Allekirjoittaneen Drive jätti hieman kylmäksi. Oli vaikeaa olla vertaamata sitä Taksikuskiin ja tajuta miten nerokkaan ajankuvan Scorsese aikoinaan teki.Visuaalinen puoli oli kunnossa, mutta kerronnan rakenne hajanainen. Lopputuloksena henkilöhahmot eivät ainoastaan esittäneet etäisiä, vaan myös jäivät sellaisiksi. Ehkä astetta parempi kuin Vanhalla Rising, mutta kärsi samasta ongelmasta: Refn ei millään onnistu ilmaisemaan ajatuksensa ydintä. Sitä mestariteosta vielä odottaessa: ***½Spoileri(Näet vääryyttä, olet irtaantunut yhteiskunnasta, saat tarpeeksi, korjaat yhden ihmisen maailman).
Plussaa erinomaisesta musiikista.
Hassua, sillä mä nimenomaan kiinnostuin pääparista, enkä kokenut heitä etäisiksi. Gosling on myyttinen hahmo, mutta häntä ei kuvata jäyhänä yksinäisenä sutena, vaan miehestä on helppo nähdä onnen perään haikailevaa ja surua tuntevaa inhimillisyyttä ja romanttisuutta. Piirre synnyttää kiehtovan ristiriidan hahmon näennäiseen etäisyyteen ja puhumattomuuteen. Irenestäkään ei kerrota sen enempää, mutta hänenkin hahmoonsa suurin sisältö muodostuu hienon roolisuorituksen kautta, pienten eleiden ja katseiden kautta.
Mä en ole nähnyt ohjaajan aiempia, joten en osaa suhtautua itse tarinan rakenteen hajanaisuuteen tai kiinnekohdattomuuteen Winding Refnille ominaisena ongelmana... lähinnä ajattelin että tarina on vain pakollinen kehys itse elokuvan pääpointille, eikä siihen ole edes pyritty saamaan ns. lihaa luiden ympärille. Tiedostin elokuvan aikana, ja sen jälkeen, ettei tarina itsessään paljoa kanna tai tarjoa, mutta juuri yrityksen ilmiselvä puute antoi viitteen siitä, ettei sillä ole mitään merkitystä.