Mies Mikkonen

Lost River (2014)

Ohjaaja:

• Ryan Gosling

elokuva arvostelu

Ohjaus: Ryan Gosling

Näyttelijä Ryan Goslingin arthousemainen ohjausdebyytti Lost River sai ensi-iltansa buuausten saattelemana Cannesissa viime vuonna. Kriitikot ovat lytänneet Lost Riverin pelkäksi pastissiksi, jossa Gosling vain "esittelee niitä elokuvia, joita löytyy hänen dvd‑kokoelmastaan". Jos tuolle tielle lähtee, ja filmin haluaa tulkita pääasiassa cinefiilin luomuksesksi, on kohtalaisen helppo ruveta bongaamaan elokuvan moninaisia vaikutteita: Terrence Malickin ja David Gordon Greenin vähäeleisen impressionistista realismia amerikkalaisista rahvaista, David Lynchin mysteerisen epämääräistä visioita sekä voimakasta äänimaisemaa, Harmony Korinen kuvausta päälaellaan elävästä kaupungista Gummossa, Georges Franjun kirurgigorea, Mario Bavan värienkäyttöä, ja Dario Argenton Infernon (1980) vedenalaista shokkijaksoa.

Elokuva sijoittuu taloudellisen taantuman tuhoamaan kaupunkiin nimeltä Detroi— kröhöm, Lost River, jonka ihmiset toisensa jälkeen ovat hylkäämässä. Kahden pojan yksinhuoltaja-äiti Billy (Christina Hendricks) tahtoo itsepintaisesti jäädä taloonsa, vaikka maksuja on rästissä. Alueelle saapunut haaskalintu (Ben Mendehson) tarjoaa maksuja helpottamaan Billylle työpaikkaa perustamassaan bisarrissa Moulin Rougen ja Grand Guignolin sekoitukselta tuntuvassa yökerhossa. Lavalla on simuloituun splatter-silvontaan päättyviä kabaree-näytöksiä – ja yksityiskammioissa tapahtuu vieläkin häiritsevämpää kuumehoureista menoa.

Billyn vanhempi poika Bones (Iain De Caestecker) pyörii hylätyissä taloissa repimässä irti seinistä kuparia pikkurahan toivossa. Näille apajille ilmestyy roistomainen Bully (Doctor Who ‑tähti Matt Smith), joka haluaa raivata pois kaikki kilpailijat. Bones kuulee rottaa mukanaan kantavalta rakastetultaan Ratilta (Saoirse Ronan) Lost Riverin historian: vuosikymmeniä sitten suuri osa kaupungista upotettiin veden alle, mikä myytin mukaan toi paikan ylle pysyvän kirouksen.

Elokuva pitää ottessaan varsin hyvin iskevällä tunnelmallaan erityisesti ensimmäisen kolmanneksen, mutta alkaa menettää höyryä heti tarinan asetelmien asettuessa aloilleen. Ajatus dokumentoida Detroitin meneillään olevaa karua sosiaalista todellisuutta fiktio-elokuvassa, jossa asiat nähdään fantasiamaisen filtterin läpi, on vahva. Näyttelijöistä kaikki suoriutuvat enemmän tai vähemmän kunnialla. Mykässä sivuroolissa on piristysruiskeena gootti-kauhun legenda Barbara Steele. Kohtasin Steelen aiemmin tänä vuonna Hollywoodissa, ja hän totesi nauttineensa suuresti kokemuksesta Goslingin ohjauksen alla, mutta harmitteli sitä kuinka pieni hänen roolinsa elokuvassa oli.

Lost River on ollut monella erityisen kriittisen suurennuslasin alla varmasti vain ja ainoastaan ohjaajastaan johtuen. On mielenkiintoista spekuloida miten erilainen sen vastaanotto olisi saattanut olla, jos elokuvan olisi ohjannut vaikkapa Goslingin läheinen kollega Nicholas Winding Refn. Picasso sanoi: "Hyvät taiteilijat kopioivat. Suuret taiteilijat varastavat". Gosling elokuvantekijänä ei Lost Riverin perusteella tosiaan ole toistaiseksi suuri – mutta hyväksi häntä voi varovaisesti luonnehtia.