Julkaistu:


The Redsin Tower (2006)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 2.5/5

Pahamaineisen August Underground -sarjan luojan Fred Vogelin Redsin Tower on häijyimpiä "perusteinikauhuja".

Rankoilla indie-teoksillaan 2000‑luvun alussa kauhumaailmaa kohauttanut pittsburghilaisporukka Toetag Pictures kokeili rahkeitaan myös juonellisen elokuvan teossa. Kahdessa viikossa purkitettu The Redsin Tower herättää uteliaisuutta tekijöidensä lisäksi nimellään – jenkkilähän ei ole mikään historiallisten tornien valtakunta, eikä tekijöiden budjetti varmasti ole riittänyt Euroopan reissuun.

kuvituskuva a
kuvituskuva b

Nuorison kännäysbileet saavat erikoisen käänteen, kun räväkkä gootti-bitch houkuttelee koko porukan kaupungin laitamille autioon kivitorniin. Rakennelman historiasta liikkuu legendoja, joiden mukaan sen omisti Mateo Redsin ‑niminen alkemisti. Redsin piti orjia, ja pakotti jostain syystä viimeisen eloon jääneen orjan tekemään Redsinin tyttären raskaaksi. Redsinin riivaavan hengen paluun lisäksi nuorten bileyön sujuvuutta uhkaa erään juhlijan tuore eksä Mitch, joka polkee pyörällä porukan perässä naama raivon vääristämänä. Koska ollaan USA:ssa, aseen saaminen on helppoa. Panosten saaminen ei ole aina yhtä helppoa, ja siksi Mitch nappaa mukaan myös kirveen.

kuvituskuva c
kuvituskuva d

Tornissa tapahtuu sillä välin yhä vaarallisempia ilmiöitä. Yksi nuorista joutuu näkymättömän voiman raiskauksen uhriksi. Järkyttävyys ei silti tavoita samaa voimaa kuin The Entityn (1982) vastaavat kohtaukset. Mystisessä tornissa vaeltelu onnistuu hetkittäin luomaan klaustrofobista kauhutunnelmaa The Keepin (1983), The Evil Deadin (1981) ja Demonsin (1985) hengessä, mutta kunnollisia kohokohtia ei ole aivan tarpeeksi, ja kuvaus ja valaistus ovat harrastelijatasoa.

kuvituskuva e
kuvituskuva f

Redsin Tower toiminee parhaiten niille, jotka tuntevat Toetag picturesin vanhemman tuotannon. Tom Savinin efektikoulussa opettajana toiminut Fred Vogel loi nimittäin äärisadistisen August Underground "snuff"-trilogian (2001–2007). Jos tämä on muistissa, katsomista varjostaa tietous siitä, että jotain poikkeuksellisen kammottavaa on tulossa. Kauhunäyt ovat odotetusti päällekäyviä: kirveellä huiskitaan, suolia pursuaa ja matoja oksennellaan – lopputeksteissä on jopa erikseen listattuna "maggot wranglers". Genre on nyt kuitenkin vanha tuttu slasher, joten katsominen tuntuu paljon helpommalta ja turvallisemmalta kuin August Undergroundien arvaamattoman nihilistinen väkivalta.

kuvituskuva g
kuvituskuva h

Suurista odotuksista huolimatta loppupelissä The Redsin Tower on pelkkä kaavamainen perusteinikauhu, joka saattaa yllättää astetta ilkeämmillä efekteillään ne kolme katsojaa, jotka tämän sattuvat katsomaan turvallista "peruskauhua" odottaen.

Teoksen tiedot:

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Näyttelijät

Säveltäjä

Kuvaaja

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre

Kategoria