Forssan mykkäelokuvafestivaalit 2005

Murnau 23.7.2005 09:31

Tällä foorumilla kun tuntuu olevan hieman enemmän mykkäelokuvista kiinnostuneita kuin muualla, ajattelin kysäistä onko kukaan lähdössä syyskuun alussa Forssan mykkäelokuvafestivaaleille?





Vaikka ohjelmisto ei vielä näytä olevan täysin valmis, ovat forssalaiset edellisvuosien tapaan onnistuneet kokoamaan kiinnostavan ohjelmiston. Tod Browningin West of Zanzibar, King Vidorin Show People sekä Frank Capran ohjaama, Harry Langdonin tähdittämä The Strong Man ovat ainakin pakko nähdä, Erich von Stroheimin The Wedding Marchista puhumattakaan. Tänä vuonna kuulemma festivaalit jakautuvat edellisvuosia paremmin, eikä päällekkäisyyksiä näytösten suhteen ole.



Festivaalisivut
Lazer 23.7.2005 12:10
Murnau (23.7.2005 09:32)
Tällä foorumilla kun tuntuu olevan hieman enemmän mykkäelokuvista kiinnostuneita kuin muualla, ajattelin kysäistä onko kukaan lähdössä syyskuun alussa Forssan mykkäelokuvafestivaaleille?


Harkinnassa on kyllä, mutta varmaksi ei mene sanomaan. Nämä maakuntamatkat eivät ole olleet vahvuuteni.
sorsimus 23.7.2005 12:47

Kyllähän toi Häämarssi kiinnostaa ihan helevetisti. Ja olihan siellä toki muutakin. Täytyy vaan yrittää raivata yksi este tieltä...

Flash 25.7.2005 01:02
Murnau (23.7.2005 09:32)
Tod Browningin West of Zanzibar


Ohoh! Tämän takia voisi lähteäkin mestoille.
Samvli 26.7.2005 16:04
sorsimus (23.7.2005 11:48)
Täytyy vaan yrittää raivata yksi este tieltä...



Kuulostaa kohtalokkaalta.
sorsimus 26.7.2005 19:16

Älä, kertausharjoitukset...

ninja.gif
Antti Vanhala 26.7.2005 21:36

Mitkä on elokuvien esitysajat noin suunilleen, esim. edellisvuoden perusteella?

Murnau 27.7.2005 01:06

Perjantaina alkaa kuulemma viideltä, sen jälkeen tasaiseen tahtiin todennäköisesti 23.00 saakka. Lauantain näytökset alkoivat viime vuonna klo 14.00 ja jatkuivat iltaa asti.



Viime vuonna ei sunnuntaina ollut käytännössä enää mitään, tänä vuonna ohjelmistoa jatketaan myös sille päivälle.



Toivottavasti saavat ohjelman lopulliseen muotoonsa pian, jotta voi alkaa hyvissä ajoin pyytelemään töistä vapaapäivää.
Korson Antti 27.7.2005 09:11
sorsimus (26.7.2005 19:17)
Älä, kertausharjoitukset...  ninja.gif





Voi miten tylsää, luulin että aiot moottorisahata vaimon.

Forssa ei ole kovin kaukana, noihan vaikuttaa asiallisilta festareilta. Ehkä sitten vuoden päästä
QCine 1.8.2005 20:58

Yeah, tänä vuonna mennään taas säestämään trion voimin. Sitä ei vielä tiedä, minkä leffan antavat vaatimattomalle triollemme. Joka vuosi on ollut pirun leppoisaa ja mukavaa, minusta Forssan mykkäelokuvafestivaalia kannattaa tukea, jos vain mahdollista.





Lihava jätkä pianon ääressä. Tulkaa esittäytymään jos paikalle satutte.
Murnau 1.8.2005 23:23
QCine (1.8.2005 20:59)
Yeah, tänä vuonna mennään taas säestämään trion voimin. Sitä ei vielä tiedä, minkä leffan antavat vaatimattomalle triollemme. Joka vuosi on ollut pirun leppoisaa ja mukavaa, minusta Forssan mykkäelokuvafestivaalia kannattaa tukea, jos vain mahdollista.



Lihava jätkä pianon ääressä. Tulkaa esittäytymään jos paikalle satutte.





Täytyy myöntää että säestyksenne kolahtavat ainakin minuun. Caligari sekä viime vuoden Garbo lukeutuvat ehdottomasti parhaimpiin kuulemiini mykkäelokuvasäestyksiin.
Amadeus 2.8.2005 12:13

Kertokaapas kokeneet Forssan matkaajat, että minkälaista majoitusta kyseisessä kaupungissa kannattaa harkita? Vähän katselin hotellitarjontaa, mutta eivätpä ne paljoa kertoneet. Lähinnä siis ajattelin jotain kohtuullisen edullista vaihtoehtoa, jotta kustannukset pysyvät kurissa, jos tuonne eksyisi.

Rikhard 2.8.2005 15:23
Amadeus (2.8.2005 11:14)
Kertokaapas kokeneet Forssan matkaajat, että minkälaista majoitusta kyseisessä kaupungissa kannattaa harkita? Vähän katselin hotellitarjontaa, mutta eivätpä ne paljoa kertoneet. Lähinnä siis ajattelin jotain kohtuullisen edullista vaihtoehtoa, jotta kustannukset pysyvät kurissa, jos tuonne eksyisi.





Kohtuullisen edullisesta vaihtoehdosta en tiedä, mutta Hotelli Koskenniska (varmasti halvin Forssan hotelleista) on ihan Elävien kuvien teatterin vieressä, eikä hintakaan ole korkeimmasta päästä. 50 euroa yö, yhden hengen huoneessa ja huone on täsmälleen samanlainen kuin vanha yksiöni (okei, keittokomero puuttuu). Alakerrassa käsittääkseni ruokaravintola (mitä en löytänyt, kun hotellissa yövyin), varmasti "yökerho" Rose ja joku karaokesysteemi.



Rantasipistä saa paikan 53 eurolla, jos on ykkösbonuskortti, mutta sijainnista en osaa sanoa yhtään mitään. Huoneet ovat varmasti vähän esteettisempiä kuin Koskenniskassa. smile.gif



Ja onhan sitten autokeitaalla vielä motelli, mutta sieltä taitaa tulla aika pitkä matka keskustaan, jos ei taksi-/vastaavaa kyytiä ole tiedossa.



Tuossa on vielä suuri osa majoitusvaihtoehdoista: http://www.forssa.fi/linkit.html
Bad Rain 2.8.2005 17:26

Ja muistakaa laittaa Forssa-paidat päälle:



Murnau 2.8.2005 21:18
Rikhard (2.8.2005 15:24)
Rantasipistä saa paikan 53 eurolla, jos on ykkösbonuskortti, mutta sijainnista en osaa sanoa yhtään mitään. Huoneet ovat varmasti vähän esteettisempiä kuin Koskenniskassa. smile.gif




Rantasipi on valtatien varrella, hieman Forssan liittymästä Helsinkiin päin. Kaikilla aiemmilla kerroilla olemme vaimokkeen kanssa majoittuneet Pumpulienkeliin, josta ei ole Elävien kuvien teatterille kuin parisataa metriä matkaa. Vaihtelun vuoksi vaihdettiin täksi vuodeksi kuitenkin tuohon Rantasipiin, saas nähdä millainen paikka on kyseessä.