Tarkoitan sitä että Bobby Black olisi voinut tehdä jotain muutakin kuin vain tulla lavalle ja kuolla. Miksi Ford ei kysellyt esim. bändin jäseniltä mitään, kun tilanne lähti selkenemään... Olisi ollut kiva jos heput olisivat olleet edes jotenkin mukana, vaikka luultavasti olivatkin noihin aikoihin jatkuvasti pölllyssä.
Renny Harlin
Tarkoitan sitä että Bobby Black olisi voinut tehdä jotain muutakin kuin vain tulla lavalle ja kuolla. Miksi Ford ei kysellyt esim. bändin jäseniltä mitään, kun tilanne lähti selkenemään... Olisi ollut kiva jos heput olisivat olleet edes jotenkin mukana, vaikka luultavasti olivatkin noihin aikoihin jatkuvasti pölllyssä.
Pojilla selkeästi focus ns. hutikoilla. Silmäkalvoille on palanut ruumisauton nainen joka on ehkä pornoin nainen valkokankaalla.
Ford Fairlane on just näitä leffoja jota ei kykene enää nykyään katsomaan, koska se tuli puhkivahdattua ilmestymisensä aikoihin. Ei ole oikeastaan mitään syytäkään, kun leffan repliikit osaa ulkoa. Eihän sen juonessa siis mitään järkeä ole ja koko leffa on muutenkin ohjattu ihan kokapöllyisen oloisesti. Sain ylipäätään selville vasta melkein vuosikymmen myöhemmin että se oli Harlinin leffa ja en vieläkään oikein hahmota sitä. Eihän Renny ole tehnyt ennen tai jälkeen FF:n mitään vastaavaa. Leffa, jossa on sivurooleissa Al Bundy ja Freddy Krueger, ei voi olla huono.
http://www.voice.fi/uutiset/viihde/renny-harlinin-aiti-kuoli/2/37485
Tuo tuska heijastunee Laurin tulevaisuuden tuotantoihin toivonmukaan laajempana syventymisenä synkempiin sielunmaisemiin...
Rennyn loiva alamäki jatkuu tv-sarjojen bulkkiohjaajaksi ja itäeuroopan b-skeidatuotantoihin.
Hah-hah
http://fi.wikipedia.org/wiki/Djatlovin_solan_onnettomuus
Pari vuotta sitten Renny haastattelussa ilmaisi kiinnostuksensa tv-sarjatuotantoihin. Ehkä ei ihan tuota tarkoittanut, mutta tuskin homma ihan pakkopullaa kuitenkaan on.
Kohdasta 21.40
"Kai te muistatte. Sillon kaikkii noita floppileffoja."
"Elm Streettii..." "Onx se tehny sen?!"
"Hirveen spurgun näkönen!"
Nykynuoriso ei kyllä arvosta yhtään mitään!
Kohdasta 21.40
"Kai te muistatte. Sillon kaikkii noita floppileffoja."
"Elm Streettii..." "Onx se tehny sen?!"
"Onx se tehny sen" ‑repliikin perusteella kaikki Elm Streetit on kaikki Harlinin leffoja ja floppileffa tarkoittaa kaatunutta leffaprojektia. Pienellä satsauksella jutusta olisi saanut järkevämmän, mutta saattaa olla, että tuo keskustelu on tekaistu varta vasten kieli poskessa jonkun käsikirjoittamana. Tästä tulee mieleen 80-90-luvun vaihteen Suosikki-lehden artikkeli Spielbergistä, joka oli taiottu tarkistamatta mitään faktatietoja (mm. kaikki Paluu tulevaisuuteen ‑leffat oli kreditoitu Spielbergin ohjaamiksi).
Renny joraa.
90-luku – populaarikulttuurin ja koko ihmiskunnan historian hienoin vuosikymmen.
Kuulostaa pelottavalta jo tässä vaiheessa..
50 miljoonaa ei ole nykyinflaatiolla enää mikään suurelokuvan budjetti.
70 miljoonan dollarin peplum kuulostaa hyvältä! Toivottavasti tehdään vielä oikeana 3D:nä, eikä tietokonefeikkinä.
Saman lafkan eli Millenium Filmsin tuotantoihin kuului se Jason Momoan Conan the Barbarian 3D, joka toteutettiin juuri samalla budjetilla. Siinä nyt lienee se elokuva, johon odotuksia voisi peilata. Tosin Rennyn meriitit peittooa Marcus Nispelin. Hollywoodreporter tiesi mainita, että leffan toinen kirjoittaja on Conania kynäillyt Sean Hood.