Julkaistu: 2006-09-29T00:01:00+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: Bong Joon-ho
Bong Joon-holta uskalsi tehokkaan sarjamurhaajatrillerin Memories of Murder (2003) jälkeen odottaa vaikka mitä, mutta elokuva ympäri kaupunkia riehuvasta jättiläismäisestä mutanttiölliäisestä ei jostain syystä hiipinyt mieleen. Onneksi ohjaajalle kuitenkin hiipi, sillä kotimaassaan huippukatsojalukuihin yltänyt The Host on kerrassaan riemastuttava, joskin myös sisällöllisesti umpikahjo.
Sävyltään riehakkaasti sinne tänne säntäilevässä elokuvassa jokeen dumpatut vanhentuneet formaldehydipullot luovat ison vihreän hirviön, joka hotkii ihmisiä kuin aamiaismuroja. Osan porukasta monsteri kuskaa viemäriin piiloon ja yksi heistä on nakkikiskaa vetävän epäsopuisan perheen nuorimmainen vesa. Perhe lähtee vastoin viranomaisten pidättelyjä listimään hirviötä ja löytämään yhteistä säveltä.
The Hostia on perin vaikea kuvailla, mutta sisällöstä löytyy niin perinteistä hirviötoimintaa veikeän mustalla absurdilla huumorilla sävytettynä, ääriyksinkertaistettua ja osoittelevaa yhteiskunnallista kommentointia, kuin myös perhedraamaa. Taru sormusten herrasta ‑elokuvien (2001–2003) kautta maailmanmaineeseen nousseen uusiseelantilaisen efektipaja Wetan toteuttama hirviö on paitsi teknisesti moitteeton, myös pirun hieno. Otuksen loikkiessa voltteja siltojen tukirakenteissa tai poukkoillessa raivoisasti hyllyen ihmisparkojen päälle ei voi muuta kuin vetää naamalle leveän virneen, joka syntyy osaksi tilanteen absurdiudesta, mutta ennen kaikkea siitä, miten tolkuttoman komeaa tällainen meno on.
Yhteenvetona: The Host on siis läpeensä mielisairas – ja kaunis. Kuin hirviönsä, se hotkii tielleen sattuvat yhtenä palana sisään ja sylkee sitten ulos; sekavina, mahdollisesti limaa tihkuvina, mutta onnellisina.
Elokuvan muut nimet
Elokuvan muut nimet
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
producers
Näyttelijät
Säveltäjä
Kuvaaja
Levittäjä / Jakelija
Maa
Genre
Kategoria