Espoo Cine 05

Fakedad (28.8.2005 15:59)

Loppupuolen TCM-viittaus oli hellä rakkaudenosoitus genreä kohtaan.

Mitä helvettiä? Koko elokuvahan oli yhtä TCM-plagiaattia alusta loppuun. Tyyppihän jopa ajoi sinne mettään samanlaisella pakulla kuin TCM:n porukka. Jos sitten lopussa viimein rupeaa ihan yksi yhteen kopioimaan niin se on rakkaudenosoitus?



2/5

Artisan (28.8.2005 18:10)

Fakedad (28.8.2005 15:59)

Loppupuolen TCM-viittaus oli hellä rakkaudenosoitus genreä kohtaan.

Mitä helvettiä? Koko elokuvahan oli yhtä TCM-plagiaattia alusta loppuun. Tyyppihän jopa ajoi sinne mettään samanlaisella pakulla kuin TCM:n porukka. Jos sitten lopussa viimein rupeaa ihan yksi yhteen kopioimaan niin se on rakkaudenosoitus?

Calvairessa oli kuitenkin sen verran omaa että se pärjää vertailussa. Se kamera pyörii, huutoa ja lähikuvia silmästä- kohtaus oli tyylikkäästi ajoitettua homagea eikä mitään klassikon apinointia. Tämä jopa hakkasi TCM:n koska ohjaaja oli tajunnut ettei ääniraitaa tarvitse koko keston ajan täyttää mölyllä ja hiljaisuuden käyttö oli äärimmäisen tehokasta. Kun sitten sitä kaaosta ja mölyä tuli niin sehän iskikin huomattavasti kovempaa kuin esikuvaelokuvassaan. Ja tuo "juntit terrorisoi ojaan ajaneita" on oma aligenrensä eikä siitä voi vetää mitään plagiointi syytöksiä.

Tickets **½

Ei tämä ollut maailman huonoin episodielokuva, mutta loppujen lopuksi en keksi liikaa kehuttavaakaan. Jos 2/3 elokuvasta on enemmän tai vähemmän turhaa niin en jaksa puolustella. Loachin tarina oli itse asiassa aika hyvä, mutta realistista uskottavuutta söi onnellisen lopun ylipirteys.



Code 46 ***

Alku laahasi eikä fiilistelykään vakuuttanut. Nauttimiseen saattoi vaikuttaa Tapiolasalin kehno äänentoisto (onko se oikeasti huono? toistaiseksi olen saanut varmistuksen ainoastaan ihmisiltä joiden kuulo on enemmän tai vähemmän vaurioitunut) ja tekstien "puuttuminen". Onneksi elokuva muuttui loppua kohden ja kaiken kaikkiaan siitä jäi hyvä maku.



Yo puta ***

Tavallaan fiktion ja dokkarin sekoittaminen teki tästä mielenkiintoisen, mutta koko hommasta jäi vähän kusetuksen maku... Pakko kai se on myöntää, että elokuva alkoi kiinnostamaan vasta kun kuulin Denise Ricahrdsin vartalon ja Daryl Hannahin näyttelijän lahjojen kohtaavan, mutta tämä kehyskertomus osoittautui pelkäksi rahastukseksi. Kokonaisuus ei kuitenkaan ollut missään vaiheessa tylsä tai turhan tuntuinen.



Calvaire ***+

Ihan kelpo kauhua kai, vaikka taisin olla niin koomassa, etten tuntenut paljon mitään koko elokuvan aikana. Ainoastaan kuvaaja Benoit Debien (joka ainakin tässä vaiheessa uraa vaikuttaa nerolta) kameran pyörivät liikkeet saivat aikaan jonkinlaisia reaktioita. Arvostusta laski hieman liikaa Tarkovskia muistuttavat kamera-ajot ja liika mystisyys vailla juuri mitään sisältöä.



Manderlay ****½

En osaa sanoa oliko tämä parempi kuin Dogville, vaikka hetkellisesti se tuntui ylivoimaisesti paremmalta. (Dogvillea hieman rasitti se barrylyndonimainen rise-and-fall, joka tuntui kestävän liian kauan.) Piristävintä Manderlayssa oli ironisempi kerronta, joka tuntui jollain tavalla uudelta von Trierin melodraama-kauden jälkeen. Elokuvan nerokkuuden huomasi viimeistään lopputekstien aikana, kun tuskin kukaan yleisöstä rohkesi liikkua.



Cache *****

Haneken tyyli on hämmästyttävän kunnioitettava: hallittu, järjestelmällinen, psykologinen, intellektuaalinen, provokatiivinen ja avoin. Hanekella on harvinainen taito kertoa muutamien henkilöhahmojen kautta koko länsimaisen elämäntavan kriisipisteistä vaikuttamatta lainkaan teennäiseltä. Parasta tietenkin tässä kaikessa on se, ettei Haneke edes teeskentele tietävänsä vastauksia vaan lyö pöytään kasan kysymyksiä. Elokuvan on vaikea olla jatkumatta jokaisen pään sisällä. Juoneen liittyvien mysteerien ratkominen johtaa ennen pitkää omien ennakkoluulojen tutkailuun.

Poliittisen kontekstin elokuvaan tuo kolonialismin haamut, sekä Ranskan ja Algerian hiertävä lähihistoria. ...vaikka ehkä ei olisi liioiteltua väittää, että Haneke vihjaa symbolisesti koko ensimmäisen ja kolmannen maailman väliseen rakoon, ja ehkä terroriuhkaankin.

(The Lukewarm.) (29.8.2005 00:45)

Tapiolasalin kehno äänentoisto (onko se oikeasti huono?

On se oikeasti huono. Mäkin aina unohdan sen vuoden aikana ja meen ekassa näytöksessä jonnekin taakse istumaan. Suunnilleen puolenvälin jälkeen saa pinnistellä, että kuulee kunnolla. Jos istuu edempänä, ei haittaa niin kovasti. Havaitsin tämän taas ihan kenttäkokeena kun katsoin peräkkäin ensin Cachen salin takaosassa ja sitten Millionsin etuosassa.

Fakedad (28.8.2005 14:59)

Calvaire

Miksei tämä kuulunut Méliès d´Argent sarjaan? 5/5

Leffa oli pudonnut Melies-sarjan ulkopuolelle, koska se voitti jo Melies d'Argent ‑palkinnon Amsterdamissa kesäkuussa. Systeemin säännöt sanelevat, ettei sama leffa voi voittaa pystiä kuin yhden kerran.

Paras nähty oli ehdottomasti Manderlay, huonoin varmaankin Wild Side tai Peace One Day.

Code 46 **½





Caché ****+



Rautaa. Haneke näyttää kaikenlaisille winterbottomeille kuinka yleisö pidetään otteessa. Heti alussa asetetaan kysymyksiä, sitten herätetään epäilyjä joka suuntaan kunnes jokaisen hahmon tekemisiä alkaa tarkkailemaan vainoharhaisena. Oliko esim. sillä tyypillä joku merkitys, joka vilkaisi pariskuntaa päin jossain kahvilassa tms. taustalla? Oliko tuolla kirjalla mitä poika luki jokin symbolinen merkitys? HÄH? Leffan jälkeen päähän jäi tarpeeksi aineksia ja yksityiskohtia pitkillekin pohdinnoille ja teorioille. On aina poikkeuksellisen Mahtavaa katsoa leffaa, jossa ohjaajalla on näin suvereenisti kaikki langat käsissä koko ajan.



Itsekin panin merkille tämän Iljan mainitseman keski-ikäisten iltapukunaisten omituisen suuren määrän. Todella positiivista! Näkevät kerrankin hyvää kamaa.





Les Revenants ***-



Kiva ajatusleikki, joka ei kylläkään edennyt paljon minnekään. Tässäkin oli vahvuutena mysteerin asettaminen alussa, johon vastauksen palasia tiputeltiin hyvin hitaasti ja niukasti, jolloin tapahtumia ja näyttelijöitä jaksoi seurata ihan eri tavalla kuin jos alussa olisi tullut joku winterbottom-teksti selittäen kädestäpitäen mitä tulee tapahtumaan.





Yo puta *+



Onneton dokkarin irvikuva, onneton draaman irvikuva, joka onnistui kuitenkin tavoitteessaan: Pölliä Denisen ja Darylin fanin lippurahat. Espoo Cinén nimettömäksi (ainakin netissä) jättäytynyt mainostekstin kirjoittaja oli samoilla linjoilla: "Pyydämme huomioimaan, että elokuva sisältää eksplisiittistä seksuaalista kuvastoa. K18". Yeah, right. Yo puta ei saisi nykyään alle 10 vuotiastakaan punastumaan. "Ohjaaja antaa sensuroimattoman puheenvuoron sekä nais- että miesprostituoiduille". No eipä näiden hihittelevien ääliöiden jutuissa olisi mitään sensuroitavaa ollutkaan. Ehkä tää sopis johonkin koulu-tv:hen parhaiten, aikuisille tällä ei ollut tarjota mitään näkökulmaa eikä mitään huoratietoutta, mitä ei jokainen jo tietäisi yleissivistyksen puolesta.



Plussa kuitenkin Denisestä ja niistä typeristä tietokone-efekteistä, jotka edes olivat joku todiste vaivannäöstä (mikä vittu se moottoripyörä-videopeli oli olevinaan?).





Calvaire ****½



Muotovalio landekauhun sisäsiittoisessa ja irvokkaassa genressä. TCM:ää enemmän tuli mieleen Deliverance ja Southern Comfort, joita tekijät olivat varmaankin katselleet ja miettineet miten voivat nokittaa tylyimmät kohtaukset. Nostalgista nähdä sisällöllisesti näin ilkeämielinen elokuva kunnon tuotantoarvoilla. Debienin kuvaus oli tosiaan täydellistä, ja tanssikohtaus oli helposti ja epäilemättä paras kohtaus ikinä Espoo Cinén historiassa.





Dead Man's Shoes ****



Ehkä jopa paras näistä Trainspottingin jälkeläiselokuvista, ainoastaan loppu kusi kun vakavuusnamiska väännettiin kaakkoon ja huumorinamiska nollille. Ihan saatanan oivaltavaa ilmeilyä ja läppää jatkuvalla syötöllä, tosin osa meni ohi kun kuulokyky ei riittänyt. Vieressäni istunut vanhempi naisihminen kylläkin repeili täysillä lähes yksin kun tuli joku ilmeisen roisi vitsi kun tyypit lukivat leffassa pronolehtiä. Selkeästi kielitaitoinen ja hyväkuuloinen MILF.



"these HUGE eyes.. like an elephant.."





Manderlay ***



Ehkä se Dogville olisi sittenkin pitänyt katsoa pohjalle, koska tämän alku tuntui melkoisen tylsältä ja hahmoihin ei saanut tuntumaan. Ymmärsin hyvin nuorta paria, jotka häipyivät puolen tunnin kohdalla. Manderlay ei vaan onnistunut herättämään juuri mitään tunteita ennen puoltaväliä. Loppuun päin onneksi parani ja hyvä näyttelijätyö teki tämän ihan ookooksi muutenkin. Kaikki kunnioitus toki Trierille tästä luomastaan "muurahaisfarmista", ihan näppärä tapa analysoida maailmaa tuollaisella mikrokosmoksella, muttei lopulta kovin kiinnostava.





Toivottavasti noi espoolaiset saa fiksattua joskus vielä tuon äänentoiston saleissaan, tai ainakin joku kertoo missä on akustisesti parhaat paikat Tapiolasalissa. Siellä parvella kuuli paremmin kuin permannolla, mutta muuten parvi oli kuin tv:tä ois katsonut, paitsi että silmän ja elokuvan välillä tuntui riippuvan koko avaruuden äärettömyys. Ens vuonna sitten Kultainen Méliès, "jee".

Shocky (29.8.2005 12:17)

Ymmärsin hyvin nuorta paria, jotka häipyivät puolen tunnin kohdalla.

Eivät muuten häipyneet vaan siirtyivät edestä takariviin istumaan.

Olen nyt vähän pettynyt kun Shocky ei ihan joka kappaleessa jaksanut haukkua Winterbottomia.

Iljan mieliksi vielä vähän..

(The Lukewarm.) (26.8.2005 13:28)

24 Hour Party People on yksi viime vuosien viihdyttävimmistä elokuvista. Ja en tajua miksi Shocky katsot leffan, kun tietääkseni kaikki kitaroihin ja brittiläisyyteen viittaavakin musiikki saa sinussa aikaan raivokohtauksia ja oksentelua?



Code 46:n alku oli tosiaan aika jumitusta, mutta Nine Songs ei ollut kalkkunaa nähnytkään. TÄMÄNKIN elokuvan kohdalla promomatskusta tuli aikalailla selväksi, että elokuva keskittyy rock kliseen "sex, drugs & rock'n'roll" muokkaamiseen. Jos näistä aineksista tehty elokuva ei lähtökohtaisesti kiinnosta niin miksi katsoa?

Erittäin hyvä kysymys. 24 Hour Party Peoplen menin katsomaan lähinnä koska olin ymmärtänyt sen kuvaavan rave-kulttuurin syntyä enemmän (kuin sen puoli minuuttia). Täytyy tunnustaa että Nine Songsin menin katsomaan lähinnä siksi, että kannatan ideaa tuoda oikeaa seksiä ei-pornoleffoihin, ja lopulta mainstream blockbustereihinkin. Nyt kun luin taas tuon R&A esittelyn uudestaan, niin eipä siinä tosiaan väitetty sitä hyväksi elokuvaksi. No sainpa opetuksen mihin tarkkaamaton elokuvien valinta johtaa, eli kärsimykseen. Toisaalta esim. punk-musiikkia (mitä en voi myöskään juuri sietää) käsittelevät Sid & Nancy ja Burst City toimivat varsin hyvin, joten arpapeli jatkunee..

Liisa_ (27.8.2005 15:07)

Mutta toisaalta, mitä pitäisi uskoa, jos Nine Songs on muka kalkkuna! Nyyh! Ei! Se on niin hyvä. Franz Ferdinand ja kaikki. Ja jos Codessakin on brittirockia niin nyt kyllä harmittaa taas.

Argh, Attack of the Franz Ferdinand Fans Voin lohduttaa sillä, että Codessa ei ollut brittirockia. Musiikki oli jotain ambientin tapaista perushyvää ja harmitonta taustakamaa. Ainoastaan lopun autoilukohtauksessa oli biisi, jonka laskisin miltei muistettavan hyväksi.



Muuten olen sitä mieltä että Winterbottom teki pahan virheen kopioidessaan niinkin kovaa leffaa kuin Blade Runner, joka pieksee Code 46:n myös musiikin puolella 10-0.

(The Lukewarm.) (28.8.2005 23:45)

Tapiolasalin kehno äänentoisto

Palaute ohjattu eteenpäin asiasta vastaavalle taholle, eli ehkäpä tuohon saadaan ensi vuodeksi parannusta.

Tuskin saadaan. Tapiolasalin tekniikka on aina ollut parhaimmillaan välttävää. Johtuu siitä, että T-sali on ensisijaisesti näyttämösali eikä elokuvateatteri. Siksi äänet kusee ja siksi näyttämön takaseinälle viritetty valkokangas on aina liian pieni, istui missä tahansa. Tätä salia ei saa millään virityksillä muutettua hyväksi elokuvateatteriksi edes väliaikaisesti.

Louhisali on itseasiassa parempi elokuvien esittämistä varten, mutta koska T-sali on paikkamäärältään suurempi, paremmat elokuvat esitetään aina siinä, jotta näihin näytöksiin voitaisiin karsinoida enemmän maksavaa yleisöä.

Disco Studd (30.8.2005 16:51)

näyttämön takaseinälle viritetty valkokangas on aina liian pieni, istui missä tahansa.

Kangas on aina ollut Tapiolasalissa liian kaukana. Se pitäisi sijoittaa edemmäs (sitä on kai hieman tuotu sitten alkuvuosien, muttei riittävästi). Nykyisellä kankaan sijainnilla ainoastaan ensimmäiset viisitoista riviä soveltuvat kunnolla elokuvan katsomiseen.

Disco on aivan oikeassa tuosta, että kovin täydellistä äänentoistoa T-saliin tuskin koskaan saadaan. Silti äänikamojen lisähankinnoista ensi vuodelle on ihan oikeastikin puhuttu, eli edes jonkin verran parannusta saattaa tulla. (Tänä vuonna käytössä oli jo hieman paremmat kamat kuin viime vuonna.)

Kangastakaan ei valitettavasti oikein lähemmäksi saa lavan rakenteesta johtuen. Se kuvan koko on tietysti jonkin verran makuasiakin, mistä todisteena tuo aiemmin mainittu pari joka siirtyi kesken näytöksen takariviin istumaan.