Night Visions fiilistelya

No jakakaa ilon ja onnen tunteenne, niin yritan myotaelaa kokemuksen.

En nyt jaksa uudestaan kirjoitella tänne, samaa kuin toisaallakin:

No niin, tulihan sieltä taas selvittyä kotiin asti pienen hortoilun avulla. Joku viisikymppinen nainen yritti kaupata minulle Helsinginkadulla kotelotonta c- kasettia joka kuulemma sisälsi kreikkalaisia lauluja. En ostanut.



Hatchet for the Honeymoon:



Komeasti kuvattu ja tunnelmallinen elokuva. Pääosan esittäjä olikin pätevämpi kuin mitä alku antoi luvan odottaa. Kokemusta hieman häiritsi takarivillä oleskellut naisolento joka katosi asiakseen nauraa aivan kaikelle. Kynttilä- HAH HAH HAA! Poliisi- HAH HAH HAA! Leikkijuna- HAH HAH HAA! Ehkä se oli joku ulkoavaruuden eliömuoto joka tutustui ihmisten elokuviin ensi kertaa.



Freddy Vs. Jason:



Paljon paljon nautittavampi kuin odotin. En oikeastaan keksi mitään oikeaa kehuttavaa tästä enkä ennusta suurta tulevaisuutta henkilöohjauksen saralla ohjaaja Yulle, mutta se nyt ei todellakaan ollut tämän elokuvan pointti. Ensimmäiset kiinteän pyöreät tissit tulivat jo alta aikayksikön, siitä bonusta. Verta oli myös mukavasti ja porukkaa tapettiin suht hupaisilla tavoilla, kokonaisuus oli tavallaan paljon sairaampi kuin kummankaan sarjan edelliset elokuvat. Yllättäen (tai no jaa...) pääparin keskinäinen tappelu oli aivan loppua lukuunottamatta tylsempää seurattavaa (taustalla raikuva nu- metal ei auttanut asiaa ollenkaan) kuin muu "juoni". Teinien esittäjät olivat vissiin poimittu jostain Dawson´s Creekin koe- esiintymisten hylätyistä rassukoista. Willin esittäjän vaivalloinen työskentely lauseitten läpi oli hauskaa ja tuskallista seurattavaa. En muista pääosatytön nimeä mutta ainakin häntä kuvattiin oikeista kuvakulmista (lue: tissit etualalla), muuten jatkuva peura ajovaloissa- pärstä oli ärsyttävä. Freddy toukkana ja kuollutta naimassa oli hupaisaa, muuten vähän köyhiä vittuiluja kirjoitettu Englundille. Jason nyt oli Jason. Löntysti hitaasti paikasta toiseen ja listi porukkaa. Katsomisolosuhteet olivat juuri oikeat tästä nauttimiseen. En tiedä haluanko enää koskaan nähdä tätä uudestaan mutta jatko- osan voisin katsoa. Takashi Miike ohjaamaan!



Cabin Fever:



"Pancakes!" oli tosiaan paras kohtaus tässä elokuvassa joka oli kyllä kokonaisuutena vähän epätasainen mutta silti tervetullut uutuus. Juoni, shokit ja hahmot eivät kantaneet puoltatoista tuntia. Lopussa homma meni jo niin överiksi komediaksi että tuli mieleen että ehkä koko elokuvan olisi pitänyt olla sävyltään pelkästään samanlaista huumoria (toki löytyi sitä nytkin pitkin poikin elokuvaa). Muutamasta kohtauksesta tuli oikeasti etova olo. Tunnelmaa auttoi yleisön paikoittainen yskintä...



Once Upon a Time in Mexico:



Olisi pitänyt mennä nauramaan Orderille, tässä ei ollut mitään tolkkua. Hirvittävä sekamelska joka ei pysy millään kasassa. Ensin päätöntä toimintaa joka sitten yhtäkkiä muuttuukin Meksikon vapaustaisteluksi ja Banderasin kostaja muuttuu oikeamieliseksi kansanpelastajaksi. Banderas tosin on muutenkin suurin piirtein tylsin juttu koko elokuvassa. Hän vain patsastelee synkän näköisenä paikasta toiseen välillä kitaraa pimputellen ja Hayekista (jokatuhlataan täysin) flashbackeillen. Willem Dafoe ja Mickey Rourke ovat myös täysin turhaan mukana, kumpaakaan ei käytetä mitenkään hyväksi. Ainoa edes vähän mielenkiintoinen tyyppi on Johnny Deppin asuja ja kättä vaihteleva umpikiero CIA- agentti mutta ei hänkään elokuvaa pelasta. Joka kerta kun elokuva hyppää muihin hahmoihin jäin vain odottamaan seuraavaa Depp- kohtausta. Toimintakohtauksissakaan ei ole mitään imua. Nimen pitäisi kai olla kunnianosoitus Leonelle mutta nyt se on vain häväistys. No, pitäisi sitten varmaan olla kiitollinen ettei tämä haahuilu sentään kestänyt saman verran kuin Once Upon a Time in the West....

Rodriguez oli näköjään kuvannut, leikannut, säveltänyt, kirjoittanut ja ohjannut koko sillisalaatin. Väkisinkin tulee mieleen että tämä ei välttämättä ollut erityisen hyvä idea.



Re- Animator:



Alkoi hieman väsymys hiipiä kehoon näihin aikoihin. Yleensäkin viides ja kuudes elokuva ovat olleet vaikeimpia valvottavia. En kuitenkaan nukahtanut, mutta olisi ollut hyvä tehdä niin edellisen leffan aikana niin olisi saanut näistä enemmän irti. No joo. Tullaanpa tässä ulos kaapista ja sanotaan etten ollut tätä (kään) koskaan aiemmin nähnyt. Hyvä tilaisuus paikkailla sivistystä. Hauska ruumissekoilu, Combs on vakuuttavimpia kahjoja ikinä. Idea kantaa loppuun asti ja meno kiihtyy koko ajan. Paras kohta oli varmaankin irtopään himon hetket.



The House By the Cemetery:



Tunnelmaan olisi pitänyt päästä mukaan että tästä olisi voinut tosissaan nauttia. Nyt meno oli vain tahattoman koomista aika monessa kohtaa, etenkin lopun jahkaavassa ja hidastelevassa "taistelussa". Pikkupoika teki mieli kuristaa heti kun se avasi suunsa. Luulen ettei Fulci vain ole minun juttuni.



Kill and Kill Again:



Ei yhtä mielipuolisen loistelias kuin Kill Or Be Killed mutta silti viihdyttävä ja hauska. Juonta ja sekopäisyyttä oli paljon vähemmän ja sen korvasivat lähinnä taistelukohtaukset jotka eivät koko ajan toimineet. Silti, helvetin hyvä lopetus. Meditointilevitaatio selvästi näkyvällä alustalla, Mardukin parta, Steven loikat sekä viisaudet ("The Master says: To be a victor you must first be victorius.") ja sama areena kuin ensimmäisessä osassa olivat kohokohtia. Loppu pelasti koko elokuvan, sehän oli vittu tuhat kertaa siistimpää kuin mikään koko Matrixissa (joka ilmiselvästi kopioi tätä!)...



En voittanut mitään hienoista ja moninaisista palkinnoista. Pyh. Mutta koko yö oli jatkuvasti hauskaa ja kaikki toimi loistavasti järjestäjien osalta. Kiitoksia jälleen hienoista festareista. Back To Basicsia odotellen...



Mites Underworld, Snuff- Bottle Connection ja The Order? Mitä missasin?



Niin ja Elitisti oli hyvin esillä!

iljalumpsis (26.10.2003 13:35)

Hatchet for the Honeymoon:



Kokemusta hieman häiritsi takarivillä oleskellut naisolento joka katosi asiakseen nauraa aivan kaikelle. Kynttilä- HAH HAH HAA! Poliisi- HAH HAH HAA! Leikkijuna- HAH HAH HAA! Ehkä se oli joku ulkoavaruuden eliömuoto joka tutustui ihmisten elokuviin ensi kertaa.

Yleisössä oli muitakin näitä naurajia, joiden kyydissä en oikein pysynyt. Mikä esimerkiksi siinä kananmunassakin oli niin valtavan hauskaa? Näitä tuntuu olevan nykyisin vähän joka paikassa. Arkiston Nosferatussa osa oli ilmeisesti ostanut lipun komediaan. Todella tyylikkään näköinen oli itse Hatchet.

Minäpä voitin uljaan upean Hymypoika paidan!!!

Mitä skaboja siellä oli? Oliko "pesä"- skaba mukana ohjelmistossa?

Ei ollut mitään kilpailuja, vain arvontoja.

Nämä "tyhjännaurajat" ovat kyllä nykyisen elokuvakulttuurin (eivätkä vain kotimaisen) valitettava ilmiö. Vaikuttaa siltä, että monien ihmisten on hyvin vaikea suhtautua mihinkään erilaiseen ja poikkeavaan vakavasti, saati sitten kunnioittavasti. On kyseessä sitten Carlos Sauran flamencoelokuva tai jokin Hammerin klassisista kauhuelokuvista on näiden ihmisten mahdoton nähdä teosta minään muuna kuin surkuhupaisana yrityksenä olla jotain sellaista mitä he itse sen haluaisivat olevan. Tuntuu että heidän ajatuksensa juoksu on kutakuinkin tällaista: Nosferatu on kauhuelokuva, mutta koska se ei pelota se on sen takia helvetin epäonnistunut ja sellaisenaan ihan tolkuttoman hauska. Ei se minua mitenkään häiritse etteivät jotkut ihmiset pidä jostain elokuvasta (vaikka olisihan se mukavaa kun yleisö olisi samassa hengessä mukana), mutta se että heidän pitää tuoda itseään esille on täysin sietämätöntä. Mukava kuulla, että festarit olivat muuten onnistuneet ja jatkavat samassa asiallisessa hengessä. Itse en ole festareilla käynyt 90-luvun lopun jälkeen kun tuli karattua ulkomaille.

Kilpakysymys olisi voinut olla:

Mikä elokuva Hatchetin murhaajan telkkarissa pyöri? eli vai oliko liian helppo.

Hyvät festarit taas oli. Paljon tuttuja naamoja. Valitettavasti torkuin aika pahastikin Re-Animatorissa joka jäi hieman vituttamaan. The Orderissa taas yritin nukkua mutta kun se oli niin häirtsevän paska etten kyennyt.

Hatchet For The Honeymoon ja Cabin Fever olit suosikkini. Snuff Bottle Conenction myös tosi pätevä. Re-Animatorille en läminnyt kauheasti, The House By The Cementary oli aika epätasainen. Paikoiteillen kuitenkin todella tykki. Kill and Kill Again oli juuri sitä mitä vikan leffan pitää ollakin. En vain ole kovin varma haluanko nähdä tätä enää koskaa uudelleen.



Tosta nauramisesta:Ihmettelin itsekin välillä noita Hatchetin nauruja, tosin olin huolestuttavan väsynyt jo ekassa leffassa joten epäilin onko huomikykyni laskenut jo niin alas etten kykene rekisteröimään ruudun tapahtumia. Myönnän räkättäneeni sille päähenkilön housupuku-yhdistelmälle ( se mustavalkoinen).

Hatchet oli paljon parempi kuin oli lupa odottaa, mutta oli siinä aika paljon huvittavia juttuja jotka oli vähän ristiriidassa oikeasti tunnelmallisten kohtausten kanssa, eli nämä uskomattomat releet, hämmentävä hissimusiikki ja sitten tämä Columbon italialainen serkku. ei minullekaan kyllä mene jakeluun nämä tyypit jotka löytävät jostain keitetyistä kananmunista tajuttoman koomisia aspekteja

Siinä mielessä poikkeuksellinen festari, että järjestäjät erittäin kännissä tapahtuman jälkeen mutta eivät sen aikana. Lipunmyynnissä, teknisten järjestelyjen sujuvuudessa ja aikataulussa pysymisessä ylitettiin itsemme vaikka pelattiin alivoimalla Mikon ja Tohkan ollessa muilla mailla. Myös ohjelmisto kaikkien aikojen parhaita ja joka leffa tuntui olevan oikealla paikalla oikeaan aikaan, ainoa mikä vähän harmitti oli F v J:n ja Snuff-Bottlen päällekkäisyys. Kaikki näkemäni elokuvat noin neljän tähden tasoisia oman lajinsa helmiä (Kill and Kill Againin tapauksessa laji on varmaan Frederikin biisien elokuvallinen vastine). Myös Once Upon A Time in Mexico jonka yleiseen dissaamiseen ei voi yhtyä.

Oli hauskaa. Pysyin hereilläkin ihan iisisti koko yön. Ekan ja tokan leffan aikana hieman väsytti, mutta niitten jälkeen ei enää ollenkaan (johtunee varmaan kahdesta batterysta ja yhdestä kahvista, jotka join noitten leffojen aikana).

Hatchet for the Honeymoon

Tämä on ehdottomasti yksi Bavan suosikeistani, joten oli luonnollisesti erittäin hyvä avaus festareille. Itse myönnän aina nauravani niille päähenkilön muisteloissa oleville "Joohn, jooohn" huudoille. Miksi enää ei käytetä vyötä paidan päällä?



Snuff-Bottle Connection

Erittäin tykki leffa ja vielä tykimpi dubbaus. Oli vaikea lopettaa naurua kun Venäläinen (pääministeri) oli avannut suunsa ensimmäisen kerran.



Cabin Fever

Odotin tältä aika paljon ennakkoon ja en pettynyt tippaakaan vaan odotukset jopa ylittyivät. Aivan loistava leffa ja loistavan epäkorrektia menoa sekä hahmoja. Huomasin alitajunnassa vältteleväni kosketusta muiden ihmeisten kanssa tämän jälkeen, hassua.



Karen: Bert, what the hell is that?

Bert: Huh? Oh, I'm gonna go shoot some squirrels.

Paul: Why would you wanna kill squirrels?

Bert: 'cause they're gay.

Karen: Bert, don't be a fucking retard.

Bert: I'm kidding! I don't care if they're gay or straight, I'll kill 'em either way.



Once Upon a Time in Mexico

Ei tämä nyt ihan yhden tähden leffa ollut, mutta ei kyllä paljoa päällekään. Täysin mielenkiinnottomia tapahtumia ja henkilöitä (lukuunottamatta Deppiä). Toimintakohtauksissakaan ei juuri ollut fiilistä paitsi yhdessä, jossa tuli taustalla ihan vitun hyvä Pistolero niminen biisi, pakko varmaan hommata soundtrack ainoastaan tuon yhden biisin takia. Kävin jopa kusella kesken leffaa mitä en ole tehnyt ikinä ennen leffateatterissa.



Re- Animator

Mitäs tästä sanomaan, parasta kasarikauhua mitä voi olla.



House by the Cemetery

Ei läheskään parasta Fulcia, mutta toimi silti kankaalta aika mukavasti. Lopun hidastelut ottivat aivoon ja parit epäloogisuudet (kuten sen verivanan pesu lattialta ja äidin tiedustelut "mitä teet") naurattivat.



Kill and Kill Again

En ole ikävä kyllä ykkösosaa nähnyt, mutta voin kuvitella kyllä minkälainen se on. Täysin pöhkö niinkuin tämäkin. Oikeastaan ainut pettymys oli leffan verettömyys, luulin jostain syystä että sitä olisi aika paljonkin. Oli hauska verrata tämän ja Snuff-Bottlen taisteluita keskenään.



Kiitoksia järjestäjille. Keväällä uudelleen.



Ainii, olipa hassua kun kankaalle tuli Elitistin mainoksia!

ONCE UPON A TIME IN MEXICO

Mielestäni Roberto Rodriguezin toistaiseksi kovin elokuva ja ensimmäinen jossa on kunnon henkilögalleria, paljon persoonallisia ja omalla tavallaan symppiksiä hahmoja kuten tämä eläkkeelle jäänyt CIA-äijä. Joukkoteurastuksissa sarjakuvamaisuuden lisäksi oudosti kohottavaa isänmaallista asennetta, meksikolaisen "eletään ja kuollaan täysillä" ‑meiningin kunnioitusta ilman mitään vitun pilipali-ironiaa. Mahtavaa anti-typecastingia pistää vasemmistoboheemi Johnny Depp franconeromaiseen dollari-imperialistin rooliin! Nimeä ja muutamia musavalintoja lukuunottamatta tällä ei ole oikeastaan mitään tekemistä Sergio Leonen spagujen kanssa, tarina on lähempänä Kummisetiä ja muita valtataisteluleffoja.



HOUSE BY THE CEMETARY

Tämä on ehkä kaikkien aikojen pitkitetyin kauhuleffa, tarina on niin yksinkertainen että normaalisti kerrottuna siitä tulisi puolituntinen lyhäri, mutta Fulci on saanut venytettyä sen kokoillan mittoihin pitkityksellä josta tulee epätodellinen fiilis. Dr. Freudstein aidosti kiehtova hirviöhahmo, hyvä nimi ja hyvä niljakkaan surrealistinen olemus. Verisillä lähikuvilla makustelussa mentiin New York Ripperinkin ohi, välillä tuntuu kuin katsoisi verestä kiihottuville nekrofiileille suunnattua pornoa.



KILL AND KILL AGAIN

Tässä oli hillittömintä, miten paljon aikaa ja vaivaa Steve Chaselta ja kavereilta menee Mardukin päämajakaupungin Ironvillen löytämiseen, vähän väliä pitää kysyä tietä vastaantulijoilta ja baarimikoilta. Toisaalta Stevellä on NASA:n satelliitilla otettuja kuvia Ironvillestä, kummallista ettei niistä käy ilmi paikan sijainti!

Jep, hienot fiiliksethän tuosta jäi. Pystytäänkö tätä loistavaa kungfua illalla ja karatea aamulla ‑kaavaa vielä jatkamaan Street Fightereiden ja Tappo-leffojen jälkeen? Toimiva konsepti jos mikä, energinen karatemachoilu toimii valvomisen päätteeksi todella upeasti.

iljalumpsis (26.10.2003 13:34)

Kokemusta hieman häiritsi takarivillä oleskellut naisolento joka katosi asiakseen nauraa aivan kaikelle. Kynttilä- HAH HAH HAA! Poliisi- HAH HAH HAA! Leikkijuna- HAH HAH HAA! Ehkä se oli joku ulkoavaruuden eliömuoto joka tutustui ihmisten elokuviin ensi kertaa.

Minua tuo häiritsi enemmän kuin hieman. Suorastaan vitutti ajoittain.

Väitän, että festivaaliyleisöjen käyttäytymisessä vanhempien tai eksoottisten leffojen aikana on edetty vahvasti parempaan suuntaan, kun muistelee jotain 1990-luvun alkua jolloin esimerkiksi Rakkautta & anarkiaa ‑yleisö nauroi aina häiritsevän alentuvasti Hongkong-leffojen melodramaattisille tilanteille. Jos joku 36th Chamber of Shaolin olisi näytetty silloin, se olisi otettu pelkkänä vitsinä pohjalta Mystery Science Theatre 3000.

Tämä on vähän eri asiaa mutta tajusin juuri, että Hwang Jang Lee on kaikkien aikojen kovimman näköinen kovanaama toimintaelokuvan historiassa, menee ohi jopa Henry Silvasta. Snuff-Bottle Connectionin kuvauksessa peiteltiin ovelasti HJL:n kasvoja jotka nähtiin kunnolla vasta äijän ensimmäisessä toimintakohtauksessa. Helvetin tehokasta.