Alfred Hitchcock

Noiduttu – Spellbound leffassa oli FPS-pelien esiaste? Hitchcocki pelannu Doomia?

Hämärä Dali-kohta keskivaiheilla. Tuo jäi hyvänä "vanhana" mieleen kun Hitskokkeja kahlasi läpi.

Marnie myös aika vähälle huomiolle jätetty Hitchcock-filmi, hyvä tunnelma on päällänsä. Laahaako sitten liikaa ettei nosteta klassikoksi.

Dial M 3D-versiokin näköjään tullut ulos ja blööreinä jo pari vuotta sitten.

Vertigo (1958)

Hitchcockin parhaimmiston uudelleenkatseluarvo on omaa luokkaansa. Rikkaissa yksityiskohdissa, tyylitellyssä kerronnassa ja juonenkäänteissä riittää, kuten myös psykologisissa teemoissa ja jännityksessä. Elokuva pelaa hienosti rohkealla vihjailulla esittäessään aikakautensa ellei kierointa niin yhtä kieroimmista valkokangassuhteista miehen ja naisen välillä. Toistojen kautta Vertigosta on tullut hyvn lähelle paras näkemäni Hitchcock.

The Wrong Man (1955)

Olisiko tässä Hichin ensimmäinen varsinainen hyppäys kylmän realismin suuntaan vailla mikämikä-maailmoja ja eksplisiittejä tyylittelyjä? Ei ehkä jälkimmäistä, mutta ainakin ensimmäinen toteutuu tositapahtumiin perustuvassa kertomuksessa vääristä syytöksistä. Henry Fonda on ehdottomasti The Man roolissaan, jätkän naama ja olemus sopivat pakettiin täydellisesti, ja toimeentulon rajoilla horjuvan vilpittömän, ahdistetun ja ahdistuneen yökerhobasistin olemus huokuu hyväntahtoista "miks mä" ‑asennetta. Elokuva on ehdottoman tyylikäs, jotain henkilökohtaista jää vain menemättä näin ensimmäisellä katselukerralla tosissaan nahan alle.

Rope (1948) ***½

Ystävykset Brandon ja Philip kuristavat yhteisen tuttavansa Davidin ja piilottavat tämän ruumiin kerrostaloasuntonsa tavara-arkkuun. Syynä murhaan on ajatus täydellisestä murhasta ja murhasta murhaamisen itsensä ja jännityksen vuoksi. Lisämausteena toimii vielä herrojen omaksuma yli-ihmisteoria, jonka mukaan toisilla on lupa murhata toisia "alempia" ihmisiä. Rikoksen nerokkuutta ja täydellisyyttä pyritään korostamaan sillä, että samaan asuntoon, jonne ruumis on piilotettu, kutsutaan juhlimaan mm. Davidin isä ja tyttöystävä. "Ruumis"arkku saa toimia tarjoilupöytänä. Lisäksi mukaan on kutsuttu myös kaikki mainitut nuoret hyvin tunteva opettaja Rupert.

Ropessa Hitchcock on rakentunut tilanteen jossa elokuvan tapahtumat sijoittuvat yhteen asuntoon ja suurimmaksi osaksi vielä yhteen huoneeseen. Esineillä on elokuvassa tärkeä rooli. Ei ainoastaan nimessä mainittu köysi, vaan myös monet muut yksityiskohdat saavat huomiota. Lisäksi Hitchcock kuvaa elokuvan niin, että se vaikuttaisi kuin yhdellä otolla otetulta. Leikkauskohdat peitetään enemmän tai vähemmän saumattomasti zoomaamalla yleensä esim. henkilön selkään (zoom in / zoom out) , ja näin pyritään vaikutelmaan yhtäjaksoisesta elokuvasta ilman saumakohtia. Lisäksi kamera kiertää ympäri asuntoa aina tarpeen niin vaatiessa, vieläpä melko omaperäisellä tavalla.

Ropen heikkouksina voisi mainita hieman jäyhän ja teatraalisen yleisvaikutelman, joka koskee niin lavastusta kuin myös roolisuorituksia. Mielestäni tarina onkin otettava enemmän teoreettisena ja akateemisena ajatusleikkinä. Vahvuuksina elokuvalla on psykologinen ote ja hahmojen välinen dialogi ja lisäksi se, että tapahtumapaikka on niin rajattu. Lisäksi James Stewartin esittämän Rupertin suorittama syyllisten hiillostaminen on mainiota nähtävää.

Kokonaisuutena ei ehkä parasta Hitchcockia, mutta suositeltavaa katsottavaa kuitenkin.

Köysi oli kyllä Aflredin parhaimmistoa. Tunnelma oli todella vangitseva. hankintalistalla tämäkin (Vhs)

Katsottiin eilen vaimon toivomuksesta Revitty esirippu (Torn Curtain), jossa Paul Newman esittää Itä-Saksaan loikkaavaa amerikkalaista tiedemiestä. Tahtomattaan hän saa mukaansa myös kihlattunsa (Julie Andrews), joka sekoittaa Newmanin suunnitelmat totaalisesti. Ihan kiinnostavasti alkava, mutta jo ennen puoltaväliä alamäkeä lasketteleva jännäri, joka loppua kohden vain jatkuu ja jatkuu ja "jännittäviä" käänteitä tulee mukaan yksi jos toinenkin. Jos viimeisen teatterikohtauksen tarkoituksena on virittää jännitys äärimmilleen, ei se minun kohdallani ainakaan onnistunut, pikemminkin sitä vain toivoi että loppuisi jo. Keskitasoa heikompi Hitchi, jota tuskin tarvitsee katsoa uudelleen.

Rebecca (1940)


Useamman käsikirjoitusvaiheen läpikäynyt tarina on täyttä dynamiittia alusta loppuun saakka. Mukana ovat kaikki goottilaisen kauhutarinan elementit: valtava kartano, edesmennyt ja hämärän menneisyyden omannut avainhenkilö, sekä sopiva määrä eri tavoin järkkyneitä mieliä. Harmillisesti juonen todellinen käynnistyminen ottaa kuitenkin aikansa ja etenkin ensimmäisestä tunnista olisi voinut leikata turhia rasvoja pois, näin nykykulmasta katsottuna.


Tarinan pääasiallisena ympäristönä toimii suorastaan naurettavat mittasuhteet omaava kartano, jossa edellisen emännän muisto on vielä tuoreena kaikkien mielissä. Kamera luo herkullisen ahdistavia kohtauksia joita Franz Waxmanin näppärä musiikki ehkä turhankin vahvasti alleviivaa, mutta täytyy toisaalta muistaa etteivät nämä temput olleet vielä 75 vuotta sitten sellaisia klisheitä kuin nykyisin.

Notorius (1946)


Cary Grantin ja Ingrid Bergmanin esittämät agentti ja emigrantin tytär ovat pari, joka ei tunnu saavan mahdollisuutta onneen. Ei vaikka katsoja asetetaan kuinka heidän puolelleen, kuten ohjaajamestari vain parhaiten osaa. Mutkia lemmen matkaan tuovat Etelä-Amerikkaan paenneet natsit sekä näiden hämärät suunnitelmat, joiden selvittäminen pistää kaiken muun taka-alalle – jopa yhteisen onnen. Pääparin rakkaustarina tuntuu tosin muutenkin vähän pykivän, tai ainakaan omasta mielestäni kaksikon kemian ei oikein toimi ja yhteiset kohtaukset ovat toistuvasti kankean tuntuisia.


Claude Rains on (jälleen kerran) loistava pahiksen roolissa, vaikka pahuus on jälleen hieman veteen piirretyn viivan kaltaista. Tämä yllättävänkin kevyt ote natseihin on yllättävää, etenkin kun sodan päättymisestä oli kulunut vasta noinkin vähän aikaa. Leopoldine Konstantin tukee hermostuneen oloista poikaansa siinä määrin, että äidin ja pojan (eli Rainsin esittämän Sebastianin) kiintymys/rakkaus haiskahtaa hieman muultakin kuin silkalta perheenjäsenten keskinäiseltä kiintymykseltä.

39 Steps (1935) ***½

Naisvakooja kuolee erään miehen käsiin, paljastaen juuri ennen kuolemaansa salaisen suunnitelman, jossa eräs mystinen järjestö pyrkii varastamaan armeijan salaisia tietoja itselleen. Tästä eteenpäin mies joutuu pakenemaan sekä kyseistä järjestöä, että poliisia, joka epäilee miestä naisen murhasta. 39 Askelta taisi olla ensimmäinen iso Hitchcock-elokuva ja myös tyyppiesimerkki aiheesta, jonka pariin Hitchcock palasi useampaan kertaan myöhemminkin ja jota myös muut ohjaajat ovat myöhemmin hyödyntäneet elokuvissaan. Syytön mies pakomatkalla ja samaan aikaan etsimässä todisteita joilla voisi osoittaa syyttömyytensä. Hitchcockin elokuvassa on selvästi aistittavissa sota-ajan luoma epäilyksen ilmapiiri siitä, että kuka tahansa voi olla vieraan vallan agentti.

Kokonaisuus on tiivis ja suvankohtia ei ole ja tarina etenee koko ajan jännittävästi eteenpäin. Joiltain osin toki ajan hampaan purema, mutta muuten kyllä varsin onnistunut kokonaisuus. Hitchcock on kyllä onnistunut myöhemmin samantyylisissä elokuvissa vielä paremminkin.

Hitchcock ohjasi tietääkseni yhteensä 20 episodia kolmeen eri TV-sarjaan. Niiden saatavuus on ollut satunnaista.

Alfred Hitchcock Presents-sarjaan 1955 valmistuneet Revenge, Breakdown, Back For Christmas ja The Case Of Mr. Pelham sisältyvät Suomessa 2007 julkaistuun DVD-kokoelmaan Alfred Hitchcock Presents Season One.

Toisen kauden episodit Wet Saturday, Mr. Blanchard's Secret ja One More Mile To Go ovat vuoden 2009 kokoelmassa.

Alfred Hitchcock Presents: Lamb To the Slaughter (1958) löytyy Psykon blu-raylta.

Loput kaksitoista ovat vaikeammin löydettävissä, joten Hitchcock-keräilijöiden kannattaa ottaa saman tien talteen YouTubesta nämä kaksi:

Startime: Incident At a Corner (1960)

The Alfred Hitchcock Hour: I Saw the Whole Thing (1962)

----

No, jo on. Klo. 00:57 ja nyt aamuseitsemän välillä ehti 

Topaz 1969 ***

Kylmä sota ja Kuuban ohjuskriisi ovat pääosassa tässä Hitchcokin ohjaamassa agenttijännärissä, jossa ollaan neuvostodokumenttien perässä, jotka paljastaisivat asetarvikehankinnat, jotka Neuvostoliitto on hommannut Kuubaan ja mihin kohteisiin ohjukset osoittavat Amerikan maaperällä. Lisäksi olisi selvitettävä kuka toimii kenenkin valtion palveluksessa. Tällä kertaa Hitchcockin elokuvassa ei nähdä kovimpia staroja, mutta Topaziin se sopii koska agenttielokuvissa hieman tuntemattomammat kasvot ovat oikeastaan hyväkin ratkaisu. Elokuva on periaatteessa laadukas tuotanto, joka tosin on Hitchcock-asteikolla hieman liian puhelias ja ikimuistoiset kohtaukset loistavat poissaolollaan. Elokuvan kesto ja kerronan dialogivetoisuus pudottavat hieman pisteitä mutta kelpo elokuva kuitenkin kyseessä. Ei kuitenkaan kirkkainta Hitchcockia.