Alfred Hitchcock

Jeremias Rahunen 28.7.2013 12:09

Hitchcock on ehdottamasti oman topicinsa tällä foorumilla ansainnut ohjaaja. Jos mietin oman elokuvien katsomisharrastuksen alkupäiviä niin siitä ajasta on jäänyt erityisesti mieleen Bondit, sota- ja lännenelokuvat, sekä juuri Hitchcockin ohjaamat televiossa siihen aikaan näytetyt elokuvat. Oikeastaan ensimmäinen legendaarinen ohjaajanimi joka juurtui alusta asti mieleen oli Hitchcock. Hänen elokuvissa yhdistyi hienosti elokuvataide ja tekninen näkemys ja samalla elokuvat olivat viihdyttäviä ja jännittäviä katsottavia. Lisäksi niissä näki aikansa tunnetuimpia elokuvanäyttelijöitä. Hitchcockin elokuvat sopivat myös paria poikkeusta lukuunottamatta katsottavaksi sekä lapsena että näin myöhemmin aikuisella iällä. Myöhemmin oppi toki arvostamaan hieman eri asioita kuin nuorempana, esim. elokuvien estetiikkaa, tunnelmaa ja erilaisia elokuvissa käsiteltäviä teemoja (esim. Vertigo jossa lapsena meni monta juttua täysin ohi.).



Hitchcockin nimi on tullut pintaan monen nykyisen lempiohjaajani suosikkina (mm. De Palma, Friedkin jne..) ja hänen vaikutusta elokuviin ei mielestäni pidä väheksyä. Psyko lienee ollut alkujysäys slasher- (ja giallo-) elokuville ja veikkaan että Vaarallinen Romanssi ja Varkaitten Paratiisi ovat näyttäneet esimerkkiä tällaisille vähän viihteellisimmille ja seikkailullisemmille agentti- ja rikoselokuville.



Hitchcock on myös elokuvien laatu-/määrä suhteessa mitattuna mielestäni yksi kaikkien aikojen parhaita ohjaajia. Päälle 50 elokuvaa ja enpä ole oikeastaan yhtään huonoa elokuvaa häneltä nähnyt (myönnettäköön että 1940-luvulta ja sitä ennen hänen ohjaamistaan elokuvista en ole nähyt läheskään kaikkia ja aivan uran alkupään elokuvat eivät hirveästi itseäni kiinnostakaan). Lisäksi monessa hänen ohjaamassaaan elokuvassa on vähintään joku yksittäinen hieno kohtaus jota voi ihastella näin jälkikäteen. Ja mikä tärkeintä, hänen elokuvansa kestävät uusintakatseluja. Ne eivät ole mitään yhden twistin varaan rakennettuja kokonaisuuksia, vaan niiden pariin tulee palattua säännöllisin väliajoin.



Aina silloin tällöin näkee sanottavan että Hitchcock olisi yliarvostettu ohjaaja. Tosin sanovathan jotkut että The Beatles on yliarvostettu bändi. Minä ohitan yleensä tällaiset kommentit olankohautuksella. Mielestäni Hitchcockin työt puhuvat puolestaan ja arvostus on ansaittu isolla määrällä hienoja elokuvia.



Mitä mieltä sinä olet Hitchcockista ohjaajana ja hänen elokuvistaan?

Conan Troutman 28.7.2013 15:47
Jeremias Rahunen (28.7.2013 12:09)

ja veikkaan että Vaarallinen Romanssi ja Varkaitten Paratiisi ovat näyttäneet esimerkkiä tällaisille vähän viihteellisimmille ja seikkailullisemmille agentti- ja rikoselokuville.


Making offista selvisi, että From Russia with Loven (1963) lopun helikopteri-kohtauksen on täysin inspiroinut North by Northwestin vastaava ikoninen lentokone-kohtaus. Vastaavasti olisi mukava tietää, kuinka paljon Bondien räjähtänyt suosio vaikuttivat Torn Curtain-Topaz ‑kaksikon syntyyn. Täytyypä käydä taas kirjastosta hakemassa se Truffautin haastattelukirja Hitchcockista.

Murnau 1.8.2013 23:08

Suhteeni Alfred Hitchcockiin on hyvin kaksijakoinen. Toisaalta pidän monista hänen elokuvistaan ja etenkin hänen kuuluisimmat klassikkonsa Muukalaisia junassa, Takaikkuna, Vertigo, Vaarallinen romanssi, Psyko ja Linnut tulee katseltua ihan parin vuoden välein – Takaikkuna viimeksi viime viikolla. Näiden lisäksi Rebecca, Pelastusvene, Väärä mies, Täydellinen rikos ja Epäilyksen varjo ovat elokuvia, jotka ainakin ensi katsomalta vaikuttivat hyviltä ja joiden pariin pitäisi palata uudelleen, kunhan vain on aikaa.



Toisaalta johonkin uuteen, ennen näkemättömään Hitchcock-elokuvaan tutustuminen ei kiinnosta yhtään. En ole nähnyt ainoatakaan miehen tuotosta Lintujen jälkeiseltä ajalta ja muuallakin filmografiassa on suuren suuria aukkoja, jotka ovat minulle täydellisen tuntemattomia. En osaa selittää miksi, mutta joku surkeinkin John Fordin elokuva tai heikoin Fritz Langin jännäri tuntuu puoleensavetävämmältä kuin aiemmin näkemätön Hitchcock. Mainittakoon, etteivät Langin amerikkalaiset elokuvat noin yleisesti ottaen ole lähellä sydäntä, kunhan mainitsin esimerkkinä.



Mykkäkauden Hitchcock kiinnostaa sen vuoksi, että onhan ne oltava jo tämän fiksaationi vuoksi hallinnassa, vaikka en tuolta ajalta juuri keskinkertaisia elokuvia parempia pätkiä löydäkään – ainoastaan Puhtauden lunnaissa intensiteetti kestää loppuun asti (Vuokralaisesta tosin myönnän, etten ole nähnyt sitä kovinkaan hyvältä kopiolta, joten uusi mahdollisuus on elokuvalle annettava). Monissa paikoissa kehutut Kehä ja Mansaaren tuomari ovat vaatimattomia, Champagnesta ja Farmarin naimakaupasta puhumattakaan.



Pyörittelen siis vanhoja Hitchcock-tuttavuuksia vuodesta toiseen, enkä taida mennä koskaan sen pidemmälle.

JMustonen 2.8.2013 00:41
Murnau (1.8.2013 23:08)

Suhteeni Alfred Hitchcockiin on hyvin kaksijakoinen. Toisaalta pidän monista hänen elokuvistaan ja etenkin hänen kuuluisimmat klassikkonsa Muukalaisia junassa, Takaikkuna, Vertigo, Vaarallinen romanssi, Psyko ja Linnut tulee katseltua ihan parin vuoden välein – Takaikkuna viimeksi viime viikolla. Näiden lisäksi Rebecca, Pelastusvene, Väärä mies, Täydellinen rikos ja Epäilyksen varjo ovat elokuvia, jotka ainakin ensi katsomalta vaikuttivat hyviltä ja joiden pariin pitäisi palata uudelleen, kunhan vain on aikaa.



Pyörittelen siis vanhoja Hitchcock-tuttavuuksia vuodesta toiseen, enkä taida mennä koskaan sen pidemmälle.


Voi olla, että jätit vain mainitsematta, mutta jos Notorius on näkemättä, niin kannattaa katsoa jo pelkästään elokuvataiteen merkkipaaluna.

Murnau 2.8.2013 09:53

Notorious jäi mainitsematta. Olen katsonut sen vuosikymmen sitten ja kuuluu niiden Hitchcock-elokuvien joukkoon, jotka pitäisi katsoa uudelleen.

Sahhmi 16.8.2013 12:38

Pakko pompauttaa ketjua vähän ylemmäksi, kai olette huomanneet että KAVA:lla alkaa juuri sarja Hitch-sedän varhaisista mykkäleffoista? Alkupäästä ei ainakaan näytä olevan kuin yksi näytös, mikä on todella sääli etenkin The Lodgerin ja Downhillin kohdalla. Printit ovat siis 2K-restauroituja, uusilla musiikeilla olevia digiprinttejä.



http://www.kava.fi/esitykset/orionin-syksy-2013/alfred-hitchcock

Murnau 16.8.2013 20:30

Vaikka Hitchillä ei täysosumia mykkäpuolella olekaan, niin kyllähän nuo kannattaa katsoa, kun kerran mahdollisuus on ja printitkin ovat (tietääkseni) huippuluokkaa.

Yotsuya 18.8.2013 12:49

Thrillerit eivät oikein muutenkaan ole mun suosikkigenreni ja monet hitchit vaikuttavat mun silmiini vähän tylsällä tavalla jännärialagenrejensä arkkityyppiteoksilta. Niitä matkitaan ja niihin viittaillaan loputtomiin, jolloin ajatus alkuperäiseen tarttumisesta väsyttää jo valmiiksi. 



Dial M for Murder on tavallaan oma suosikki. Sharmikkaan ja fiksun murhamiehen junailuja on nautinto seurata. 30-luvun alun leffoista Mies joka tiesi liikaa voisi ehkä olla se josta kannattaa aloittaa? Ainakin Lorren vihertävä pärstä julisteessa herättää kiinnostuksen. 

Yotsuya 20.8.2013 19:36

No jopas oli 2K-Lodgerissa musat. Alusta asti tuntui vähän vieraannuttavalta mutta häippäisin kun imelä poppibiisi naisvokaaleilla lähti pyörimään.

Murnau 20.8.2013 20:23

Keskustelin tuosta Lodgerista taannoin erään kaverin kanssa, joka oli käynyt katsomassa leffan Lontoossa. Luulin että poppibiisi olisi ollut paikallinen säestys, mutta näköjään näin ei sitten ole. Mielipiteitä oli herättänyt saarivaltiossakin...

Spiritual Boxer 21.8.2013 10:45

Vuokralainen (1927) ***


Eka kosketukseni Hitch-mykkiksiin. Ensinnäkin todella hienosti restauroitu kuva! Filmi itsessään on vähintään hyvä, tosin juonen kulun arvaa jo ajoissa minkä jälkeen sen seuraaminen ei ole kovin jännittävää. Junelta puuttuu valovoimaa naispääosassa, mitä onneksi Ivor Novello kompensoi jo komealla ulkomuodollaan – kunhan pääsin yli alun teatraalisesta ylielehtimisestä. Olisin toivonut lisää ulkokohtauksia sumuisessa Lontoossa... Paljon kuitenkin mainioita (lähinnä visuaalisia) pikkujuttuja ja kokonaisuutena tunnelmallinen & näkemisen arvoinen mykkäjännäri.


Ja ne Nitin Sawhneyn uudet musat... Ymmärrän hyvin uloskävelemisen. Itse naurahdin spontaanisti vokaalibiisin pyörähtäessä käyntiin, mutta eipä tämä lopulta kokemusta pilannut (myöhemmin tulee myös toinen laulettu styge). Valitettavasti britti-blu-ray tästä restauraatiosta sisältää myös ainaostaan tämän revisionistisen scoren.


Harmi että olen matkoilla siten että tulee monet seuraavat 2K-hitchit missattua.

Yotsuya 21.8.2013 12:17
Spiritual Boxer (21.8.2013 10:45)


[b] Valitettavasti britti-blu-ray tästä restauraatiosta sisältää myös ainaostaan tämän revisionistisen scoren.


No kiva. Suunnitelmana oli nimenomaan se että katsoisin himassa loppuun koska täytyyhän tuoreessa lippulaivajulkaisussa olla myös jotkut vaihtoehtoiset musat. Sääli että MGM:n devari on OOP. Siinä olisi kaksi orkesteriscorea. Kun kerran netissä on kaikenlaisia fanisubisivustoja niin oliskohan mykkiksille jotain vaihtoehtosoundtrackjakelua? Joku ystävällinen sielu voisi esimerkiksi ripata MGM:n musat, hidastaa ne PAL-nopeudelle ja miksata 2K-versioon.


Leffa vaikutti kyllä vekkulilta, mutta ei asiaa olisi tarvinnut musiikilla ihan niin paljoa alleviivata.
Meller 31.8.2013 18:25

Kuten Murnaulla, myös meikäläisellä on melko ristiriitainen suhde Hitchcockiin. Miehen mittavasta tuotannosta löytyy hyvä tukku elokuvia jotka paukuttavat vasten makunystyröitäni erittäin tehokkaasti. Sitten kolikon kääntöpuolella on (ainakin teoriassa ja teknisesti) toimivia elokuvia, joissa mennään itseäni jopa sunnattomasti ärsyttävin tarinankääntein ja tyylivalinnoin eteenpäin. Kuten muualla on tullut jossain vaiheessa todettua, Hitchcock usein hassuttelee minulle henkilökohtaisesti sietämättömällä kepeydellä. Herran taipumus luoda myös ihan omalla logiikallaan toimivia mikämikä-maailmoja osuu allekirjoittanutta joskus hyvin tauluun (Spellbound), joskus toimii hirveänä riippakivenä muussa menossa (The Man Who Knew Too Much, vm. ‑56).


Samalla tämä ristiriitaisuus on osa viehätystä. Hitchcock oli hyvin omaehtoinen visionääri jolla oli vahvasti se oma juttu, ja tässä on hyvä syy hypätä itselleen vielä tuntemattomien Hitchcockien kimppuun. Sieltä on löytynyt yllättäviä hyvän mielen löytöjä ennakko-odotusten ja muualta kuultujen mielipiteiden vastaisesti (esim. Jamaica Inn) siinä missä kehuttuja klassikoita jotka ovat itselle pudonneet enemmän "ihan kiva, mutta" ‑karsinaan (esim. Sabotage). Mutta myös minä koen jonkinmoisia vaikeuksia aika useinkin ottaa käsiin se seuraava vielä katsomaton Hitchcock. Ja näitähän riittää, ihan olennaisia nimikkeitä vielä, kuten jo mainittu Notorious.


On Hitchcockin elokuvista henkilökohtaisesti mitä mieltä tahansa, iso kiitos miehelle kuuluu sekä elokuvan kehittäjänä että muuutaman itselleni hyvin olennaisen alagenren esikuvana ja käynnistäjänä kuin sattuman kaupalla toimimisesta. Miltähän slasher tai giallo näyttäisivät ilman Hitchin panosta?

Moreno 1.9.2013 16:42

Kun olin vielä pentu, tapasi äitimuorini aina varoitella että "se Hitchcock on sitten aivan sairas mies, sen elokuvia et saa missään nimessä katsella." Tästähän tietysti kiinnostus heräsi ja samoihin aikoihin tuli ruvettua salaa katselemaan Carpenterin ja Raimin alkutaipaleen klassikoita ja tätä kautta tutustuttua kiellettyihin elokuviin. Kun Hitchcockia sitten myöhemmin pääsi näkemään, eivät leffat tietenkään lunastaneet äidin varoituksia (lue: lupauksia), vaikka esim. Psychon loppukohtaus kuumottelikin pikkupoikaa.



Vasta myöhemmällä iällä on kuitenkin tajunnut kuinka valtava vaikutus herran leffoilla on ollut taiteenlajille ja kuinka paljon velkaa myöhempien jännityksen mestareiden teokset ovat noille merkkipaaluille. Aina kun kirpputoreilta löytyy, tulee tutustuttua vielä näkemättömiin Hiisikukkoihin tasaiseen tahtiin, mutta en ole niitä tietoisesti kokoelmaani metsästänyt. Yksikään elokuva ei ole varsinaisesti antanut mitään uskomatonta säväriä, mutta aivan järkyttävän viihdyttäviä ja koukuttavia ne ovat olleet kaikki. Takaikkuna nyt lienee kestosuosikki, mutta myös Hitchcock esittää-sarja on jäänyt DVD-soittimen läheisyyteen tehosoittoon. Muista eniten mieleen jääneistä voisi mainita Young & Innocent ja Shadow of a Doubt.

Murnau 1.9.2013 21:33

En tiedä olenko ainoa, mutta nykyään kun tuota Takaikkunaa katsoo, niin James Stewart ärsyttää kerta kerralta enemmän.