Ilja Rautsi

Mother (Äiti, 2009)

Ohjaaja:

• Bong Joon-ho

elokuva arvostelu

Ohjaus: Bong Joon-ho

Eteläkorealaisen elokuvan nousukausi kansainvälisten festivaalien lemmikkinä 2000‑luvun alussa kesti pari vuotta. Tulokkaista Kim Ki‑duk näyttää sortuneen liian tuotteliaisuuden kautta keskeneräisiin liukuhihnatöihin ja Kim Ji‑woon onttoon pastissileikkiin. Oldboylla (2004) säväyttänyt Park Chan-wook löysi kiinnostavan tasapainon pateettisen synkistelyn ja absurdin komedian välillä Thirstissä (2009). Kaikkia yhdistää kiinnostuksen väkivaltaan ohella genrejen ja sävyjen villi yhdistelyhalu, joka usein johtaa epätasaisen ylipitkiin elokuviin, mutta tuottaa myös odottamattomia helmiä.

Joukkoon kuuluu myös Bong Joon‑ho. Sarjamurhaajan vaikutusta kyläyhteisöön tutkineen Memories of Murderin (2003) ja jättihirviön vaikutuksella perheen yhdistymiseen The Hostissa (2006) irrotellut ohjaaja sekoittaa tällä kertaa kipeää perhedraamaa ja etsiväjuonta, riemastuttavin tuloksin.

Kim Hye‑jan esittämä, nimettömäksi jäävä äiti elää ja nukkuu kahden kesken jälkeenjääneen aikuisen poikansa Do‑joonin (Won Bin) kanssa. Do‑joon joutuu vaikeuksiin jäätyään auton alle ja pahoinpideltyään yliajajansa golfkentällä. Sitten lukiolaistyttö löytyy brutaalisti murhattuna, vierellään Do‑joonin sormenjäljillä varustettu golfpallo. Kommunikoinniltaan sekava poika ei muista mitään ja lentää vankilaan. Äidille ei jää muita vaihtoehtoja kuin todistaa poikansa syyttömäksi löytämällä oikea murhaaja.

Mother avautuu Bongin muun tuotannon tapaan säästeliään hitaasti, näkökulmasta ja kärsivällisyydestä riippuen joko antaen hahmoille kunnolla tilaa tai pitkittäen jokaista otosta. Rytmi pelaa kuitenkin tällä kertaa hyvin yksiin päähenkilön kanssa. Äiti on melko säikky, eikä sulaudu tuosta vaan etsiväksi. Rakkaudesta kumpuava määrätietoisuus pakottaa kuitenkin jatkamaan.

Bong hyödyntää asetelmaa sekä pingotettuihin jännitysjaksoihin, joissa saa jännittää heiveröisen pikku kotiäidin puolesta, että samasta hahmoristiriidasta ponnistavaan komediaan. Kuvallisesti Mother luottaa kasvoihin keskittyvien lähikuvien ja vaikuttavien, todella laajojen sumuisten vuorimaisemien ja niitä vasten vaeltavien pikku ihmishahmojen kontrastiin.

Kuvakieli on muutenkin oivaltavaa, esim. murhatun tytön perässä läähättäneiden lukiolaispoikien kuulustelukohtauksessa, jossa uhri tuodaan tilanteeseen fyysisesti kameranliikkeitä hyödyntäen. Bong ei kuitenkaan sorru päälle liimattuun kikkailuun.

Perusjännite kantaa melko pitkälle, mutta juuri lauhkean rytmin alkaessa väsyttää kääntää Bong tilanteen päälaelleen orgaanisella tavalla. Draaman kautta trilleriksi muuttuva Mother kasvaa ennen kaikkea luonnekuvaksi epätoivoisesta äidistä, joka on valmis tekemään mitä tahansa poikansa eteen. Kim Hye‑ja loistaa roolissa, joka paikoin herättää raivostuneisuutta katsojassa – onhan kyseessä tyypillinen äiti.