Lisää Kill Bill -liitännäisiä leffoja

(The Lukewarm.) (4.5.2004 18:27)

Lady Snowblood ei ollut tietenkään huonoimmasta päästä, mutta en millään käsitä kuinka sitä voi kutsua paremmaksi kuin Kill Billiä

Skarpimman ja monipuolisemman dramaturgisen/elokuvallisen ajattelun takia. Kill Billissä ei sinänsä ole moittimista ja se on monessa suhteessa eri osastoa kuin Lady Snowblood, mutta vertailulta ei voi välttyä kun Quentin kopioi Kazuo Koikelta monia juonenkuljetusideoita eikä kuitenkaan vie niitä ihan yhtä pitkälle kuin esikuvansa.

(The Lukewarm.) (4.5.2004 18:27)

Itseäni näytöksissä vaivasi videotykin asettelu. Puusilmäkin näki, että se ei ollut suorassa ja vasemmalta jäi jonkun verran kuvaa pois kun taas oikealla oli liikaa tilaa.

No olisit sitten ylivertaisena yksilönä huomauttanut asiasta.

No olisit sitten ylivertaisena yksilönä huomauttanut asiasta.

En tohtinut pilata muiden nautintoa nipottamisella, ja satuin olemaan nälkäisellä päällä, joten tauot meni syödessä...

Skarpimman ja monipuolisemman dramaturgisen/elokuvallisen ajattelun takia. Kill Billissä ei sinänsä ole moittimista ja se on monessa suhteessa eri osastoa kuin Lady Snowblood, mutta vertailulta ei voi välttyä kun Quentin kopioi Kazuo Koikelta monia juonenkuljetusideoita eikä kuitenkaan vie niitä ihan yhtä pitkälle kuin esikuvansa.

Monipuolisuus on löyhä adjektiivi, mutta hyväksyttäköön sitten... Kuitenkin kokonaisuutta ajatellen --vol.1 ja 2 !-- Kill Bill on rakenteellisesti vekkulimpi, vaikka ei kikkailekaan aivan Snowbloodin "sfääreissä".

(The Lukewarm.) (4.5.2004 19:42)

No olisit sitten ylivertaisena yksilönä huomauttanut asiasta.

En tohtinut pilata muiden nautintoa nipottamisella, ja satuin olemaan nälkäisellä päällä, joten tauot meni syödessä...

Skarpimman ja monipuolisemman dramaturgisen/elokuvallisen ajattelun takia. Kill Billissä ei sinänsä ole moittimista ja se on monessa suhteessa eri osastoa kuin Lady Snowblood, mutta vertailulta ei voi välttyä kun Quentin kopioi Kazuo Koikelta monia juonenkuljetusideoita eikä kuitenkaan vie niitä ihan yhtä pitkälle kuin esikuvansa.

Monipuolisuus on löyhä adjektiivi, mutta hyväksyttäköön sitten... Kuitenkin kokonaisuutta ajatellen --vol.1 ja 2 !-- Kill Bill on rakenteellisesti vekkulimpi, vaikka ei kikkailekaan aivan Snowbloodin "sfääreissä".

Vekkuli on ilmeisesti todella ei-löyhä adjektiivi. Monipuolisuus tai ‑tasoisuus tarkoittaa Snowblood/Kill Bill ‑vertailussa sitä, että molemmilla elokuvilla on kiehtova oma mielikuvitusmaailma ja henkilögalleria, mutta Snowbloodilla on lujempi oman maailmansa ulkopuolelle menevien yhteyksien verkosto, toisaalta historialliseen todellisuuteen (kaoottinen vaihe Tokugawa-shogunaatin jälkeisenä aikana) toisaalta fiktioon ja tarinankertomiseen. Molemmat elokuvat käyttävät kertojaääntä ja niiden ra(i)skaus/kostotarinat on jaettu runollisesti nimettyihin lukuihin. Lady Snowbloodissa ratkaisu kytkeytyy kiinnostavammin tarinaan, kun henkilögalleriaan ilmaantuu pulp-kirjoittaja, jonka varmasti melko sepitteellisen mutta tositapahtumaan perustuvan jatkokertomuksen luvut (ainakin luku 4) ovat "sattumalta" samannimisiä kuin elokuvan osuudet. Elokuva ei missään vaiheessa tee täysin selväksi, mikä sen tarinassa on totta ja mikä yhden henkilön omaa sepitettä. Se, että kaikki voi olla 1800-luvun pulp-jatkokertomusta, perustelee väkivaltaisten ja melodramaattisten kohtausten melkein-parodisia ääriratkaisuja sekä poliittisia kärjistyksiä. Eikä kuitenkaan estä katsojaa nauttimasta elokuvasta tyylikkäänä väkivaltaviihteenä, mitä se myös on.

Vekkuli on ilmeisesti todella ei-löyhä adjektiivi. Monipuolisuus tai ‑tasoisuus tarkoittaa Snowblood/Kill Bill ‑vertailussa sitä, että molemmilla elokuvilla on kiehtova oma mielikuvitusmaailma ja henkilögalleria, mutta Snowbloodilla on lujempi oman maailmansa ulkopuolelle menevien yhteyksien verkosto, toisaalta historialliseen todellisuuteen (kaoottinen vaihe Tokugawa-shogunaatin jälkeisenä aikana) toisaalta fiktioon ja tarinankertomiseen. Molemmat elokuvat käyttävät kertojaääntä ja niiden ra(i)skaus/kostotarinat on jaettu runollisesti nimettyihin lukuihin. Lady Snowbloodissa ratkaisu kytkeytyy kiinnostavammin tarinaan, kun henkilögalleriaan ilmaantuu pulp-kirjoittaja, jonka varmasti melko sepitteellisen mutta tositapahtumaan perustuvan jatkokertomuksen luvut (ainakin luku 4) ovat "sattumalta" samannimisiä kuin elokuvan osuudet. Elokuva ei missään vaiheessa tee täysin selväksi, mikä sen tarinassa on totta ja mikä yhden henkilön omaa sepitettä. Se, että kaikki voi olla 1800-luvun pulp-jatkokertomusta, perustelee väkivaltaisten ja melodramaattisten kohtausten melkein-parodisia ääriratkaisuja sekä poliittisia kärjistyksiä. Eikä kuitenkaan estä katsojaa nauttimasta elokuvasta tyylikkäänä väkivaltaviihteenä, mitä se myös on.

Kiitän tarkennuksesta. Ymmärrän näkökulmasi, mutta Kill Billin suhteen olen yltiöpäisesti rakastunut muotoon ja sen sujuvuuteen..



Snowbloodin kerronta oli paikoin yliselittävää, enkä myöskään kokenut henkilöhahmoja paljon pahvia maukkaammiksi. Kill Bill Vol.2 toi hahmoista esiin uusia ulokkeita, joka laajentaa jopa Vol.1n tunneskaalaa.



Kuten jo aikaisemmin epämääräisesti vihjaisin Snowblood hieman kompastui kerronnalliseen taitavuuteen jättäen seinän mentävän aukon näyttelijä/henkilöhahmo akselille. Juuri tässä suhteessa Kill Bill on vekkulimpi: Vol.1 on pastissi Snowbloodia ja kymmeniä muita; Vol.2 ylevöittää Tarantinon omalla taidollaan.

(The Lukewarm.) (4.5.2004 21:48)

Snowbloodin kerronta oli paikoin yliselittävää, enkä myöskään kokenut henkilöhahmoja paljon pahvia maukkaammiksi.

Siis Snowbloodin ohjaajan ja käsikirjoittajan kerronta, vai Snowbloodista tarinoita kirjoittavan kertojan tahallisen vanhanaikaisia ilmaisuja käyttävä kertojaääni? Jälkimmäinenhän on vain yksi näkökulma ja yksi kerrontamuoto elokuvassa jossa on monia rinnakkaisia. En tiedä miltä pahvi maistuu mutta mielestäni myös henkilökuvaus ja mm. sankarittaren armottomuuden motivointi ja sen seuraukset viedään Snowbloodissa pitemmälle kuin Kill Billissä – Yuki on siitetty, synnytetty ja kasvatettu ainoastaan kostamaan ja jos kosto onnistuu, hänellä ei ole enää mitään mahdollisuutta saada sisältöä elämään esim. perheen kautta. Yukin vastustajien tekeminen sympaattiseksi on vähintään KB-tasoa, otetaan esimerkiksi tämä alkoholisoitunut ja sairasteleva äijä, joka luulee elättävänsä itsensä ja tyttärensä bambukäsitöillä vaikka käytännössä tytär hankkii molemmille leivän pöytään prostituutiolla ja heittää isältä salaa bambut kalliolta mereen. Molempien elämä on niin surkeaa, että katsoja alkaa toivoa Yukin antavan heille armoa, mutta no way... Näin se on nähtävä.

(The Lukewarm.) (4.5.2004 18:27)

Itseäni näytöksissä vaivasi videotykin asettelu. Puusilmäkin näki, että se ei ollut suorassa ja vasemmalta jäi jonkun verran kuvaa pois kun taas oikealla oli liikaa tilaa.

Hmm... Kyllä kuva rajautui vasemmalta melko tarkkaan juuri siitä kohtaa missä se loppuikin. Oikealle jäi tosiaan hieman tyhjää, mutta eipä elokuvateattereissakaan kuva aina täytä koko kangasta.

Siis Snowbloodin ohjaajan ja käsikirjoittajan kerronta, vai Snowbloodista tarinoita kirjoittavan kertojan tahallisen vanhanaikaisia ilmaisuja käyttävä kertojaääni? Jälkimmäinenhän on vain yksi näkökulma ja yksi kerrontamuoto elokuvassa jossa on monia rinnakkaisia. En tiedä miltä pahvi maistuu mutta mielestäni myös henkilökuvaus ja mm. sankarittaren armottomuuden motivointi ja sen seuraukset viedään Snowbloodissa pitemmälle kuin Kill Billissä – Yuki on siitetty, synnytetty ja kasvatettu ainoastaan kostamaan ja jos kosto onnistuu, hänellä ei ole enää mitään mahdollisuutta saada sisältöä elämään esim. perheen kautta. Yukin vastustajien tekeminen sympaattiseksi on vähintään KB-tasoa, otetaan esimerkiksi tämä alkoholisoitunut ja sairasteleva äijä, joka luulee elättävänsä itsensä ja tyttärensä bambukäsitöillä vaikka käytännössä tytär hankkii molemmille leivän pöytään prostituutiolla ja heittää isältä salaa bambut kalliolta mereen. Molempien elämä on niin surkeaa, että katsoja alkaa toivoa Yukin antavan heille armoa, mutta no way... Näin se on nähtävä.

Tarkoitin nimenomaan ohjaajan ja käsikirjoittajan kerronnallisia kykyjä...

Itse en kykene ottamaan kostotarinoita kovinkaan vakavasti (eihän siinä mitään järkeä ole), joten Kill Billin kieli-poskessa ‑motivaatio --joka paikoittain muuttuu myös aidoksi-- toimi huomattavasti paremmin.



Vanha totuus on kuitenkin se, että henkilöhahmoja ei oikeastaan voi rakentaa taustoilla, selittelyllä tai syillä vaan yksinkeraisesti näyttelijän kyvyllä ilmaista tunteita ja pitkillä kohtauksilla (joissa näkyy kasvot).

Hmm... Kyllä kuva rajautui vasemmalta melko tarkkaan juuri siitä kohtaa missä se loppuikin. Oikealle jäi tosiaan hieman tyhjää, mutta eipä elokuvateattereissakaan kuva aina täytä koko kangasta.

Ei täytäkään... Oikealle jäi tyhjää ja mielestäni vasemmalla reunalla oli hieman ohuemman näköistä sakkia, ja oletin tämän johtuvan videotykin vinoudesta suhteessa kankaaseen. Ja olin myös näkevinäni kuvan menevän hieman ohi vasemmalta.

(The Lukewarm.) (4.5.2004 22:35)

Hmm... Kyllä kuva rajautui vasemmalta melko tarkkaan juuri siitä kohtaa missä se loppuikin. Oikealle jäi tosiaan hieman tyhjää, mutta eipä elokuvateattereissakaan kuva aina täytä koko kangasta.

Ei täytäkään... Oikealle jäi tyhjää ja mielestäni vasemmalla reunalla oli hieman ohuemman näköistä sakkia, ja oletin tämän johtuvan videotykin vinoudesta suhteessa kankaaseen. Ja olin myös näkevinäni kuvan menevän hieman ohi vasemmalta.

Jos tykki olisi vasemmalle vinossa, niin eikös nimenomaan vasemmalla pitäisi olla leveämpiä ihmisiä?



Ja tarkennettakoon, että mielestäni kuvainformaatio ei täyttänyt aivan sentilleen koko tykin heijastuskuvaa ja kankaalle nimenomaan rajautui kuva suurinpiirtein kuvainformaation reunan kohdalta. Eli pienessä suikaleessa, joka meni vasemmalta seinään, ei näyttänyt olevan mitään kuvainformaatiota

Jos tykki olisi vasemmalle vinossa, niin eikös nimenomaan vasemmalla pitäisi olla leveämpiä ihmisiä?



Mielestäni kuvainformaatio ei täyttänyt aivan sentilleen koko tykin heijastuskuvaa ja kankaalle nimenomaan rajautui kuva suurinpiirtein kuvainformaation reunan kohdalta. Eli pienessä suikaleessa,joka meni vasemmalta seinään, ei näyttänyt olevan mitään kuvainformaatiota

Enkai sanonut mistä suunnasta tykki oli vinossa?

Voihan se olla mistä tahansa suunnasta vinossa, ja kuitenkin huonosti rajattuna...



Mutta sanottaanko nyt kuitenki, että olihan se paremmin rajattu kuin keskivertonäytös melkein missä tahansa elokuvateatterissa, jossa kuva-alaa rajataan niin kovin usein liikaa ylhäältä... ja se jos mikä jaksaa häiritä.

(The Lukewarm.) (4.5.2004 22:20)

Vanha totuus on kuitenkin se, että henkilöhahmoja ei oikeastaan voi rakentaa taustoilla, selittelyllä tai syillä vaan yksinkeraisesti näyttelijän kyvyllä ilmaista tunteita ja pitkillä kohtauksilla (joissa näkyy kasvot).

Mistä olet oppinut tällaisen vanhan totuuden, Salatuista elämistä vai jostain keskitason nillittäjämiesten elokuvamanuaalista? Selitä seuraavaksi totuus siitä, mikä on oikea elokuvakohtauksen pituus, pitääkö ne kasvot näyttää lähikuvassa ja ovatko näyttelijän ilmaisemat tunteet jotenkin irrallisia hänen esittämänsä henkilöhahmon taustoista ja syistä.

Ihan vain välihuomautuksena, päässäni soi EDELLEEN "Navajo Joe, Navajo Joe, Navajo Joe..."

Mistä olet oppinut tällaisen vanhan totuuden, Salatuista elämistä vai jostain keskitason nillittäjämiesten elokuvamanuaalista? Selitä seuraavaksi totuus siitä, mikä on oikea elokuvakohtauksen pituus, pitääkö ne kasvot näyttää lähikuvassa ja ovatko näyttelijän ilmaisemat tunteet jotenkin irrallisia hänen esittämänsä henkilöhahmon taustoista ja syistä.

Totuus on omasta pääni sisäisestä oppikirjasta ilman sen kummempia spesifiointeja. Ei ole mitään oikeita kohtauksen pituuksia. Jos toimii niin on toimiakseen, LS:ssä ei toiminut.

(The Lukewarm.) (5.5.2004 13:04)

Mistä olet oppinut tällaisen vanhan totuuden, Salatuista elämistä vai jostain keskitason nillittäjämiesten elokuvamanuaalista? Selitä seuraavaksi totuus siitä, mikä on oikea elokuvakohtauksen pituus, pitääkö ne kasvot näyttää lähikuvassa ja ovatko näyttelijän ilmaisemat tunteet jotenkin irrallisia hänen esittämänsä henkilöhahmon taustoista ja syistä.

Totuus on omasta pääni sisäisestä oppikirjasta ilman sen kummempia spesifiointeja. Ei ole mitään oikeita kohtauksen pituuksia. Jos toimii niin on toimiakseen, LS:ssä ei toiminut.

Urpo tuli taloon vol 2... Vekkulista käsiteparistasi vanha totuus kannattaisi varmaan poistaa ainakin sana "vanha". Vekkuleja katselutuokioita sellaisten elokuvien parissa, joissa näkyy kasvot.