Julkaistu: 2005-07-20T00:00:00+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: Sergio Sollima
Sergio Solliman urakehitys on varsin tyypillinen italialaiselle populaarielokuvien ohjaajalle. Elokuvakoulusta valmistuttuaan hän toimi ensin kriitikkona ja myöhemmin mm. käsikirjoittajana, kunnes pääsi Bondeja seuranneen agenttielokuva-buumin varjolla vihdoin ohjaamaan omia elokuviaan. Parin agenttielokuvan jälkeen Solliman ystävä Sergio Leone ehdotti, että hän tekisi seuraavaksi lännenelokuvan ja seurauksena oli kourallinen elokuvia, jotka kuuluvat italowesternien ehdottomaan parhaimmistoon (mm. La resa dei conti / The Big Gundown, 1967 & Faccia a faccia / Face to Face, 1967). Tällä kertaa emme kuitenkaan arvostele niitä, vaan keskitymme hänen myöhäisempään tuotantoonsa, italocrimeen nimeltä Revolver. Ennen Revolveria Sollima oli ohjannut jo yhden crimen, myöskin jonkinlaista arvostusta nauttivan Città violentan (Violent City, 1970), jossa pääroolissa nähdään Charles Bronson.
Revolver kertoo Vito Ciprianista (Oliver Reed), vankilan valvojasta, joka kiristetään vapauttamaan laitoksestaan pikkurikollinen Milo Ruiz (Fabio Testi). Vito ei entisenä poliisina tietenkään suostu pelaamaan kiristäjiensä sääntöjen mukaan, joten hän kietoutuu yhä syvemmälle poliittiseen salajuoneen, kunnes paluu normaaliin elämään alkaa näyttää mahdottomalta. Elokuvan teemat ja henkilöhahmot ovat jo spagettiwestern-ajoilta tuttua Sollimaa. Elokuvassa seurataan, miten lain edustaja, vakava ja ammattimainen Vito ja roisto, hilpeä ja elämää täynnä oleva Milo joutuvat pakon edessä toimimaan yhteistyössä. Elokuvan edetessä näiden kahden välinen hyvä-paha ‑asetelma hämärtyy, kun Milon alkaa pikkuhiljaa tehdä mieli päästä eroon roiston roolistaan ja Vito joutuu turvautumaan yhä radikaalimpiin keinoihin tilanteen selvittämiseksi. Vaikka Milo edustaa elokuvan alussa pahaa, vaihtuu hänen roolinsa juonen edetessä uhriksi ja todellinen paha paljastuu Sollimalle tyypilliseen tapaan yhteiskunnan huipulla toimiviksi tahoiksi.
Vaikka elokuvan näyttelijät suoriutuvat rooleistaan kauttaaltaan kiitettävästi, erottuu Oliver Reedin erittäin fyysinen roolisuoritus joukosta edukseen, jopa niin hyvin että hänen näyttelemistään voisi pitää yhtenä elokuvan tärkeimmistä kantavista tekijöistä. Reedin kasvoilla ei käväise montakaan erilaista ilmettä elokuvan aikana, mutta tätä ei voi pitää huonona puolena. Niitä on nimittäin juuri se määrä, mikä rooliin sopii. Reed näyttelee vähitellen epätoivoon vaipuvan Viton roolin sellaisella tunteella, että se lukeutuu allekirjoittaneen lempisuorituksiin valkokankaalla. Elokuvamaailma menetti paljon, kun Reed kuoli suhteellisen nuoressa 61 vuoden iässä.
Revolverista puuttuvat melkein kokonaan eurokrimi-elokuville tyypilliset pitkät autoilla kaahailut, ja toimintakohtauksia on muutenkin vähän verrattuna perinteiseen italialaiseen genre-elokuvaan. Myös juoni on normaalia poliittisempi, mutta näistä huolimatta pitää elokuva katsojan hyvin otteessaan, ja kun taustalla vielä soi Ennio Morriconen todella hienot musiikit, on elokuva ehdottomasti tutustumisen arvoinen.
Elokuvan muut nimet
Elokuvan muut nimet
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
producers
Näyttelijät
Säveltäjä
Kuvaaja
Levittäjä / Jakelija
Maa
Genre
Kategoria