Julkaistu:


Sex Rider: Injured Lust (1973)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 3.5/5

Nikkatsun holveista löytyy yhä unohdettuja herkkuja, kuten äskettäin restauroitu Sex Rider: Injured Lust osoittaa. Roman Porno -sarjassa julkaistua kapinallista toimintafilmiä ei liene nähty levityksessä sitten vuoden 1973 teatterijulkaisun.

Tokion betoniviidakon keskellä nuori mies Ichiro tutkailee asekaupan valikoimaa. Tuliase on saatava, sillä se on vähäosaisen ainoa keino puolustautua ahdasmielistä yhteiskuntaa vastaan. Lainvalvojat ovat nuorukaisen jäljillä jo entuudestaan, eikä maailma hyväksy miehen ja tämän siskon Sachikon välistä rakkautta. Ase löytyy myöhemmin samana päivänä pimeiltä markkinoilta. Käynnistyy yhä epätoivoisemmaksi käyvä pako‑ ja rötöstelymatka, kun nuoret rakastavaiset yrittävät uhmata maailmaa pistoolin ja kielletyn rakkauden voimin.

kuvituskuva a
kuvituskuva b

Ohjaaja Koretsugu Kurahara kuuluu niihin 70‑luvun taitteen kapinallisiin Nikkatsu-ohjaajiin [1], jotka eivät suostuneet päästämään irti omasta ja studionsa menneisyydestä. Kurahara jatkoi Nikkatsun vanhoista toiminta‑ ja nuorisoelokuvista lainaavien filmien tekemistä vielä marraskuussa 1971 käynnistyneellä Roman Porno ‑aikakaudellakin. Kuraharan ensimmäinen Roman Porno ‑filmi oli tie‑ ja toimintaelokuvan yhdistelmä Sex Rider: Wet Highway (1971). Elokuvan temaattisessa jatko-osassa Sex Rider: Injured Lust ohjaaja jatkaa samoilla poluilla, joskin aiempaa enemmän urbaanin rikoselokuvan suuntaan nojaten.

Injured Lust valmistui Roman Porno ‑sarjan poliittisesti latautuneimmalla aikakaudella vajaa vuosi niin sanotun Roman Porno ‑oikeudenkäynnin (1972–1980) [2] alettua. Vuoden 1973 mittaan nähtiin useita poliittisesti kantaa ottavia tuotantolinjafilmejä, kuten poliisikorruptiokuvaus Retreat Through the Wet Wasteland sekä oikeusjärjestelmän tekopyhyyttä kritisoinut Love Hunter: Lust (1973). Kuraharan elokuva on niihin verrattuna perinteisempi, ammentaen jo edellisillä vuosikymmenillä tutuksi tulleesta nuorison kapinahengestä. Yksittäisiä poliittisia instituutioita vastaan ei erityisemmin hyökätä, ellei sellaiseksi lasketa elokuvan omaa tuotantoyhtiötä, jonka uusille linjauksille Kurahara viittaa kintaalla.

kuvituskuva c
kuvituskuva d
NSFW-materiaali on piilotettu (voit vaihtaa asetusta sivun ylä­reunasta tai klikkaamalla kuvaa)

Kapinahengen ohella Injured Lust vakuuttaa kuvallisen ja äänellisen ilmaisun saralla. Rikoselokuvan harmaat kadut ja koleat aamunkoitot ovat tallentuneet rakeiselle filmille hienosti, ja montaasijaksoissa on mukaansatempaavaa energiaa. Pitkissä hidastuskuvissa tyylikkyyden ja hölmöyden raja sumenee tavalla, joka tuo mieleen Sex Rider: Wet Highwayn. Musiikit ovat lähes kokonaan muista lähteistä pöllityt, mutta tuloksena on helkkarinmoinen kokoelmanauha. Erityisesti täytyy nostaa esille läpi filmin soiva vuoden 1972 hittibiisi "Sachiko's Happiness", joka lienee toiminut elokuvan tarinan inspiraationa [3].

kuvituskuva e
kuvituskuva f

Juttu pysyy kiitettävän hyvin liikkeessä sankareiden rahanhimon ajaessa tarinaa eteenpäin ja liipaisinherkän etsivän roikkuessa kintereillä. Seksiä on mukana odotettua vähemmän. Varsinkin elokuvan alkupuolella päähenkilö nähdään useammin hipelöimässä asettaan kuin kumppaniaan. Ainoastaan viimeisellä kolmanneksella tarina uhkaa hieman hyytyä nuoren parin hakiessa suojaa syrjäseudulla sijaitsevasta kartanosta. Alun seksikitsastelut lankeavat siinä vaiheessa maksettavaksi korkojen kera. Onneksi loppuun on kuitenkin säästetty kartanopaneskelun synnyttämää pettymystä paikkaava lyhyt mutta tyly toimintakliimaksi.

Elokuva saa pienoista lisämaustetta pääosia esittävistä Masafumi Shigasta ja Mimi Sugiharasta, jotka nähdään ainoissa valkokangasrooleissaan. Historian hämäriin painuneen kaksikon aiemmat ja myöhemmät kuviot, samoin kuin heidän motivaationsa elokuvassa esiintymiselle, eivät ole julkisessa tietoisuudessa, mikä tuo heidän harteilleen kuriositeettimaista viehätystä. Näyttelijöinä kumpikaan ei tee erityisempää vaikutusta, mutta tuoreita kasvoja katselee joka tapauksessa mielikseen. Useimmissa muissa Nikkatsun studiofilmessä nähtiin samoja naamoja tylsistymiseen saakka.

kuvituskuva g
kuvituskuva h

Injured Lust on edeltäjänsä tapaan hieman epätasainen, mutta Roman Porno ‑sarjan tavanomaisista petikamarieepoksista edukseen erottuva rikosdraama. Kuraharan ohjauksessa on mukavaa kapinallista kipinää miehen luotsatessa menneiden vuosien yhteiskunnallisesti latautunutta rikosdraamaa keskellä uutta pehmopornoaikakautta, eikä filmissä ole moittimista kuvallisella saralla. Kurahara jatkoi Injured Lustin jälkeen uraansa vielä muutamalla muulla mielenkiintoisella genretuotannolla, joista seuraavana valmistunut sukeban-filmi True Story of Sex and Violence in a Female High School (1973) vaikuttaa mielenkiintoisimmalta. Valitettavasti kyseinen elokuva on teatterijulkaisunsa jälkeen unohtunut arkistojen pimeyksiin keräämään pölyä, mikä on ollut varsin yleinen kohtalo Kuraharan filmeille. Injured Lustin kohdalla kului peräti 50 vuotta elokuvan teatterijulkaisusta, ennen kuin Nikkatsu tajusi tuoda sen uudelleen yleisöjen nähtäville. Voi olla, että omana aikanaan Kuraharan filmit uhmasivat liikaakin erotiikannälkäisten Nikkatsu-yleisöjen odotuksia. Tämän päivän uteliaiden genreharrastajien parissa niille löytyisi eittämättä kysyntää.

Versioinfo (päivitetty: 25.10.2024)

Sex Rider: Injured Lust julkaistaan ensimmäistä kertaa kotivideoformaatissa marraskuussa 2024, kun Happinetin japanilainen dvd‑levy ilmestyy kauppojen hyllyille. Tekstityksiä ei valitettavasti ole odotettavissa, minkä lisäksi harmaita hiuksia lisää hd‑resoluutiolla tuotetun masterin julkaisu dvd‑formaatissa. Arvostelu perustuu filmin televisioesitykseen loppuvuodesta 2023.

Alaviitteet

  1. ^ Kuraharan keskeisimpiä kohtalontovereita olivat Yukihiro Sawada, Yasuharu Hasebe ja Keiichi Ozawa, jotka kaikki profiloituivat gangsterielokuvien ohjaajina ennen Roman Porno ‑sarjan alkua. Heistä kukin pyrki myös jatkamaan samanhenkisten elokuvien tuotantoa vielä pehmopornoelokuvien aikakaudellakin.
  2. ^ Tokion poliisivoimat takavarikoivat keväällä 1972 elokuvien Love Hunter; Warmth of Love ja Office Lady Journal: Scent of Female Cat printit sekä haastoivat elokuvien ohjaajat, tuottajat ja jopa filmit hyväksyneen elokuvatarkastamo Eirinin työntekijät oikeuteen siveettömän materiaalin levityksestä. Kaikki asianomaiset vapautettiin syytteistä liki vuosikymmennen kestäneen oikeusprosessin päätteeksi.
  3. ^ Injured Lust ei ollut ensimmänen Sachiko's Happinessista ammentanut elokuva: myös Norifumi Suzukin Pinky Violence ‑klassikko Girl Boss Guerilla (1972) pohjautuu samaan kappaleeseen. Kummassakin elokuvassa päähenkilöiden nimet ovat laulun sanoista lainatut Ichiro ja Sachiko.

Teoksen tiedot:

Elokuvan muut nimet

Ohjaaja

Näyttelijät

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre

Kategoria