Paavo Ihalainen

Juan de los muertos (Juan of the Dead, 2011)

Ohjaaja:

• Alejandro Brugués

elokuva arvostelu

Ohjaus: Alejandro Brugués

Zombit alkavat olla jo aika loppuun kaluttu aihe. Kun jo suuret mainstream-studiot tahkoavat kesälomalaisten rahoja zombielokuvilla, ei elävä raato ainakaan kovin tuoreelle haiskahda. Mutta kerrankos kehitysmaissa tehdyt pienen budjetin versiot ovat pesseet ison rahan suuren yleisön mielistelyt. Sosialistinen Kuuba näyttää jälleen arkkiviholliselleen Yhdysvalloille närhen munat ja vohkii surutta sieltä peräisin olevan zombiapokalypsin konseptin. La revólucion o la muerte!

Siinä missä amerikkalaiset zombiet saattavat olla vertauskuvia kuluttajien aivottomalle massalle, Kuubassa asia on tietenkin toisin. Siellä irvitään pystyyn kuolleelle kommunismin ihanteelle juuri sen verran, kuin sananvapaudeltaan rajoitetussa maassa rohkenee. Koska Havannan kadut ovat jo valmiiksi rähjäisiä, ja tyhjää toimittavat laahustajat (olivat he turisteja tai kodittomia) vaeltelevat ulkosalla, jää zombihyökkäys aluksi melko pienelle huomiolle asukkien näkökulmasta. Vallankumouksen muistopäiväparaati ehtii mennä pilalle juoksijazombien liittyessä mukaan ennen kuin hoksataan, että jotain on pielessä. Ja kun television räyhäävä uutisankkuri tulee syödyksi ja hiljenee ylistämästä Kuuban kansan vahvuutta ja vallankumouksen aatteen pysyvyyttä, tajutaan kuinka kalpaten oikein on käynyt. Koko maa on tuhoutumassa lopullisesti.

Ilahduttavasti kuitenkaan hirviöiden tulo ei johda pitkitettyihin kurkku suorana huutoihin, vaan kuubalaiset osaavat ottaa tilanteen lungimmin. Lakoninen perusjantteri Juan (Alexis Díaz de Villegas) on Angolan ja Maribasin vallankumoustaisteluiden veteraani, joka on nähnyt elämässään paljon pahempaakin. Mies keksii lyödä maan infrastruktuurin luhistumisella rahoiksi. Oman kerrostalon naisten paneminen ja tylsistynyt kalastelu saa jäädä, kun hän perustaa zombintappopalvelun. Tiiminsä kanssa hän päästää päiviltä asiakkaittensa zombifioituneet rakkaat tai vaikka hotellin espanjalaisasiakkaat, jotka ovat muuttuneet eläviksi kuolleiksi kesken S&M ‑orgioita.

Kuten ehkä huomaa, elokuvassa on paljon varsin asiallisia ideoita. Eristäytynyt, zombi-invaasion Kuuba muistuttaa kierolla tavalla Yhdysvaltain valloittamaa Irakia. Kerrostalot luhistuvat yksi kerrallaan ilta-auringon laskiessa Karibian mereen. Merenpohjalla laahustaa vedenalaisten zombien armeija. Kekseliäs pastori tyhjentää yhden harppuunan ja jeepin avulla kokonaisen aukion zombeista. Poliisin käsiraudoilla toisiinsa kytkemä rivi pidätettyjä joutuu tukalaan tilanteeseen, kun ketjun ääripää alkaa mutustaa vierustoveriaan. Vaikka suurin osa ideoista on zombie-elokuvien ystävälle tuttuja, on niissä latinalaisamerikkalaisesta näkökulmasta kuvattuna jotain raikasta sävyä. Taustalla eivät ujella Goblinin syntikat, vaan rempseä latinorock. Kuten tapana on, genren klassikot saavat hatunnoston, elokuvat kuten Braindead, 28 päivää myöhemmin ja Zombi 2. Hahmoja itseäänkin hämmentää kun osa zombeista osaa juosta, kun suurin osa vain laahustaa.

Kaiken tämän vuoksi on sääli, ettei elokuva ole kovinkaan hauska. Kivikasvoinen Alexis Díaz de Villegas on sopivan hätkähtämätön päähenkilö, mutta sivuosien hassunhauska hahmogalleria onnistuu vain ärsyttämään. Mukana on esimerkiksi transvestiitti, herkästi pyörtyilevä muskelimasa ja kiimainen tyhmä läski psykopaatti. Kenenkään kohtalosta ei raaski kiinnostua pätkän vertaa, vaan rasittavien ulisijoiden kohtaloa odottaa jopa innolla.

Lopulta elokuva kaatuu lupaukseensa huvittavasta sekoilusta. Koko idea toimisi paremmin, jos se olisi vain kieli poskessa tehty kolkko trilleri. Nyt sen täysi spedeilyvaihde vain hukuttaa kaiken tunnelmoinnin alleen. Lievästä ärsytyksestä huolimatta elokuvan katsoo kuitenkin läpi muutaman sopivan aurinkoisen maailmanloppuvision ansiosta.