Julkaistu:


Le jeu avec le feu (Leikkiä tulella, 1975)

Ohjaaja:

elokuva arvostelu

arvosana 3/5

Ohjaus: Alain Robbe-Grillet

Ranskalainen Alain Robbe-Grillet (1922–2008) ohjasi ensimmäisen elokuvansa L'immortelle (1963) vasta yli 40‑vuoden iässä. Aiemmin Robbe-Grillet oli kirjoittanut romaaneja sekä joitakin käsikirjoituksia – mm. Alain Resnais'n Viime vuonna Marienbadissa (L'année dernière à Marienbad, 1961) on hänen käsialaansa. Robbe-Grilletin ohjaustyöt eivät ole helposti lähestyttäviä, joskin vuonna 1975 valmistunut Leikkiä tulella (Le jeu avec le feu) on rakenteensa ja lineaarisuutensa ansiosta helpoimmasta päästä.

kuvituskuva a
kuvituskuva b

Vuotta aiemmin Robbe-Grillet ohjasi Nautinnon asteittaiset liukumat (Glissements progressifs du plaisir, 1974), joka muistuttaa monella tavoin toisen ranskalaisen auteurin, Jean Rollinin, elokuvia. Näyttelijäkaartiin kuului mm. Jean-Louis Trintignant (Suuri hiljaisuus, 1968), Anicée Alvina sekä Isabelle Huppert (Pianonopettaja, 2001). Kaksi ensin mainittua nähdään myös elokuvassa Leikkiä tulella – Trintignantin ollessa tällä kertaa aiempaa suuremmassa roolissa. Paljon aikaa valkokankaalla saa myös uransa aikana yli 140 elokuvassa näytellyt Philippe Noiret (Cinema Paradiso, 1988). Sivuosissa häärivät tunnetut nimet Sylvia Kristel (Emmanuelle-sarja) sekä Agostina Belli (Revolver, 1973), joista Belli jo pelkän olemuksensa puolesta on yksi koko elokuvan mieleenpainuvimmista hahmoista.

kuvituskuva c
kuvituskuva d
NSFW-materiaali on piilotettu (voit vaihtaa asetusta sivun ylä­reunasta tai klikkaamalla kuvaa)

Leikkiä tulella on pohjimmiltaan hyvin leikkimielinen draamakomedia (Robbe-Grilletin elokuvissa komedia on usein hyvin absurdia, eikä varmasti kaikkien mieleen), mutta sitä on kuitenkin mahdotonta lokeroida niin suppeisiin puitteisiin. Tarina alkaa siitä, kun nuori Carolina de Saxe (Alvina) kidnapataan ja pian seuraa hänen isälleen Georgesille (Noiret) tehty lunnasvaatimus. Tilanteessa on kuitenkin yksi omituinen puoli – vaikuttaisi siltä, ettei mitään kidnappausta ole edes vielä tapahtunut, joten uhkailut tai vaatimukset tuntuvat naurettavilta. Robbe-Grillet yrittää sekoittaa katsojiensa päitä jo alkuhetkistä lähtien. Georges de Saxe palkkaa Trintignantin esittämän Franzin pitämään huolta siitä, ettei hänen tyttärelleen tapahdu mitään eikä lunnasvaatimuksessa puhuttu bordelliin vangitseminen muutu ikinä todeksi.

kuvituskuva e
kuvituskuva f
NSFW-materiaali on piilotettu (voit vaihtaa asetusta sivun ylä­reunasta tai klikkaamalla kuvaa)

Tarina etenee aluksi todella sujuvasti ja vetää katsojat mukaansa magneetin lailla. Valitettavasti Robbe-Grilletin leikki tulella ei kestä elokuvan puoltaväliä pidemmälle, liekin sammuessa juonivyyhdin tukahduttamana jähmeän steariinimeren alle. Vaikka tarjolla onkin kuvallisesti todella vaikuttavaa materiaalia, niin itse tarina juuttuu edellä mainitun bordellin käytäville ja lukuisien ovien taakse. Kuvauspaikkana bordellikohtauksissa toimi upea Palais Garnier, joka oli pitkään Pariisin oopperatalona. Kyseiseen paikkaan liittyy ohjaajan itsensä mukaan paljon seksuaalisia muistoja ja sitä käytetään elokuvassa useiden fetissien ilmenemispaikkana.

kuvituskuva g
kuvituskuva h
NSFW-materiaali on piilotettu (voit vaihtaa asetusta sivun ylä­reunasta tai klikkaamalla kuvaa)

Robbe-Grillet jakaa palapeliinsä osasia kuin muistipelin palasia, mutta välillä ne eivät tunnu sopivan mihinkään tiettyyn kohtaan ilman pienoista väkivaltaa. Hän kuitenkin antaa yleisölleen vapaat kädet omalle tulkinnalleen ja tätä kautta mysteeri avautuu eri ihmisille eri tavalla. Se kuitenkin on varmaa, ettei helppoja avaimia tarinan purkamiseen ole tarjolla ja joillekin elokuvan lopetus voi olla liiankin töksähtävä tai tyypillinen.

Leikkiä tulella on elokuva, joka avautuu varmasti toisella katsomiskerralla aivan uudella tavalla; silloin ei enää tarvitse kiinnittää huomiota toissijaisiin langanpätkiin vaan voi rauhassa keskittyä seuraamaan olennaisia asioita, kuten päähenkilöiden välistä vuorovaikutusta. Vaikka elokuva kompastuukin omiin jalkoihinsa tietyssä vaiheessa, on se erittäin suositeltava palanen hieman harvinaisempaa eroottissävyistä draamaa kultaiselta 70‑luvulta.

Versioinfo (28.5.2010):

Leikkiä tulella esitettiin Orionin kankaalla Helsingin KAVA:n Eurotica-sarjassa 27. ja 28. toukokuuta 2010. Dvd:llä elokuva löytyy toistaiseksi vain Italiasta, jossa Mondo on julkaissut sen ainoastaan italiankielisellä audiolla ja tekstityksellä.

Teoksen tiedot:

Playing with Fire

Elokuvan muut nimet

Elokuvan muut nimet

Ohjaaja

Käsikirjoittaja

producers

Näyttelijät

Kuvaaja

Levittäjä / Jakelija

Maa

Genre

Kategoria