Julkaistu:


Sudden Fury (Kohtalokas kiertotie, 1975)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 3.5/5

Pariskunnan riita kasvaa arvaamattomiin mittasuhteisiin Ontarion syrjäseuduilla.

Sudden Fury on niitä teoksia, joista ei kannata lukea mitään ennen elokuvan katsomista, eikä traileriakaan vilkaista. Tämäkin arvio avaa juonesta vain lähtökohdan: pariskunta, jonka avioliitto on alkanut rakoilla, matkaa autollaan Ontarion syrjäseuduilla, mikä johtaa psykologiseen kamppailuun.

Niin kutsuttu canuxploitation-alagenre syntyi Kanadassa vuonna 1974, kun valtio myönsi merkittäviä verohelpotuksia elokuvien tekoon. Kyseisenä vuonna maassa kerrotaan valmistuneen vain kolme elokuvaa. Elokuvateollisuutta halutiin elvyttää rankalla kädellä, minkä takia verovähennusoikeus nostettiin sataan prosenttiin. Seuraavina vuosina tuotantojen määrä moninkertaistui ja esimerkiksi pelkästään vuonna 1979 valmistui 77 filmiä. Varjopuolena rahoittajia ei välttämättä kiinnostanut lainkaan näkikö kukaan näitä elokuvia. Verohelpotusten mahdollistama hullu ajanjakso jatkui aina vuoteen 1982 saakka, jolloin verovähennysoikeus puolitettiin. Osa teoksista nousi kulttimaineeseen ja osa painui unholaan. Joistakin elokuvista tuli merkkiteoksia, jotka katosivat ja joita ollaan löytämässä uudestaan. Suomen videomarkkinoilla nimellä Kohtalokas kiertotie kiertänyt Sudden Fury lukeutuu viimeiseen kategoriaan.

kuvituskuva a
kuvituskuva b

Tehokas kanukkitrilleri muistuttaa kyynisyydessä Les 7 jours du talionin (7 Days, 2010) kaukaista esi‑isää. Myös Sudden Fury rikkoo konventioita. Totuttujen juonijatkumoiden sijaan se haluaa runnoa läpi asemoinniltaan haastavamman näkökulman, mikä piristää usein mustavalkoisuuteen sortuvassa taiteenlajissa. Alun pieni riita jatkaa paisumistaan kunnes nielaisee yhden jos toisenkin hahmon sisäänsä.

Pariskunnan välisen riidan levittyä kirjaimellisesti pitkin autotietä, käsittelee teos ihmisissä piilevää opportunismia sekä siitä seuraavaa sisäistä moraalista kamppailua. Samalla keskeiseksi tarinaelementiksi kehittyy ihmisen sisältä mahdollisesti löytyvä niljakkuus.

Teoksen tehokas tarinan kuljetus tulee pienoisena yllätyksenä, sillä ohjaaja Brian Damuden filmografiasta löytyy ennen tätä teosta vain yksi lyhytelokuva. Myös muu tekijätiimi omasi kuvausten aikoihin varsin vähän kokemusta. Keskeisten näyttelijöiden osalta tämä tarkoittaa muutamaa elokuvaa tai tv‑sarjoissa esiintymistä. Lahjakkuutta oli kuitenkin ilmassa. Muun muassa Dan Hennessey, Sean McCann ja Hollis McLaren päätyivät tekemään huomattavan uran television parissa. Aivan tuntemattomia eivät kaikki näyttelijät kuitenkaan olleet. Esimerkiksi vaimoa näyttelevä Gay Rowan saapui kuvauksiin kulttimaineen saaneen tieteissarja The Starlost (1973–1974) parista.

kuvituskuva c
kuvituskuva d

Sudden Fury jäi Brian Damuden viimeiseksi ohjaukseksi. Ura jatkui kuitenkin elokuvien parissa, sillä hän päätyi opettamaan elokuvataidetta Toronton maineikkaaseen Ryersonin yliopistoon, jossa teki pitkän uran ansaiten lopulta emeritus professorin arvonimen. Sudden Fury, joka kuvattiin pienen budjetin takia osittain tuolloin kolmekymppisen Damuden kotona, osoittaa hänelle olevan teoreettista osaamista. Elokuvassa nähtävät tyhjät autotiet esimerkiksi ruokkivat mielikuvaa avunsaannin kaukaisuudesta, mikä toimii tärkeänä juonielementtinä. Paikassa, jossa ei ole silminnäkijöitä, on olemassa mahdollisuus selvitä rikoksesta. Demuden tapa käyttää maisemaa tuo mieleen australialaisille trillereille ominaisen tavan käytää luontoa ihmiset eristävänä voimana (esim. Dead Calm, 1989).

Päähenkilö Fred yrittää ensin manipuloida vaimoaan, mutta tässä epäonnistuessaan ja sattumien johtaessa auto-onnettomuuteen, joutuu hän arvioimaan itseään miehenä vaimon elämän ollessa omissa käsissä. Asetelma kuvaa ihmisissä vaikuttavaa individualismia, jossa tärkeintä on löytää onni itselle, tilaisuuden tullessa uhraamalla läheisetkin. Lopputulos on kyynisyydessä rehellinen, koska sen mukaan kanssaeläjät ovat hyödykkeitä, eikä ole olemassakaan ylimaallista tuomioistuinta, joka automaattisesti tuomitsee tehdyn vääryyden.

Hitchcockilaiseksikin luonnehdittu trilleri muovaa ympäristöstä vertauskuvan mielen sisällölle. Tässä mielessä elokuva lukeutuu niihin essentiaalisiin teoksiin, joissa päähenkilöt ja käytetty miljöö sulautuvat yhdeksi ja samaksi mielenmaisemaksi, ruokkien tarinan psykologiaa.

Versioinfo (6.3.2023):

Sudden Fury sai aikanaan olemattoman teatterikierroksen. Elokuvan uusi tuleminen alkoi Vinegar Syndromen julkaistua siitä vuonna 2018 Blu‑ray ‑restauroinnin, mikä ponnahdutti Damuden jo kertaalleen kadonneen teoksen maailmankartalle.

Vinegar Syndromen julkaisu restauroitiin 2K‑formaattiin alkuperäisistä 16 mm ‑negatiiveista.

Teoksen tiedot:

Elokuvan muut nimet

Elokuvan muut nimet

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Näyttelijät

Säveltäjä

Kuvaaja

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre

Kategoria