Julkaistu: 2017-11-06T08:55:27+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: Ryuichi Takamori
Sonny Chiban moderni toimintaviihde sai eräänlaisen huipennuksensa 70‑luvun lopun massiivisessa stunttirymistelyssä G.I. Samurai (1979). Pian tämän jälkeen areenoille ilmaantui uusi tähti, Chiban kouluttama Hiroyki Sanada (Roaring Fire, 1981). Chiban päivät lajityypin parissa alkoivat kuitenkin olla jo luetut. Vuoden 1981 lopulla julkaistu The Kamikaze Adventurers jäi Chiban viimeiseksi päärooliksi teatterilevitykseen tehdyssä elokuvassa ennen vuoden 2007 Oyajia.
Chiba on The Kamikaze Adventurersissa entinen olympiaurheilija, nykyinen seikkailijapilotti, joka päättää ryöstää rahankuljetusauton. Keikka menee putkeen, mutta apajille ilmaantuvat myös Sanadan esittämä, äkkirikastumisesta haaveileva opiskelija sekä tämän takapenkille salaa yötä viettämään hiippaillut tyhjätasku opiskelijatyttö (Kumiko Akiyoshi). Kolmikko lyö hynttyyt yhteen sen jälkeen, kun rahasäkit ovat päätyneet epäonnisen kommelluksen myötä rikollisliigan haltuun.
Aikakauden vaihtuminen aiempaa kaupallisemmaksi 80‑luvuksi näkyy The Kamikaze Adventurersissa selkeästi. Mukana on enemmän draamaa, isompia naisrooleja eikä lainkaan eksploitaatiota. Kuvien taustalla soi hempeilevä musiikki, ja idolimainen Sanada käy ratsastamassa hevosella tytön kanssa. Näin kuvailtuna The Kamikaze Adventurers tosin kuulostaa paljon heikommalta elokuvalta kuin se todellisuudessa on.
The Kamikaze Adventurers oli Chiban pitkäaikainen unelmaprojekti, jonka toteuttamiseen hän oli odottanut tilaisuutta. Chiban tavoitteena oli yhdistää Alain Delonin hurjapäistä kertova Les Aventuriers (The Last Adventure, 1967) villin lännen kamuelokuvaan Butch Cassidy and the Sundance Kid (1969), omaa toimintaosaamistaan unohtamatta. Yksi tuotantoa aiemmin jarruttanut seikka oli ollut pätevän kanssatähden puute. Ongelma ratkaisi itse itsensä Sanadan varttuessa nuoren miehen ikään 80‑luvun alussa.
Chiban ja Sanadan yhteispeli on The Kamikaze Adventurersin nautittavinta antia. Platoninen lempi leiskuu tahattoman hauskoissa kohtauksissa, joissa muun muassa temmelletään puolialastomana höyhensateessa ja hiihdetään vesisuksilla smokit päällä. Touhu saattaa aiheuttaa allergiareaktioita Chiban kovimpien väkivaltaelokuvien ystäville, mutta komeapiirteisten toimintatähtien mellastuksen olettaisi muuten uppoavan sekä mies‑ että naisyleisöihin. The Kamikaze Adventurers on myös ainoa elokuva, jossa Chiba ja Sanada nähdään tasaveroisissa päärooleissa aina siinä määrin, että miehillä taitaa olla minuutilleen saman verran valkokangasaikaa.
Kovinkaan raskasta toimintakuvastoa ei siis kannata odottaa, sillä romanttissävyinen henkilödraama on aina keskiössä. Jutun pitämiseksi ainakin näennäisesti heteroseksuaalisilla leveleillä on elokuvan kolmanneksi päähenkilöksi tuotu 70‑luvun nuorisoelokuvatähti Kumiko Akiyoshi. Sankarien yhteinen ihastus saa runsaasti esiintymisaikaa, mutta tuppaa unohtumaan niin katsojalta kuin päähahmoilta aina kun he keksivät jotain poikamaista ajanvietettä, kuten riippuliitimen rakentamisen roistojen linnakkeeseen tunkeutumista varten.
Stuntteja, niin pieniä kuin suuria, on ripoteltu läpi elokuvan. Alun ryöstöjaksossa Chiba roikkuu rahankuljetusauton pohjassa kiinni, ja myöhemmin lennetään riippuliitimellä ja paiskotaan roistoja käsikranaateilla suoraan Les Aventuriersista lainatussa kohtauksessa. Parhaiten mieleen painuu lopun pako räjähtelevästä linnakkeesta vaijeria pitkin alas liukumalla ja kymmenien metrien korkeudesta mereen syöksyen.
The Kamikaze Adventurersia ei ehkä voi suositella Chiban kovaotteisempien toimintaelokuvien ystäville, mutta romanttisena viihde-elokuvana se edustaa lajinsa kärkeä. Chiba toimi elokuvan jälkeen vielä toimintakoreografina ja sivuosanäyttelijänä muutamassa JAC‑komediassa (Kabamaru the Ninja Boy, 1983; Leave it to Kotaro, 1984), mutta muutoin The Kamikaze Adventurers on helppo nähdä 60‑luvulla alkaneen modernin toiminnan joutsenlauluna.
Toei on julkaissut elokuvan dvd:llä Japanissa ilman tekstityksiä.
Elokuvan muut nimet
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
Näyttelijät
Levittäjä / Jakelija
Maa
Genre