Mies Mikkonen

Saving Christmas (2014)

Ohjaaja:

• Darren Doane

elokuva arvostelu

Ohjaus: Darren Doane

Viime jouluna ilmestynyttä kristillisten konservatiivien tuottamaa Saving Christmasia ollaan kutsuttu jouluelokuvien The Roomiksi – toinen annettu esimerkki on ollut uskovainen joululeffa, jossa on ripaus Hohto-dokumentti Room 237:ää. Pääosassa kertojahahmona on Kirk Cameron, entinen lapsitähti, josta sittemmin tuli yksi harvoista harraskristityistä dekadentissa Hollywoodissa, esittämässä itseään (Cameron tähditti uskoonsa tulemisen jälkeen mm. Left Behind ‑elokuvia, joihin tuoreempi vuoden 2014 Nicolas Cage ‑tuotos myös pohjautuu).

Kohdeyleisönä ovat ne kristityt, joilla on epäilyksiä siitä millaiseksi joulunvietto on nykypäivänä muuttunut. Onko todella kristillistä juhlia vapahtajamme syntymää Joulupukin, koristeiden, lahjojen ja ahmimisen kautta? Entä kaikki ne jouluun olennaisesti kuuluvat asiat, joiden alkuperä häiritsevästi onkin muinaisuskonnoissa? Onneksi meillä on Kirk, joka paljastaa katsojille vähintäänkin kyseenalaisilla, salaliittoteoriamaisilla selityksillään sen, kuinka kaikessa modernissa konsumeristisessa joulussa on oikeasti kyse vain ja ainoastaan Jeesuksesta.

Kirkin lanko (jota esittää ohjaaja Darren Doane) on tunnollinen kristillinen jokamies nimeltään Christian. Häntä painaa joulunvieton pinnallisuus ja kuinka juhla vilisee elementtejä pakanallisuudesta, sekä juttuja, joilla ei tunnu olevan mitään olennaista yhteyttä Jeesukseen. Miksi tuhlaamme suunnattomasti rahaa tällaiseen juhlimiseen, kun voisimme olla auttamassa meitä vähemmän onnekkaita? Kaikki tämä saa Christianin menemään mököttämään ulos autoonsa, sen sijaan, että olisi muiden mukana karkeloimassa joulupippaloissa. Asian hoksaava Kirk rientää kuin tuulen lailla hänen seurakseen tekemään intervention ja paljastamaan totuuden asioista. Lähes koko loppu elokuva koostuu näistä kahdesta puhumassa autossa, josta leikataan historiallisia tapahtumia kuvaaviin jaksoihin, joita säestää Kirkin selittelevä kertojaääni.

Kerta toisensa jälkeen Christian esittää väitteitä siitä kuinka joulu on vieraantunut Jeesuksen syntymän juhlistamisesta, ja sanavalmiilla Kirkillä on vastaus jokaiseen niistä. Mites Joulupukin kanssa? Kirk ottaa esille Pyhän Nikolauksen, joka oli esimerkillinen kristitty ja puolusti Jeesuksen roolia pyhässä kolminaisuudessa aikakautensa kirkolle. Hämmentävästi elokuva esittää Nikolauksen hieman Don't Go in the Woods (1981) ‑tyylisenä eläimellisen väkivaltaisena metsäläisenä, joka pahoinpitelee kaikkia niitä kepillään, jotka uskaltavat olla eri mieltä hänen kanssaan teologisista kysymyksistä – jonka jälkeen Ol' Saint Nick lähteekin jakamaan lahjoja lapsille maaninen kiilto silmissään.

Entä joulukuusi, joka on peräisin muinaisuskonnoista ja josta ei ole mitään mainintaa Raamatussa? Kirkillä on tähänkin vastaukset. Ensinnäkin, Eedenin puutarhassa oli elämän puu. Jeesus naulittiin ristille. Joka oli tehty puusta. Joten Jeesus naulattiin puuhun, tai oikeastaan "ripustettiin roikkumaan puusta" – koska hän siis oli se hedelmä, joka varastettiin hyvän‑ ja pahantiedon puusta, palautettuna takaisin siihen mistä Aatami sen otti, hyvittäen täten ihmisten tekemän perisynnin. "Jeesus oli viimeinen Aatami", Kirk huomauttaa. Ylivoimaisesti uskottavin seikka koko tässä joulukuusen kristinuskoon liittämisessä – että kuusen latvaan laitettava koriste viittaa Betlehemin tähteen – sivuutetaan tietenkin vain nopealla huomautuksella.

Päätökseksi meille on luvassa ihastuttavaa ahneuden, mässäilyn ja itsekkyyden ylistystä. Alussa Christianin esille tuoma puhe köyhien ruokkimisesta ja heille kaivojen kaivamisesta vaiennetaan onneksi tehokkaasti elokuvan loppuun tultaessa. Ei, sanoo Kirk – hankkikaa jouluksi hienoimmat aterimet, suurin kinkku mitä löydätte, ja rapeimmat kyljykset – unohtamatta paljon voita! Ja kaikki tämä on toki oikeutettua – upean perverssinä selityksenä tälle siis, että nyt juhlimme sitä kuinka Herramme otti itselleen materiaalisen muodon, joten jopa tässä yltäkylläisessä materialismissa on lopulta kysymys vain Jeesuksesta. Halleluja!

Ehkä elokuvan hourailevin hetki tulee loppupuolella kohdassa, jossa Kirkin joulusta hekumoiva kertojaääni huomauttaa kuinka kuusen alla olevan, etäisesti kaupungin silhuettia muistuttavan lahjaröykkiön tulisi tuoda meille kaikille mieleen visio "Uuden Jerusalemin taivaanrannasta, jonka arkkitehtina on Jumala". Tätä havainnoidaan kuvan päälle animoiduilla viivoilla, joka todistaa oikeaksi Kirkin meille antaman vertauksen. Oudolla tavalla tässä on kaikuja Jean‑Luc Godardin anti-konsumeristiseksi tarkoitetun essee-elokuvan Two or Three Things I Know About Herin (2 ou 3 choses que je sais d'elle, 1967) finaalista, jossa suurkaupunkia muistuttava näkymä on luotu erilaisia kulutushyödykkeitä käyttämällä.

Kiehtovan käsittämätöntä hölynpölyä olevien crackpot-hypoteesien sekä häikäilemättömän materialismin juhlistuksensa vuoksi on harmi, että Saving Christmas on niin piinallisen pitkäveteinen. Tulee aidosti vaikutelma teoksesta, joka oltaisiin alun perin kuvattu puolituntiseksi tv‑spesiaaliksi, mutta sitten editointivaiheessa väkisin venytetty peräti 80 minuutin kestoiseksi elokuvaksi ja lennätetty teattereihin. Melkein jokainen kohtaus on kivuliaan pitkitelty, rytmiltään ja visuaaliselta toteutukselta vihlovan kömpelö (tässä vertailut The Roomiin ovat kaikista osuvampia), täynnä puistattavia ja tukalia hiljaisuuden hetkiä repliikkien välissä. Pitkitettyä musiikkivideota muistuttava lopun tanssijaksokaan ei onnistu luomaan tarpeen suurta pituutta tuotokselle, vaan kaiken tämän loputtoman laahauksen jälkeen lopputeksteissä tarjotaan vielä minuuttikaupalla outtakes-materiaalia pilalle menneine ottoineen. Ei Helvetti!