Trixin valheita Suomessa

Xialong 18.10.2010 12:53

Trixit Suomessa, eli mitä tuli ulos ja miltäkin julkaisijalta. Yleisesitys sarjan keräilystä kinnostuneille. Kaikki Videotimen, Videotowerin, Tony's Videon (Poco ja Minnesota Joe kuuluvat Videcen sarjaan), JS TV Videon ja KM-Videon julkaisut ovat suoraan Ruotsin Trix-mastereista kopioituja. Curly Videon ja United Filmin julkaisuista on alkuintro poistettu ja leffoja mahdollisesti leikattu muutenkin rankemmalla kädellä. Muutama muukin poikkeus sarjaan mahtuu, mutta osa näistä on tullut Suomeen alunperinkin toisen julkaisijan kautta. Svenssonit eivät ole kovin ahkeria päivityksissään omilla sivuillaan, mutta raavin kasaan, mitä sain heidän listauksistaan järjestyksessä. Esittelen joitakin vain Ruotsissa julkaistuja titteleitä tässä samassa, jos vaikka joku sattumalta voisi vahvistaa suomijulkaisunkin olemassaolon. Jos mahdollista,olen liittänyt mukaan kuvan myös ruotsikannesta.





Trix 1-26



1. Kosto aamunkoitteessa (The Twilight Avengers, 1970) (Trixin ja Videotimen versiot).







2. Krigstigarna (Rangers attacco ora X, 1970) (Ei tietoa suomijulkaisusta).







3. Unohdettu revolverimies (Forgotten Pistolero, 1969) (Trixin, Videotimen ja Videotowerin versiot).



Xialong 18.10.2010 12:54
4. St. Arcangelon nunnat (The Nuns of Saint Archangel, 1973) (Vain Trixin julkaisu).







5. Savuavat revolverit (Django Against Sartana, 1970) (Vain Trixin julkaisu tunnetaan).







6. Kidnappad av maffian (The Most Beautiful Wife, 1970) (Ei tietoa suomijulkaisusta).







7. Kadun lapsi (Lo scugnizzo, 1979) (Vain Videotowerin julkaisu tunnetaan, todennäköisesti muitakin on, koska master Trixin)







8. Katten med stenögat (The Cat's Victims, 1977) (Ei tietoa suomijulkaisusta).



Xialong 18.10.2010 12:54
9. Flavian verinen kosto (Flavia the Heretic, 1974) (Trixin, Videotimen ja Kolmoskanavan julkaisut).







10. Fem dockor i Augustimånen (5 Dolls for an August Moon, 1974) (Ei tietoa suomijulkaisusta).







11. Skalpell (Hospital: The White Mafia (printtinimi), Bisturi, la mafia bianca (alkuperäisnimi knsilehdessä), 1973) (Ei tietoa suomijulkaisusta)







12. Kapinalliset karkuteillä (Rebels on the Loose, 1969) (Vain Videotowerin suomijulkaisu tunnetaan, todennäköisesti myös muita suomiversioita voi olla olemassa).







13. Vaarallinen tehtävä (Dangerous Target, 1980) (Vain Videotowerin ja Eldorado Videon versiot tunnetaan, myös Trixin oma versio mahdollinen)



Xialong 18.10.2010 12:55
14. Pelkojen linna (The Killers of the Castle of Blood, 1970) (Vain Videotimen suomijulkaisu tiedetään, todennäköisesti julkaistu Suomessa myös ainakin Trixin ruotsinkielisillä kansilla).







15. Himomurhaaja (Murder Obsession, 1981) (Vain Trixin versio, Calsorista vain kansilehti olemassa).







16. Bruce Lee den oövervinnerlige (Bruce Lee the Invincible, 1978) (Ei tietoa suomijulkaisusta).







17. Bruce Lee i Nya Guinea (Bruce Lee in New Guinea, 1978) (Ei tietoa suomijulkaisusta).







18. Kuoleman peli (The New Game of Death, 1977) (Vain KM-Videon versio tunnetaan).



Xialong 18.10.2010 12:56
19. Lifti helvettiin (Hitch Hike to Hell, 1977) (Trixin suomijulkaisu).







20. Kidnapped Coed (Date with a Kidnapper, 1976) (WolfTracksin suomikasetti löytyy).







21. I maffians skugga (Defeat of the Mafia (printtinimi), Scacco alla mafia (alkuperäisnimi kansilehdessä), 1970) (Suomijulkaisusta ei tietoa).







22. Gorleone Brooklyn (From Corleone to Brooklyn, 1979) (Trixin ja JS TVn suomiversiot löytyvät).







23. Lohikäärme (Year of the Dragon, 1977) (Vain Videotimen suomijulkaisu tiedetään, todennäköisesti Trixin suomiversiokin löytyy).







24. Dum, dummare, dummast (Lunatics and Lovers, 1976) (Suomijulkaisusta ei tietoa).







25. Luana – Djungelflickan (Luana, 1968) (Ei tietoa suomijulkaisusta).



Xialong 18.10.2010 12:56
Karzan – viidakon herra (Karzan: Master of the Jungle, 1972) (Tamlinen suomiversio tiedetään).

















A-Sarja



A. Kyttä farkuissa (The Cop in Blue Jeans, 1976) (Löytyy aito Trix-julkaisu ja Videotimen uusintajulkaisu).







A. Kovakasvot (The Hitter, 1979) (Vain Curly Videon julkaisu).







A. Rituaalimurhat (Craze, 1974) (Vain Curly Videon julkaisu).







A. Nyrkit terästä (Billy Boy, 1979) (Vain Untied Filmin versio).



Xialong 18.10.2010 12:58
A. Pelottomat (The Aftermath, 1982) (Vain United Filmin versio).







A. Maniac – Nukkemurhaaja (Maniac, 1980) (Vain Curly Videon versio).







A. Setä Pitkäsääri (Ashinaga ojisan, 1979) (JS TV Videon ja Mistarin versiot tunnetaan).



Xialong 18.10.2010 12:58
A. Tappava Raivo (Death Rage, 1976) (Vain United Filmin versio).







A. Lucky Luciano – Susilauma (Lucky Luciano, 1974) (Curly Videon ja Egmont Filmin julkaisut).







A. Rock 'n' Roll (1978) (Ei tietoa suomijulkaisusta).







A. Rån på egen risk (Bloody Payroll / Milano violenta, 1976) (Ei tietoa suomijulkaisusta).







A-Sarja Numeroituna:



A1. Viides vuodenaika (The Fifth Season, 1979) (Löytyy aito Trix-julkaisu ja Eldorado Videon vaihtoehtoinen julkaisu).



Xialong 18.10.2010 12:59
A2. Pelkojen yö (Mikey & Nicky, 1976) (Vain United Filmin versio löytyy).







A3. Kuutamoratsastaja (Moon Mask Rider, 1981) (Vain Trixin versio löytyy).







A4. Joutsenlampi (Svansjön, 1981) (Trixin ja Videotowerin julkaisut löytyvät, molemmat Trixin masterista).







A6. Poliisi-isku (Silent Action, 1975) (KM-Videon versio löytyy ja Trixin versiot löytyvät).



Xialong 18.10.2010 13:00
A7. Uhkapeli-helvetti: Gambling City (Gambling City, 1975) (Tony's Video Ab:n versio löytyy).







A8. Superdiktaattori (Loggerheads, 1978) (Vain Videotowerin julkaisu tunnetaan, muitakin suomijulkaisuja voi olla).







A9. Hämähäkkien hyökkäys (Kingdom of the Spiders, 1977) (Vain United Filmin versio).







A10. Musta elokuu (Dark August, 1976) (Trixin ja KM-Videon versiot löytyvät, molemmat samasta masterista).



Xialong 18.10.2010 13:01
A11. Armoton (No Way Back, 1976) (Trixin ja United Filmin versiot löytyvät).







A12. Corbari – Natsien kauhu (Corbari, 1970) (Vain United Filmin versio löytyy).







A13. Coran täytyy kuolla (Dark Purpose, 1964) (Vain KM-Videon versio tiedetään).



Xialong 18.10.2010 13:01
A14. Viimeinen leijona (The Last Lion, 1972) (Videotowerin ja Geritin julkaisut tunnetaan. Trixin suomijulkaisu myös täysin mahdollinen).







A15. Taistelu timanteista (The Diamond Hunters, 1975) (Trixin, KM-Videon ja Videotimen versiot, kaikki Trixin masterista).







A16. Torso (1973) (Vain Trixin julkaisu).



Xialong 18.10.2010 13:02
A17. Bill ja John (An Animal Called Man, 1972) (Trixin ja Tamlinen versiot tunnetaan).







A23. Kuolema ei tunne lakia (Beast with a Gun, 1977) (Tony's Videon versio).







A24. Disco-Rock Crazy (Disco Crazy, 1979) (JS TV:n ja Kolmoskanavan versio).







A25. Dollari hampaissa (A Dollar Between the Teeth, 1967) (Trixin ja Videotimen versiot).







A26. Nyrkit terästä (Billy Boy, 1979) (Vain Untied Filmin versio).
Xialong 18.10.2010 13:03
A109. Lain oikea käsi (The Left Hand of the Law, 1975) (Nickes Sound Cityn oma versio).







A130. Kuoleman metsästäjä (Death Hunt, 1977) (Trixin, KM-Videon ja Videotimen versiot kaikki samasta masterista).







A205. Utbrytningen???



A216. Den blodiga pilen???



B-Sarja



B100. Big Baloons???



B101. Tummelisa???



B107. 11 nälkäistä kissaa (Juippiki no neko, 1980) (Vain KM-Videon versio tunnetaan).







K-Sarja



K102. Rakkautta, spahgettia, seksiä (Love Spaghetti Love, 1981) (KM-Videon ja Videotowerin versiot tunnetaan).



Xialong 18.10.2010 13:03

R-Sarja





R111. Martin (1977) (Suomijulkaisusta ei tietoa).







Star Video



Askungens underbara värld (Ei tietoa suomijulkaisusta).







Verirahat (Blood Money, 1974). (Curlyn, Kolmoskanavan ja Geritin versiot löytyvät).







Pako Connevillen naisvankilasta (Caged Heat, 1974) (Vain Curly Videon versio).







Kaikki saastuneet tuhotaan (Crazies, 1973) (Vain Curly Videon versio).