Paavo Ihalainen

Sin City: A Dame to Kill For (2014)

Ohjaaja:

• Frank Miller
• Robert Rodriguez

elokuva arvostelu

Ohjaus: Frank Miller, Robert Rodriguez

Sin Cityn jatko-osaa on odotettu jo melkein kymmenen vuotta. Toisaalta on hyvä, ettei yleisön rahoja kahmittu välittömästi edeltäjän jälkeen, sillä jo yhden elokuvan aikana kyllästyminen mustavalkotyylittelyyn ja iskulauseita muriseviin päähenkilöihin oli lähellä. Taukoa tarvitsivat myös älytöntä tahtia elokuvia ulos pukannut ohjaaja Robert Rodriguez ja The Spiritillä sekä anti-islamistisella Holy Terror ‑sarjakuvalla (2011) maineensa pilannut sarjakuvavelho Frank Miller. Pitkitetystä lepotauosta huolimatta päällimmäinen tunne Sin City: A Dame to Kill Forista on väsymys. Entinen sähäkkyys on simahtanut vanhan toistoksi.

Rodriguez on jälleen toiminut jokapaikanhöylänä, huolehtien ohjaamisen lisäksi myös elokuvan musiikista, kuvauksesta ja editoinnista. Toisena ohjaajana toimiva Miller puolestaan on kirjoittanut kaksi uutta Sin City ‑segmenttiä sarjakuvaan perustuvan nimikertomuksen lisäksi. Sarjakuvana film noirin paha nainen ‑pastisseilla leikittelevä A Dame to Kill For (1993; suomeksi Kaiken takana on nainen) on sarjan parhaita, mutta elokuvaa varten siitä puuttuvat erityisen näyttävät huippukohdat. Kuitenkin se on selvästi kahta lähinnä haukotuttavaa uutta tarinaa kiinnostavampi.

On turha koettaa miettiä, miten uusi Sin City sijoittuu edelliseen nähden kronologisesti. Bruce Willisin esittämä rehti kyttä Hartigan on kuollut, mutta Mickey Rourken voimanpesä Marv elää. Marv toimii tällä kertaa enemmän segmenttien yhdistäjänä, esiintyen pitkin elokuvaa. Putinin kaveri Rourke on saanut siitä kiitokseksi peräti tittelin Sin City: A Dame to Kill Forin pääosanesittäjänä. Rourken oma vahamainen möykkynaama olisi ollut kauhistuttavampi kuin hänen elokuvassa näkyvä tekoarvilla kyllästetty kuminaamari.

Sin City: A Dame to Kill Forin näyttävimmät kohtaukset kiertelevät näyttelijätär Eva Greenin muodoilla. Green viettää suurimman osan elokuvasta joko hyvin paljastavissa vaatteissa tai alasti. Tämä on toki onni kaikille, jotka toivovat uuseksploitaation näyttelijättäriltä edes hieman Paz de la Huertaa parempaa eläytymiskykyä. Matalaääninen marlenedietrich-viettely ja hannelelaurimainen tupakkakähinä luonnistuvat Greeniltä hyvin. Keinotekoisimmillaan hän on niissä kohtauksissa, joissa hänen pitäisi vakuuttaa miehiä haavoittuvuudestaan.

Tuttuun tyyliin kaikki tarinat ajavat päähenkilöitään vääjäämättä kohti turmiota. Yleensä sympaattinen Joseph Gordon-Levitt on hahmona niin ylimielinen, ettei hänen kohtalostaan jaksa kiinnostua, puhumattakaan hermoromahduksen saavasta Jessica Albasta. Vain Josh Brolinin suoraselkäinen Dwight on sen verran maahan murjottu ressukka, että häntä jaksaa kannustaa edes hieman. Olisi muuten ollut metkaa nähdä Clive Owen pienessä cameossa Dwightin uudelleenmuovattuna ulkomuotona, mutta tätä iloa ei katsojille suoda.

Kumma kyllä Sin City: A Dame to Kill Forin teknologiaa ei olla vaivauduttu päivittämään nykyaikaan, vaan taas mennään aika lailla vuoden 2005 elokuvasta tutuilla keinoilla. Paikoin nähdään jopa nolottavan vanhentuneita efektejä. Alkupuolen autotakaa-ajot ovat kuin PS2:n kaahailupelin välinäytöksistä. Monista kohtauksista puuttuu täysin sarjakuvalle äärimmäisen tärkeä liikkeen ja tilan mielleyhtymä ja hahmot tuntuvat kuin juoksevan paikoillaan. Äärimmilleen nostetut kontrastit ja vaikkapa mustalla taustalla valkoisena lentävä veri ja irtojäsenet näyttävät toisinaan silti hienoilta.

Tiukat embargot toimittajille lyönyt levitysyhtiö ei selvästikään luota Sin City: A Dame to Kill Forin menestymiseen juuri lainkaan. Ehkä hieman turhaan, sillä ei kyseessä nyt aivan täydellinen mahalasku ole. Harmillisen puhditon elokuva vain. Kuitenkin Sin City: A Dame to Kill Forista jää ennemmin halu vilkaista vanhoja sarjiksia uudestaan kuin katsoa enää yhtään mitään Millerin ja Rodriguezin elokuvatehtaalta.