Elitistiset elokuvateatterit ja -seikkailut Japanissa (NSFW)

Tokio on varmasti semi-yleinen matkakohde elitisteille. Olen pitkään miettinyt, kuinka voisin järkevästi jakaa vinkkejä, tarinoita ja kuvia Japanin mielenkiintoisista elokuvateattereista. Sekalaisissa arvosteluketjuissa ne tuntuvat menevän hieman hukkaan, etusivun artikkelia varten taas en omaa vielä tarpeeksi tietoa/materiaalia (asun väärällä saarella). No, ehkä tulevaisuudessa saan aikaiseksi jotain, mutta siihen asti tämä ketju hoitakoon tehtävän.



Aloitetaan listalla Tokion mielenkiintoisimmista elokuvateattereista. Mitään paikallisia tennispalatseja ei listalle ole kelpuutettu, vaikka lopussa on muutama mainstream-teatteri.


Genre-elokuvat ja klassikot
Laputa Asagaya (Taivas maan päällä. Aamusta iltaan japanilaisen elokuvan retroja 1940-1980 luvuilta. Iltanäytöksessä usein karatea, yakuzaa, pinky violencea jne. Kaikki 35mm tai 16mm. Numeroitu lippu. Pienehkö kangas. Todella tunnelmallinen teatteri)
Shin bungeiza (päiväohjelmistossa vuorotellen semi-tuoreita elokuvia ja retroja, joissa paljon loistavaa japanilaista genre-elokuvaa. Vanhat elokuvat 35mm paitsi jos toisin mainittu nettisivulla. Kaikki kaksoisnäytäksiä. Varo kuitenkin koko yön näytöksiä, jossa usein BD- ja jopa DVD ‑näytöksiä. Ei numeroituja lippuja. Iso 10m kangas)
Cinema Vera  (sekalaisia retroja pinky violencesta saksalaisiin mykkäelokuviin. Japanilaiset yleensä 35mm, ulkomaalaiset usein digi, formaatti mainitaan nettisivulla. Kaikki kaksoisnäytöksiä. Ei numeroituja lippuja. Keskikokoinen 6,8m kangas)
National Film Center (lähinnä klassikkojen retroja, esim. japanilaisen värielokuvan historia, joskus myös genre-elokuvaa esim. R.I.P retroissa. 35mm)
Jinbocho (retroja Ozusta Godzillaan. Painopiste 50- ja 60-luvun draamassa ja komediassa, mutta välissä voi olla vaikka pinky violencea. 35mm. Numeroidut liput. Keskikokoinen kangas. Futuristinen yhden salin teatteri)
Art Center (klassikoita. Ozua, Kurosawaa jne. En ole koskaan käynyt).
Porepore (indie, arthouse, toisinaan vanhempien genre-leffojen erikoisnäytöksiä filmiltä, esim. Koji Wakamatsua. Numeroidut liput. Keskikokoinen kangas)
Kineka Omori (muutoin mainstream, mutta mukana viikottainen kaksoisnäytös, jossa toisinaan vanhempaa kamaa filmiltä, esim. Tsukamotoa tai 80-luvun idolileffoja)
Meguro Cinema (semi-tuoreita ja toisinaan semi-vanhempia elokuvia. 35 milliseltä aina kun se on originaali formaatti. Ei numeroituja loppuja, mutta asiakkaat ohjataan jonoon saapumisjärjestyksessä. Keskikokoinen 5.4m kangas)
Cine Roman (pink-teatteri, toisinaan mukana yksittäinen roman porno. En tiedä esitysformaaattia. En ole käynyt)
Ueno Okura (pink-teatteri. En tiedä esitysformaaattia. En ole käynyt)

Indie, Arthouse, tuore genre-elokuva sekä satunnaiset klassikot
Eurospace (arthouse-teatteri, nimestään huolimatta myös paljon japanilaisia elokuvia. Joskus harvoin myös genre-elokuvia tai retroja, esim. roman porno retro vuonna 2012 ja Shinji Somai ‑retro 2013)
K's Cinema (tuoreita arthouse-elokuvia)                 
Uplink Factory (indie- ja arthouse-elokuvia sekä dokumentteja)              
Image forum (kokeellista, dokumenttia ym. En ole käynyt)
Human Trust Shibuya (uutuuksia, mukana paljon genre-elokuvia)


Mainstream-teattereita joissa on toisinaan mielenkiintoistakin ohjelmaa
Cinema Rosa    
Kamata (yleensä uutuuksia, joskus harvoin myös 35mm näytöksiä, esim. Red Peony Gambler)            
Cinema Avenue             
Waseda Shochiku                 
Humax 
Shinjuku musashino             
Cinema Rise                          
Ginrei Hall                                          
Shinjuku Cinemart                            
Qualite


R.I.P

Roppongi Cinemart

Shinjuku Milano

Auditorium Shibuya 

Theater N

Ginza Cine Pathos

Baus Theater

Shinbashi bunka (Ykkössalissa todella sekalaisia mainstream-kaksoisnäytöksiä American Piestä spagettiwesterneihin. Kakkossali, Roman Gekijo, esittää pink-elokuvia kolmoisnäytöksinä. Kerran kuussa roman porno ‑tripla. Kaikki näytökset 35 mm. Junanraiteet teatterin päällä, pitää meteliä).



Jos kielitaito uupuu niin kannattaa katsella englanninkielisiä elokuvia tai ihan kokemuksen nimissä sellaista kamaa mistä voi nauttia ilman täyttä ymmärrystä (esim. karatea, roman pornoa jne.).



Lipunmyynti toimii pienemmissä teattereissa usein niin, että liput on numeroitu myyntijärjestyksessä. Penkkejä ei voi varata, vaan katsojat kutsutaan saliin lippujen myyntijärjestyksessä tyyliin "lippunumerot 1-5 saa tulla nyt... sitten 6-10, seuraavaksi 11-15" jne. Kannataa siis opetella ainakin viidellä jaolliset numerot japaniksi.

Jumalauta! Tokiossa on toukokuussa aivan käsittämätön setti 35mm näytöksiä klassikoista ja genre-elokuvista. Kyse on puhtaasta yhteensattumasta: kamaa pyörii kymmenessä eri teatterissa eivätkä ne mitenkään liity toisiinsa.



Menen itse piipahtamaan 16-19.5 (pe-ma) joten listasin ainoastaan noiden neljän päivän aikana olevat mielenkiintoiset näytökset. Useimmat niistä ovat osana laajoja retroja, joten samoissa sarjoissa on kymmenittäin lisää elokuvia tarjolla jos saapuu vähän aiemmin tai viipyy pidempään.


Laputa (Day Show): Screenwriter Koji Tanada Retrospective

The Defensive Power of Aikido (Shigero Ozawa, 1975) (35mm)

Silk Hat Boss (Norifumi Suzuki, 1970) (35mm)

Ikasama bakuchi (Shigero Ozawa, 1968) (35mm)

Shimaizaka (Nobuhiko Obayashi, 1985) (35mm)

Onimasa (Hideo Gosha, 1982) (35mm)

Otoko no shobu: niou no irezumi (Norifumi Suzuki, 1967) (35mm)



Laputa (Morning Show): Ishiro Honda Drama Retrospective

People of Tokyo, Goodbye (Ishiro Honda, 1956) (35mm)

An Echo Calls You (Ishiro Honda, 1959) (35mm)

Laputa (Late Show): Meika Seri Retrospective

Wet Lust: 21 Strippers (Tatsumi Kumashiro, 1974) (35mm)

Man and Woman Behind the Fusuma Screen: Enduring Skin (Tatsumi Kumashiro, 1974) (35mm)



Pole Pole: Erikoisnäytös

Woods are Wet: Woman Hell (Tatsumi Kumashiro, 1973) (35mm)

The Embryo Hunts in Secret (Koji Wakamatsu, 1966) (35mm) (Guest: Masao Adachi)

Kineka Omori (teatterilevitys)

No. 10 Blues – Goodbye Saigon (1975) (ei tietoa esitysformaatista)



Cinema Vera: Director Yoshitaro Nomura Retrospective

Tokyo Bay (Yoshitaro Nomura, 1962) (35mm)

Hakuchû dodo (Yoshitaro Nomura, 1968) (35mm)

Cinema Vera: Actor Shin Kishida Retrospective

Utamaro’s World (Akio Jissoji, 1977) (35mm)

Demon Spies (Takashi Tsuboshima, 1974) (35mm)



Theater Shinjuku: Pia Film Festival Presents

Japanese 8mm 16mm Films from 1970′s & 1980′s (ei tietoa esitysformaatista)

Cine Qualite: Karikore 2014 Festivaali

– Horrors of Malformed Men (Teruo Ishii, 1969) (35mm)



National Film Center: The Birth and Development of Japanese Color Film

Yuhi to kenju (Kiyoshi Saeki, 1956) (35mm)

Hokkaido no hanran (Kunio Watanabe, 1956) (35mm)

Bridge of Japan (Kon Ichikawa, 1956) (35mm)

The Taira Clan (Kenji Mizoguchi, 1955) (35mm)

Hadashi no seishun (Senkichi Taniguchi, 1956) (35mm)

River of the Night (Kôzaburô Yoshimura, 1956) (35mm)




Meguro Cinema: Shunji Iwai Series

Love Letter (Shunji Iwai, 1995) (35mm)

Swallowtail Butterfly (Shunji Iwai, 1996) (35mm)

All About Lily Chou Chou (Shunji Iwai, 2001) (35mm)

Hana and Alice (Shunji Iwai, 2004) (35mm)

Shin Bungeiza: Yuzo Kawashima retrospective

Ojosan shacho (Yuzo Kawashima, 1953) (35mm)

Burden of Love (Yuzo Kawashima, 1955) (35mm)

Suzaki Paradise Red Light (Yuzo Kawashima, 1956) (35mm)

Noren (Yuzo Kawashima, 1958) (35mm)

Onna wa nido umareru (Yuzo Kawashima, 1961) (35mm)

The Graceful Brute (Yuzo Kawashima, 1962) (35mm)



Jinbocho: Screen Beauties Retrospective

Mukashi no uta (Tamizo Ishida, 1939) (35mm)

Sincerity (Mikio Naruse, 1939) (35mm)

Hideko, the Bus Conductor (Mikio Naruse, 1941) (35mm)

A Broken Drum (Keinosuke Kinoshita, 1949) (35mm)

Till We Meet Again(Tadashi Imai, 1950) (35mm)

Aijo (Kiyoshi Horiike, 1956) (35mm)

Garasu no naka no shôjo (Mitsuo Wakasugi, 1960) (35mm)

Tears on the Lion’s Mane (Masahiro Shinoda, 1962) (35mm)

Jäi vielä harmittamaan kun edelliseen päivään saakka olisi pyörinyt Shimbashi Bunkassa roman porno triple feature:

Shimbashi Bunka: Keizo Kanie Memorial Screenings

– Tattoeed Flower Vase (Masaru Konuma, 1976) (35mm)

– Rape (Yasuraru Hasebe, 1976) (35mm)

– Angel Guts: Red Classroom (Chusei Sone, 1979) (35mm)



Ja sitä edellisenä päivänä olisi ollut Obayashin House. Ja seuraavalla viikolla Hokuriku Proxy War ja paljon muuta...

Jos on ollut Tokion matka suunnitteilla ja toukokuussa vapaata, niin nyt olisi oiva hetki. Tällainen ohjelmisto ei todellakaan ole arkipäivää Tokiossakaan!

Teatteriesittely: Laputa Asagaya


Tokion ehdottomasti paras elokuvateatteri ja pakkovierailu elitisteille, jos vaan ohjelmisto osuu yhtään kohdalleen. Laputa on miellyttävä paikka jo sijaintinsa osalta. Tie 150 metrin päässä Asagayan asemasta sijaitsevalle teatterille kulkee läpi pienen pienten katujen, jotka ovat tupaten täynnä värikkäitä valokylttejä, baareja ja pieniä ravintoloita. Tunnelma on kuin vuosikymmenten takaisesta Japanista. Raskaalla liikenteellä ei ole alueelle asiaa.

(matkalla kohti teatteria)

Pieni kaksikerroksinen teatteri esittää ainoastaan 1940-1980-luvun japanilaisen elokuvan retroja aamusta iltaan. Ensimmäisessä kerroksessa sijaitsee lipputiski, pieni kahvila ja odotustila, jossa soivat ohjelmistossa olevien elokuvien soundtrackit. Elokuvan alkua odottaessa voi lueskella tarjolla olevia elokuvakirjoja Koji Wakamatsusta Toein yakuzaelokuviin, sekä ihmetellä seinille kiinnitettyjä elokuva-artikkeleita.


48-paikkainen esityssali on toisessa kerroksessa, jonne mennään ulkopuolella olevia puuportaita pitkin. Ohjelmisto on kolmeosainen: aamunäytös, päiväesitykset sekä Late Show. Aamunäytöksessä nähdään yleensä 1940-1960 –luvun draamoja ja komedioita, usein jonkin klassisen näyttelijättären ympärille rakennettuina retroina.


Päivänäytöksissä nähdään laajoja retrospektiiveja joihin kuuluu 3-4 näytöstä per päivä. Teemana on usein joku studio, tuottaja tai käsikirjoittaja, kuten ”Harvinaiset Nikkatsu-elokuvat” tai ”Ninjaelokuvan historia”. Iltanäytös on omistettu lähes yksinomaan 1970-luvun genre-elokuvalle aina Pinky Violence ja Etsuko Shihomi ‑retrospektiiveistä naisvankilaelokuviin sekä sen miehekkäämpään vastineeseen Vankilapakoelokuvat.

(matkalla kohti teatteria)

Mielenkiintoisimpia esimerkkejä menneiden vuosien ohjelmistosta:

Aamunäytös

– The Drama Films of Ishiro Honda

– Junko Fuji Retrospective (Red Peony Gambler etc.)

– Ruriko Asaoka retrospective (Nikkatsun 60-luvun suurin naistähti)

Päivänäytökset

– Ninja Movie Retrospective (1960- ja 1970 ‑luvun ninjaelokuvia)

– Rare Nikkatsu Films (videolla ja dvd:llä julkaisemattomia yakuza, toiminta, komedia ja draamaelokuvia)

– Art Theater Guild (tunnettuja elokuvia sekä harvinaisuuksia kuten Sadao Nakajiman Aesthetics of a Bullet)

– Screenwriter Koji Takada (kaikenlaista The Defensive Power of Aikidosta Bounty Hunter 2:teen)

– The World of Old School Special Effects (Sci-fi, kauhu ja muita erikosefektielokuvia 1940-luvun lopulta 1970-luvulle)

Iltanäytös

– Etsuko Shihomi retro (kaikki Shihomin 70-luvun pääosat, mm. 13 Steps of Maki)

– Terrifying Girls’ High School (kaikki 4 elokuvaa)

– Female Prisoner Movies (Toein, Daiein ja Nikkatsun niljakkaimmat naisvankilaelokuvat)

– Prison Escape Movies (esim. Sonny Chiban Dasso yugi)

– Yuji Makiguchi Films (mm. Torn Priestess)

– Meika Seri films (Nikkatsun roman porno ‑tähti)

– Bad Girl Retrospective (Nikkatsun, Daiein ja Toein pinky violencea kuten Bad Girl Mako, Bankaku Rock ja Delinquent Girl Boss)

– Toei Jitsuroku Anarchy & Violence (70-luvun Toei-elokuvia kuten Graveyard of Honor)

– Professional Killer Retrospective (60- ja 70-lukujen elokuvia ammattitappajista)

– Sukeban Retrospective (Toein Sukeban Girl Boss ‑leffat)

– 1970's Biker Retro (prätkäjengileffoja kuten Explosion: Violent Riders ja Wild Sex Gang)

Access

Asagayaan pääsee junalla Shinjukun asemalta noin kymmenessä minuutissa. Valitse JR Chuo Line Local Train (ei Rapid, se ei pysähdy Asagayassa). Asagayassa kannattaa poistua asemalta North Exitin kautta ja talsia parin korttelin matka teatterille. Katso kartta tästä.

Sivuhuomio: matkalla kannattaa pysähtyä Nakanon asemalla, jonka edessä sijaitsee ostoskeskus Nakano Broadway. Kolmoskerroksessa on genre-elokuviin keskittyvä elokuvakauppa Recommints (heillä on myös erilliset CD ja sarjakuvakaupat samassa rakennuksessa), josta voi poimia mukaansa käytettyjä levyjä. Kakkoskerroksessa on myös mainio julistekauppa, josta saa mm. Sonny Chiba ‑leffojen vanhoja julisteita. Kappalehinnat ovat 1500 ja 4500 jenin välillä, eli noin 10-30€.

Kuvia Laputasta:

Etsuko Shihomi Retro! 13 Steps of Maki (1975) ‑juliste



Art Theater Guild Retro. Eros + Massacre ‑juliste



Art Theater Guild Retro. Preparation for the Festival (1975) ‑juliste



Aru koroshiya no kagi (1967) ja Kenjū mushuku datsugoku no blues (1965)



Female Prisoner retro. Materiaalia Daiein Woman's Prison ‑sarjasta

Piipahdin Tokiossa pidennetyllä viikonloppumatkalla kun teatterien ohjelmisto oli niin kova. Kymmenen elokuvaa, yhdeksän ensimmäistä 35mm printeiltä.

Päivä 1: Perjantai

Lento aikaisin aamulla Sapporosta Tokioon ei ollut lainkaan fiksu idea, vaikka kustansikin vain kolmisenkymmentä euroa. Olin perillä niin kuitti, että nukahdin Akio Jissojin sinänsä hienossa Utamaro's Worldissa (1977) neljä tai viisi kertaa. Joka kerta herätessä oli kuitenkin yhä sama kohtaus menossa, joten kovin paljoa en missannut. Elokuva on hieman ylipitkä mutta tunnelmallinen periodidraama täynnä seksiä, taidetta ja hienoa kuvausta sekä satunnaisia toimintajaksoja. Teatterin ennakkovaroitus huonokuntoisesta printista paljastui japanilaiseksi hätävarjelun liioitteluksi: kyseessä oli kaunis printti muutamilla roskilla siellä täällä.

Utamaro's Word esitettiin Cinema Verassa osana Shin Kishida retrospektiiviä. Cinema Vera on mukava arkistomainen teatteri, jonka ohjelmisto toimii kaksoisnäytösperiaatteella. Tämänkertainen kumppani oli ihastuttavan tuhnuinen ninjaelokuva Demon Spies (1974), josta pian enemmän etusivulla. DVD löytyy toki omasta hyllystä, mutta sanomattakin selvää että elokuvan näkeminen upealta 35mm printiltä oli varsinainen korkeakulttuurikokemus. Ei nukuttanut lainkaan.
 










Ninjavakoojien jälkeen oli vuorossa hieman lepoa sekä kulhollinen ramenia. Illan viimeinen elokuva oli Tatsumi Kumashiron Wet Lust: 21 Strippers (1974). Elokuva pyöri suosikkiteatterissani Laputa Asagayassa osana Meika Seri retrospektiiviä. Ostin varmuuden vuoksi tölkin Red Bullia, sillä roman pornojen kanssa on aina hieman arpapeliä osuuko kohdalle hyvä elokuva unilääkkeen korvike. Pelko osoittautui kuitenkin turhaksi, sillä Kumashiron ote vakuutti heti alusta. Hienoa kuvausta, mainio soundtrack aina Meiko Kajin Urami Bushi kappaletta hyräilevistä hahmoista alkaen sekä eksoottisia strip tease esityksiä. Harmi että puolivälin jälkeen elokuva hieman menettää parasta draiviaan ja latelee liikaa seksikohtauksia. Kokonaisuutena silti melko hyvä elokuva.
 

 
Päivä 2: Lauantai

Päivä alkaa vasta kahdentoista tuntumassa, joten kiertelin aamulla hieman Meguron kaupunginosaa ja löysin vahingossa legendaarisen love hotellin, josta olen lukenut kirjasta. Harmi, että sinne ei ole yksin menemistä. Nappasin sen jälkeen convenience storesta safkat lounaaksi ja söin joen rannassa. Ulkona lämpöä about 25 astetta.

Päivän ensimmäinen ohjelmanumero oli Shunji Iwai double feature Swallowtail Butterfly ja All About Lily Chou Chou Meguro Cinemassa. Kyseessä ensimmäinen visiittini teatteriin ja vaikutelma on välittömästi positiivinen. Talo on viimeistä penkkiä myöten täynnä vaikka elokuvia esitetään kolmesti päivässä koko viikon ajan. Elokuvien välissä salissa kuullaan molempien elokuvien soundtrackejä. Mukavana yksityiskohtana alkavaisillaan olevasta elokuvasta tiedotetaan soittamalla kilisevää kelloa.

Swallowtail Butterfly (1996) on omia ikisuosikkejani, johon ei kyllästy koskaan. Näyttely on paikoitellen mitä on, eikä Chara saa aksenttiaan kohdalleen millään kielellä, mutta pienet karkeudet ajoittuvat lähinnä ensimmäiseen puolituntiseen. Loppuelokuva on poikkeuksellisen hieno miksaus coming of age draamaa, musiikkielokuvaa, kiinalaismafiaa, ja jopa kauhuelementtejä sekä raketinheittimiä. Suosikkikohtaus: Mickey Curtisin slummilääkäri tatuoi 16-vuotiaan Ayumi Iton.

Swallowtailin upeudesta huolimatta All About Lily Chou Chou (2001) on vieläkin täyteläisempi elokuva. Noboru Shinodan digitaalinen kuvaus on jokseenkin upeinta mitä 2000-luvulla on nähty missään formaatissa, musiikit ovat kertakaikkisen loistavat ja elokuvan rikottu kronologia sekä nimimerkkien takaa käytävät keskustelut haastavat uusintakatseluillakin. Pääosan Haoyato Ichiharakaan ei ole vielä aivan sellainen pökkelö joka hänestä myöhemmin tuli, ja sivuosissa Yu Aoi on täydellinen. Lienee kuudes tai seitsemäs katselukerta ja liki itkin teatterin penkissä ihan sen takia, kuinka upea elokuva voikaan olla.

Harmillisesti Lily Chou Choun kellertävä 35mm printti ei ollut aivan sitä mitä toivoin, mutta elokuva vei silti välittömästi mennessään. Ei epäilystäkään, yksi aikojen parhaista elokuvista.
 




Viisi tuntia Iwaita kävi siinä määrin voimille, että pohdin jo olisiko päivä pulkassa seuraavan elokuvan jälkeen. Vuorossa on Teruo Ishiin hieno kulttiklassikko Horrors of Malformed Men (1969), josta on erikoisnäytös Cine Qualitessa. Tämänkertainen näytös on loppuunmyyty, mutta kävin onneksi keikkaamassa lippuni jo aamulla ennen Iwai-näytöksiä. Muuten hyvän yleisön joukkoon oli valitettavasti eksynyt pari hämmentynyttä hipsteriä jotka hekottivat epäuskoisesti aika ajoin. Viittomaäänestyksen perusteella noin 90% katsojista näki elokuvan nyt ensikertaa.

Horrors of Malformed Men on pysynyt harvinaisuutena Japanissa sitten alkuperäisen julkaisunsa johtuen Toein itse asettamasta käytännön pannasta. Elokuva vedettiin pois levityksestä poliittisen epäkorrektiutensa vuoksi eikä sitä ole koskaan julkaistu videolla tai DVD:llä. Elokuva on kuitenkin mahdollista nähdä aika ajoin filmiltä erikoisnäytöksissä ja retrospektiiveissä.
 


Näytöksen jälkeinen talk event menee sen verran pitkään, että aiemmin pohtimani kysymys illan päättämisestä tähän ratkeaa itsestään. Sitten vähän paskempi juttu. Kapselihotelli on täynnä, vaikka saavun paikalle jo iltakymmeneltä. Joudun etsiä toisen kapselin, joka osoittautuu varsinaiseksi lääväksi. Komero on niin pieni, etten meinaa saada laukkua sisään, tyyny vaikuttaa olevan pikkukivistä tehty eikä edes telkkarin aikuisviihdekanava toimi. Onneksi nukahdan jo ennen puolta yötä.

Paivä 3: Sunnuntai


Aamulla on jälleen aikaa, joten poikkean ensiksi Nakanossa leffakaupassa, joskaan en löydä mitään pakkohankittavaa. Sen jälkeen tie käy jälleen Laputaan korkkaamaan käsikirjoittaja Koji Takada –retrospektiivi, jossa pyörii yakuzaelokuva Ikasama bakuchi. Laputan salissa on vain vajaa 50 penkkiä, joten tiedän olevani viimeisten joukossa valitsemassa istumapaikkaa kun saan lippunumeron 31. Lopulta väkeä on niin paljon, että saliin kannetaan ylimääräisiä tuoleja. Olen selvästi nuorin katsoja ja päädyn istumaan kahden seitsemänkymppisen vaarin väliin, joista toinen mumisee itsekseen läpi elokuvan.

Ikasama bakuchi (1968) on Toein menestyksekkään Gambler-sarjan kuudes osa. Miesten välisiin kunnia-, velvollisuus- ja veljeyssuhteisiin perustuvaan ninkyo yakuzaelokuvien genreen kuuluva teos ei keksi lajityyppiä uusiksi, mutta muokkaa sen nautittavia perusrakenteita pienillä muutoksilla. Koji Tsuruta esittää rehtiä uhkapelaajaa, joka aiheuttaa epäsuorasti toisen miehen kuoleman. Vastuuntuntoisena hän yrittää pelata vainajan velkarahat takaisin tämän perheelle. Vastapuolella istuu Tomisaburo Wakayaman esittämä umpikierolle yakuzaklaanille työskentelevä kortinjakaja. Tunnelmalliset pelisessiot, tähtinäyttelijöiden karisma sekä viehättävän vanhanaikainen elokuvakerronta pitävät jännitteen tiukasti yllä, vaikka teemat ovatkin lajityypin peruskauraa.

Ikasama bakuchin juliste (vasesemmalla)



Jään elokuvan jälkeen vähäksi aikaa nauttimaan teatterin tunnelmasta ja ottamaan valokuvia. Seinille on tuttuun tapaan levitetty ohjelmistossa olevien elokuvien julisteita, kuten tänään Meika Seri –sarjassa startannut Enduring Skin: Man and Woman Behind the Fusuma Screen (1974). Odotustilassa on muutenkin tunnelmaa, sillä CD-soittimessa pyörii musiikkia elokuvista Battles without Honour and Humanity, Graveyard of Honor ja Hokuriku Proxy War, jotka kaikki lukeutuvat Takada-retroon.



Man and Woman Behind the Fusuma Screen: Enduring Skin


Hokuriku Proxy War (kuva itseasiassa perjantai-illalta, siksi pimeää ja julisteet eri paikoissa)


Luettavaa leffojan alkua odottaessa (kuva itseasiassa perjantai-illalta, siksi pimeää ja julisteet eri paikoissa)


Iso mainos Koji Takada retroon teatterin ulkopuolella



Yritys nauttia ulkoilmasta Yoyogin puistossa tyssää järjettömään ihmispaljouteen. Harajukun asemalle on sellainen jono, että kävelen suoraan Shibuyalle ja sujautan sieltä junalla Higashi Nakanoon Pole Pole –teatteriin. Vuorossa on Koji Wakamatsun ja Masao Adachin noin viikossa väsäämä kidutusklassikko The Embryo Hunts in Secret (1966). Tarinassa lasta halajavan vaimonsa nöyryyttämäksi tullut mies kidnappaa nuoren naisen ja pieksee tätä niin suurella antaumuksella, että seuraavan vuosikymmenen kepeät SM-elokuvat näyttävät vertailussa lastenleikiltä. Kuvaavaa on, että elokuva sai vielä 2000-luvulla Ranskassa 18 vuoden ikärajan (valituksen jälkeen 16) siinä missä Rambo ja Only God Forgives ovat kielletty alle 12-vuotiailta. Ei ehkä erityisen hyvä elokuva, mutta omaa kyllä omalaatuisen tunnelman.

Näytöksen jälkeen lavalle astellut Adachi naureskeli sille, kuinka 60-luvulla feministit vihasivat häntä koska elokuvassa sikamainen mies hakkaa naista, mutta 80-luvulla feministit kiittelivät häntä samasta elokuvasta koska siinä naista pieksee sikamainen mies. Mies näytti olevan muutenkin hyvässä hapessa, vaikka elämä on rauhoittunut nuoruusvuosista. Adachihan jäi vuoden 1971 Palestiinan kuvauskeikan jälkeen Palestiinaan taistelemaan vuosikymmenien ajaksi ja on sittemmin istunut linnassa sekä Palestiinassa että Japanissa. Adachi on kuitenkin ollut vapaa mies vuodesta 2003 lähtien, vaikka hänellä on hieman terroristin mainetta molemmissa maissa.

Adachi (oikealla) ja näyttelijä Hatsuo Yamaya



Adachin jutustelu menin sen verran pitkälle, että olin todella kovassa kiireessä takaisin Laputaan illan tärkeimpään näytökseen, eli The Defensive Power of Aikidoon. Kiroilin ihan helvetisti asemalla kun juna oli 5 minuuttia myöhässä (ikuisuus Japanissa). Ennätin kyllä saliin ajoissa ja lippukin oli valmiiksi handussa, mutta suosiollinen lippunumero 5 jäi hyödyntämättä koska olin viimeinen paikalle saapuja. Jostain syystä pääydin samaan penkkiin kuin aiemmin Ikasama bakuchissa, ja taas oikeanpuoleisessa penkissä istui joku hämy heebo, jolla oli hieman liian hauskaa vanhan elokuvan parissa. Jotain vikaa tuossa penkissä, en mene sen lähelle enää toiste.


Vieruskumppani ei onnistunut paljoa häiritsemään Sonny Chiban potkiessa perseille olan takaa. The Defensive Power of Aikido (1975) on yksi Chiban parhaista mätkintäelokuvista, vaikka pääosa kuuluukin Jiro-veljelle. Elokuvasta tarkemmin etusivulla lähiviikkoina.




Ilta meni muutenkin putkeen, sillä suosikkikapselissani oli jälleen tilaa. Ensiksi kunnon kylpy, sitten naisten futista kapselin televisiosta. AV-kanavakin toimii. Näen yöllä unta jossa paljastuu, että Suomessa asuva kiinalainen kaverini Frank omaa salaisen historian Japanissa AV-tähtenä ja on ollut naimisissa Mihiron kanssa. Tuumaan, että heti aamun koitettua pitää laittaa Frankille viestiä asiasta. Onneksi hereillä ollessani tajuan, että idea olisi ihan helvetin tyhmä, enkä sitä paitsi edes tunne ketään Frankiä.

Päivä 4: Maanantai

Lento pohjoiselle saarelle on iltapäivällä, mutta sitä ennen pitää vielä ehtiä yksi elokuva. Elokuva-arkiston kellarista löydetty mainio japanilainen Vietnam-elokuva Number 10 Blues: Goodbye Saigon (1975/2013) sai ensi-iltansa pari viikkoa sitten ja pyöri nyt Kineka Omorissa. Tämäkin elokuva tulossa etusivulle käsittelyn, jonka lisäksi elokuvalla on oma ketjunsa foorumilla.

Kokoelma Studio Ghibli ‑julisteita Kineka Omorissa

Seuraavat Tokion lennot on jo varattu.

Cinema Verassa on 14.6-11.7 Sonny Chiba retro. 24 elokuvaa, mukana muutamia todellisia herkkuja kuten Dasso Yuji, Wolfguy sekä superharvinainen maanjäristyselokuva Tokyo Daijishin Magnitude 8.1 (1980).



Myös Chiba itse on paikalla ensimmäisenä päivänä

Koko ohjelmisto
Funky Hat Detective (Kinji Fukasaku, 1961)
Niniroku Jiken Dasshutsu (Tsuneo Kobayashi, 1962)
Gambler Tales of Hasshu: A Man's Pledge (Masahiro Makino, 1963)
Abashiri Prison: Hokkai ken (Teruo Ishii, 1965)
Kamikaze Yaro (Kinji Fukasaku, 1966)
Samurais Lullaby (Masashige Narusawa, 1966)
Rikugun chôhô 33 (Tsuneo Kobayashi, 1968)
Memoir of Japanese Assassins (Sadao Nakajima, 1969)
Bodyguard Kiba (Tatsuichi Takamori, 1973)
The Street Fighter (Shigero Ozawa, 1974)
The Executioner 2: Karate Inferno (Teruo Ishii, 1974)
Wolfguy: Enraged Lycanthrope (Kazuhiko Yamaguchi, 1975)
Bullet Train (Junya Sato, 1975)
Karate Bullfighter (Kazuhiko Yamaguchi, 1975)
Karate Warriors (Kazuhiko Yamaguchi, 1976)
Dasso Yugi (Kosaku Yamashita, 1976)
Okinawa Yakuza War (Sadao Nakajima, 1976)
Karate for Life (Kazuhiko Yamaguchi, 1977)
Message From Space (Kinji Fukasaku, 1976)
Okinawa 10 Year War (Akinori Matsuo, 1978)
Swords of Vengeance (Kinji Fukasaku, 1978)
G.I. Samurai (Kôsei Saitô, 1979)
Samurai Reincarnation (Kinji Fukasaku, 1981)
Tokyo Daijishin Magnitude 8.1 (Kiyoshi Nishimura, 1980)









Samaan aikaan Chiba-retron kanssa on myös monia muita mielenkiintoisia näytöksiä muissa teattereissa, kuten Tatsuya Nakadai retro Shin Bungeizassa (mm. Ran ja Goyokin), Eros-retrospektiivi Jimbochossa (mm. Distant Thunder ja Alone in the Night), Yasuzo Masumura retro National Film Centerissä (57 elokuvaa!) paljon roman pornoja esim. Shimbashi Bunkassa (mm. Watcher in the Attic ja The Woman with Red Hair) sekä kaikenlaista kivaa Laputassa aina Meika Seri retrosta lukuisiin jitsuroku yakuzaelokuviin (mm. Graveyard of Honor sekä hieman harvinaisempaa Fukasakua ja Nakajimaa) jotka pyörivät sattuman kautta erinäisissä näyttelijä- ja käsikirjoittajaretroissa.

Tämän vuoden kevät ja kesä on ollut aivan poikkeuksellisen kovatasoinen 35mm rintamalla. Menen kohta konkurssiin…

Shockyn sanoja lainatakseni, Tokion elokuvaskene käy nyt ihan ylikierroksilla. Juuri kun Sonny Chiba ‑festivaali saatiin päätökseen (lisää siitä kunhan aikaa löytyy), on jo pakko palata uudelle leffakierrokselle. Järkkäsin itselleni lauantai-iltapäivästä sunnuntai-aamuun kestävän pikareissun, joka tuli tupaten täyteen ohjelmistoa:


Lauantai

14:40 Evil Dead Trap (Toshiharu Ikeda, 1988) (35mm)

17:45 Dolls of the Shogun's Harem (Norifumi Suzuki, 1986) (35mm)

20:10 Ninja's Mark (Shinobi no manji) (Norifumi Suzuki, 1968) (35mm)

Sunnuntai

09:55 Onsen Suppon Geisha (Norifumi Suzuki, 1972) (35mm)

13:00 Memories (Morimoto, Otomo & Kon, 1995) (35mm)

15:10 Akira (Katsuhiro Otomo, 1988) (35mm)

18:50 Sekido o kakeru otoko (Buichi Saito, 1968) (35mm)

21:00 Koroshiya ninbetsucho (Teruo Ishii, 1970) (35mm)

Maanantai

10:10 Runa's Confession (Koyu Ohara, 1976) (35mm)

11:20 Star of David (Norifumi Suzuki, 1979) (35mm)

13:10 Young Beast: Secret Pleasures (Kazunori Takeda, 1978) (35mm)



Enempää ei ollut mahdollista mahduttaa aikatauluun. Oli pakko jättää väliin mm. Tokyo Drifter (1966), Fighting Elegy (1966), The Triphibian Monster (1967) Onsen Mimizu Geisha (1971), Truck Yaro 8 (1978), Crazed Fruit (1981) sekä Yasuzô Masumura ‑retrospektiivin elokuvat. Kaikki 35mm tietenkin. Lisäksi perjantainta olisi ollut pari harvinaisempaa ninjailua Norifumi Suzuki ‑retrossa mutten ehdi vielä silloin paikalle...



Maanantai-aamun Roman Porno ‑tripla on Shimbashi Bunkassa (sivu), joka valitettavasti sulkee ovensa elokuussa. Kyseessä oli yksi viimeisistä pink-teattereista Tokiossa ja ainoa joka esitti säännöllisesti Roman Pornoja (kolmoisnäytöksinä). Sulkemisen syy ei edes ole yleisökato, vaan niinkin onneton sattuma kuin rakennuksen maanjäristysturvallisuuden parantaminen sen yli kulkevien junanraiteiden takia. Tämän operaation sivullisena uhrina meni nyt sitten teatteri, jolla on 55 vuoden historia. Teatterilla on kaksi puolta: vanhoja ja semituoreita elokuvia kaksoisnäytöksinä esittävä mainstream-sali sekä 1980-luvulta toiminut pink-sali. Kaikki näytökset olivat 35mm.



Tarinoin teatterista sekä sen omalaatuisesta asiakaskunnasta tarkemmin vielä joku päivä/vuosi erään artikkelin yhteydessä, joten laitan tähän väliin ainoastaan muutaman kuvan.



Shimbashi Bunka sekä sen pink-sali Roman Gekijo (oikealla). Mainstream-ohjelmistossa oli kyseisellä viikolla Kill Bill Vol. 2 ja Sympathy for Lady Vengeance







Roman Gekijossa tiukka kolmoisnäytös:

– Trap of Lust (Atsushi Yamatoya, 1973)

– Love Doll Report: An Adult Toy (Chusei Sone, 1975)

– Assault! Jack the Ripper (Yasuharu Hasebe, 1976)









Piipahdin myöhemmin vähintään yhtä vakuuttavassa Yuya Uchida kolmoisnäytöksessä:

– Female Delinquent: A Docudrama (1977)

– Path of the Beast (1980)

– Oh Women! A Dirty Song (1981)






Teatterin sisätiloista ja siellä todistettavista kommelluksista lisää sitten tulevaisuudessa







Joku piirsi teatterin sisätiloista mahtavan kuvan. Yksityiskohdat osuivat nappiin aina yleisössä istuvaa kummitusta myöten


– https://twitter.com/Peronnyo/status/490143900292509696/photo/1



Vielä yksi kuva mainstream-puolen ohjelmistosta (oikeanpuoleinen elokuva on Rosemary's Baby)

Teatteri sulkee ovensa 31.8.2014. Viimeisen kolmen päivän juhlaohjelmisto on pink-salin osalta julkistettu:

Perjantai 29.8: Love ‑kolmoisnäytös

Love Hunter (1972)

Lovers are Wet (1973)

Wandering Lovers: Dizziness (1978)

Lauantai 30.8: Rape ‑kolmoisnäytös

Secret Honeymoon: Rape Train (1977)

Rape and Death of a Housewife (1978)

Rape Ceremony (1980)

Sunnuntai 31.8: Secret ‑kolmoisnäytös

Secret Chronicle: She Beast Market (1974)

Secret Chronicle: Prostitute Hell (1973)

Secret Chronicle: Prostitute Market (1972)

Esittelin Meguro Cineman pikaisesti jo aiemmissa postissa All About Lily Chou Chou ja Swallowtail Butterflyn yhteydessä. Kyseiset näytökset olivat osa Iwai-sarjaa, joka alkoi kaksoisnäytöksellä Love Letter ja Hana & Alice. Sarja jatkui muutaman viikon tauon jälkeen kolmoisnäytöksiksi venyneillä kolmannella ja nejännellä volumellä, joihin kuuluivat Fireworks, Should We See It from the Side or the Bottom? (1993), April Story (1998) ja Vampire (2011) (Vol. 3) sekä Fried Dragon Fish (1993), Picnic (1996) ja Kon Ichikawa Story (2006). Kävin katsomassa kaikki muut paitsi Kon Ichikawa Storyn. Senkin olisin tietysti voinut samalla lipulla katsoa, mutta piti ennättää toisaalle katsomaan muita elokuvia. Käsittelin elokuvia jo tarkemmin toisessa ketjussa.

Pakko vielä mainita miten hyvältä April Story näytti 35mm filmiltä. Tässä elokuva, joka todella demonstroi perinteisen filmin kauneutta ja sai heti perään esitetyn, digille kuvatun Vampiren näyttämään melko heikolta vertailussa.

Näin Vampiren ensikertaa. En muistanutkaan, että Yu Aoi on siinä. Mukava yllätys, sillä kyseessä yksi 2000-luvun taitavimmista nuorista näyttelijöistä sekä eittämättä maailman kaunein näyttelijä.

Meguro Cinemassa on käytössä perinteisille, nyt jo sukupuuttoon kuolemassa oleville teattereille ominainen kaksoisnäytösjärjestelmä. Ohjelmistossa on aina kaksi elokuvaa, joita esitetään peräjälkeen aamusta iltaan. Paikka tai näytöskohtaisia lippuja ei ole, vaan asiakas ostaa ikään kuin pääsylipun (automaatista). Salin ovet avataan aina elokuvien välillä, jolloin sisään pääsee. Järjestelmä ei ole kovin tehokas ja henkilökunnan joutuu suosituissa näytöksissä käydä laskemassa käsin paljonko salissa on tyhjää tilaa jäljellä. Tyhjiä penkkejä ei voi suoraan päätellä myytyjen lippujen määrästä, sillä osa katsojsta poistuu yhden elokuvan jälkeen toisten katsoessa molemmat.

Tunnelma on kuitenkin hieno. Alkavasta näytöksestä tiedotetaan kelloja kilistämällä ja elokuvien välissä salissa soitetaan kyseisten elokuvien musiikkia. Kuten odottaa saattaa, uutuuksia ei Meguro Cinemassa nähdä. Ohjelmistossa on puolituoreita elokuvia jotka ovat juuri lopettamassa teatterikierroksensa, elokuvia viimeisen parin vuoden sisältä sekä toisinaan hieman vanhempiakin elokuvia.

Tunnelma oli etenkin katossa pari viikkoa sitten Akiran (1988) ja Memoriesin (1995) näytöksessä. Niitä veivattiin ohjelmistossa peräti kolme viikkoa putkeen, joten katsojia lienee riittänyt. En ehtinyt jäädä katselemaan Memoriesia mutta Akira oli melkoisen upea kokemus filmiltä. Meguro Cinema esittää ainakin oman kokemukseni mukaan elokuvat aina oikeassa formaatissa, eli filmillä levitetyt elokuvat aina filmiltä

Meguro Cinema sijaitse Meguron kaupunginosassa aivan juna-aseman läheisyydessä. Meguroon pääsee helposti esim Yamanote-linjaa pitkin. Shinjukulta tai Shibuyalta matkaa on kymmenisen minuuttia. Kannattaa tulla ulos West Exitistä ja kävellä oikealla puolella oleviin liikennevaloihin. Risteyksen yli pälyilemällä Meguro Cinema pitäisikin osua silmiin. Teatterin tunnistaa heti nimilaatasta sekä seinällä olevista julisteista.

Lipun saa ostettua käytävällä olevasta automaatista, jonka jälkeen asetutaan käytävälle odottamaan tulojärjestyksessä. Katsojat otetaan sisään kyseisessä järjestyksessä edellisen näytöksen loputtua. Salissa on mukavat penkit sekä ihan kohtalainen 5,4 metrin levyinen kangas. Ilmastointi tosin lykkää saliin melko vilpoista ilmaa. Kannattaa ehkä ottaa kesälläkin mukaan pitkähikainen tai jotan mitä voi asetella käsien päälle jos arvelee sellaista tarvitsevansa. Teatterin puolestakin saa viltin jos haluaa. Mistään pakastimesta ei tosin ole kyse, vaan yleensä vilpoisuuden huomaa vastaa toisen elokuvan kohdalla kun on jo istunut paikallaan muutaman tunnin.

Last Hurrah for Shimbashi Bunka (osa 1)

Shimbashi Bunkan viimeisissä näytöksissä oli mahtava tunnelma. 81-paikkainen pink-sali kävi raskaalla ylikapasiteetilla. Eilen lähes 30 ihmistä seisoi reunoilla ja salin perässä. Salissa oli myös parhaimmillaan 17 naista salissa. Lady Seateja oli vain 8, eli loput situi danger zonella, tosin näin päättäjäisissä yleisöprofiili nojasi elokuvaharrastajiin, ei kovin paljoa sadetakkisetiä.

Myös toissapäivänä mainstream-puolella Taxi Driverissa parikymmentä ihmistä seisoi kun penkkejä ei riittänyt. Death Proofissa normaalisti niin hillitty japanilaisyleisö intoutui jopa aplodeihin pari kertaa loppukahinoissa. En ollut mainstream salissa ennen käynyt, kaunis koristelu siellä. Salin seinillä mm. Rambon, Phenomenan, Dragon Lordin ja joidenkin kasarikauhujen alkuperäisiä japanijulisteita.

Juttelen tarkemmin asiasta sitten joskus Roman Porno –artikkelisarjassa, jonka valmistumisajasta ei ole mitään tietoa. Ei tänä vuonna varmasti ainakaan. Mutta on työn alla.

Jaan kuvat useaan postiin, kun alkaa käydä sivu raskaaksi.

Pink-teatteri



Secret Honeymoon: Rape Train (1977), Rape and Death of a Housewife (1978), Rape Ceremony (1980)



Love Hunter (1972), Lovers are Wet (1973), Wandering Lovers: Dizziness (1978)



Secret Chronicle: Prostitute Market (1972), Secret Chronicle: Prostitute Hell (1973), Secret Chronicle: She Beast Market (1974)



Teatterin sisällä. Valkoiset penkit ova lady seateja.

Last Hurrah for Shimbashi Bunka (osa 2)

Mainstream teatteri





Taxi Driver ja Death Proof

Last Hurrah for Shimbashi Bunka (osa 3)

Mainstream teatterissa



IMainstream teatterissa



Mainstream teatterissa



Mainstream teatterissa

Teatteriesittely: Jinbocho Theater (osa 1)

Miellyttävä, modernin oloinen teatteri joka näyttää ainoastaan japanilaisten elokuvien retrospektiivejä. Painopiste on klassisemman kaman parissa, eli teatteri ei välttämättä ole aina ykkösvaihtoehto elitistille. Usein ohjelmistossa on Kenji Mizoguchia tai joitain muita 1940-1960-luvun ohjaajia, näyttelijöitä ja säveltäjiä.

Hieman tuoreempia genre-elokuvia löytyy kuitenkin usein ohjelmistosta osana sarjoja. Esim. Yuzo Kayama –retro keskittyi hänen vanhoihin komedioihin, draamoihin ja musiikkielokuviin, mutta mukana oli myös kovaotteinen palkkatappaja-action The Creature Called Man (1970), joka oli luultavasti esikuva John Woolle. Samoin heidän Eros-sarjansa keskittyi 60-luvun alun klassisempaan kamaan, mutta mukana oli myös pari Roman Pornoa ja yksi Takashi Ishiin 1990-luvun trilleri. Myös täydellinen Godzilla –retro on nähty ohjelmistossa.

Ohjelmistossa nähdään vain yksi retro kerrallaan. Yleensä päiväohjelmistossa on neljä elokuvaa, ja näitä elokuvia esitetään noin viikon ajan joka päivä eri järjestyksessä. Valitettavasti elokuvien välillä tapaa olla pitkähkö (esim. 40 min) tauko. Teatterin aula ei ole mitenkään ihmeellinen, mutta näytillä on aina muutamia ohjelmistossa olevien elokuvien julisteita, teemaseinä, sekä hauska pieni boksi jossa on teemaan liittyvää kamaa kuten still-kuvia.

Tuttuun tapaan liput on numeroitu ostojärjestyksessä ja saliin otetaan sen mukaisesti, jonka jälkeen saa vapaasti valita paikkansa. Kangas on keski-kokoinen (7.2m×3m) ja penkkejä löytyy runsaastu (99) joten näytökset tuskin myyvät loppuun ellei ole vieraita paikalla. Tietääkseni kaikki elokuvat esitetään aina filmiltä.

Vastapäätä teatteria löytyy pieni kirjakauppa, joka myy leffakamaa. Kaupasta löytyy esim. parikymmensivuisia mainoslehtisiä (pamfletteja) 1980-luvun idolileffoihin, 1980-luvun Kinji Fukasaku –elokuviin ja 1980- ja 1990-luvun amerikkalaisiin slashereihin ja zombi-elokuviin. Olipa myynnissä jopa muutama Roman Porno videokasettikin. Kannatta ehdottomasti vierailla teatterivisiitin yhteydessä.

Access: Jinbochon metroasema. Paikalle pääsee esim Shibuyalta (Hanzomon line) tai Uenolta (Ginza line, vaihda Hanzomon lineen Mitsukoshimaella). Kannattaa valita A7 Exit, kävellä pari minikorttelia vasemmalle ja kääntyä uudestaan vasemmalle yksi minikortteli ennen minipuistoa. Tien pääty näkyy, sillä se on vain parisataa metriä ja päädyssä on muistaakseni ruskea rakennus. Kadulla on myös convenience store. Teatteri on omituisen näköinen harmaa rakennus vasemmalla tien lopussa.

Nettisivu: http://www.shogakukan.co.jp/jinbocho-theater/index.html


Eros Retro



Eros Retro



Eros Retro: Distant Thunder (1981) vasemmalla



Eros Retro: teemaseinä



Eros Retro: Virgin Blues (1974)

Teatteriesittely: Jinbocho Theater (osa 2)

Yuzo Kayama Retro + aikaisempaa ohjelmistoa



Yuzo Kayama Retro



Yuzo Kayama Retro



Yuzo Kayama Retro



Yuzo Kayama Retro



Säveltäjä Sei Ikeno Retrospective: Yokai Monsters (1968) oikealla

Teatteriesittely: Jinbocho Theater (osa 2)

Mainitsemani kirjakauppa



Ostin pamfletit kolmeen Hiroko Yakushimaru ‑elokuvaan:

Sailor Suit and Machine Gun (1981), School in the Crosshairs (1981) ja Legend of the Eight Samurai (1983)



Kaikkien aikojen suosikki behind the scenes still ‑kuvani. Nero Shinji Somai miettii seuraavaa kohtausta kaikkien aikojen parhaan idolin odottaessa päätöstä



Ja kyseessähän siis helposti kaikkien aikojen paras idoli-elokuva ja muutenkin helkkarin hyvä elokuva. Arvosteluuni merkkaamat 4-pinna taisi mennä vähän alakanttiin ainakin näin fillistelymielessä.



Tähän väliin on pakko linkittää mainio tribuuttivideo. Video seuraa elokuvan tapahtumia kronologisessa järjestyksessä ja spoilaa myös loppuratkaisun, joten jos elokuva on näkemättä niin ei kannata katsoa kahden minuutin kohtaa pidemmälle.


http://youtu.be/ihxc5zSmpmM


Tämän näkeminen filmiltä joku päivä on suurimpia unelmiani Blade Runnerin director's cutin ohella.

Nyt kun kaksi legendaa (Takakura ja Sugawaara) on siirtynyt tuonpuoleiseen parin viikon sisään oli hienoa nähdä kolmas legenda vielä hyvässä vedossa.

Shin Bungeizassa (Ikebukuro, Tokio) järjestettiin Hideo Gosha ‑retro ohjaajan debyytin 50-vuotisjuhlan kunnoaksi, ja ensimmäisen päivän vieraana oli itse Tatsuya Nakadai. 81-vuoden ikään ennättänyt näyttelijä jutisteli Goshasta, muisteli kuinka pirun kylmää Goyokinin kuvauksissa oli, ja harmitteli kuinka japanilainen elokuva menetti yhden viimeisistä todellisista tähdistään Takakuran menehtymisen myötä (Sugawara kuoli vasta 2 päivää Nakadain esiintymisen jälkeen). Nakadai itse sanoi, että ikä alkaa jo hieman painaa, mutta siitä huolimatta miehen huumorintaju ja energia olivat selvästikkin tallella. Yleisöä oli paikalla tupa täynnä ja Nakadai saikin ansaitut, pitkät aplodit.




Tuttuun tapaan teatteri oli täynnä Gosha-kamaa


Goyokin and Onimasa, Nakadai molempien pääosassa



Three Outlaw Samurai ja Cash Calls Hell



Three Outlaw Samurai



Hideo Gosha





Goyokin oli kerrassaan mahtava kokemus Shin Bungeizan kymmenmetrisellä kankkaalla. Printtikin oli kuin tuliterä. Elokuvahan on nähty joskun arkistossakin Helsingissä – en tiedä minkälainen printti sillä kertaa on ollut.

Three Outlaw Samurai ja Cash Calls Hell olivat liki yhtä hienoja kokemuksia kankaalla, eikä Onimasakaan huono. Harmi etten voinut jäädä enää tiistaiksi, jolloin ohjelmistossa olisi ollut mm. Hitokiri.