Jari Mustonen

Star Wars: Episode IX – The Rise of Skywalker (2019)

Ohjaaja:

• J.J. Abrams

elokuva arvostelu

Episodi IX tiivistettynä: 30% saarnaamista siitä, mitä on olla hyvä ihminen. 20% cameoita ja nostalgiaa. 40% kliseitä ja 10% älyllistä viihdettä.

Kapinalliset ovat pulassa. Sithit ovat palaamassa ja kokoavat valtavaa laivuetta salaisessa paikassa perustaakseen viimeisen järjestyksen galaksiin. Rey saatuaan vihiä keisarin aikeista, lähtee kumppaneineen etsimään vastauksia tuhotakseen pahan suunnitelmat.

J.J. Abramsin ohjaama The Rise of Skywalker on teknisesti laadukas teos. Myös näyttelijät ovat vihdoin sisäistäneet roolinsa. Mutta elokuvan – kuten aiempienkin trilogian osien – käsikirjoitus tuhoaa tarinan orastavan potentiaalin.

The Rise of Skywalker yrittää nojata nostalgia-arvoihin, mutta ponneton käsikirjoitus lukuisine juonihaarniskoineen estää tarinan työntymisen syvemmälle Star Wars ‑maailmaan. Voimakkaan kerronnan sijaan tekijöiden käsiin on jäänyt mosaiikki erilaisia ideoita, jotka kaikki on ympätty hienoihin Star Wars ‑miljöihin sen enempää välittämättä tarinan eri nyanssien syvemmästä kehittelystä. Siinä missä alkuperäinen trilogia rakentui tehokkaasti yhden ison käänteen ympärille, tykitetään saagan uusimmassa tulokkaassa käänteitä tuon tuosta muutaman sekunnin juonellisella aikajänteellä. Lisäksi iso osa käänteistä on onnettomia rimanalituksia, kuten esimerkiksi ratsuväkihyökkäys tähtihävittäjän kannella. Välillä tuntuukin siltä kuin katselisi Avaruusboltsien (Spaceballs, 1987) jatko-osaa, joka kuitenkin pitäisi ottaa vakavasti.

Episodi IX kaiken muun lisäksi kertoo taas kerran sen saman tarinan, jonka Star Wars ‑fanit ovat jo muutaman kerran nähneet: jälleen kerran vastarinnan vihollinen on rakentanut ylivoimaisen superaseen, jonka voi kuitenkin tuhota yhden järjestelmässä piilevän heikkouden takia. Tällä kertaa naftaliinista kaivetaan vastarinnan uhkaksi jo aikoja sitten menehtynyt paha keisari. Pahan ja hyvän viimeistä yhteenottoa edeltävien juonellisten kliseiden takia elokuvan dramaattiset hetket eivät onnistu iskemään mitenkään katsojan tajuntaan. Lukuisat deus ex machina ‑ratkaisut vaikuttavat tapahtumien kehityskaareen jopa enemmän kuin sankareiden kasvutarinat. Lisäksi riskejä kaihtamattoman tarinankerronnallisen heppoisuuden takia suuri osa tulevista tapahtumista on helppo ennustaa. Ennen kuin katsoja huomaakaan, on hän etääntynyt elokuvan sisäisestä maailmasta. Käsissään hänellä on värikäs Star Wars ‑karkki, josta olisi mukava pitää mutta joka ei maistu miltään.

Myös henkilöhahmot jäävät ohuiksi, vaikka näyttelijät yrittävätkin tehdä parhaansa. Etenkin Star Wars ‑elokuvien ensimmäinen suuri naissankari Rey olisi ansainnut osakseen paremmin rakennetun draaman kaaren. Teräväsilmäinen huomanneekin, ettei sankaruus ole Reyn omissa käsissä, vaan hän on satunnaisten henkimaailman interventioiden luomus, ikään kuin ei itse kykenisi – toisin kuin Luke teki – täyttämään kohtaloaan. Vaikuttaa jopa siltä, että käsikirjoittajat keksivät vasta tähän elokuvaan hänen sukujuurensa. Millaisia mahdollisuuksia trilogialla olisikaan ollut, jos Reyn tarinaa olisi kirjoitettu tehokkaasti alusta saakka, sen sijaan, että siihen käytetään temaattisesti kuluneelta vaikuttavaa käännettä.

Pahat ovat muuten tässä elokuvassa poikkeuksellisen pahoja, aina vaatteiden väriä ja musiikkia myöten. Rasittavuuksiin asti hiottu kolmannen valtakunnan symboliikka ikään kuin väittää, ettei uuden trilogian maailma kestä ainuttakaan harmaata sävyä – niin heikko se on. Voi toki olla, että järjestyksessään kolmas Star Wars ‑trilogia tuhoutui jo peruuttamattomasti sen toisessa osassa, The Last Jedi (2017), jonka olisi pitänyt luoda se syvä epätoivon ahjo, josta päätöselokuva kykenee kasvattamaan sankariensa kukoistuksen.

The Rise of Skywalker yrittää rakentaa yhden elokuvan sisään kokonaan uuden tapahtumasarjan ja siinä sivussa selittää edellisten osien juonelliset aukot. Lopputuloksena katsojan käsiin jää mädännyt elokuvallinen raato, joka valitettavasti kelvannee isolle joukolle moderneja Star Wars ‑faneja. Näin ollen Disney pääsee taas kerran läpi sieltä, missä aita on matalin.