Ilja Rautsi

Zombi 2 (Zombie Flesh Eaters, 1979)

Ohjaaja:

• Lucio Fulci

elokuva arvostelu

Ohjaus: Lucio Fulci

Muuten uutuuselokuvilla kansoitetut perjantai ja lauantai saivat lopuksi piristystä kun kankaalle pärähti Vanhaa Kunnon Zombeilua. Haalistunut printti lähti käyntiin hieman ontuen ja sammahti sitten kokonaan. Heti tuli olo että hei, nyt ollaan Night Visionsissa! Alun jälkeen elokuva kuitenkin pyöri loppuun asti ilman ongelmia ja vaikka en erityisemmin Lucio Fulcista ole koskaan innostunutkaan, oli hienoa nähdä tämä Rexin isolta kankaalta. Fulci menee kohdallani osittain samaan kastiin kuin Jess Franco; molempien elokuvissa aina sanotaan olevan sitä jotain tunnelmaa, mutta kummassakin tapauksessa olen jäänyt fiiliksien hienouksien ulkopuolelle suurimman osan ajasta, lähinnä miettien teknisiä tökeryyksiä ja kömpelöitä näyttelijäsuorituksia. Zombie Flesh-Eaters on kuitenkin kiinnostavammasta päästä Fulcin tuotantoa, tosin myönnettäköön etten ole kovin montaa hänen elokuvistaan edes nähnyt.

Kaksi rannikkovartijaa löytää hylätyn näköisen purjeveneen ajelehtimasta New Yorkin edustalta. Toinen miehistä menee tutkimaan purren sisätiloja ja joutuu lihavan ja mädäntyneen zombin hyökkäyksen kohteeksi. Kannelle jäänyt ampuu zombin, joka tippuu veteen. Lehtimies Peter West (Ian McCullough) ja veneen omistajan tytär Ann Bowles (Tisa Farrow) saavat kuulla asiasta ja lähtevät yhdessä selvittämään mitä Annin isälle on tapahtunut. Matka vie Matunin saarelle, jossa tohtori Menard (Richard Johnson) taistelee zombien ja omien tiedekeskeisten näkemystensä kanssa.

Zombie Flesh-Eatersissa myönnän olevan tiettyä tunnelmaa ensimmäisen puolen tunnin jälkeen. Alussa joutuu seuraamaan kömpelöä dialogia ja Mia Farrow'n vähemmän lahjakkaan siskon Tisan lautassilmien pätkittäistä siirtymistä kohteesta toiseen ilmeen pysyessä tasaisesti samana. Venematkalla saarelle homma kuitenkin piristyy kyydin antavan pariskunnan vaimon päättäessä mennä sukeltamaan yläosattomana. Lähikuvissa kiinnitettävien sukelluslaitteiden remmien vetäminen on kiintoisampaa seurattavaa kuin mikään siihen asti tapahtunut. Sukellusretken keskeyttävä hai tuo myös mukaan jännittävyyttä, etenkin koska vedenalaiset jaksot on kauniisti kuvattu. Varsinainen vetonaula on kuitenkin veden alla syystä tai toisesta vaaniva zombi, joka yrittää ensin käydä kiinni naiseen ja sitten itse haikalaan, onnistuenkin jälkimmäisessä tapauksessa. Harvoinpa sitä näkee missään elokuvassa purtavan paloja pois haista. Zombi myös näyttää jopa kauniin eteeriseltä liikkuessaan hidastetusti veden alla. Silti tämäkään kohtaus ei ole vailla latistusta; kun zombi ensin hyökkää naisen kimppuun, karkottaa tämä sen pientä merikasvia zombin naamaa vasten hieroen. Toistan tämän, että se tulisi kertakaikkisen selväksi: zombi karkotetaan pois kimpusta heiluttamalla pientä lötköä merikasvinpalasta sen naamaa vasten. Menetelmää voi kutsua Frank Drebin ‑tempuksi, Naked Gun ‑elokuvassa tapahtuvan naamalle-heitettyä-tyynyä-on-mahdotonta-saada-irti ‑kohtauksen mukaan.

Saarelle päästäessä nähdään sitten taas kiehtovaa ja jopa unenomaista kuvastoa. Tyhjän kaupungin raunioiden keskellä tuulen riepottamaa katua yksin kulkevaa miestä kuvataan kaukaa kameran ollessa paikalla; samalla kuvan etualalla kulkee rapu kameran ohitse. Hetki toimii. Samoin kohtaus, jossa kolme zombia istuu päät notkottaen laiskasti naisen puoliksi syödyn ruhon äärellä, hitain liikkein kiskoen irti lihanpaloja sieltä täältä kehoa on hypnoottinen. Zombit kyykkivät kuin viikon pössytelleet pilviveikot, omissa maailmoissaan nuokkuen ja silti aina haparoiden kuroen kohti seuraavaa palaa. Itse zombit ovat myös erittäin näyttäviä. Matoja pursuavat mädänneet naamat ja luiden ympäriltä putoileva liha pääsevät oikeuksiinsa Sergio Salvatin kuvauksessa. Gorea riittää etenkin loppupuolella ja musiikkikin tehostaa vaikutelmia suurimman osan ajasta, eli silloin kun ei ole täysin yhteensopimatonta kuvien kanssa kuten välillä pääsee käymään.

Zombie Flesh-Eaters on monelta osin tehokas ja viehättävän verinen zombi-elokuva, jonka kohtausten vetovoima vain vaihtelee ikävästi pitkin elokuvaa tökeröstä kiehtovaan niin paljon, ettei homma missään vaiheessa pääse täysille kierroksille. Zombit ovat kuitenkin hienoja, uintijakso viihdyttävä monelta kantilta ja tietyissä kuvissa on imua.