vaikeuksia työpaikkansa säilyttämisessä, sekä peniksensä hallinnassa silloin, kun punaisissa bikineissään aistikkuutta säteilevä Phoebe Cates on läsnä.
Versioinfo (päivitetty: 13.1.2023)
Criterion Collection on julkaissut Fast Times at Ridgemont High in Blu‑rayllä.
Collector's Edition ‑otsikoitu dvd on puolestaan julkaistu Suomessakin.
Arvostelu perustuu Esselte Videon vanhaan keltakantiseen suomikasettiversioon.
Teoksen tiedot:
Elokuvan muut nimet
Kuumat kinkut
Kuumat kimmat
Elokuvan muut nimet
Fast Times
Ça chauffe au lycée Ridgemont
Ich glaub' ich steh' im Wald
Fuori di testa
Aquel excitante curso
Häftigt drag i plugget
Ohjaaja
Amy Heckerling
Käsikirjoittaja
Cameron Crowe
producers
Irving Azoff
C.O. Erickson
Art Linson
Näyttelijät
Sean Penn
Jennifer Jason Leigh
Judge Reinhold
Robert Romanus
Brian Backer
Phoebe Cates
Ray Walston
Scott Thomson
Vincent Schiavelli
Amanda Wyss
D.W. Brown
Forest Whitaker
Kelli Maroney
Tom Nolan
Blair Tefkin
Eric Stoltz
Stanley Davis Jr.
James Russo
James Bolt
Nicolas Cage
Reginald Farmer
Anthony Edwards
Pamela Springsteen
Stuart Cornfeld
Sonny Carl Davis
Michael Wyle
David Price
Patrick Brennan
Julie Guilmette
Shelly O'Neill
Kuvaaja
Matthew F. Leonetti
Levittäjä / Jakelija
Universal Pictures
Refugee Films
Maa
USA
Genre
Komedia
Draama
Kategoria
Koulu
Perustuu kirjaan
Päihteet
Teinikomedia
Julkaistu: 2003-07-23T00:01:45+03:00
Henri Willberg
The Party Animal (Mielessä vain..., 1984)
Ohjaaja:
David Beaird
elokuva arvostelu
arvosana 5/5
Ohjaus: David Beaird
The Party Animalin keskipisteessä on 22‑ tai 26‑vuotias erittäin kiimainen ja erittäin kummallinen poikamies nimeltä Pondo Sinatra (Matthew Causey), joka saapuu elokuvan alussa yliopistolle turnipsiauton lavalla. Pondolla on kova tarve päästä pukille. Hän saa oivallisia neuvoja Studley-nimiseltä naistenmieheltä ja vanhalta mustalta gurulta, Elbow'lta (Jerry Jones), mutta onnistuu ryssimään aina kaiken.
Suunnilleen koko elokuva koostuu näistä vonkausyrityksistä, joissa Pondo muun muassa saa terveydenhoitajalta lekaa munille, käy ostamassa jättimäistä ohjusta muistuttavan "seksilelun" ja haastaa kampuksen tytöt räsypokkaan itse naiseksi pukeutuneena. Jälkimmäisessä kohtauksessa päästään herkuttelemaan niin hienoilla tissilähikuvilla, ettei ole mikään ihme, että Pondonkin mekon alla alkaa sojottaa ("Just a little lady problem"). Toistuvien takaiskujen vuoksi Pondo on niin epätoivoinen, että tarjoutuu lopulta jopa myymään sielunsa (kenelle?) saadakseen persettä. Kyseiseen kohtaukseen sisältyy ilmeisesti elokuvan tärkein pointti, sillä se toistuu hetken kuluttua selittämättömästi uudelleen. Yhtä todennäköistä on tosin myös se, ettei millään tässä elokuvassa ole oikeasti mitään pointtia.
Yritän hieman selventää: leffan ensimmäisen puolen tunnin aikana katsoja alkaa tuntea Suurta Pelkoa. Kiinnität huomiota varsin "omintakeiseen" huumoriin, jota on runsaasti, mutta joka on usein niin älytöntä, alkeellista ja/tai tökeröä, ettet voi uskoa sitä todeksi. Pelkäät menettäneesi todellisuudentajusi ja joutuneesi maailmaan, jossa kaikki näyttää samalta kuin ennen, mutta järki ja logiikka ovat kadonneet. Tapahtumat etenevät kuin unessa. Koko elokuvan rakenne on ameeba.
The Party Animal taiteilee alku‑ ja lopputekstien väliin sketsimäisiä kohtauksia Pondon seksiseikkailuista, joiden lomassa ihmetellään hulluja uni‑, painajais‑ ja jopa musiikkijaksoja! Elokuvassa nähdään myös erittäin irrallisen oloisia dokumenttipätkiä, joissa Pondon lähipiiri kertoo hänestä mietteitään kameran edessä! Kysymyksiä vailla vastauksia. Mystinen Kaunis Nainen seuraa Pondon touhuja koko elokuvan ajan, mutta hänen merkityksensä jää arvailujen varaan. Pondo joutuu punkkareiden käsittelyyn ja kaupunkilaiset jahtaavat häntä kuin Elefanttimiestä. Hän ampuu vahingossa toisen Studleyn tyttöystävistä ja nauttii lastillisen pillereitä, happoa ja kokaa koska "tytöt tykkäävät huumeista". Pornokauppias on huolestunut ydinasepolitiikasta. Studleyn ja Elbow'n henkevät keskustelut paljastavat, että reinkarnaatiolla saattaa olla jotain tekemistä Pondon epäonnen kanssa. Huonoa karmaa. Onko Pondo kani? Jos aivotärähdyksen saanut David Lynch ja Tom Green tekisivät kimpassa teinikomedian, ei silläkään olisi mitään tekemistä The Party Animalin kanssa.
Tukahduttava typertymisen tunne saa varmasti monet katsojat repimään videokasetin ulos nauhurista hyvin nopeasti ja ehkä harkitsemaan sen kauniin kiiltävään videonauhaan hirttäytymistä. Mutta jos olet rela kundi, tai kuuma kinkku, ja antaudut The Party Animalin armoille, se vie juuri Sinut ainutlaatuiselle matkalle maailmaan, jollaista et koskaan ole ennen nähnyt. Se on Pondo Sinatran pakkomielteiden ja houreiden täyteinen maailma! Mutta muista itse leimata matkalippusi hulluuden junassa, sillä kukaan ei tee sitä puolestasi. Elokuva aiheuttaa voimakkaan Pondo-pilven, jonka vaikutus on lopulta pelkästään tervehdyttävä.
Äläkä huolestu, sillä Pondollakin alkavat asiat luistaa paremmin ajan myötä. Hän kehittelee lemmenjuomaa, tai pikemminkin lemmennestettä, jota suihkutetaan uhrin päälle kuin pippurisumutetta. Ensimmäiseltä tytöltä lähtevät hiukset, toinen muuttuu gorillaksi. Uga uga! Huomaamme myös, miten hauskaa pieruhuumori voi huonoimmillaankin olla. Vihdoin Pondo löytää oikean kemiallisen yhdistelmän, jonka jälkeen panemiselle ei näy loppua. Mutta koituuko se hänen kohtalokseen? Ympyrä sulkeutuu.
NÄE JA KOE!
Versioinfo (9.10.2025):
Nordic Video julkaisi The Party Animalin Suomessa ennen videolakia lattealla, mutta paljon puhuvalla nimellä Mielessä vain...
Teoksen tiedot:
Elokuvan muut nimet
Mielessä vain...
Elokuvan muut nimet
Campus aphrodisiaque
Un tombeur de folie
Party Animal - Der Typ, der jede Bluse sprengt
Ohjaaja
David Beaird
Käsikirjoittaja
David Beaird
Alan C. Fox
producers
David Beaird
Charles A. Duncombe Jr.
Bryan England
Jon Fondy
Alan C. Fox
Mark Israel
Näyttelijät
Matthew Causey
Timothy Carhart
Jerry Jones
Robin Harlan
Frank Galati
Lucy Roucis
Joan Dykman
Barbara Baylis
Frannie James
Leland Crooke
Billi Gordon
Susanne Ashley
Julie Casey
Rachel Frantz
Donna Robb
Debby Lynn Ross
Lisa Toothman Wolf
Deanna Olivier
Debby Elliott
Melinda Stevens
Judi Evans
Merrie Lawson
Adrian Nandory
Mary Beth Lombardi
Herman Simon
Michael Listorti
Rick Wilson
Mary Tallman
Ron Seigel
Vic Anthony
Kuvaaja
Bryan England
Levittäjä / Jakelija
Moviestore Entertainment
Maa
Kanada
Genre
Komedia
Fantasia
Kategoria
Alastomuus
Koulu
Päihteet
Teinikomedia
Julkaistu: 2003-07-23T00:02:30+03:00
Henri Willberg
Sunset Cove (Jytäjengi, 1978)
Ohjaaja:
Al Adamson
elokuva arvostelu
arvosana 4/5
Ohjaus: Al Adamson
Roskaelokuvien erikoismies Al Adamson antoi oman kontribuutionsa nuorisokomedian genrelle jo varhain vuonna 1978 nerokkaasti Jytäjengiksi suomennetulla Sunset Covella, joka toisinaan hiihtää samoilla dadaistisilla laduilla kuin The Party Animal (1984).
Tämä elävän kuvan ihme seuraa pakettiautolla huristelevaa ja vapaan teinin elämää viettävää nuorisojoukkoa, johon kuuluu parin hieman mitäänsanomattoman kundin ja mimmin lisäksi kekseliäästi Chubbyksi nimetty plösö, railakkaan uudestisyntymän aikaa viettävä nörtti, sekä isonenäinen tyttö, jonka rinnat ovat usein paljaana. Jytäjengi härnää auktoriteetteja ja joutuu toisinaan sananvaihtoon kahden misun kanssa omalla pakettiautollaan liikkuvan Moose-lihaskimpun kanssa. Hymy meinaa hyytyä hetkeksi, kun rakas uimaranta aiotaan jyrätä pormestarin rakennushankkeen alle. Nokkelat nuoret eivät tietenkään tätä hyväksy, vaan laativat Porky's ‑elokuvien tapaan nerokkaan ja monimutkaisen suunnitelman ilkeää pormestaria vastaan. Save our beach!
NSFW-materiaali on piilotettu (voit vaihtaa asetusta sivun yläreunasta tai klikkaamalla kuvaa)
Eräs Sunset Coven hienoimmista elementeistä on sen dialogi, joka on välillä niin aivokuollutta, ettei kukaan ihminen ole voinut sitä käsikirjoittaa tai ohjata. Adamson lienee pökertynyt ohjaajan pallilleen "näyttelijöiden" "improvisoidessa" repliikkejään, mikäli hän on ollut edes läsnä kuvauspaikalla. Lisäksi elokuva ei ole läheskään yhtä ennalta arvattava, kuin genretoverinsa. Otetaan esimerkkinä kohtaus, jossa kusipäältä vaikuttava Moose tarjoaa eräälle jytäjengiläiselle ns. laatuaikaa kahden tyttöystävänsä kanssa. Päivänselvä ansa, jota missä tahansa muussa elokuvassa seuraisi nöyryyttävä kepponen, tai jokin muu humoristinen juonenkäänne. Adamsonin universumissa Moosen tarjous on kuitenkin täysin vilpittömästi vailla taka-ajatuksia, ja siksi saammekin ihastella muutaman minuutin verran nuhjuista pyöriskelyä, muhinointia ja tissien puristelua pakettiauton takaosassa! Kyllä ystävyys lämmittää.
NSFW-materiaali on piilotettu (voit vaihtaa asetusta sivun yläreunasta tai klikkaamalla kuvaa)
No okei, joku voisi ehkä sanoa Sunset Coven olevan huono elokuva – ehkä jopa paska. Mutta sitä ei voi kukaan kiistää, etteivätkö tämän kaltaiset elokuvat säteilisi ainutlaatuista magiaa, jota ns. laatuelokuvista on turha etsiä edes mikroskoopilla. Elokuvan parissa viihtyminen edellyttää avointa mieltä ja kykyä nauttia myös elokuvista, jotka eivät missään vaiheessa edes yritä tarjota syvää sanomallisuutta tai herättää kovin intellektuelleja ajatuksia katsojan mielessä. Mika Backia (Gorehound #22) lainaten kyseessä on "elokuva, jolla voit todella järkyttää kulttuurielokuvista pitävät ystäväsi."
Versioinfo (9.10.2025):
Sunset Cove on julkaistu osana Severin Filmsin "Al Adamson: The Masterpiece Collection" ‑Blu‑ray-kokoelmaa.
Elokuva on tuotu Suomeen 80‑luvulla Espoon OVC:n ja Master Videon toimesta (linkki sivuston ulkopuolelle: Espoon OVC & Master Videon). Ainakin jälkimmäisessä julkaisussa on dialogi todella kehnosti suomennettu, mutta tämä tietenkin vain vahvistaa elokuvan kalkkunaista tunnelmaa.
Teoksen tiedot:
Elokuvan muut nimet
Jytäjengi
Kalifornian jytäjengi
Kalifornia jytä jengi
Elokuvan muut nimet
Sunset Love
Bikini commando
Flotte Teens in Amerika
School's Out at Sunset Cove
Teenager Report
Heiße Teens in Hollywood
Save Our Beach
Ohjaaja
Al Adamson
Käsikirjoittaja
Cash Maintenant
Budd Donnelly
producers
Tony DiDio
Kenneth J. Fisher
Harry Hope
Joseph R. Laird Jr.
Kenneth Yates
Näyttelijät
Jay B. Larson
William Smidt
Ray Andrews
Karen Fredrik
John Carradine
John Durren
Steven Fisher
Shirley Broger
Jane Ralston
Mark Flynn
Will Walker
Sherri Coyle
Bill Nuckols
Jenni Bardell
Art Cacaro
Erwin Fuller
Roger Harris
Mark Hope
Bruce Stewart
Gloria Goldsmith
Gary Graver
Säveltäjä
Bruce Stewart
Kuvaaja
Gary Graver
Levittäjä / Jakelija
Cal-Am Productions
Tony DiDio Productions
Maa
USA
Genre
Komedia
Romantiikka
Kategoria
Alastomuus
Koulu
Pienen budjetin elokuva
Teinikomedia
Ystävyyssuhde
Julkaistu: 2003-07-23T00:02:45+03:00
Henri Willberg
Weird Science (Lisa – unelmien nainen, 1985)
Ohjaaja:
John Hughes
elokuva arvostelu
arvosana 3/5
Ohjaus: John Hughes
Weird Science (Lisa – unelmien nainen) saa luvan edustaa teinispesialisti John Hughesin tuotantoa tässä artikkelissa. Elokuvan pääosassa on kaksi himokasta perusnörttiä, Gary ja Wyatt (Anthony Michael Hall ja Ilan Mitchell-Smith), jotka omaksuvat Bride of Frankensteinista (1935) vahingollisia käyttäytymismalleja ja päättävät yhteistuumin rakentaa käyttöönsä ihan ikioman naisen.
Pojat eivät valitettavasti lähde nekrofiiliksissä hautuumaalle kaivelemaan, vaan homma hoidetaan kiusallisen tökerösti syöttämällä lehdistä leikattuja kuvia tietokoneeseen. Luojan lykystä unelmien nainen muuttuu eläväksi lihaksi, ja luomus saa nimekseen Lisa. Vaikka Lisa luodaan selkeästi seksuaalisten tarpeiden tyydyttämiseksi, eivät pojat näytä keksivän hänelle muuta tähän viittaavaa käyttöä kuin kimppasuihkun (ja silloinkin pysyvät housut jalassa). Onneksi Lisan maagisista kyvyistä otetaan sentään hyöty irti ja pojat pääsevät vihdoinkin muun muassa ravitsemusliikkeeseen, urheiluauton rattiin ja järjestämään kaupungin kuumimpia pippaloita. Pääsemme ihmettelemään myös post-apokalyptisen moottoripyöräjengin hyökkäystä.
Leppoisalle toilailulle on Hughes-elokuvassa kuitenkin vain oma aikansa, jonka jälkeen joudutaan tuttuun tapaan puntaroimaan elämän perimmäisiä kysymyksiä kuten sitä, MIKÄ OIKEASTI ON IHMISELLE TÄRKEINTÄ! Ja sehän on tietenkin RAKKAUS ja SISÄINEN KAUNEUS, joiden edelle ei voi asettaa edes omaa seksiorjaa. On siis selvää, ettei Weird Science hyvistä lähtökohdistaan huolimatta täytä mauttomuuden janoa missään muodossa, mutta toisaalta viihdyttävälle, sympaattiselle ja paikoitellen hauskalle scifivaikutteiselle teinikomediallekin löytyy aina paikka sydämestäni. Ja tosiaan, myös tässä elokuvassa nähdään iso ohjus.
Garyn roolissa esiintyvän Anthony Michael Hallin (80‑luvun nörttinaama #1) lisäksi leffassa nähdään pari muutakin tuttua kasvoa: Bill Paxtonilla on hauska sivurooli Wyattin militanttina isoveljenä ja kokkelin ystävä Robert Downey Jr. on toinen koulun kuumimmista kundeista. Steven Seagalin heila Kelly LeBrock mutristelee huuliaan Lisan roolissa.
Leffaa seurasi melko kökkö, efektipitoinen tv‑sarja, jota esitettiin Suomenkin televisiossa usean vuoden ajan nimellä Lisa ja pojat (1994–1998).
