Jari Mustonen

Dirty Dancing (Kuuma tanssi, 1987)

Ohjaaja:

• Emile Ardolino

elokuva arvostelu

Ohjaus: Emile Ardolino

Aina ei tarvitse olla iso budjetti tai upea käsikirjoitus. Joskus elokuvan menestymiseen riittää eroottisesti latautunut pääosakaksikko, jonka keskinäinen vuorovaikutus nostaa teoksen aivan uudelle tasolle. Kun mukaan lisätään vielä rutkasti kuumaakin kuumempaa tanssia sekä vahva tunne ensirakastumisesta, niin saadaan kasaan yllätyshitiksi muodostunut Dirty Dancing. Tähtinä siinä nähdään Patrick Swayze sekä hattaran suloinen Jennifer Grey.

"Mambo" Swayze ja Jennifer Grey päätyivät Dirty Dancingissa jo toistamiseen tekemään yhteistä elokuvaa, ensimmäisen ollessa Red Dawn (1984). Tarinassa eletään kesää 1963, jona nuori 17‑vuotias nainen, Baby, kokee perhosen kaltaisen kypsymisen. Muodonmuutos alkaa, kun hän perhelomalla tutustuu villin oloiseen tanssijaan Johnnyyn. Yhdessäolo hänen kanssaan tarjoaa huumaavia kosketuksia; tanssiessa kuuma iho, notkeat liikkeet sekä pitkät illat kietovat nuoren naisen syleilyynsä. Lopulta myös ylpeänpuoleinen Johnny löytää sydämestään tunteita. Yksinkertainen tarina tuotettiin vain kuudella miljoonalla dollarilla, mutta on koskettanut sydämiä satojen miljoonien taalojen arvosta.

Patrick Swayzen ura huipentui vain muutama vuosi myöhemmin, kun hänestä leivottiin 80‑luvun viimeinen toimintasankari elokuvaan Road House (1989). Aidossakin elämässä tanssikykyinen lihaskimppu seestyi tällöin lähes filosofiseksi portsariksi, joka tietää parhaiden päiviensä jo menneen, mutta joutuu vielä kerran kaivamaan esiin julman luontonsa. Dirty Dancingin roolihahmoa voi intertekstuaalisesti pitää sinä parhaana "päivänä", sillä siinä sensuelli tanssiin kykenevä paljasvartaloisen lihaksikas mies kokee joutsenlaulun kohti viisastumista.

Dirty Dancingista tuli niitä elokuvia, joissa jokainen osa loksahtaa paikoilleen. Se on outo mikstuura kasariglamouria, jossa vuosikymmenelle tyypillisimmät kliseet – jos mukaan ei lasketa Swayzen aurinkolaseja – jäävät hyvin vähäisiksi. Upea kuvaus langettaa sadunomaisen kesäisen auran pääparin leikeille tapahtuvat ne sitten yöllä talon lämmössä tai luonnon keskellä. Kuusikymmenlukulainen musiikki irrottaa elokuvan erilleen muista 80‑luvun hittielokuvista syntikoineen. Tarina on minimaalinen tarjoten vain taustan tanssin tärkeydelle kahden ihmisen elämänvoimana. Tämä jättää paljon aikaa kesäiselle tunnelmoinnille. Elokuvan ollessa taiteena aina kasa illuusioita lienee syytä mainita, että tarinan lämpimiä ulkokohtauksia kuvattiin itse asiassa hyisessä syksyssä. Kaiken kruununa Jennifer Grey, jolla oli jo vankkaa tanssitaustaa, saa jalat hyytelölle roolillaan ujona tyttönä.

Grey ei alkujaan ollut edes kovin kiinnostunut roolista, mikä johtui hänen epäluuloistaan Swayzea kohtaan. Heidän Red Dawnin aikaisista kahnauksistaan huolimatta, löytyi yhteinen sävel kuvauksiin, tai kenties pieni jännite vain vahvisti heidän esittämiensä hahmojen romanssia. Iskettyään kultasuoneen ei elokuvan suosiolle ole näkynyt loppua. Ilmestymisvuonna sen soundtrack hallitsi billboardin ykkössijaa kolmisen kuukautta, ja vuonna 2008 valmistui poikkeuksellisen epäonnistunut Dirty Dancing ‑pc‑peli, minkä lisäksi elokuva on taipunut jos jonkinlaisiin uusintaversioihin.

Hyväntuulinen Dirty Dancing näyttäytyy tänä päivänä pienimuotoisten tanssielokuvien ihmeenä, jota uskaltaa suositelle niillekin, joissa pelkkä ajatuskin rakkauselokuvasta tuottaa kylmiä väreitä. Jonkin aikaa menee todennäköisesti sen tajuamiseen, että Swayze tekee itse asiassa elokuvassa valtavan onnistuneen roolisuorituksen miehenä, joka luopuu egostaan ja kasvaa henkisesti lihaksiensa veroiseksi.