Mika Helminen

We Are What We Are (2013)

Ohjaaja:

• Jim Mickle

elokuva arvostelu

Ohjaus: Jim Mickle

Näin ne elokuvien uusintaversiot pitäisi toteuttaa. Vampyyriepidemiasta kertovalla Stake Landilla (2010) festivaaliyleisöjen mielenkiinnon herättänyt Jim Mickle lunastaa lupaukset tulkinnallaan meksikolaisen Jorge Michel Graun kannibalismikuvauksesta Mä oon mikä oon (Somos lo que hay, 2010).

Oikeudet omaavan tuottajatahon lähestyessä Mickleä remaken tiimoilta, tämä oli tietoinen Graun elokuvasta, mutta ei ollut nähnyt sitä. Amerikkalaisohjaajalle oli kuitenkin muodostunut päässään visio siitä, mistä saattaisi olla kyse. Kun hän sitten viimein näki Graun ohjaustyön, se erosi Micklen ennakkokäsityksistä. Siitä huolimatta hän päätti pitää oman näkemyksensä alkaessaan työskennellä We Are What We Aren parissa.

Voikin todeta, että Mickle otti toisen käsikirjoittaja Nick Damicin kanssa originaaliteoksen rungon, mutta muokkasi lopputuloksesta itsenäisen elokuvansa. Omissa oloissaan elävän, epätavallisen amerikkalaisperheen tarinan kertova melankolinen kannibaalidraama on saanut kehujiensa joukkoon myös alkuperäisen elokuvan ohjanneen Jorge Michel Graun.

Kun syrjäisessä pikkukaupungissa elävän ääriuskonnollisen Parkerin perheen äiti Emma (Kassie DePaiva) menehtyy outojen oireiden siivittämänä, jää perheen pää, Bill Sagen (American Psycho, 2000) vakuuttavasti esittämä Frank, huolehtimaan yksin kahdesta teini-ikäisestä tyttärestään sekä alle kouluikäisestä pojastaan. Emman oireet viittaavat aiemmin lähinnä Uudessa-Guineassa kannibalismia harjoittaneen Fore-heimon parissa tavattuun kuru-tautiin. Asiaa ryhtyy tutkimaan Quentin Tarantinon luottonäyttelijänä tunnetun Michael "Earl McGraw" Parksin maltillisen tyylikkäästi esittämä tohtori Barrow, jolla ammatillisen kiinnostuksen ohella on asiassa myös oma lehmä ojassa.

Rautaisella otteella lapsiaan herran nuhteessa pitävän Frankin suvun satavuotinen perhesalaisuus ja sen vuosittainen uskonnollinen rituaali avataan ohjaaja Micklen epätodellisin sekä surumielisen tunnelmallisen kuvin. We Are What We Aren atmosfäärissä on paljon samaa John Geddesin USA:n sisällissodan aikaan sijoittuvan zombidraama Exit Humanityn (2011) kanssa. Tasaisen harmaa kerronta tyylikeinona korostaa niukin annoksin tarjoiltuja verisempiä pyrskähdyksiä ja julmuuksia, jotka ovat tässä goottilaissävyisessä, uskonnollisuuden fundamentalistisia piirteitä kritisoivassa elokuvassa sitäkin tehokkaampia.

Tahtomattaan lisää vastuuta saavaa perheen vanhempaa tytärtä Iristä esittävä Ambyr Childers sekä tämän sisarena nähtävä Julia Garner tekevät niin ikään hyvin tunnelmaan istuvat, pidättyväiset roolityöt. Ja sitten on tapaus Kelly McGillis: hittielokuvissa kuten Todistaja (Witness, 1985), Syytetty (The Accused, 1988) tai Top Gun – lentäjistä parhaat (Top Gun, 1986) miespuolisia katsojia hurmannut kasarikaunotar tuntuu löytäneen toisen alun näyttelijäurallaan. Sivuroolissa Parkerien naapurina nähtävä 56‑vuotias McGillis kertoo tekevänsä nykyään mieluiten luonnenäyttelijänä rooleja riippumattomissa tuotannoissa kuten Stake Land tai The Innkeepers (2011), koska "ne ottavat enemmän riskejä, eikä niissä tarvitse näyttää ikuisesti kolmekymppiseltä".