Pääsenkin töistä aiemmin kuin piti. Onko alkupään näytökset loppuunmyyty?
Night Visions Back to muthafucking Basics
Pääsenkin töistä aiemmin kuin piti. Onko alkupään näytökset loppuunmyyty?
Varsinaisen NV-yön osalta tilanne on se, että kakkossaliin löytyy tällä hetkellä lippuja ainoastaan klo 23 ja klo 06.30 alkaviin Would You Kill a Child? ‑näytöksiin.
Kaikkiin ykkössalin leffoihin sen sijaan on vielä lippuja jäljellä.
Toki pienoinen peruutuslippujen saantimahdollisuus on olemassa myös kakkossalin loppuunmyytyjen näytösten kohdalla.
Ja siis perjantaina klo 23 esitettäviin Hosteliin ja Cangaceiroon ei ole vielä lippuja käytännössä myytykään, eli sinne mahtuu varmasti, kunhan Kino Engeliin ilmaantuu ajoissa. Lipunmyynti alkaa sekä pe että la klo 19.
Salaisessa maailmanhallituksessa oleva kaverini väitti kuulleensa jostain, että warm up ‑yönä (pe-la 31.3.) Engelissä olisi vielä joku ilmainen spesiaalinäytös kaikille Hostelin ja Cangaceiron katsojille ja vain heille.
Kuulostaa todella kuumottavalta, mutta tietääkö kukaan onko tuossa perää?
Ei helvetti. Korviini kantautui, mikä tuo ylläri tulee olemaan. Hyvä, ettei mällit lähteneet lentoon saman tien.
Saa olla kyllä tosi episodiinkirjoittava, jos missaa tämän tsäänssin.
Salaisessa maailmanhallituksessa oleva kaverini väitti kuulleensa jostain, että warm up ‑yönä (pe-la 31.3.) Engelissä olisi vielä joku ilmainen spesiaalinäytös kaikille Hostelin ja Cangaceiron katsojille ja vain heille.
Kuulostaa todella kuumottavalta, mutta tietääkö kukaan onko tuossa perää?
Ei helvetti. Korviini kantautui, mikä tuo ylläri tulee olemaan. Hyvä, ettei mällit lähteneet lentoon saman tien.
Saa olla kyllä tosi episodiinkirjoittava, jos missaa tämän tsäänssin.
No jos huhut pitävät paikkansa, niin kyllä Halttunenkin tästä innostuisi. On sen verran hottia kamaa luvassa.
Ja kelatkaa, kaksi leffaa yhden hinnalla!
Jep ja tuossahan pääsee kätevästi virittämään sisäisen kellonsa "Night Visions ‑aikaan" ennen varsinaista maratonifriikkausta, varmaankin edullisemmin kuin olemalla 3 tuntia baarissa.
No jos huhut pitävät paikkansa, niin kyllä Halttunenkin tästä innostuisi
Olettaisin myös Tolosten ja Nurmen Jussin ilahtuvan, toivottavasti he ehtivät kiireiltään pelimestoille.
Näiden vihjeiden perusteella on
vain yksi vaihtoehto. Sori jos joku ei itse tajunnut ja spoilasin yllärin.Kun kakkosleffa alkaa, ollaan jo aprillipäivän puolella...
Näiden vihjeiden perusteella on vain yksi vaihtoehto. Sori jos joku ei itse tajunnut ja spoilasin yllärin.
Vai onko se...
Jes. Olipa ihan saatanan kova yllärielokuva. Kyllä harmittaa niiden puolesta, jotka eivät olleet paikalla.
ps. Lazer, lähdit himaan väärin perustein.
Hyvä setti. Hostel oli paska, joten ei siitä sen enempää. Ylläriporno miellytti ja musat oli jänniä, lähdin kuitenkin siinä vaiheessa (ettei tarttis yötaksoilla ratsastaa kotiinpäin) kun hovimestari jutteli naisen kanssa.
Varsinaisesta maratonista: Who Can Kill a Child? selkeästi paras suht ahdistavalla fiiliksellään, vaikka hollantilainen nainen ja päähenkilö saavat kiittää onnettomasta kohtalostaan itseään. Päähenkilö lisäksi vaimoaan. Don't Deliver Us from Evil oli vielä hyvää vittumaisten teinityttöjen kuvausta, vaikka alkoikin hitaasti. The Call of Cthulhu oli tosin snadi pettymys, mut neukkupropaganda (ylläri) todella upeaa aivopesua. Neutronipommi- ja ohjauskaaviot (yleensäkin kaikki leffan kaaviot) olivat helvetin upeita, Paavin sanomaa vielä päälle niin ah. The Hills Have No Eyes oli ookootason trilleri, kaljupää vakuuttaa ja vauvan kohtalo lopussa mietityttää. Onneksi parempi kuin Last House on the Left. Dr. Black and Mr. Hyde antoi vitusti mojovia nauruja (mm. kiroileva maitonaamajepari ja sen partnerin streetwise-läpät, päähenkilön ulina...), ja lopullinen naula arkkuun tuli Atsteekkimuumiopätkän yhteydessä. Oikealla nimellä tuskin on tämän kohdalla tärkeää, elokuvan laatukin oli selvästi niin korkeaa. Tässä oli niin paljon kaikkea. Palleaan sattui niin helvetisti, kun nauroin liikaa. Sanottakoon vaan, että BUUUUU!!! BUUUU!!!! Lopetuselokuva oli kilpparin & muiden ötöjen flaidiksineen juuri sopivaa sunnuntaiaamun viihdettä, vaikka muuten leffan taso oli vähän niin ja näin.
Summa summarum: kaikki hyviä tai vähintään ok (paitsi Hostel). Eikä nukuttanut muuten ku vikassa leffassa, joten valinnat oli osattu rytmittää oikein. Rahalle tuli vastinetta.
Jees. Siistiä oli taas. Kovimmat näkemistäni Who Can Kill a Child? ja All the colors of the dark. Eikä mitään nollapollia joukossa ollut.
Mikä se rakennelma oli Dr. Black, Mr. Hydessa,