Juha Pyykönen

Black Christmas (Musta joulu, 1974)

Ohjaaja:

• Bob Clark

elokuva arvostelu

Ohjaus: Bob Clark

Black Christmas oli ohjaajansa Bob Clarkin (Porky's, 1981) vasta aluillaan olevan uran kolmas perättäinen ja samalla myös viimeinen puhdas kauhuelokuva. Vuosi oli 1974 ja vaikka esim. italialainen herra nimelta Mario Bava oli tehnyt siihen mennessä jo montakin ns. slasher-genren alle sijoitettavissa olevaa elokuvaa, Amerikassa maaperä oli vielä perin neitseellistä. Tämä Kanadassa kuvattu elokuva pohjusti kaikessa hiljaisuudessa jotain sellaista, josta muutamia vuosia myöhemmin muodostui Halloween ja Friday the 13th ‑elokuvien myötä suoranainen ilmiö. Ja on selvää, ettei esim. Carpenterin Halloweeniä ainakaan nykyisessä muodossaan olisi koskaan tehty, ellei hänen ystävänsä Clark olisi asiaan perusideaa myöten ollut vaikuttamassa.

Elokuvan tarinassa joukko oppilaskunnan asuntolassa jouluaan viettäviä tyttöjä joutuu pilasoittajan terrorisoimaksi. Pian yksi tytöistä myös katoaa selittämättömästi jonnekin, vaikka katsoja alusta asti tietääkin kyseessä olevan mielipuolisen murhaajan, joka väijyy uhrejaan murtautumalla salaa talon sisälle. Tahallisen huojuva käsikuvaus toimii murhaajan silminä ja katsoja tietää murhaajan henkilöllisyydestä ja motiiveista yhtä vähän kuin hänen uhrinsakin. John Saxonin (Tenebre, A Nightmare on Elm Street) esittämä poliisietsivä Fuller alkaa tutkimaan hiljalleen laajanevaa juttuvyyhtiä samalla, kun murhaaja vain kiihdyttää tahtiaan.

Näyttelijäsuoritukset ovat kauttaaltaan onnistuneita huolimatta suurelta osin nuoresta näyttelijäkaartista. Erityisesti Margot Kidder (Superman, 1978) varastaa näyttelemänsä kohtaukset rivona, rämäpäisenä ja humalahakuisena opiskelijatyttönä. Käsikirjoitus sisältää myös humoristisia elementtejä, mutta elokuvan yleisilme pysyy vakavana ja realistisena. Elokuva etenee keskivaiheillaan ajoittain liian hitaasti kärsien tapahtumaköyhyydestä. Itse murhat on toteutettu tyylikkäästi ja pääosin toimivasti lähes kokonaan ilman gore-efektejä. Myös huolella luodut murhaajan puhelinäänet toimivat erinomaisesti ja tuovat elokuvan tunnelmaan merkittävän parannuksen.

Ohjaajan hienoinen kokemattomuus näyttäytyy satunnaisesti joissakin otoksissa esim. liian pitkinä zoomauksina. Toisaalta monet kekseliäät kamera-ajot ja sopivan harvakseltaan leikatut kohtaukset luovat tunnelmasta sopivan jännittyneen. Kaikki kuvakulmat on tarkalleen mietitty, jotta jokainen yleiskuva näyttäisi mahdollisimman paljon tai johdattaisi katsojan tajuamaan asiayhteyksiä ilman näyttelijöiden turhaa selventelyä. Tehtävä ei ole ollut varmasti helppo, sillä tapahtumapaikkana oleva vanha talo ei ollut lavaste, vaan aivan oikea asuintalo ahtaine käytävineen ja pikkuhuoneineen. Itse elokuvassa tätä ei kuitenkaan huomaa, vaan sitä vastoin uhkaavaa, antiikkimaista ympäristöä on pystytty hyödyntämään erinomaisesti yhdessä valaistuksen kanssa kauhutunnelman luomisessa.

Jos joulu ehtii luisua käsistä elokuvan näkemisen suhteen niin ei hätää, sillä tämä jo välillä unohduksen partaallakin käynyt laatutyö ei tarvitse taustalle nimensä mukaista juhlapyhää toimiakseen. Elokuva on nimittäin yksi parhaista koskaan tehdyistä slasher-elokuvista pienistä puutteistaan ja nykypäivän näkökulmasta ehkä jo vähän liiankin kalutusta aihepiiristä huolimatta.