Matti Erholtz

Have Sword, Will Travel (1969)

Ohjaaja:

• Chang Cheh

elokuva arvostelu

Chang Chehin elokuvissa voi nähdä muutakin kuin sankarillista pullistelua.

Have Sword, Will Travelin loppupuolella on omituinen kohtaus, joka avaa mielenkiintoisen näkökulman Chang Chehin tuotantoon. David Chiangin esittämää köyhää miekkamiestä Yi Lo'ta pyydetään siinä auttamaan toista miekkamiestä Siangia (Ti Lung), joka taistelee monikerroksisessa pagodissa elokuvan pääpahista ja tämän kätyreitä vastaan. Pyytäjänä toimii Siangin tuleva morsian Yun (Li Ching), johon Yi Lo'lla on muodostunut elokuvan mittaan romanttissävyinen suhde. Työttömyyden ja sen aiheuttaman köyhyyden täysin lannistamalle Yi Lo'lle Yunilta saatu myötätunto on ollut voimaannuttava kokemus, Siangille taas mustasukkaisen vihan lähde. Varakkaaseen klaaniin kuuluvat Yun ja Siang suojelevat Pekingiin matkalla olevaa rahalähetystä, jonka Jiau Hongin (Ku Feng) johtama kilpaileva miekkamiesklaani yrittää ryöstää. Töitä etsiskelevä Yi Lo on päätynyt auttamaan Yunia ja Siangia kaikista muista kuin rahallisista syistä. Ränsistyneen pagodin luona käydyssä taistelussa Yi Lo, Yun ja Siang ovat saaneet eliminoitua suurimman osan ryöstäjistä, mutta Jiau Hong on vetäytynyt jäljellä olevien miestensä kanssa pagodin yläkerroksiin, mistä Siang lähtee häntä etsimään. Yun on haavoittunut ja pyytää siis Yi Lo'ta auttamaan sulhastaan.

Ohjaaja näyttää ensin lähikuvassa Yi Lo'n silmät, sitten näemme hidastetussa kuvassa Siangin ja Yunin kohtaavan ratsain kukkulan juurella. Edelleen hidastetussa kuvassa Yi Lo taistelee pagodissa Jiau Hongia vastaan kunnes kuolee tuskallisesti keihään lävistämänä, valtavan verisuihkun ryöpsähtäessä ulos hänen vatsastaan. Sitten näemme Siangin ja Yunin ratsastavan poispäin ylös kukkulan rinnettä, ja lopuksi palaamme taas lähikuvaan silmistä.

Elokuvan kieltä ymmärtävä katsoja tajuaa, että kohtaus on Yi Lo'n kuvitelmaa siitä mitä tuleman pitää. Vastaavanlainen kohtaus nähdään Return of the One‑Armed Swordsmanissa, jossa päähenkilö, kuultuaan vaimonsa olevan raskaana, näkee kuvitelmissaan puolisonsa jo kantavan lasta sylissään. Jos unelmat ja kuvitelmat, kuten unetkin, ovat pohjimmiltaan toiveen täyttymyksiä, miksi Yi Lo toivoo itselleen tuskallista kuolemaa? Kohtauksessa ilmenee puhtaimmin se Chang Chehin 60‑luvun elokuvien sankareiden erityinen piirre, jota on luonnehdittu masokistisuudeksi, itsetuhoisuudeksi ja kuolemankaipuuksi. Piirre on yleisesti huomattu, mutta sitä ei ole koskaan tyydyttävästi selitetty.

Sigmund Freud postuloi kuolemanvietin olemassaolon vuoden 1920 kirjoituksessaan Mielihyväperiaatteen tuolla puolen (julkaistu suomeksi 1993 kokoelmassa Johdatus narsismiin ja muita esseitä). Traumaattisesta neuroosista kärsivät potilaat, jotka tunsivat pakonomaista tarvetta toistaa mielipahaa aiheuttavia käyttäytymiskaavoja, olivat yksi niistä ilmiöistä jotka saivat Freudin arvelemaan, että pelkkä mielihyvän tavoittelu ei hallinnut psyykkisiä prosesseja. Freudin uudessa dualistisessa näkemyksessä kohteeseen suuntautuneella sukupuolivietti Eroksella oli vastavoimanaan minään keskittynyt kuolemanvietti Thanatos, joka pohjimmiltaan oli elollisen aineen pyrkimystä takaisin siihen elottomaan tilaan, josta se oli syntynyt. Repivän ja hajottavan Thanatoksen vastapainoksi Eros pyrki yhdistelemään eläviä yksiköitä yhä suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Kuolemanvietti ja Eros toimivat yleensä niin toisiinsa sekoittuneina, ettei puhdasta esimerkkiä ensinmainitusta ollut helppoa löytää, mutta Freud uskoi löytäneensä sellaisen seksuaaliviettiin kuuluvasta sadistisesta komponentista. Kääntyessään kohteesta takaisin minään sadismi ilmeni masokismina.

Freudin näkemys kuolemanvietistä ei ole sittemmin saanut laajaa kannatusta, mutta on spekulaationa edelleen kiinnostava ja kelpaa työhypoteesiksi Changin elokuvien selittämisessä. Jos Changin sankarit käyttäytyvät kuin traumaattisesta neuroosista kärsivät yksilöt, niin mikä heidät on traumatisoinut?

Vuonna 1961 Hongkongin finanssiministeriksi tuli skotti John Cowperthwaite, jonka talouspoliittista linjaa alettiin sittemmin kutsua positiiviseksi non‑interventionismiksi. Se tarkoitti että hallituksen tuli puuttua taloudelliseen toimintaan ainoastaan tarkoin harkituissa erityistapauksissa (siitä positiivisuus) ja antaa muuten markkinamekanismin huolehtia talouden häiriöistä. Juuri Cowperthwaiten kymmenvuotisen ministerikauden aikana Hongkong muuttui uneliaasta satamakaupungista siksi tuhansien tehtaiden täyttämäksi, kolmessa vuorossa töitä paiskivaksi vapaan markkinatalouden mallimaaksi, jona se on siitä lähtien pysynytkin (tosin manufaktuuriteollisuus on sittemmin pääasiassa siirtynyt muualle).

Itseään säätelevien markkinoiden ottamista yhteiskunnan organisointiperusteeksi on kritisoinut unkarilainen taloushistorioitsija Karl Polanyi kirjassaan Suuri murros (1944, suomennettu 2009). Polanyi paikallisti modernin työväenluokan synnyn vuoteen 1834, jolloin Englannissa uudistettiin köyhäinhoitolaki ja luotiin maailman ensimmäiset kilpaillut työmarkkinat. Vastedes köyhäinapua saivat vain työkyvyttömäksi todetut, muiden oli pakko elättää itsensä myymällä työtään. Polanyin kritiikki täydellisen kilpailun työmarkkinoita kohtaan perustui siihen, ettei työvoimaa voi irrottaa työvoiman kantajasta, eli ihmisestä itsestään, joka mitä ilmeisimmin ei alun perin ollut markkinoilla ostettavaksi ja myytäväksi tarkoitettu hyödyke. Polanyin mukaan työn alistaminen markkinoiden laeille tarkoitti kaikkien orgaanisten olemassaolon muotojen tuhoamista ja niiden korvaamista uudella atomistisella, individualistisella järjestyksellä. Hän vertasi Englannissa tapahtuneen muutoksen rajuutta yhteiskuntaruumiin elävältä leikkaamiseen, mistä pääsemmekin kätevästi takaisin Changin elokuviin, joissa ruumiita tosiaankin leikellään. Teesini on, että Changin sankareiden kuolemankaipuu heijastaa markkinavoimien irtipäästämistä Hongkongin yhteiskunnassa 1950‑ ja 60‑luvuilla, ja että nimenomaan Have Sword, Will Travelissa tämä yhteys näkyy erityisen selvästi.

Sitä että Have Sword, Will Travel kertoo 1960‑luvun Hongkongista eikä myyttisestä menneisyydestä ei elokuvassa yritetä erityisesti edes peitellä. Jo elokuvan (amerikkalaista tv‑sarjaa Have Gun, Will Travelia mukaileva) nimikin on kuin äärimmilleen tiivistetty miekkamiehen curriculum vitae: "minulla on miekka, voin matkustaa" (työn perässä). Miekkamiesyhdistykset ovat turvapalveluita tarjoavia yhtiöitä, jotka toimivat täysin markkinatalouden pelisääntöjen mukaan. Kun Yi Lo yrittää saada töitä, hänelle sanotaan että hän on ylipätevä eikä pienillä yhtiöillä ole varaa palkata häntä. Miekkamiesten työmarkkinoilta puuttuu siis joustavuutta! Yi Lo on markkinavoimien riepotteleman työläisen perikuva, jonka atomisoituneisuus ei voisi olla suurempi. Hänellä ei ole sukua, perhettä eikä mitään yhteisöä, joka suojelisi häntä työttömyyden mukanaan tuomalta nälkäkuoleman uhalta. Kun Yi Lo'lta kysytään, mistä hän on kotoisin, hän ei osaa sanoa muuta kuin "matkustelen paljon". One‑Armed Swordsmanin päähenkilö vetäytyi klaanien verisestä kilpailusta maaseudun rauhaan maanviljelijäksi, mutta tätä optiota Have Sword, Will Travelin maailmassa ei enää ole: maailma on yhtiöiden vallassa. Saadakseen syötävää Yi Lo joutuu lopulta myymään hevosensa, eli luopumaan olennaisen tärkeästä työkalustaan. Luonnollisesti hevoskauppias käyttää törkeästi hyväkseen nälkiintyneen sankarin ahdinkoa ja maksaa ratsusta reilun alihinnan.

Chang ohjaa kaiken tämän niin varmalla kädellä, että on vaikea kuvitella etteivätkö elokuvan yhteiskunnalliset aspektit olisi täysin tarkoitettuja. Samaan viittaa David Chiangin punnitun oloinen pääosasuoritus, joka epäilemättä kuuluu näyttelijän parhaimpiin. Kun tähän lisää vielä hienovaraisen kolmiodraaman, joka vetää vertoja Golden Swallowin (1968) vastaavalle, trampoliineja ja hidastuksia luovasti hyödyntävät toimintakohtaukset, Kung Mu‑Ton poikkeuksellisen upean kuvauksen ja Shaw Brothers ‑elokuvien kauneimpiin lukeutuvan alkutekstijakson, niin voikin puhua ohjaajan yhdestä taiteellisesti täysipainoisimmista teoksista, joka on kuitenkin joutunut omituisen ylenkatseen uhriksi (Chang ei esimerkiksi edes mainitse sitä muistelmakirjassaan). Se on myös teos joka haastaa uudelleenarvioimaan Changin maineen epä‑älyllisenä, ehkä vähän typeränäkin ohjaajana, jonka elokuvissa ei taistelukohtausten lisäksi ole juuri muuta sisältöä.