Matti Erholtz

Vikram (2022)

Ohjaaja:

• Lokesh Kanagaraj

elokuva arvostelu

Intialaisen ohjaajagurun lopullinen läpimurto suurten ohjaajien kastiin on vuoden 2022 vitaalisinta ja innostavinta elokuvataidetta.

Intian poliisin salainen yksikkö Black Squad kutsutaan hätiin, kun Chennaissa on lyhyen ajan sisällä tapettu teloitustyyliin kolme ihmistä, kaksi poliisia ja yksi siviili. "Julistamme sodan teidän järjestelmäänne vastaan" uhoavat naamioituneet miehet teloituksista tehdyillä videonauhoituksilla. Tutkimuksissa paljastuu, että murhat liittyvät ilmeisesti kahteen satamassa kadonneeseen huumekonttiin ja niitä etsivään gangsteripomoon Santhanamiin, mutta Black Squadin johtaja Amar ei usko naamiomiesten olevan tavallisia rikollisia. Tapetulla siviilillä vaikuttaisi olleen jokin salainen agenda, ja hän on jättänyt jälkeensä piilotettuja johtolankoja.

Jossain tapahtumien taustalla tuntuu häilyvän aavemainen hahmo: 1980‑luvun Black Squadin legendaarinen johtaja Vikram, joka vuonna 1991 häipyi maan alle kolmen muun agentin kanssa, kun epäonnistuneen operaation jälkeen kaikki muut Black Squadin jäsenet perheineen likvidoitiin. Nyt maan alla eläneet ovat nousemassa päivänvaloon.

Lokesh Kanagarajin edellinen elokuva Master (2021) oli kompromissielokuva, jonka hän luki omaksi työkseen vain puolittain. Seuraavasta ohjaustyöstään Vikramista hän lupaili, että se tulisi olemaan sataprosenttisesti hänen oman näkemyksensä mukainen, ja kuvaili tulossa olevaa teosta "kokeelliseksi ja emotionaaliseksi toimintaelokuvaksi". Emotionaalisuudesta voi olla montaa mieltä, mutta kokeellinen Vikram tosiaan on – tosin tavalla, jota kaikki katsojat eivät välttämättä huomaa.

Jo alkutekstijakso kertoo, että jotain uudentyyppistä on tulossa. Kahden vakavan kohtauksen väliin on laitettu pelleilevä tanssi‑ ja laulukohtaus, jolla ei tunnu olevan mitään yhteyttä edeltävien tai seuraavien tapahtumien kanssa. Samanlainen tunnelmien raju vaihtelu ja epäjohdonmukaisuus jatkuu läpi elokuvan. Synkkiin kohtauksiin saattaa sisältyä jokin absurdin koominen yksityiskohta. Intiassa suositun YouTube-kanavan Village Cooking Channelin kokit ilmestyvät yhdessä vaiheessa täysin yllättäen kuvaan jakelemaan ruokaohjeitaan, vain kadotakseen muutaman sekunnin päästä. Paitsi laadulla, myös määrällä kokeillaan. Elokuvan loppupuoli on ahdettu niin täyteen tappeluita, ammuskelua ja räjähdyksiä, että pääantagonistien välisen lopputaiston koittaessa katsojalla on jo aivan ylensyönyt olo mitä toimintaan tulee. Mäiskintä jatkuu silti. Ohjaaja ikään kuin testailee, miten paljon heterogeenisiä elementtejä ja ylettömyyksiä voi elokuvaan lisätä ilman, että se täysin menettää koherenttiutensa.

Vikram ei kuitenkaan ole kokeilua kokeilun takia, vaan elokuvan erikoinen estetiikka selittyy sillä, että se on ohjaajan kunnianosoitus pitkäaikaiselle idolilleen ja esikuvalleen Kamal Haasanille. Kamal oli erittäin monipuolinen näyttelijä, joka esitti kaikentyyppisiä hahmoja – usein jopa samassa elokuvassa (Dasavatharam, 2008). Kokeilunhalun ja kunnianhimon lisäksi hänellä oli myös populistinen puolensa. Kamalin uraa onkin luonnehdittu niin, että hänen filmografiassaan vuorottelevat taiteellisesti kunnianhimoiset elokuvat (Pushpak, 1987) puhtaasti suurta yleisöä miellyttämään tehtyjen viihdefilmien kanssa. Vikramissa Lokesh tekee kunniaa näille idolinsa molemmille puolille. Ja kun tehdään tribuuttia tällaiselle renessanssi-ihmiselle, ei saa pelata varman päälle vaan täytyy ottaa riskejä, liioitella ja vetää yli. Säveltäjä Anirudh Ravichander on tuonut tämän Vikramin kaksijakoisuuden oivaltavasti ilmi elokuvan nimikkokappaleessa, jossa rytmikuviot sekoittuvat välillä niin, että tuntuu kuin kaksi biisiä soisi samaan aikaan.

Kamal teki Vikram-nimisen agenttifilmin jo 1986 ja joitakin siinä käyttämättä jääneitä ideoita on otettu mukaan uuteen Vikramiin. Muutakin Kamalin (joka on myös elokuvan tuottaja) suoraa vaikutusta Vikramin sisältöön on aistittavissa; esimerkiksi ne hieman naiivit huumeidenvastaiset palopuheet, joita päähenkilö elokuvassa pitää, ovat mahdollisesti veteraaninäyttelijän itsensä kirjoittamia. Muuten kuusikymppinen päätähti suoriutuu roolin fyysisistä haasteista hyvin, vaikka ikä näkyykin paikoitellen liikkeiden kömpelyytenä, jota on jouduttu piilottelemaan leikkauksen avulla. Kamalin ei kuitenkaan tarvitse kannatella elokuvaa yksin, vaan hänellä on kaksi pätevää nuorempaa kollegaa antamassa taustatukea. Karismaattisten rikollisten esittämiseen erikoistunut Vijay Sethupathi lähes varastaa show'n "lievästi psykoottisena" jengipomo Santhanamina, joka on paitsi raaka murhaaja myös suurperheen huolehtivainen patriarkka ja amatöörilääkäri. Santhanam on kiistatta paha ihminen, mutta hänestä on vaikea olla pitämättä – ainakin vähän. Fahadh Faasilin epäkiitollisena tehtävänä on esittää "normaalimiestä" Kamalin ja Vijayn elämää suurempien roolihahmojen rinnalla. Hänen tulkitsemansa ylimielinen Amar muuttuu katsojalle sympaattiseksi vasta elokuvan loppupuolella, kokemansa henkilökohtaisen tragedian jälkeen.

Vinksahtanutta tunnelmaa Vikramiin tuo lyhyenlännän Jaffer Sadiqin esittämä pitkätukkainen ja ‑partainen miniatyyrigangsteri, jolle fanit ovat antaneet lempinimen Pablo Escobar. Pablolla on erikoinen taistelutaktiikka: pienikokoisena ja ketteränä hän pyörii vastustajiensa jaloissa ja katkoo heidän akillesjänteensä hohtimilla. Lokeshille tyypilliseen tapaan Vikramin maailma on hyvin maskuliininen, jossa naiset jäävät sivustakatsojiksi. Yksi kirjaimellisesti vahva naishahmo elokuvaan sisältyy, mutta koska tämä tarjoaa myös tarinan riemastuttavimman juoniyllätyksen, ei siitä sen enempää. Aivan Vikramin lopussa iso näyttelijätähti Suriya tekee cameo-esiintymisen vielä Santhanamiakin psykoottisempana gangsteripäällikkö Rolexina. Jatko-osaa siis pukkaa.

Vikram on kiinnostava esimerkki myös siitä, miten musiikin rooli intialaisessa elokuvassa on muuttunut. Intialaisen elokuvan tavaramerkkinä pidetyt laulu‑ ja tanssikohtaukset ovat nykyään menettäneet merkitystään ja progressiivisimmat ohjaajat ovat jo jättäneet ne kokonaan pois elokuvistaan. Päivän sana on nyt BGM eli background music, taustamusiikki. Vikramiin musiikin tehnyt Anirudh Ravichander on Intiassa niin iso tähti, että elokuvia joissa hänen säveltämäänsä musiikkia kuullaan on alettu kutsumaan "Anirudh-musikaaleiksi". Vikramissa Anirudhin BGM tarkoittaa sekä hahmoihin että tapahtumiin liittyviä parin minuutin mittaisia minibiisejä, joissa joskus on myös englanninkielinen sanoitus. Musiikki on välillä taustalla, välillä ihan etualalla, mutta aina erottamaton osa kohtausten tunnelmaa. Mestarillisessa väliaikaa edeltävässä kohtauksessa (eli interval blockissa kuten Intiassa sanotaan), Anirudhin jytisevä BGM on aivan olennainen tekijä kohtauksen mielettömän intensiteetin luojana.

Vikramissa esiintyy joitakin Lokeshin toisen elokuvan Kaithin (2019) henkilöhahmoja, ja sen tapahtumat sijoittuvat noin kolme ja puoli kuukautta Kaithin tapahtumien jälkeen. Tämä kahden eri elokuvan sijoittuminen samaan maailmaan on saanut kriitikot luomaan käsitteen "Lokeshin elokuvallinen universumi", Lokesh cinematic universe eli LCU (tunnetaan myös nimellä Lokiverse). Ohjaajan fanit ovat erityisesti riehaantuneet huomiosta, että Kaithin eräässä dialogikohtauksessa mainitaan ghost-niminen hahmo (Vikramissa päähenkilöstä puhutaan usein ghostina): Lokesh on siis viitannut Kaithissa eteenpäin elokuvaan, jota hän ei vielä ollut edes tehnyt! Tämä on tietysti vain lisännyt ohjaajan mainetta nerokkaana auteur-velhona.

Jatkuvuutta Vikramin ja Lokeshin muiden elokuvien välille tuo myös teema, joka on kaikkien ohjaajan elokuvien pohjalla: kysymys siitä mikä saa ihmiset tekemään yhteistyötä toistensa kanssa ja toimimaan enemmän yhteisön kuin omaa etua silmälläpitäen. Santhanamin jengin jäsenet ovat hänen sukulaisiaan, Rolex hallitsee alaisiaan pelolla ja väkivallalla ja poliisit ovat palkkaansa vastaan työtä tekeviä valtion virkamiehiä, mutta Vikramin agentit asettavat empimättä oman hengensä alttiiksi suojellakseen lasta, joka ei ole heidän verisukulaisensa ja jonka suojelemisesta he eivät saa mitään aineellista hyötyä. Miksi he oikein tekevät niin? Siitä juuri Lokesh Kanagarajin elokuvat kertovat.