Mikko Koivisto

The Ninja War of Torakage (2014)

Ohjaaja:

• Yoshihiro Nishimura

elokuva arvostelu

Ohjaus: Yoshihiro Nishimura

Yoshihiro Nishimuran uutta elokuvaa on saatu odottaa pitkään. Ohjaaja oli genreharrastajien huulilla vuosina 2008–2010, jolloin Nishimuralla oli sormensa pelissä lähes jokaisessa japanilaisessa splatter-elokuvassa joko ohjaajana tai efektivastaavana. Täyspitkiä ohjaustöitä ei ole kuitenkaan ilmaantunut sitten Helldriverin (2010). Katsojien on ollut tyytyminen The ABCs of Deathin (2012) kaltaisiin episodielokuviin sekä japanilaisissa elokuvatapahtumissa esillä olleisiin herkullisiin varhaistöihin, kuten Paradox (1984). Kun ilmoitus Nishimuran uudesta ninjaelokuvasta saapui, oli riemussa ymmärrettävästi pitelemistä. Valitettavasti The Ninja War of Torakage on Nishimuran uran ehkäpä huonoin elokuva.

Genrekynäilijä Jun Tsugitan (Horny House of Horror, 2010) nopeasti väsäämä käsikirjoitus on toimintaelokuvien peruskauraa: ilkeä ninjalordi (Eihi Shiina) pakottaa maanviljelijöiksi ryhtyneen ninjapariskunnan (Takumi Saito ja Yuria Haga) takaisin tositoimiin tai heidän lapsensa joutuu lihamyllyyn. Tarkoituksena on hankkia salainen käärö vihollisklaanin linnasta. Seikkailu etenee pääpiirteissään kaavamaisia latuja lopputaisteluunsa saakka, mutta pursuaa pieniä nishimuramaisuuksia: lähes kaikki hahmot ovat sadistisia mielipuolia, ihmisten joukossa vaeltaa omituisia mutantteja ja linnassa asuu hämmentävä lintumainen olio, jonka siivet on tehty irtileikatuista ihmiskäsistä.

Tässä vaiheessa lienee tarpeellista huomauttaa, että The Ninja War of Torakage on lastenelokuva. Ninjaseikkailu tehtiin alusta lähtien nuoria katsojia silmällä pitäen ninjakulttuuristaan tunnetun Igan kaupungin tuella. Elokuva on myös siunattu lapsiystävällisellä G‑ikärajalla, joka vastaa suomalaista "kaikille sallittu" ‑luokitusta. Japanilainen käsitys siitä, mikä on lapsiyleisöille sopivaa katseltavaa, eroaa kuitenkin oleellisesti länsimaalaisesta näkemyksestä. Niinpä elokuvassa nähdään splatter-elokuvista tuttuja paineistettuja verisuihkuja, ninjan silpominen kolmeen osaan ja ihmisten uhraamista jumalille barbaarisin menoin, joskin graafisimmat yksityiskohdat kuvan ulkopuolelle rajaten.

Lapsiyleisöjen kosiskelu on myös The Ninja War of Torakagen suurin heikkous. Todellinen kardinaalimunaus on vartin välein kuvaan ilmaantuva hassun hauska ninjaekspertti Francisco. Rasittava portugalilainen mies selittää jokaisen juonenkäänteen ja ninjatekniikan puhki ryöväten samalla katsojalta mahdollisuuden omaan oivallukseen. Ninjojen mukana roikkuva pikkulapsi ei myöskään jaksa ilahduttaa ja perheen käymät keskustelut koskevat muun muassa sitä, kumpi osaa vääntää isomman tortun, isä vai äiti.

Muutoin The Ninja War of Torakage on melko paljon ohjaajansa näköinen ja kuuloinen elokuva. Kameran takana vaikuttaa tuttu jengi koreografi Tak Sakaguchista säveltäjä Kou Nakagawaan. Näyttelijärooleissa puolestaan nähdään kokoelma tuoreen japanilaisen genre‑ ja toimintaelokuvan kuumimpia kasvoja: Masanori Mimoto (Alien vs. Ninja, 2010), Yuria Haga (Girl's Blood, 2014), Nana Seino (Tokyo Tribe, 2014) ja Eihi Shiina (Tokyo Gore Police, 2008). Heistä etenkin viimeksi mainittu vetää roolinsa läpi jo melko vanhaksi vitsiksi muodostuneella maanisella ylinäyttelyllä. Nuorten naisten unelmapojuksi noussut Takumi Saito on pääosassa siinä mielessä outo lintu, että hänen pääasiallinen kannattajajoukkonsa ei lainkaan tiedosta idolinsa sivu-uraa Nishimuran ja Noboru Iguchin splatterkomedioissa.

Tuttu tiimi on Nishimuralle elinehto, sillä kuvausaikataulut ovat Japanissa todella tiukkoja. Kohtaukset on pakko saada nopeasti purkkiin eikä erimielisyyksiin ole varaa. The Ninja War of Torakage kuvattiin alle kahdessa viikossa, joiden aikana töitä tehtiin aamukuudesta yön pikkutunneille saakka. Nishimuran kuvaussessioita kuvaillaankin painajaismaisen raskaiksi ja monet elokuvantekijät vannovat aina yhteistyön olevan viimeinen laatuaan – vain palatakseen remmiin uuden tuotannon käynnistyessä.

Toimintasektorilla The Ninja War of Torakage tarjoilee muutaman kamppailulajielokuvien ystävää lämmittävän hetken. Näistä paras Saiton ja Mimoton verisateessa käymä miekkataistelu, joka pääsee yllättämään pätevyydellään. Genreharrastajan on myös helppo nyökytellä hyväksyvästi Nana Sainon ranteeseen kiinnitetyille teräskynsille. Ikävä kyllä Seino jää muuten aivan liian vähäiselle käytölle, samoin kuin Girl's Bloodissa kykynsä todistanut Yuria Haga. Valtaosa elokuvan toimintajaksoista tuntuu hätäisesti koostetuilta ja mukana on jo Helldriverissa tuskanhikeä kirvoittaneella green screen ‑tekniikalla toteutettu kohtaus, joissa fyysiset suoritukset hukkuvat tietokonegrafiikoiden alle. Kyse on Nishimuraa viime vuodet vaivanneesta suuruudenhulluudesta, joka purkautuu resurssien puutteesta johtuen tietokoneorgioina.

Nishimuran vimmaisen ilmaisun yhdistäminen ninjakuvastoon – elokuvaa kuvattiin muun muassa Iga‑ninjojen synnyinseudulla Mien prefektuurissa – on toki kohtalaisen viihdyttävä idea ja pelastaa elokuvan täydelliseltä epäonnistumiselta. Elokuva toimii parhaiten omituisten mutanttien sekä muiden yön kävijöiden kansoittaessa kuvia, ja onpa mukana yksi lyhyt stop motion ‑efektijaksokin. Myös varjoja ja värikkäitä pahvitaustoja hyödynnetään ajoittain nokkelana tarinankerronnan välineenä. Kokonaisuutena elokuvasta välittyy kuitenkin selkeä pettymyksen tunne. Huolitellumpi pureutuminen ninjateemaan olisi ollut suotavaa, samoin kuin elokuvan suuntaaminen selkeästi joko aikuis‑ tai lapsiyleisöille. Tällaisenaan The Ninja War of Torakage on melkoinen sekasotku, joka toistaa Nishimuran vanhempien elokuvien konventiota totuttua huonommalla menestyksellä.