Ilja Rautsi

Rocky Balboa (2006)

Ohjaaja:

• Sylvester Stallone

elokuva arvostelu

Ohjaus: Sylvester Stallone

Kuudes Rocky-elokuva kuulostaa ensi kuulemalta kenties vielä tyhmemmältä idealta kuin Basic Instinct 2. Sarjan edellisestä osasta on vierähtänyt jo 16 vuotta, eikä Rocky V suinkaan jättänyt yleisöä kerjäämään lisää. Jatkon luulisi olevan mahdotonta elokuvan jättäessä Rockyn yhtä aivovaurioiseen tilaan kuin kriitikot sanoivat käsikirjoituksen olleen. Ja sitä paitsi, Aki Kaurismäkihän teki sen jo. Miksi Sylvester Stallone on siis raahautunut takaisin kehään?

Koska aika on kypsä. Kolmekymmentä vuotta on enemmän kuin tarpeeksi aikaa luomaan nostalgiaa menestystarinalle. Se on myös tarpeeksi aikaa supertähdelle vetää uransa vessasta alas. Stallone oli yksi 80‑luvun suurimmista toimintatähdistä, jonka lerputtavaan koirankatseeseen pystyi lukemaan aivan mitä halusi. Hahmon nimi saattoi olla Rambo tai Cobra, mutta Syltty oli Syltty; tyhjä lihaksikas taulu joka pettämättömän väkivaltaisella oikeustajullaan näytti väärintekijöille närhen munat. Ajat kuitenkin muuttuvat, eikä Sly enää onnistunut heijastamaan Reaganin ajan jälkeisten kuluttajien alitajuista tarvetta nähdä asioiden räjähtävän. Iso‑Arskan lailla uudistumista aivokuolleissa komedioissa kokeilleen Stallonen 90‑luku kului toinen toistaan tyhmempien projektien parissa, kunnes 1997 hän sai uuden mahdollisuuden draamauraan hieman hidasälyisenä sheriffinä James Mangoldin pätevässä Cop Landissa. Siihen nousu kuitenkin jäi, eikä miestä enää edes päästetty Suomen elokuvateattereihin.

Rocky Balboassa Rockylla ei mene ihan yhtä kivikkoisesti, mutta mennyt kunnia näkyy enää valokuvissa ja vastaantulijoiden tervehdyksissä. "AAAAADRIAAAAAAAAN!!!" on kuollut syöpään eikä aikuistunut poika tahdo elää isänsä varjossa. Näemmä ikuisesti täsmälleen samalta näyttävän Burt Youngin yhä sinnikkäästi esittämä Paulie on ainoa ystävä, vaikka vain siipeileekin Rockyn kustannuksella. Urheiluohjelman tietokonesimulaatio kuitenkin asettaa vastakkain Rockyn ja uuden mestarin Mason "The Line" Dixonin – ja bittivirran viestin mukaan Italian Ori veisi voiton. Voittamattoman Dixonin managerin mielestä matsi olisi hyvä idea, ja eipä aikaakaan kun treenausrundi alkaa ja Team Americaa jälleen lainaten: "Even Rocky had a montage!"

Elokuvan katsominen on lievästi sanoen outo kokemus; kuin aikamatka 80‑luvun elokuvaan, joka oli olemassa vain omassa mielessään. Se tuntuu paitsi kuvitteelliselta elokuvalta, myös kuvitteelliselta elämykseltä. Ensinnäkin, tällaisia elokuvia ei enää tehdä. Toiseksi, sille on yleensä hyvät syyt. Kolmanneksi, se toimii.

Kyllä, Rocky Balboa on umpikliseinen, sentimentaalinen, massiivisen yksinkertaistava ja suorastaan tollo elokuva. Käsikirjoittaja-ohjaaja-tuottaja-päätähti Stallone piehtaroi häpeilemättä nostalgiassa, lappaen tätä mannaa menneisyydestä esiin niin isolla kauhalla että se tuskin mahtuu kattilaan. Näyttelijänä hän on naamansa osalta yhä se sama hytisevä lihaseinä, jonka suun laitamilta muljahteleva mumina uhkaa jatkuvasti survoutua käsittämättömäksi puuroksi. Sisällöllisesti teos ei sano mitään varsinaisesti uutta saagan kannalta, koostuuhan jo jokainen jatko-osakin vain uusintaotteluista. Rocky vain sattuu olemaan taas vanhempi ja vähän säälittävämpi.

Mutta, enkä koskaan olisi uskonut kirjoittavani näitä sanoja: se tulee suoraan sydämestä ja on teeskentelemättömän suorasukainen elokuva. Stallone ohjaa sujuvan koruttomasti ja ottaa kaiken irti sekä hahmon historiasta että omastaan. Näyttelijä ja rooli ovat harvoin näin erottamattomia, hyvässä ja pahassa. Kun Bill Contin "Getting Stronger" ‑teema pauhaa ja geriatrinen pugilisti harppoo ylös tuttuja portaita, on vaikea olla nauramatta. Samoin Rockyn astuessa taas kerran kehään. Samoin Stallonen sössöttäessä tiensä läpi ties kuinka monen puheen unelmien tärkeydestä. Mutta naurahduksen jälkeen huomaa jopa hivenen liikuttuneensa. Parempi kuin Rocky II ja Rocky V, ei yhtä pöyristyttävän tolkuton kuin Rocky III tai Rocky IV, eikä yhtä aidosti pätevä kuin kaiken aloittanut Rocky, Rocky Balboa on omalla jälkeenjääneellä tavallaan oikein hyvä elokuva, ja suosittelen sitä varauksetta kaikille. Toisaalta, sanon samaa Masters of the Universesta.

Jo valmisteilla olevaa Rambo nelosta odotellen...