Surullisimmat kohtaukset

Bad Rain (8.5.2004 12:38)

Rutger Hauerin kuolinpuhe muuten epätasaisen Bladerunnerin lopussa.

Allekirjoitan – kerrassaan upea kohtaus joka todella hienosti inhimillistää Roy Battyn ja saa tuntemaan hahmon sisäisen tuskan ja ristiriidat.

John Woon Killerin loppu. Etenkin se kohta missä

Onhan se tietysti aika yli vedetty kohtaus mutta silti ohjaajan tyylille uskollinen.

Killerin loppu oli ainakin aikoinaan varma silmänurkan kostuttaja.

Samoin Limelightin loppu. Roma, città aperta pistää myös surullisen moodin päälle.

Zombie ja kummitusjunan kohtaus jossa Silu Seppälä kävelee näkynsä perässä pitkin Istambulin katuja Black Sabbathin Solituden soidessa taustalla.

Provo: surullisenkuuluisa Lilja 4-everin Lilja lojuu lätäkössä ja koira kävelee ohi ‑kohtaus.

Spaddu (9.5.2004 22:53)

Provo: surullisenkuuluisa Lilja 4-everin Lilja lojuu lätäkössä ja koira kävelee ohi ‑kohtaus.

Koko 4-ever oli yhtä surullista kohtausta.

Nuorilla tytöillä on monesti rankkaa jo ilman köyhyyttä ja prostituutiota jos

vaikka perhepiirissä pyörii kännäävä ja väkivaltainen isä. puhumattakaan

muista iseistä jotka huorittelevat ja kyselevät hintoja kaduilla

Lars von Trier osaa tämän.

Breaking the Waves ja Dancer in the Dark saavat molemmat kyyneleet silmiin, joka kerta.



Schindlerin listalla oli samankaltainen vaikutus joissakin kohdissa ensimmäisellä katselukerralla. Saattoi johtua kyllä epämukavasta penkistä teatterissa.

JaJa (17.8.2004 07:39)

Breaking the Waves

Hetkinen, mitä surullista vastenmielisessä uskonnollisessa paatoksessa oikein on? Kellojen kilkatessa taivaankannella etsii jo oksennuspussia.

Itse en voi myöskään käsittää sitä, että joku oikeasti itkee Lars von Trierin elokuvia katsellessa. Joku viisas joskus sanoi (olikohan Fritz Lang) että surullinen elokuva ei ole se jossa näyttelijät itkevät, vaan se jonka yleisö itkee.

Breaking the Wavesin loppukohtaus on enemmän koominen kuin surullinen.

Sehän näissä itkettää, kun naiivia ja yksinkertaista naista käytetään häikäilemättä hyväksi (siis molemmissa leffoissa). Kyllä Björkin biisien tunnepitoisuus vaikuttaa myös. Nyyh.



EDIT: siis Björk tietenkin vain toisessa (kukaan ei ehtinyt kuitata)

Von Trier-kommentit ovat kyllä mielestäni asiaa. Dancer in the Darkin loppu ei vedonnut, eikä myöskään Breaking the Waves. Lisättäköön tähän vielä Rigetin toinen kausi, joka perkelevieköön meinaa mennä kokonaan pilalle tämän ohjaajan kummallisen ylisentimentaalisuusfetisismin vuoksi. Mutanttivauvasivujuoni on korni, vaikka siitä olisi saanut irki vaikka mitä.

Oma suosikkini on Elefanttimiehen maatamenokohtaus.

Fly 2 on kyllä surullista kohtausta koko elokuva.

Kurosawan Dersu Uzalan näin teatterissa joskus vaahtosammuttimen mittaisena ja sen loppu on jäänyt vahvasti mieleen

sud (17.8.2004 20:00)

Ja tietty Bladerunnerin Hauerin loppupuheenvuoro ja muutenkin kohtaukset, joissa ylipäänsä esiintyy, pelastavat leffan efektien vanhentumiselta ja kaikenkaikkiselta mitäänsanomattomuudelta...

"kaikenkaikkiselta mitäänsanomattomuudelta" ?? No, huh-huh. Pikkaisen kaipaisin perusteluja...



2001: A Space Odysseyn kohtaus jossa HAL hitaasti "kuolee" Bowmanin toimesta on myös jollain tavalla hyvin liikuttava. "Daisy, Daisy, give me your answer do. I'm half crazy all for the love of you..."

sud (17.8.2004 20:00)

... Bladerunnerin (...................) kaikenkaikkiselta mitäänsanomattomuudelta...

Haiskahtaa provoilulta...