Jari Mustonen

Dagon (2001)

Ohjaaja:

• Stuart Gordon

elokuva arvostelu

Iä! Iä! Cthulhu fhtagn! Ph'nglui mglw'nafh Cthulhu R'lyeh wgah-nagl fhtagn

"The most merciful thing in the world, I think, is the inability of the human mind to correlate all its contents. We live on a placid island of ignorance in the midst of black seas of the infinity, and it was not meant that we should voyage far."
— H.P. Lovecraft, The Call of Cthulhu (1928)

Huhtikuussa 1893 muuan herrasmies, Winfield Scott Lovecraft, sai psykoottisen kohtauksen hotellissa Chicagossa ja hänet ohjattiin yksityisrahoitteiseen mielisairaalaan Rhode Islandissa. Winfield vietti sairaalassa seuraavat viisi vuotta ja kuoli. Winfieldin vaimo Sarah Susan päätyi vuonna 1919 samaan mielisairaalaan, jossa menehtyi kaksi vuotta myöhemmin. Susanin mielisairaudesta kertovat asiakirjat tuhottiin. Hänen huhuttiin kuitenkin puhuneen kauhuissaan "fantastisista olennoista, jotka ryntäsivät ulos talojen takaa ja nurkista pimeällä."

Lovecraftin pariskunnalle syntyi vuonna 1890 poika, joka sai nimekseen Howard Phillips. Pojan varttumista varjosti molempien vanhempien kamppailu mielenterveyden kanssa sekä äitinsä Susanin pakkomielteinen huolenpito hänestä. Howardista kasvoi yksinäinen, mutta monin tavoin poikkeuksellisen lahjakas lapsi. Hän osasi esimerkiksi lukea ja kirjoittaa hyvin jo kolmevuotiaana. Ensimmäisen novellinsa The Alchemist Howard sai julkaistua vuonna 1916, jonka jälkeen julkaistiin hänen kaksi seuraavaa teostaan, The Tomb ja Dagon. Näistä jälkimmäinen ilmestyi 1919. Siinä näkökulma on morfiinivieroitusoireista kärsivän miehen, joka kuvailee elämänsä muuttanutta tapahtumaa ja haaveilee itsemurhasta. Howard alettiin tuntea kirjailijanimellä H.P. Lovecraft. Myös hän haaveili elämänsä päättämisestä.

Nykyään, reilut sata vuotta myöhemmin, Lovecraftin luoma Cthulhu-mytologia vaikuttaa vahvasti populaarikulttuurissa. Muinaiset suuret jumaluudet, jotka eivät ole tästä maailmasta eivätkä noudata normaaleja luonnonlakeja, hengittävät modernin kulttuurin taustalla tarinoissa ja mielikuvissa, peleissä ja elokuvissa.

Maailma, jonka vain hullut voivat nähdä ja ymmärtää ja jota hullutkaan tuskin ymmärtävät oikein, on osoittautunut hankalaksi siirtää kirjallisuudesta muihin taiteenmuotoihin. Elokuvien saralla yrittäjiä on ollut monia, mutta yksikään heistä ei ole kyennyt luomaan definitiivistä visuaalista tulkintaa Lovecraftin mielen muotoilemasta epätodellisuudesta. Elokuvista puhuttaessa tämä lienee täysi mahdottomuuskin.

Dagon, elokuva

Stuart Gordonin ohjaamassa Dagonissa tarinan päähenkilö Paul herää veneessä unesta, jossa hän kohtasi uhkaavasti käyttäytyvän merenneidon. Rauhallinen veneretki ystävien kanssa keskeytyy, kun rannikolta puskee kohti merta myrsky ja vene haaksirikkoutuu. Paul ja hänen tyttöystävänsä Barbara lähtevät hakemaan apua horisontissa häämöttävästä autioituneelta vaikuttavasta kaupungista. Paul päätyy erinäisten sattumien päätteeksi ränsistyneeseen hotellihuoneeseen, jonne odottaa Barbaraa saapuvaksi. Katsoessaan ulos ikkunasta, huomaa hän hotellia lähestyvän oudosti liikkuvan ihmisjoukon.

Elokuva perustuu kahteen Lovecraftin teokseen, Dagoniin sekä erityisesti vuonna 1936 julkaistuun pienoisromaaniin Varjo Innsmouthin yllä (The Shadow over Innsmouth). Mystinen levältä ja kalalta tuoksuva satamakaupunki tuo mieleen miljöön, johon kuka tahansa Lovecraftin tarinoiden protagonisti voisi saapua. Dagon sisältää hienoa maskeeraustyötä sekä muutamia upeita perinteisiä erikoistehosteita. Päähenkilön käytännössä koko elokuvan kestävä pakeneminen on tallennettu suurelta osin käsivarakameralla. Katsojat kokevat siksi tarinan tapahtumat ikään kuin Paulin näkökulmasta, mikä on hieno ohjauksellinen saavutus. Ratkaisu jäljittelee Lovecraftin teoksille olennaista ensimmäisen persoonan narratiivia.

Andalusiassa syntynyt Macarena Gómez, joka näyttelee Paulin uniin ilmestyvää Uxiaa, tarjoaa teoksen tyylikkäimmän roolisuorituksen. Kyseessä on hänen ensimmäisen valkokangasesiintymisensä. Muina tähtinä nähdään päähenkilöä näyttelevä Ezra Godden sekä espanjalainen kuuluisuus Raquel Meroño, joka sai mainetta näytellessään vuosina 1997–2000 kotimaassaan huippusuositussa tv‑sarjassa Al salir de clase.

Gordon ei sukella Dagonissa ensimmäistä kertaa Lovecraftin tarinoihin. Vuonna 1985 hän ohjasi Re‑Animatorin, joka perustuu löyhästi Lovecraftin vuonna 1922 julkaistuun tarinaan Herbert West – Reanimator. Vuonna 1986 vuorossa oli filmatisointi Lovecraftin teoksesta From Beyond, jonka Lovecraft kirjoitti vuonna 1920, mutta joka sai ensijulkaisunsa vasta neljätoista vuotta myöhemmin. Pienellä budjetilla tuotettu Castle Freak valmistui vuonna 1995. Sen inspiraationa toimi vuonna 1926 julkaistu novelli The Outsider.

Mikään mainituista elokuvista ei kykene välittämään alkuperäisteosten sairaalloisuuden ilmapiiriä. Sama pätee Dagon-elokuvaan, jossa tuonpuoleinen ylimaallisuus vaikuttaa tarinassa lähinnä plastisena lisänä, eivätkä mielipuolisuuden portit aukea henkilöhahmojen motivoinnin tasolla. Päähenkilökään ei kasvutarinastaan huolimatta missään vaiheessa kunnollisesti ilmennä hulluuden porteille eksymistä. Näemme lähinnä Paulin kujanjuoksun, jonka päätteeksi hän kohtaa itsensä.

Näin siis pintapuolisesti tarkasteltuna.

Syvemmälle teokseen sukellettaessa asetelma muuttuu. Gordon pohtii eräässä haastattelussa elokuvansa keskeistä juonikuviota, eli genetiikan pelkoa. Hän tarkoittaa pelkoa niistä sairauksista, jotka perimme yli sukupolvien esi‑isiltämme. Voimme laajentaa tämän koskemaan myös ajatusten sairautta. Dagon kaivaa aineksensa kollektiivisesta alitajunnasta, eli siitä samasta mielen vajoamasta, jossa Lovecraftin sanailemat luonnottomat jumaluudet syntyvät ja joka sai hänen äitinsä näkemään "fantastisia olentoja." Kärjistäen ilmaistuna, jokainen meistä omaa yhteisen tajunnan Lovecraftin, samoin kuin hänen mielisairaiden vanhempiensa kanssa.

Elokuvassa keskeisenä motiivina vaikuttava geneettisen ominaisuuden periytyminen rinnastuu modernin elokuvayleisön kykyyn muodostaa aivoissaan visioita muinaisista kulttuureista sekä myötäelää irrationaalisia pelkoja. Vaikka ymmärrämme Cthulhu-mytologian fiktioksi, muovaamme siitä ajatuksiemme kautta todellisia kokemuksia, joita Dagon elokuvakin edustaa. Saatamme kuvitella suuria muinaisia, vaikka emme osaisi piirtää niitä paperille. Lovecraft itse oli kiinnostunut historiasta ja poimi aineksia kertomuksiinsa menneisyydestä, muovaten ne omikseen ja välittäen nämä vääristyneet mielikuvat lukijoilleen.

Toisena lovecraftmaisena elementtinä elokuvasta välittyy Lovecraftin kokema yksinäisyys. Hänen on väitetty inhonneen liikkumista kaduilla ihmisten katseiden kohteena. Tämä erilaisuuden tunne siirtyi hänen kirjoittamiinsa tarinoihin sekä edelleen niistä tehtyihin filmatisointeihin. Myös Gordonin Dagonissa protagonisti on henkilö, joka saapuu vieraana outoon pienoisyhteiskuntaan. Paul kohtaa paikallisia, jotka yrittivät kätkeä huonot piirteensä, ovat etäisiä ja lopulta uhkaavat hänen olemassaoloaan.

Gordonin elokuva onnistuu lopulta varsin hyvin metaelokuvallisesti, eli siinä mielen todellisuudessa, jossa Lovecraftin loihtima suuriin muinaisiin perustuva maailma voidaan kokea ajatusten tasolla.

Teoksessaan Cthulhun kutsu Lovecraft kirjoitti päähenkilön sanoiksi: "Maailmassa armollisin asia on mielestäni ihmismielen kyvyttömyys hahmottaa kaikkea sen sisältöä. Elämme rauhallisella tietämättömyyden saarella äärettömyyden mustien merien keskellä, eikä ollut tarkoitettu, että matkaamme kauas." On helppoa kuvitella mielensairauksien keskellä varttuneen Lovecraftin kokeneen maailman sekä oman mielensä turvattomaksi, kuin "mustaksi mereksi", jonka keskellä vain tietämätön ihminen on turvassa.

Gordonin Dagonissa Lovecraftin herättämät hulluuden visiot hengittävät pinnan alla – kirjaimellisesti – ja yhdistyvät taitavan ohjaajan elokuvalliseen muotokieleen. Kolmantena metaelokuvallisena yksityiskohtana teoksen ambivalentti lopetus kutsuu pohtimaan oman mielen suhdetta sitä ympäröivään todellisuuteen.

Analyysi elokuvan lopusta

Elokuvan lopun voi tulkita kahdella tapaa. Helpommassa tulkinnassa Uxia vetää Paulin mukanaan meren syvyyksiin ja kohti Paulin syntymän alkulähdettä. Metaforamaisessa tulkinnassa Paul palaa elävältä ja näkee kuolinkivuissaan vision tuonpuoleisesta maailmasta. Kummassakin lopetuksessa korostuu unen, mielikuvien ja todellisuuden sekoittuminen. Kumpikin tulkinta antaa mahdollisuuden nähdä elokuva tarinana järjettömyyteen vajoamisesta tavalla, jossa yhä mielipuolisemmat visiot ottavat vallan Paulin ajatuksista kunnes hän joko sukeltaa kohti Dagonia tai polttaa itsensä elävältä visioiden hulluuden mukanaan tuomasta euforiasta.

Nähtyään vanhempiensa kohtalon, pohti Lovecraft taiteessaan järjen menettämistä sekä millaisia asioita ihmismieli voi luoda. Tältä osin Gordonin teos jatkaa samaa pohdintaa tyylitellyn perinteisen kauhuelokuvan keinoin.