Matti Erholtz

Dirty Ho (1979)

Ohjaaja:

• Liu Chia-liang

elokuva arvostelu

Häive-kungfu-elokuvan klassikon voi tulkita myös marxilaiseksi analyysiksi kapitalistin ja työläisen suhteesta.

Liu Chia-liangin ura Chang Chehin elokuvien toimintakohtausten suunnittelijana päättyi riitaisasti 1975 ja hänen ensimmäinen oma ohjaustyönsä (The Spiritual Boxer) tuli ensi-iltaan saman vuoden lopulla. Liu ohjasi Shaw Brotherseille kaikkiaan 17 elokuvaa, jotka eivät juuri voisi enempää poiketa Changin tuotannosta, mikä on sikäli erikoista, sillä heillä molemmilla oli useimmissa elokuvissaan sama käsikirjoittaja: Ni Kuang (Chang toki osallistui monien omien ohjaustöidensä käsikirjoituksiin). Erot eivät niinkään ole elokuvien estetiikassa kuin niiden ihmiskäsityksessä ja ideologiassa. Siinä missä Chang aina vei elokuvissaan yksilöiden ja ryhmien konfliktit traagiseen ja veriseen päätepisteeseensä, Liu sovitteli ja siloitteli. Dirty Ho'ssa Ni Kuangin käsikirjoitus kuitenkin on niin kulmikas, ettei Liukaan saa sen kaikkia teräviä särmiä pyöristettyä.

Yksi Liun elokuville tyypillinen piirre on, että niissä suhtaudutaan epäluulolla kaikkiin ihmisten välisiin yhteenliittymiin, jotka eivät perustu verisukulaisuuteen tai hierarkisiin valta-asetelmiin. Niistä puuttuvat siis Changin elokuville olennaiset tasa-arvoisten miesten välinen toveruus ja sille perustuvat yhteisöt. Dirty Ho kertoo kahden miehen välisestä suhteesta, joka kulkee kolmen vaiheen kautta kehittymättä koskaan varsinaiseksi ystävyydeksi, vaikka katsoja sitä odottaa ja toivookin. Miehet ovat Ho (Wong Yue), varkauksilla ja muilla laittomuuksilla itseään elättävä pikkurikollinen Kantonissa, ja Wang (Gordon Liu), Kantonissa vieraileva pekingiläinen esteetikko ja taiteentuntija, joka todellisuudessa on hallitsevan mantsukeisarin yhdestoista poika.

Avauskohtauksessa Wang ja Ho esiintyvät rikkauksillaan kurtisaanien suosiosta kilpailevina asiakkaina veden päälle perustetussa bordellissa. Kun poliisit ratsaavat bordellin ja vievät Ho'n mukanaan, Wang konfiskoi itselleen Ho'n hallussa olleen varastetun jalokivirasian. Katsojalle tehdään jo tässä vaiheessa selväksi Wangin todellinen identiteetti. Päästyään poliiseista eroon Ho luonnollisesti haluaa jalokivensä takaisin, mutta Wang on jo lahjoittanut jalokivet hyväntekeväisyyteen. Ho'n yrittäessä ryöstää Wangin tämä puolustautuu käyttäen Kara Huin esittämää prostituoitua häive-kungfunsa (tästä enemmän myöhemmin) välikappaleena. Ho saa päähänsä viillon myrkytetystä miekasta.

Wang suostuu antamaan Ho'lle lääkettä parantumattomalta vaikuttavaan päähaavaan vain, jos Ho ryhtyy määräajaksi hänen palvelijakseen. Miesten välinen suhde muuttuu nyt näennäisen tasa-arvoisesta kilpailijuudesta isännän ja (vastahakoisen) palvelijan suhteeksi. Wangin perään on Pekingistä lähetetty tappajia, joiden kaksi ensimmäistä murhayritystä hän saa torjuttua haavoittuen kuitenkin vakavasti jalkaansa.

Sairasvuoteen äärellä Ho saa tietää Wangin todellisen identiteetin. Wang antaa loput lääkkeestä Ho'lle, joka olisi nyt vapaa lähtemään, mutta jää silkasta lojaalisuudesta auttamaan rampaa entistä isäntäänsä. Kohtaus huokuu Liulle tyypillistä paternalistista asennetta, kun aiemmin avoimen ivallisesti "isäntäänsä" suhtautunut Ho nyökkäilee nyt hyväksyvästi Wangin moraalisaarnoille. Miesten välinen suhde muuttuu isännän ja palvelijan suhteesta mestarin ja oppipojan suhteeksi Wangin alkaessa opettaa Ho'lle kungfua. Kungfu-elokuvien normaaleista mestari-oppilas ‑asetelmista poiketen Wangin opetuksen tarkoituksena on hyödyttää vain häntä itseään: hän tarvitsee jalkavammaisena henkivartijan matkalle Pekingiin keisarin palatsiin.

Loppukohtauksessa Wangin hyväntahtoisen mestarin imago saa pahoja kolhuja. Keisarin palatsissa kaksikkoa on vastassa Lo Liehin esittämä kenraali kahden apulaisensa kanssa. Taistelun aikana Wang kutsuu kahdesti Ho'ta orjaksi, närkästyneenä tämän liiallisesta tuttavallisuudesta. Ho kumartelee nöyränä. Duon tehtyä selvää viholliskolmikosta Wang siirtyy palatsin sisätiloihin veljiensä seuraan kuulemaan kenet keisari valitsee seuraajakseen. Ho ojentaa Wangille oven raosta vielä tämän viralliseen asuun kuuluvat helmet, minkä jälkeen Wang tyrkkää oppilaansa pois sellaisella voimalla, että Ho lentää ilmaan ja elokuva päättyy pysäytyskuvaan oven luota pois sinkoutuvasta Ho'sta. Hyvin hämmentävä ja epätyydyttävä lopetus.

Ho siis oman nahkansa vaarantaen pelastaa Wangin hengen, mutta saa palkakseen vain halveksuntaa ja potkuja. Ei ihme, että kriitikko Roger Garcia jo vuonna 1980 näki Dirty Ho'n teemoiksi henkilökohtaisen ja yhteiskunnallisen riiston. Riisto-sana tuo mieleen erään toisen yhteiskunnallisen suhteen, jossa on väitetty olevan riistoa, ja joka 1970‑luvun hongkongilaisyleisölle epäilemättä oli paljon tutumpi kuin mestarin ja oppipojan suhde, nimittäin työnantajan ja työntekijän, kapitalistin ja työläisen suhteen. Tästä kulmasta katsellen jotkut elokuvan erikoiset piirteet muuttuvat ymmärrettäviksi.

Kapitalismissa palkkatyöläisen ja kapitalistin roolit ilmentävät tuotannon aineellisten tekijöiden henkilöitymiä, ne eivät ole siis luonnollisia ihmisten välisiä suhteita vaan yhteiskunnallisesti välittyneitä. Tämä selittäisi Wangin ja Ho'n oudon ritualistisen käyttäytymisen loppukohtauksessa. Edellinen ikäänkuin näyttelee herraa (mikä hän kiistatta onkin, tosin vain syntyperänsä perusteella) ja jälkimmäinen orjaa (mikä hän on vain vapaaehtoisessa suhteessa Wangiin). Erikoisen, ei traagisen eikä koomisen loppuratkaisun taas voi nähdä kuvastavan pääoman ja työn sekä toisiinsakietoutuneisuutta että perimmäistä antagonismia.

Tämä tulkinta voi tuntua ehkä hieman kaukaa haetulta, mutta ratkaiseva todiste sen puolesta, että elokuvassa kuvataan pikemminkin modernia, kapitalistista Hongkongia kuin Qing-dynastian aikaista Kiinaa, sisältyy Dirty Ho'n kaikkein silmiinpistävimpään piirteeseen, eli siinä käytettävän kungfun tyyliin. Wang on ilmiömäinen kungfu-taituri, mutta ei koskaan näytä taitojaan suoraan, vaan aina joko jonkun toisen henkilön välityksellä tai naamioimalla taisteluliikkeensä normaaleiksi eleiksi. Syytä tähän ei koskaan kerrota. Elokuvan kahdessa keskeisessä kohtauksessa Wang puolustautuu viini‑ ja taidekauppiaiksi naamioituneita murhaajia vastaan säilyttäen koko ajan kohteliaan ulkokuoren kuten vastustajansakin. Vaikka Wangilla olisikin jokin syy kätkeä kungfu-osaamisensa ulkopuolisilta, niin murhaajilla taatusti ei, mutta silti he jatkavat roolipeliään katkeraan loppuun saakka.

Väittäisin, että häive-kungfun tarkoituksena on kuvata kapitalistin vallan erityisluonnetta. Se ei ole suoraa vallankäyttöä yksilöiden välillä, vaan yhteiskunnallinen määre. Kuten Sakari Hänninen sanoo kirjoituksessaan "Marxin talous": "(pääoman) mahdin erityispiirre on se, että siinä kahden tai useamman henkilön suhde on ulkoisen, heidän yksilöllisen tahtonsa ulottumattomissa olevan ja siitä riippumattoman ulkoisen voiman ehdollistama. He toimivat tämän voiman muovaamina. Mahti vaikuttaa yksilöiden selän takana ikäänkuin voimakenttänä, jonka vaikutusta he eivät voi välttää valinnoissaan." Tämä on täsmällinen kuvaus Dirty Ho'n kungfusta.

Dirty Ho on johdonmukaista jatkoa Ni Kuangin aiemmin kirjoittamille yhteiskunnallisille kungfu-elokuville (esim. Have Sword, Will Travel, 1969; Disciples of Shaolin, 1975). Häive-kungfua on sittemmin käytetty muissakin elokuvissa, mutta ei ikinä niin näkemyksellisesti kuin Dirty Ho'ssa. Dirty Ho on myös paraatiesimerkki siitä, miten matalaotsaiseksi mielletyssä kungfu-genressä voi saada aikaan älyllisesti stimuloivia teoksia, jos lahjoja on.