Charles Bronson

Muutaman viikon takaisen omaehtoisen "Joo, Joo – Bronsssoooooon!!!" ‑viikon sato. Antoisa retro.

Chato's Land (Michael Winner, 1972)

Uusinta noin parin vuoden takaa. Tällä oli hyvä aloittaa useamman elokuvan Bronson-putki. Ei juuri lisättävää vanhoihin lätinöihini. Tällä kierroksella tuli vielä enemmän kiinnitettyä huomiota Bronsonin pääroolin sivuosamaisuuteen, kun keskiö on Jack Palancessa ja hänen luotsaamassaan lynkkausjoukossa. Vieläkin jäi neljäs tähti puolikasta vaille vajaaksi, mutta fiilis vahvistui jotta tstä tosiaan on tulossa meikäläiselle kestokulutustavaraa.

Mr. Majestyk (Richard Fleischer, 1974)

Elmore Leonardin henkilöhahmot ovat lahja rikoskirjallisuudelle ja elokuvalle. Käsikirjoituksen rustannut herra on täyttänyt tämänkin tarinan mainioilla hahmoilla, joista ei aina tiedä kuinka typeriä tai itsepäisiä he ovat suhteessa kunnianhimoonsa ja luontaiseen lahjakkuuteensa. Michael Winner siirtää nämä fiilikset kuviinsa ja näyttelijöihinsä pätevästi. Bronson on perushyvä jääräpäisenä melonifarmarina, mutta antagonistien sivuosat varastavat minun huomioni.

St. Ives (J. Lee Thompson, 1976)

Bronsonin ja Thompsonin ensimmäinen monista yhteistöistä on pienehkö sleeper. Playboymaisen elokuvajulisteen taakse kätkeytyy kovaksikeitettynä rikostarinana alkava ja caperiksi päätyvä erittäin viihdyttävä paketti, joka on kuin kuvallinen versio Donald E. Westlaken kirjoista. Hyviä dialogipätkiä ja pieniä kohtauksia, herkullista juonittelua ja kiintoisia sivuhahmoja. Lopetus on kerrassaan hieno ja jättää asioita arvostettavasti auki. Pikkurooleissa heilahtavat myös Robert Englund ja Jeff Goldblum, jälkimmäisen saadessa tuta sen mikä Bronsonilta jäi hänelle Death Wishissä tekemättä. Kerrassaan hyvää pulp-viihdettä.

Death Hunt (Peter R. Hunt, 1981)

Lähes kymmenen vuotta Chato's Landia myöhemmässä Death Huntissa on paljon yhteisiä teemoja ja samaa sapluunaa kuin edeltäjässään: karun kaunis luonto, rankat olosuhteet, vähäpuheinen ja vasten tahtoaan kusiseen tilanteeseen joutuva sankari, tämän verta himoava typerä ja raaka punaniskasakki, mainitun sakin johtoon päätyvä ristiriitojen repimä mies ja tietenkin armoton selviytymiskamppailu. Yhdistävien tekijöiden ohella Death Hunt tuo pöytään pussillisen omiakin eväitä, jopa siihen pisteeseen asti etteivät minuutit meinaa riittää kaiken käsittelyyn kompaktissa puolitoistatuntisessa. Siihen nähden suosin piirun enemmän Chato's Landia kokonaisuutena, mutta Bronson-elämyksenä Death Huntista saa irti enemmän. Jos Chato jäi lähes epäinhimilliseksi luonnonvoimaksi, Edgar Johnson on selvemmin ihminen, minkä todistaa viimeistään hieno lyhyt väläys, missä mies hyräilee mökissään piiritettynä suru silmissään. Varsinainen MIES-elokuva.

Messenger of Death (J. lee Thompson, 1988)

Tässä kasari-Bronsonissa näkyy sekä päätähden että ohjaajan väsymisen merkkejä. Tusintaoimintatrillerin erottaa tusinasta Illuminati-henkinen raha- ja valtapolitiikan taustajuoni ja ääriuskonnollinen kiihkoilu. Bronson ja pari muuta klaaraavat hommansa, mutta eräille sivuosanäyttelijöille olisi syytä jakaa Razzie tai pari. Juustoisaa viihtymistä on luvassa, hetkittäin kuljetaan oikeasti hyvissä tunnelmissa ja hetkittäin naurettavuuden rajalla hoippuen.

Meller (7.4.2014 22:12)

Messenger of Death (J. lee Thompson, 1988)

Tässä kasari-Bronsonissa näkyy sekä päätähden että ohjaajan väsymisen merkkejä. Tusintaoimintatrillerin erottaa tusinasta Illuminati-henkinen raha- ja valtapolitiikan taustajuoni ja ääriuskonnollinen kiihkoilu. Bronson ja pari muuta klaaraavat hommansa, mutta eräille sivuosanäyttelijöille olisi syytä jakaa Razzie tai pari. Juustoisaa viihtymistä on luvassa, hetkittäin kuljetaan oikeasti hyvissä tunnelmissa ja hetkittäin naurettavuuden rajalla hoippuen.

En tiedä oliko suomivhs leikattu(paljon mahdollista, liki kaikkihan saksittiin järjettömän videolain aikana) mutta kun katsoin tämän devarilta about vuosi sitten oli ihan mukava kokemus. En itse havainnut tuota väsymisen merkkejä Sir Bronsonissa, deathwish femmassa ne toki olivat ilmiselvät.

Fuller: Run of the Arrow  ****

Vaikka elokuva onkin puhtaasti aina ylinäyttelevän Rod Steigerin heiniä on tässä 1957 valmistuneessa laatu westernissä 36-vuotiaalla Bronsonilla varmaan tähän astisen uran suurin ja merkittävin rooli Sioux intiaanipäällikkö Blue Buffalona. Näkyvyyttä ja vuorosanojakin on ihan merkittävissä määrin.

Suomessa elokuva on tunnettu nimellä Viimeinen laukaus ja YLE:n TV tarjonnassakin on ollut peräti kahdesti vuonna ‑81 ja ‑90.

Ehdottomasti katsomisen arvoinen, jos sattuu vastaan tulemaan. Hyvin tyypillinen 50-luvun western romantiikka on Fullerin näpeissä hyvinkin kaukaista unelmaa ja tilalla on ihmisten kyynisyys tulevaisuudesta, petokset, väkivalta ja omien etuuksien turvaaminen ja lisääminen.

Bronson ei saa levätä rauhassa edes haudassa. Kaveri nimeltä Robert Bronzi on ilmeisesti hiljattain päätynyt pääosiin eräänlaisiin Bronson-rip-off elokuviin.

Imdb:ssä listaa elokuvista kansikuvineen: https://www.imdb.com/name/nm8459909/?ref_=tt_cl_t1joissa estetiikka varastaa Bronsonin tyyliä. En ole Bronzin leffoja nähnyt, mutta pari trailerin perusteella ilmeisen halpoja tuotannoltaan.

Cold Sweat dvd tulossa. Mutta vain Ruotsissa, ei Suomi-tekstein.

http://www.studiosentertainment.se/cold-sweat-retro-film-dvd-vod/