Mika Helminen

Lone Wolf McQuade (Yksinäinen susi McQuade, 1983)

Ohjaaja:

• Steve Carver

elokuva arvostelu

Ohjaus: Steve Carver

Ennen kuin Chuck Norris huusi "eikä tässä vielä kaikki!" Total Gym ‑kuntoilulaitteita televisiossa mainostaessaan tai alkoi raamatun sanaa julistavaksi evankelistaksi, hänen mawashigerinsa halkoi ilmaa kiitettävään tahtiin valkokankailla 1970‑ ja 1980 ‑luvulla.

Intiaani‑ ja irlantilaisverta suonissaan kantava ujo, ruipelo ja kiusattu pikkupoika Carlos Norris halusi näyttää maailmalle ja vetää sortajiaan pataan. Itämaisten kamppailutaitojen hankkiminen näytti olevan oikea väylä suunnitelman toteuttamiseksi. Seurasi saavutuksia ja menestystä karate-uralla, sekä pikkurooli Dean Martin ‑elokuvassa Matt Helm kultaloukussa (The Wrecking Crew, 1969). Läpimurto suurempaan tietoisuuteen tapahtui vuonna 1972 legendaarisen Bruce Leen arkkivihollisena elokuvassa Lohikäärme (The Way of the Dragon, 1972) näyttävän kaksinkamppailun siivittämänä.

Hieman ennen 1980‑luvun puoliväliä Norrisista oli tuleva muutaman vuoden ajaksi Menahem Golanin ja Yoram Globusin Cannon Group ‑tuotantoyhtiön action-kassamagneetti elokuvien kuten Suoraa toimintaa (Missing in Action, 1984) myötä. Sitä ennen Norris kuitenkin teki yhden suurimmista box office ‑menestyksistään ohjaaja Steve Carverin (Luodinkestävä, 1987) kanssa.

Vahvasti Norrisin myöhempää Walker, Teksasista (Walker, Texas Ranger, 1993–2001) ‑televisiosarjaakin inspiroinut Yksinäinen susi McQuade on spagettiwesternvaikutteilla höystetty tarina yksin viihtyvästä Texasin ranger J.J. McQuadesta, jonka kovat otteet eivät miellytä sen enempää omia kuin vihollisiakaan. Lätty lätisee Norrisin sulavien itämaisten liikesarjojen myötä varsin usein, mutta rangerimme käyttää konepistoolia ja räjähteitä aivan yhtä vakuuttavin ja tuloksellisin ottein. Katsastakaapa vaikka alkukohtaus, jossa McQuade laittaa yksin parikymmentä meksikolaisbandiittia halki, poikki ja pinoon käden käänteessä. Tähän ei eläin pysty – paitsi yksinäinen susi.

David Carradine (Kill Bill: Vol. 1, 2003) on aseita salakuljettava pahis Rawley Wilkes, jonka tukikohta autiomaassa Meksikon puolella vilisee kuubalaisia kriminaaleja. Ja pian Wilkesin jäljillä on tietenkin McQuade, jonka tyttärenkin häikäilemätön asekauppias on kidnapannut. Martial arts ‑taitoisen Carradinen ja Norrisin kohtaaminen lähitaistelun merkeissä ei tule kenellekään yllätyksenä, mutta yllättävän vaisuksi loppukliimaksi jää, etenkin Carradinen osalta. Vaikka panoksena on sentään hemaiseva Lola (Barbara Carrera), johon molemmat miehet ovat iskeneet silmänsä. Se että Norris oli elokuvaa tehtäessä filmiuransa kenties väkevimmässä iskussa ja Carradine laskeva tähti, heijastuu alitajuisesti miesten yhteenotossakin.

Norrisista ei ole ensirakastajan rooleihin ja jäykät romantiikan täyttämät hetket Barbara Carreran kanssa kuuluvat elokuvan nolostuttavimpiin. Ja miksi ei myös hillittömimpiin; McQuaden Pearl-oluita nyt vain ei heitellä roskakoriin lupia kyselemättä! Action-osuuksissa Norris on mies paikallaan ja tämän vähintäänkin rajallinen ilmaisukyky toimivimmillaan. Aiemminkin Chuck Norrisia ohjanneella (Silmä silmästä, 1981) Steve Carverilla on käytössään kunnollinen budjetti ja tuotantoarvot ovatkin kohdillaan. Lisämaininta alkutekstien aikana pyörivistä susikuvista, ne ovat hienoja ja vaikuttavia.

Francesco De Masin soundtrack muistuttaa enemmän kuin hieman Ennio Morriconen vastaavia, mutta sopii tässä tapauksessa mukaan kuin Norrisin chokuzuki Carradinen leukaan. Rullatuoliin sidotusta mehevän kierosta liikemieskääpiöstä heruu myös plussaa, kuten aivan liian vähän kuvissa nähtävästä, monessa mukana olleesta L.Q. Jonesista. Yksinäinen susi McQuade on viime vuonna kunnioitettavan 70 vuoden iän saavuttaneen Chuck Norrisin 80‑luvun viihdyttävimpiä toimintahetkiä.