Mitä elitisti-forumin väki katsoo 2014

26. Dead Men Ride (Anda muchacho, spara!) (1971) ***½

http://www.elitisti.net/forum/topic/8682-eurowesterit/?p=202599

27. Woman on the Run (1950) ***½

varsin hyvää noiria näppärällä juonella höystettynä. Ann Sheridanilta ja Dennis O'Keefelta kelpo roolit, ja lisäksi San Franciscon kaupunkimaisemat luovat omanlaista tunnelmaa.

28. The Jericho Mile (1979) ***½

Tämä tv-leffa on hyvä osoitus siitä että Mann osasi tehdä hyvän tunnelman omaavia leffoja jo aivan uransa alkuvaiheessa. Suorastaan dokumentaarinen kuvaustyyli on ehkä hitusen poikkeuksellista Mannille, mutta esim. juoksumontaasit ovat taas väläytyksiä siitä tyylistä minkä ohjaaja osasi myöhempinäkin vuosina niin hyvin.

Alligator (1980)

Köyhän miehen Tappajahai, joka ansaitsee kiitosta ainoastaan mielenkiintoisesta miljööstään (Chicago ja sen viemäristö). Pääosan esittäjä oli hämmästyttävän karismaton. * ½

Suspiria (1977)

Värimaailmaltaan upea elokuva, jonka inhottavat hahmot ja tapahtumat jäävät kummittelemaan alitajuntaan. Tarinan lohduttomuus tuntuu suorastaan musertavalta. Erikoiskiitos Goblinin voimakkaasta musiikista, joka luo leffan fiiliksestä varsin hyytävän. Miinuksena se, että elokuvan paras kohtaus tulee heti alussa; ensimmäinen varttitunti on jotain todella suurenmoista, mutta sen jälkeen edessä on melko pitkä ja loiva alamäki. * *

¾

Only God Forgives (2013)

Tästä ehdin jo höpistä jotain leffan omassa ketjussa. Kaunis, silmiä ihanasti hyväilevä luomus, joka paljastuu harmi kyllä sian sisältäväksi säkiksi. Täytynee joskus yrittää uudestaan ääniraita mykistettynä. *

Moon (2009)

Tarinallisesti varsin näppärä avaruuselokuva, joka kulkee 2001: A Space Odysseyn ja Solariksen painamalla polulla. Ei kuitenkaan tuntunut visuaalisesti erikoiselta teokselta, koska olin vasta pari kuukautta sitten katsellut huikean Gravityn. Mahdollinen jatko-osa kuulostaa kiinnostavalta. * *

¼

Cabin Fever 2: Spring Fever (2009)

Uskon että Cabin Fever tulee olemaan yksi niistä saagoista, joista 2000-luvun alun kauhuelokuvat tullaan muistamaan. Idea on tylsä ja juoni ennalta arvattava, mutta silti jokin näissä kolahtaa paljon paremmin kuin muissa lajitovereissaan. Tämä jatko-osa ei ihan pärjännyt ensimmäiselle leffalle ja kärsi välillä liian alatyylisestä American Pie ‑huumorista mutta kykeni vioistaan huolimatta viihdyttämään koko kestonsa ajan. Positiivinen ylläri. *

¾

Grizzly II: The Concert (1983)

Tätä ei oikeastaan voi arvioida, koska kyseessä on keskeneräinen teos, jonka kliimaksi on jäänyt editoimatta. Grizzly II: The Concert on yhtä kaikki sympaattisen pirteä karhuraina, joka tekee absurdista kansallispuiston ja rokkikonsertin symbioosista totta – ja vieläpä todella viihdyttävästi. Ensin kuunnellaan Michael Jacksonia ja katsellaan kuinka popparit joraavat ja sitten todistetaan kuinka karhu (jota ei juurikaan näytetä) käy vaeltajaan käsiksi. Kummallinen mutta hellyttävä kokemus. N/A

Roadkill (2011)

Tämä järkyttävä puolitoistatuntinen ei sen sijaan ansaitse vastaavanlaista synninpäästöä. Roadkill on Maneater-nimiseen televisioelokuvasarjaan (http://en.wikipedia.org/wiki/Maneater_Series) lukeutuva kertomus stereotyyppisestä teinijengistä, joka joutuu hirviömäisen jättiläislinnun tappolistalle. Leffa on pullollaan pahanmakuista juustoa, tylsiä hahmoja ja silkkaa epätoivoa. En uskaltaisi suositella tätä edes universumin nälkäisimmälle eläinkauhufanille. Arvosanana toimikoon hymiö: .

Arachnophobia (1990)

Myrkyllisistä ja verenhimoisista tappajahämähäkeistä ammentava Arachnophobia on Roadkillin tavoin tylsiä hahmoja täynnä. Juoni on puuduttava ja atmosfääri nihkeä. Edes tappokohtauksista ei ole helpotukseksi, sillä hämähäkit eivät kykene murhaamaan ihmisiä järin näyttävästi. Lopputaistelusta ja Julian Sandsin performanssista sentään lievä kumarrus elokuvan suuntaan. *

Hour of the Wolf (1968)

Odotin ensimmäiseltä Bergman-leffaltani paljon ja sen myös sain. Hyytävä, unenomainen ja paikoin jopa pelottava Hour of the Wolf on todella mielenkiintoinen kuvaus siitä, mitä ihmisen päässä voi liikkua. Leffa lienee vaikuttanut vahvasti muuan David Lynchin teoksiin. Mysteeriset hahmot ja paikat olivat niin viehättäviä, että tulin melkeinpä surulliseksi, kun pätkä päättyi niin nopeasti. Tämä täytyy katsoa uudestaan ja ajatuksella; ensimmäinen katselukerta meni lähinnä suu auki kaikkea kaunista ja kauhistuttavaa fiilistellessä. * * * *

enska (25.3.2014 13:58)

Alligator (1980)

* ½

Suspiria (1977)

* *

¾

Moon (2009)

* *

¼

Melko tarkalle lasket nuo tähditykset.

60- Koster: Mr Hobbs Takes a Vacation (Kovo), Onneton Jimmy Stewart/ Maureen O'Hara- "komedia" missä koitetaan tuoda Jacques Tatin tuntua Hollywoodiin. Ylipitkä, sentimentaalinen ja laahaava väsyneitten eilispäivän tähtien hautausmaa jota ei pelasta edes John Saxon tai Henry Mancinin musat. *1/2

61- Mann: Where the River Bends (Bend of the River) (Kovo), Timanttinen Oregon- western missä Mannin tapaan menneisyyden varjot eivät jätä rauhaan. Stewart tällä kertaa hirmuvedossa, samoin aliarvostettu Arthur Kennedy. Rock Hudson sensijaan ihan hukattu. Loistava western-klassikko kuitenkin. ****

62- Milestone: Halls of Montezuma (Kovo), Kiinnostava henkilökuviin ja traumoihin painottuva sotaleffa joka kaatuu kuitenkin lopussa sankariliseen lipunheilutukseen. Richard Widmark vetää hyvin stressimigreenistä kärsivänä luutnanttina jonka osastoa kuolema karsii kovalla kädellä. Semmosta Hollywoodin "vakavampaa" sotaleffaa. ***

63- Anderson: The Grand Budapest Hotel (Leffassa), Sujuvaa silmäkarkkia ja nokkelia dzoukkeja mutta ei tästä kyllä pitemmän päälle mitään käteen jää. Ray Fiennes on kyllä hyvä pääosassa. Vähemmän kuin irtovitsiensä summa. ***

64- Lumet: The Anderson Tapes (Kovo), Erikoinen heist- trilleri parhaaseen 70-luvun tyyliin. Maustettuna Quincy Jonesin UPEILLA musiikeilla. Kiehtova juoni avautuu hiljaksiin henkilöiden kautta, gallerian huipentumana Martin Balsamin tulkitsema uber-homo sisustussuunnittelija. ****

65- Baker: The One that Got Away (Kovo), Briteillä on pitkä perinne sotavankileirileffoja missä jäykkähuuliset brittiupseerit kaivavat tunnelia jossain Reininmaalla. Tämä on samaa genreä, mutta dokumentoi Franz von Werran tarinan. Werra oli ainoa saksalainen sotavanki Brittein maaperällä joka pääsi pakoon. Idea on hauska, melkein kaikki vankileirigenren kliseet käydään läpi ja Hardy Krugerin nahkatakkinen lentoässä on jonkinlainen proto- Steve McQueen cooliudessaa. Valitettavasti vaan elokuvana The One that Got Away on innoton, tylsä ja halvanoloinen. Eikä jännitystäkään kehity kun kerran jo nimessä kerrotaan (vähän Bressonmaisesti) lopputulos. *1/2

66- Howard: The Gentle Sex (Kovo), Hauska ja pökkelömäinen superholhoava propagandaleffa seitsemän naikkosen kehityksestä naisista luotettaviksi sotilaiksi. Leslie "Tuulen viemää" Howard ohjaa juuri sillä supervähättelevällä ironisella tyylillä mikä ajan brittiläistä tuotantoa useinkin leimaa. Menee kategoriaan kuriot vaikkei ihan kalkkunan tasolle romahdakaan. **1/2

67- Bobin: Muppets Most Wanted (Leffassa), Valtava pettymys ja surkea esitys oli tämä. Todella sekamelskainen ja joka suuntaan heittelevä kässäri ei anna aikaa Muppeteille, näyttelijöille, cameoille eikä tarinalle. Käteen ei jää mitään. No, Tina Fey vetää niin innolla yli, että se sentään ilahduttaa ja Gulagin kova vankikolmikko Ray Liotta, Jemaine Clement ja Danny Trejo lämmittää sydäntä. *1/2

24. Paranoid Park ** (netflix) Tykkäsin kovasti Elephantista, mutta tämä sisarteos jätti ihan kylmäksi. Päällimmäisenä tulee mieleen h i d a s ja tylsä. Ehkä en vaan tajua, mutta minusta tämä konsepti tarttee vähän enemmän kosketuspintaa, niin kuin Elephantissa oli.

25. Silver Linings Playbook **** (netflix) Pitkästä aikaa romcom jossa on oikeasti särmää. Vaikka lopputulema ei jaksa yllättää, tällä kertaa päähenkilöt tulevat niin iholle että siitä ei voi olla kuin iloinen. Näyttelijät on aivan loistavia, erityisesti Jennifer Lawrence, Oscar meni oikeaan paikkaan. Ja Robert DeNirokin on vaihteeksi löytänyt ihan oikean elokuvan.

26. Stripes ** (netflix) Ei riittänyt kasarinostalgia tekemään tästä erityisen nautittavaa kokemusta näin n. 30 vuotta ensi (ja viime) näkemän jälkeen. Vähän turhan tuhnuista oli meno ja harvassa oikeasti hauskat kohdat, vaikka olihan niitäkin, kuten John Candy mutapainissa.

27. Insidious **** (netflix) Conjuring antoi ymmärtää että Wan osaa kummittelun, joten hieman välttelin tämän katsomista – enkä suotta, kyllä tässä aika piinallinen tunnelma parhaillaan saatiin aikaiseksi. Ei hirveästi sorru tyhjään säikyttelyyn, vaan enempi nojaa tiiviiseen tunnelmaan. Lopussa sitten on omat ongelmat (niin kuin Conjuringissäkin), mutta pääasiassa selvitään kunnialla. Kyllä tätä kaikille kummittelun ystäville voi suositella.

28. Halloween 6: The Curse of Michael Myers *½ (netflix) Oli vähän niin kuin pakko katsoa kun taisi olla viimeinen näkemätön Halloween. Ensinnäkin, Jamieta näytteli joku muu kuin Daniella Harris – ei hyvä. Toiseksi, tämä druidihömpötys oli kyllä ihan sitä itseään. Juonesta ei saanut mitään tolkkua, joten lähinnähän tässä jännitettiin seurattiin, että kuinka monta kuolee ja millä tavoin. Paul Rudd puolimaanisena Myers-fanaatikkona on kyllä näkemisen arvoinen, ihme että hänelle tästä vielä ura aukeni. Ehkä se komedia on tosiaan Paulille sopivampi genre.

Edit: enpäs olekaan nähnyt kaikkia Halloweenejä, Resurrection on näkemättä. Toistaiseksi ei aiheuta toimenpiteitä.

Christopher Nolan : The Prestige (2006) ***

Tällä kertaa Nolan petti odotukset. Kahden taikurin välienselvittely ja kamppailu paremmuudesta muistuttaa monessakin kohtaa ikävästi jotain Mad-lehden spy vs. spy – juttua. Lisäksi esim. sivuhahmo Tesla (roolista sinänsä hyvin selviytyvä David Bowie) tuntuu myös jollain tapaa höhlältä. Näyttelijät tietty muuten ok, mutta kun tarina ei vakuuta niin sitten ei...



Lucio Fulci : Paura nella città dei morti viventi aka City of the Living Dead (1980) **

Tämä vaikutti sellaiselta elokuvalta jossa on ollut ensin gorekohtaukset mietittynä ja sitten niiden ympärille on kasattu jotain, eli lähinnä kai vapiseva korttitalo. Fulcin visiot zombien vallassa olevista ihmisistä ovat tietty hupaisan iljettäviä mutta muuten poukkoilevasti kerrottu ja käppäinen tarina pudottaa leffan kokonaispisteet varsin matalalle tasolle.



Ron Shelton : Dark Blue (2002) ***½

Kurt Russell about elämänsä roolissa likaisena kyttänä, joka on sotkeutunut LAPD:n hämärähommiin. Hän saa parikseen nuoremman tyypin, jonka kanssa yrittää ratkoa erään poliisin murhaa. Muuten melko hyvä kokonaisuus, jonka loppu tuntuu kuitenkin aavistuksen epärealistiselta tai siis ehkä niin päin että

Tämä särö juontaa enemmän elokuvan käsikirjoituksesta. Toki suositeltavaa katsottavaa.



Joe Carnahan : Narc (2002) ***½

Toinen paha poliisi-leffa samalta vuodelta. Tällä kertaa roolissaan loistaa Ray Liotta jonka voi sanoa tekevän samalla tavalla elämänsä roolin kuin Russell tuossa edellä. Narc on tyylillisesti edellä mainittua tummasävyisempi ja enemmän iholle tuleva. Ikäraja K-18 takaa että väkivalta on rujon realistista. Kun joku ottaa elokuvassa osumaa, tuntuu se kotisohvalla asti. Keskitasoa parempi kyttädraama, mutta pienenä heikkoutena voisi mainita sen, että en usko tämän tarvitsevan uusintakatsomista. Tuntuu että kertakatselu on aiheesta melkolailla tyhjentävä.

36. Wan: Kirottu (The Conjuring, 2013) [bd] ***½

Varsin hyvä, muttei aivan odotuksien arvoinen. Insidious taisi hölmöilystään huolimatta olla näistä Wanin kummitteluista kiinnostavampi. Mukavan klassista jännityksen rakentamista ja hyytäviä hetkiä. Ongelmaksi muodostuukin lähinnä se, ettei kummituksista saada kovin pelottavia tai kiehtovia, varsinkaan sitten kun hahmo on näytetty.


37. Hurran: Uusi Sherlock: Vala pitää (Sherlock: His Last Vow, 2014) [YLE Areena] ***

Vähän jäi pettymykseksi koko kolmas kausi.


38. Fassbinder: Pelko jäytää sielua (Angst essen Seele auf, 1974) [35mm] ****

39. Altman: Pitkät jäähyväiset (The Long Goodbye, 1973) [35mm] ****

Peräkkäin KAVI:lla pari loisteliasta 70-luvun klassikkoa, jotka täytyy tunnustaa nähneeni nyt ensimmäistä kertaa... Molemmista on jäänyt juttuja pyörimään päähän siinä määrin, että odottelen jo uusintakatselua ja sen myötä mahdollista pisteytysten korotusta.


40. Mangold: The Wolverine (2013) [bd] *½

Eipä tämä nyt ainakaan parempi ollut kuin edellinen, rehellisemmin täyspöljä Wolverine-sooloilu.


41. del Toro: Pacific Rim – Hyökkäys Maahan (2013) [bd] ****½

Asiaa! Lähes mahtavin kuviteltavissa oleva elokuva konseptista jättirobotit vastaan jättihirviöt. Olen aina pitänyt kaiju-leffoista ja hienoa että genreen saatiin huippuedustaja vihdoin myös Hollywoodista. Jos olisin nähnyt tämän joskus 10-vuotiaana, niin kyseessä olisi epäilemättä mielestäni kaikkien aikojen paras elokuva. Uutta Godzilla odotellessa...


42. Scorsese: Suljettu saari (Shutter Island, 2010) [dvd] ***½

Loistavan WoW:in jälkeen on tullut katsottua näitä aiemmin skipaamiani Scorseseja. Ei haitannut twistailu, vaikka (koska?) sitä etukäteen pelkäsinkin. Komeaa elokuvakerrontaa pääasiassa, samaan sarjaanhan tämä menee kuin jotkut Spider ja The Machinist, eli vaikka jonkun merkittävän yllärin tietää olevan tulossa (ja sen laatua tulee spekuloitua pitkin elokuvaa), se ei estä matkasta nauttimista.


43. Campion & Davis: Top of the Lake (2013) [YLE Areena/Netflix] ***½

Useiden kausien "täysipitkiä" tv-sarjoja saan vaivoin katsottua kun ei vaan huvita investoida kymmeniä tunteja yhteen asiaan; minisarjat menee helpommin. Laatutyötä kaikin puolin.


44. Vaughn: X-Men: First Class (2011) [dvd] **

Jostain olin saanut että tämän piti olla hyvä..? No pitänee vaan lopettaa X-seikkailujen katselu suosiolla. Tähditys ehkä vähän yläkanttiin, kun ei tainnut olla The Avengersia heikompi kuitenkaan.


45. Kaurismäki: Le Havre (2011) [bd] ***½

Mielelläänhän näitä uusiakin Kaurismäkiä katselee. Tietyt kömpelyydet vaan sopii kuvioon.


46. Stiller: Zoolander (2001) [Netflix] **

En ollutkaan tainnut nähdä tätä koskaan kokonaan... Vähän vanhentuneelta tuntuu jo, eikä naurattanut kuin ihan pari kertaa.


47. Tapiovaara: Kadonnut sävel (1939/2014) [DCP/elokuvanäytelmä]

Eli Nyrki Tapiovaaran noin puoliksi tuhoutunut viimeinen leffa KAVI:n uniikkina esityksenä, jossa puuttuvat kohdat näyteltiin livenä kankaan edessä. Osasta filmistä puuttui ääni, osasta kuva, jotkut jaksot luettiin suoraan alkuperäisestä käsikirjoituksesta. Kokonaisuuteena hieno kokemus! Elokuvakin itsessään on todella omalaatuinen ainakin valmistusajankohta huomioiden, joskaan ei välttämättä erityisen hyvä.


28. Melville: Punainen ympyrä (Le cercle rouge, 1970) [35mm] ****½

Se mitä epäloogisuuksissa hävitään, voitetaan moninkertaisesti takaisin kylmäävän virheettömällä tyylikkyydellä.


29. Buñuel: Porvariston hillitty charmi (Le charme discret de la bourgeoisie, 1972) [bd] ****

Taisi tulla tv:stäkin suunnilleen samaan aikaan kun satuin katsomaan Studio Canalin laadukkaan blu-rayn. Buñuel on yksi suurista siinä missä Melvillekin.

Darren Aranofsky: Pi (1998) ***


Lupaava deyytti vaikka ei ihan loppuun asti kantanutkaan.


Prachya Pinkaew: Tom yum goong 2 (2013) *½


Huonot tietokone-efektit ja Tony Jaa eivät sovi samaan elokuvaan. Olihan tässä tietysti monta muutakin juttua pielessä.


Joel & Ethan Coen: Inside Llewyn Davis (2013) ***½


Lähelle A Serious Mania tullaan, ehkä jopa rinnalle.


Steve McQueen: Shame (2011) ***


Sitä se liika pornon katselu teettää. Koskettava kuvaus aikamme sairaudesta.


Tommy Wiseau: The Room (2003) ****


Sivistysaukkojen paikkailua. Johnny on kyllä unohtumattoman creepy henkilöhahmo.


Keyaar: Alexander (1996) ***


Vahvisti käsitystäni Vijayakanthista yhtenä kaikkien aikojen sympaattisimmista

toimintaäijistä. Jumalaisen hieno alkutekstijaksokin.

30.

Escape From LA ***+
Alun efektit yllättävän hyviä, mutta loppua kohti näyttää siltä että homma on lyöty aivan läskiksi. Joku raja sentään pitäisi olla. Cuervo Jones ampuu kopteria ilmiselvän tyhjällä singolla. Silti, katsoisin lisääkin.

31. Nymphomaniac Part II ****1/2
Mitäs ihmettä, Udo Kierillä iso juliste ja joku täysin mitätön sivuosa, tai ei oikeastaan edes sivuosa vaan ennemmin statisti? Pidemmässä versiossa enemmän Udoa? 

32. 12 Years a Slave ***1/2
Noh, Mandingon jälkeen tämä ei kyllä vakuuta. Lopussa sortuu pateettisuuteen Bad Pittin hahmon ja loppuhalimisten myötä.

Näytöksessä oli jännittävä alkushow: Joku juippi ilmaantui valkokankaan eteen ikään kuin aikoen pitää puheen. Hän sai suustaan ulos seuraavaa: “Elämäni.. rakkaani… sinä, Rosa Nýlen…” ja sitten freezaantui pitkäksi aikaa. Koko sali tuijotti aivan hiiren hiljaisena odottaen kosintaa tai jotain, mutta tyyppi ei saanut enempää audiota suustaan ulos ja lopulta leffan alkaessa häipyi takaisin paikalleen. Go figure.

33. Urotsukidoji: Legend of the Demon Womb *****
Münchausen Jr.!

34. Don Jon ***
Ei nyt kyllä toiminut. Oliko tämä komedia? Ei, koska ei naurattanut. Jonkinlainen “ironinen” egotrippi käsittämättömään suosioon yltäneeltä JGL:ltä? Noh, kyllähän Scarlett Johanssonia aina katsoo vaikka joku limanuljaska guido häntä pokaisikin. Ja JGL oli tosi epäuskottava guido.

35. Ninja II: Shadow of a Tear ***+
Eli jatko-osa Scott Adkins ‑halpikselle “Ninja”. Paha ideaköyhyys syö arvosanaa, mutta toisaalta taistelut on kuvattu hyvin ja ovat hieman parempia kuin edellisessä. Sho Kosugin poika Kane onkin yllättävän kovassa kondiksessa eikä mikään isänsä nimellä ratsastava lussu. Sääli että ninjailua tässä ei ole edes nimeksi, aivan hyvin voisi nimenä olla Rambo 5. Lisäksi mukana teurastuksessa se Only God Forgivesin poliisi. Kiinalais-ruotsalainen Tim Man ottaa kovaa yhteen Adkinsin kanssa. 

36. Critters ***+
Bounty hunterit rulettaa edelleen, critesit myös.

37. Pump Up the Volume ****-
1990. Christian Slater on Hard Harry Hard-on, joka puhuu lukiolaisten tuntoja piraattiradionsa kautta, good stuff. Saatana, Sgt. Slaughter figuuri puhelimen vieressä! Gotta love it.

+ Game of Thrones s04e01, taattu meininki. The Hound varastaa show’n, mutta ikävä kyllä on tapahtunut se mitä GoT:n kanssa on aina saanut pelätä: Eräs näyttelijä on vaihtunut. Daario Naharis näyttää nyt aivan väärältä.

38.

Tom Yum Goong 2 **1/2
Mitä ihmettä minä juuri katsoin.. mikä räpellys tämä nyt on?? Peter-elefanttikin silmin nähden häpeää esiintyä leffassa. Keskivaiheilla oli yksi melko päteväkin toimintajakso mutta muuten.. eijjumalauta. Jokainen kohtaus tungettu ääritäyteen karseaa cgi:tä ja juoni on ehkä paskin ikinä, leffassa ei ole minkäänlaista rakennetta ja rytmiä. Urgh. 

39. Frances Ha ***
Noh ei nyt oikein toiminut kaikesta hypestä huolimatta/johtuen. Tavallaan kiva kevyt indiemeno (tällaisia leffoja luultavasti nähdään tulevaisuudessa satamäärin), mutta en päässyt tunettautumaan tähän Frances hahmoon, ärsytti. Hieno kyllä se “ohoy sexy!” kohtaus. 

40. Teenage Mutant Ninja Turtles 2: The Secret of the Ooze **
Go ninja go ninja go! Cowabunga dudes! Pizza! En ole kyllä ikinä digannut turtleseista. Hirrrveää paskaa.

41. Special ID **1/2
Unohdettava ja kömpelö perus- Donnie Yen ‑rikostoiminta, jossa epähauskaa huumoria eikä oikein mitään pelastavaa. Clarence Fok ei ole ikinä onnistunut ohjaamaan oikeasti hyvää leffaa. 

+ Lisäksi yritin katsoa Simon Yam ‑armomurhamysteeridraama Crossia mutta teos on niin totaalisen aneeminen ettei jaksanut loppuun. Vilkaisin myös Marko “Stone’s War of the Dead” Mäkilaakson yeti-leffaa Deadly Descent mutta katsomiskelvotonhan se oli.

29. Taste of Death (Quanto Costa Morire) (1968) ***-

Aikalailla perinteistä kostotarinan kaavaa noudatteleva spagu, vaikka onneksi tässä on sentään ripaus omaperäisyyttäkin mukana. Hyvästä ja päähän soimaan jäävästä teemapiisistä irtoaa heti kättelyssä pisteitä. Lisäksi pitää antaa propsit monista italian lumisissa maisemissa kuvatuista kohtauksista, sillä eihän noita ihan jokaisessa spagussa tule vastaan.

30. Eraserhead (1977) *****

Tämä on yksi niistä leffoista joka tulee vielä uniin asti kummittelemaan. Toisella katselukerralla tästä on mukava poimia niitä teemoja ja juttuja jotka toistuvat Lynchin muissakin leffoissa. Eraserheadin äänimaailma tuntuu melko yhtenäiseltä, yleisenä teemana on erilaisten teollisuusvehkeiden humina joka ei tunnu lakkaavan millään. Jack Nance on loistava pääroolissaan, eipä tuohon osaan paljoa parempaa näyttelijää olisikaan voinut löytää, bravo Jack! Vaikka pääosin Lynch luo tähän leffaan painostavan tunnelman painajaismaisten kohtauksien kera, on joukossa ohjaajalle tuttua huumoriakin, mikä tasoittaa mielestäni sopivasti tunnelmaa.

31. Electric Dreams (1984) ****

Huhhuh.. nyt ollaan taas hyvin lähellä 80-luvun ydintä. Giorgio Moroderin hieno soundtrack siivittää leffan jo pitkälle, mutta onhan tässä 80-luvun tyyli muutenkin erittäin vahvasti esillä. Esimerkiksi tuon ajan elektroniikkalaitteita vilahtelee ruudussa tiuhaan tahtiin (tietokonegrafiikoiden kera) ja näin jälkeenpäin noita on kieltämättä mielenkiintoista tiirailla. Toki juonessa on siirappisia elementtejä, mutta ainakin itselleni tällainen 80-luvun tyyli kolahtaa niin kovasti että juonikin jää välillä sivuseikaksi (vaikka kyllähän sekin hyvää fiilistä tuo pintaan lopulta). np: Philip Oakey & Giorgio Moroder – Together in Electric Dreams

32. The Reflecting Skin (1990) ****½

Todella vahvan ja painostavan tunnelman omaava leffa. Heti kättelyssä täytyy antaa tunnustusta ohjaaja Phillip Ridleylle sekä kuvaaja Dick Popelle, sillä tämän leffan yksi ehdottomista vahvuuksista on hyvin kaunis visuaalinen tyyli. Useat kohtaukset ovat niin tarkkaan suunniteltuja ja sommiteltuja, että niistä tulee hyvinkin maalauksellisia. Myös Nick Bicâtin kaunis soundtrack on yksi mieleen painuvista asioista tässä leffassa. – "Sometimes terrible things happen quite naturally."

Lähes neljän viikon katsotut leffat purkamatta, perrr... aloitetaans, ennen kuin urakka venyy käsittämättömän isoksi.

94. Chato's Land (Michael Winner, 1972)

+ +

95. Mr. Majestyk (Richard Fleischer, 1974)

+

96. St. Ives (J. Lee Thompson, 1976)

+ +

97. Death Hunt (Peter R. Hunt, 1981)

+ +

98. Messenger of Death (J. lee Thompson, 1988)

+ / -

Charles Bronson ‑viisikon tarkemmat turinat purettu herra Bronsonin omaan ketjuun.

99. Two Thousand Maniacs! (Herschell Gordon Lewis, 1964)

Uusinta. Lewisin kömpelön verinen punaniskapelleily viihdytti pykälää paremmin kuin eka kertaa nähtynä, pistäen tosissaan meittimään nolkytluvun päivitetyn version tarpeellisuutta. Hämmentävä ukko H.G. on ollut elokuvia leipomaan, täytyy myöntää: toisaalta filmillä on kiistattomia todisteita hyvin vajaasta osaamisesta, toisaalta kahjun visionäärin virtaa ja pidäkkeettömiä ideoita riittää. Huono mikä huono, mutta hauskalla tavalla. Vaikka teknistä osaamista tuli mollattua, kehitystä verrattuna aiempiin tuotoksiin on näkyvissä. Maajussimusasta on annettava lisäpisteitä, kerrassaan tarttuva renkutus.
+ / -

100. Color Me Blood Red (Herschell Gordon Lewis, 1965)

Uusinta. Fiilikset aika samat kuin aiemminkin, ei ole samaa hulluuden hehkua kuin ajoittin havaittavissa kuin vaikkapa edellä mainitussa tai umpihullussa Blood Feastissa. Color me Blood Redistäkin on bongattavissa luovan hulluuden hetkensä, mutta selvään esikuvaan eli Cormanin mainioon A Bucket of Bloodiin jää matkaa mailikaupalla. Se ei tietty meinaa, etteikö tässä olisi yhtään samaa kieroa viehätystä kuin aiemmissa herran veriletuissa, mutta sitä jotain puuttuu.  
-

101. Every Which Way But Loose (James Fargo, 1978)

Uusinta. Katkeruuden puolelle lipsuva pettynyt tilitys epäoikeutetusti nyrkkeilyelokuvien ketjussa.
-

102. Cujo (Lewis Teague, 1983)

Uusinta. Aika oli vähän kullannut muistoja. Teaguen tulkinta yrittää kenties turhan kovaa olla alkupuolella uskollinen lähdekirjalle ja sisältää mukaan kaiken suhdekehittelyn ja muun paskanlätinän, mikä toimii paperilla mutta ei välttämättä kauhuelokuvassa vesikauhuisesta tappajahurtasta. Mutta parhaimmillaan kuolaavan rakin autopiiritykset ovat tehokasta katsottavaa, ja hysterian levitessä silkaksi huudoksi ja kiljunnaksi homam toimii. Mutta miksi, voi miksi, piti loppu vesittää typerällä comebackilla? Noh. Voittakoon hyvät puolet huonot.
+

103. Any Which Way You Can (Buddy Van Horn, 1980)

Uusinta. Tästäkin katkeruuden puolelle lipsuva pettynyt tilitys ihan yhtä epäoikeutetusti nyrkkeilyelokuvien ketjussa. Mutta ei sentään jäänyt paskan maku suuhun.
+ / -

68- Walton & Norman (Losey): X: The Unknown (Kovo), Hammer- scifiä muttei ihan parhaasta päästä. Hieman tunkkaisen oloinen ja arvattava veisu säteilymöröstä joka etsii röntgenlaitteita yönälkään. **

69- Ludwig: Wake of the Red WItch (Kovo), John Wayne vetää kapteeni Blightiä tyynellä merellä. Häikäilemättömän laivanvarustajan ja kovapäisen kipparin köydenveto neidon suosiosta on taattua aikakautensa tusinakamaa, mutta sellaisenaan ihan toimivaa viihdettä eksoottisissa maisemissa. ***

70- Chaumeil: A Long Way Down (Leffassa), Nick Hornby valvoo teoksiensa filmauksia tätä nykyä haukan lailla, ja tuloksena on sellaista ennalta arvattavaa, alkuteokselle uskollista britti- laatuviihdettä mikä taatusti viehättää osatuottajan toimivaa BBC:tä. Brosnan ja Collette ihan hyvässä vedossa, mutta muuten aika unohdettavaa huolella tehtyä draamakomediaa. **1/2

71- Leone: Fistful of Dollars (Kourallinen Dollareita) (Kovo RE-), Leonen huonoin, mutta silti klassikko paikallaan. Kestää toki monia katseluja ja onhan tässä tietty ne musatkin. Pitääpä tarkistaa Yojimbokin taas lähitulevaisuudessa. ****

72- Aronofsky: Noah (Leffassa), Alkuvuoden WTF- pläjäys, nyt ainakin selvisi mitä yksisarvisille tapahtui... (*spoiler ( Ray Winstone söi ne!) *end spoiler). Aikamoinen tulkinta klassisesta tarinasta, mutta olisin kaivannu enemmän visualisointia Sodomasta ja Gomorrasta. Hassua kuitenkin, että jos viimeisellä kolmanneksella olis tehty yksi muutos juoneen (spoilaamatta ei voi enempää sanoa) elokuva olis ollu damn near unohtumaton. Tälläisenään: **

73- Smithee: Death of a Gunfighter (Kovo), Smitheen esikoisleffa ja edelleen tuotannon helmi. Hieno aikakauden loppu- western missä pyssyn voimaan uskova ikääntyvä ja äkkipikainen lainvalvoja joutuu napit vastakkain paikallispoliitikkojen (eli työnantajansa) kanssa. Widmark tulkitsee sheriffinsä hienosti ja kantaa koko leffaa, joka itsekin on valmistunut vuonna 1969, juuri vanhan ja uuden Hollywoodin välissä. ****

74- Cornelius: Genevieve (Kovo Re-), Kepeä brittikomedia pariskunnan aviokriisistä antiikkirallin aikana Lontoosta Brightoniin ja takaisin. Täkäläinen klassikko, mutta ei kovin suuressa kansainvälisessä maineessa, eli siis peri- brittiläinen pala. Onhan tässä semmoista kadonneen maailman charmia. ***

Maaliskuun katsotut:

Kurosawan unet (teatteri)

‑Kaunis episodielokuva. Tätä voisi ehkä kutsua osin saarnaavaksi mutta nykyvalossa ydinvoimalakohtaus on liian osuva sellaiseen.

The Great Adventure

‑Italialainen Jack London filmatisointi sieltä kehnommasta päästä, Jack Palancekin vetää roolinsa läpi karismattoman ruutininomaisesti. Joan Collins sentään loistaa saluunatyttönä.

Le Havre

‑Olipas kiusallisen naiivi ja tyhjänpäiväinen leffa. Olisihan tästä halunnut tykätä mutta päälimmäisenä fiiliksenä katsellessa oli lähinnä myötähäpeä.

Cowboys & Aliens

‑Ei ollut juurikaan odotuksia tätä kohtaan joten yllätyin positiivisesti. Pöhkö mutta varsin viihdyttävä leffa hyvillä näyttelijöillä. Daniel Craig tosin on unohtanut Jonh Waynen opin ja näyttää täydelliseltä idiootilta typerässä hatussaan.

Daughter of Horror

‑Näyttävä surrealistinen kauhuleffa. Ilmeisesti Dementia olisi se oikea versio tästä ilman kertojaääntä.

Klo 15:10 lähtö Yumaan

‑Ulkoisesti näyttävä western hyvillä näyttelijöillä mutta jokin tässä vain tökki alusta asti, tietty westernin henki uupui. Ja olihan käsikirjoitus myös suhteellisen naurettava etenkin loppuratkaisun suhteen.

Dredd

‑Onnistunut sarjakuvatulkinta vaikka suhteellisen pienellä budjetilla mennäänkin. Enemmän tähän olisi kaivannut sarjakuvista tuttua huumoria, outoja henkilöhahmoja tms. Chopperin graffiti seinällä oli sentään hauska yksityiskohta.

The Runaways

‑Ihan ok, tuntuu vaan että näitä muusikkoelämäkertoja on nähnyt jo aivan liikaa, varsinkin kun ne kulkevat usein aivan samalla kuviolla. Ja jos kohde on itselle tuntemattomampi, niin kuin tässä tapauksessa, niin ei jaksa hirveästi kiinnostaa.

Kick Ass

‑Hyvä, pitänee lukea myös sarjakuva

Burn After Reading

‑Ei nää Coenit oikein ole mun juttu. Ei vaan jostain syystä iske. Epäuskottavat hahmot ja teennäinen vire häiritsivät liikaa.

Vuosaari

‑Yllättävän hyvä. Episodielokuville ominaisesti jotkut osat toimivat/kiinnostivat enemmän ja toiset vähemmän.

Uusintakatselut:

Don't Deliver Us from Evil


X-parooni

Blindman

Adios Sabata

‑Kaksi spagua sieltä viihdyttävämmästä päästä. Adios Sabata lienee Parolinin paras leffa. Blindman oli huomattavasti parempi kuin muistinkaan. Tony Anthony osaa!

15 leffaa. Huomattavasti vähemmän kuin yleensä mutta syytän tästä Skyrimia.

29. Fast Food Nation ** (netflix) Eipä oikein puhutellut, ei ollut oikein mitään yllättävää ja kaikkia vääryyksiä sitten alleviivattiikin oikein kunnolla. Ei päästy mistään mihinkään. Linklaterin tyypillinen viipyilevä kerronta ei varsinkaan oikein istunut tähän, tylsää oli.

30. Vuosaari (tv-tallennus) *** Ensi alkuun olin, että eihän tätä jaksa. Mutta sitten tietyt hahmot ja kuviot alkoi kiinnostamaan, ja lopulta osa jutuista jäi päähän pyörimään vielä leffan loputtuakin. Joten ei ihan turha – mutta sitten oli näitä ”episodeja”, jotka eivät päätyneet mistään mihinkään ja olihan muutenkin aika epätasaista. Paha maa oli paljon parempi, mutta kyllä tämä ihan katselemisen arvoinen oli. Mikko Kouki on kyllä säälittävän runkkarin perikuva (ja vähän rasittavaa että veti taas samaa roolia).

31. Blackfish (netflix) ***½ Loppua kohden tiivistyvä dokumentti yhtä lailla Sea Worldissa kuin näköjään maineensa veroisesta ”tappajavalaasta”. Tosin kyllähän se oikea roisto tässä on Sea World, ihmisen ahneus ja kusipäisyys. Ihan vaikuttavaa ja välillä kylmäävää kuvamateriaalia oikeista tilanteista joissa valaat höykyttää kouluttajiaan. Sääli ettei Sea Worldin puolelta saatu kommentteja kameralle, jää näin vähän yksipuoliseksi.