Tatu Piispanen

Big Boss of Shanghai (1979)

Ohjaaja:

• Chen Kuan-tai

elokuva arvostelu

Shaw Brothersilta irtaantuneen kungfu-tähden Chen Kuan-tain ohjaustyö on keskinkertainen toisinto tämän läpimurtoelokuvasta The Boxer from Shantung.

Suosittujen näyttelijöiden siirtyminen kameran toiselle puolelle ohjaajaksi ei ollut kungfu-tähtienkään keskuudessa harvinainen ilmiö. Modernin kamppailulajielokuvan ensimmäinen superstara Jimmy Wang Yu onnistui tempussa sekä taiteellisesti että taloudellisesti heti The Chinese Boxerilla (1970), ja esimerkiksi Bruce Leen ainoaksi jääneestä omasta ohjauksesta The Way of the Dragon (1972) tuli Hongkongissa hänen elokuvistaan tuottoisin. Jackie Chan ja (alusta asti nimenomaan kulissien takana taitonsa näyttänyt) Sammo Hung ovat ohjanneet useita genren innovatiivisimpia huipputeoksia. Vaatimattomammalla menestyksellä samaa yrittäneisiin lukeutuvat mm. Ti Lung (The Young Rebel, 1975), Jet Li (Born to Defence, 1988) ja Donnie Yen (Legend of the Wolf, 1997).

Shaw Brothersin karismaattinen apina-kungfun tosielämän mestari Chen Kuan-tai ilmaisi jo varhain halunsa suurempaan luovaan vastuuseen. Kun tämä ei kotistudion suunnitelmiin sopinut, Chen irtaantui muutamaksi vuodeksi riippumattomien tuotantoyhtiöiden suojiin, ohjaten taistelutyyliään esittelevät Iron Monkeyn (1977) ja Invincible Monkey Fistin (1978). Chenin kunnianhimo lienee kuitenkin ollut ensisijaisesti vain kokeilunhalua, sillä näistä tai Big Boss of Shanghaista ei paista minkäänlainen visio tai tekemisen vimma, joka erottaisi ne genrensä perusaineksesta.

Sinänsä ei ole kovin yllättävää, että Big Boss of Shanghai on toisinto Chenin läpimurtoelokuvasta (näyttelijänä), Chang Chehin The Boxer from Shantungista (1972). Tvisti on tällä kertaa se, että taistelutaitoisia, kaupungin houkutuksiin imeytyviä maalaisjuntteja on kaksi: Wong (Chen) ja Cheung (Jimmy Lee). Wong profiloituu pian duon oikeustajuisemmaksi, kun taas tappamiseen olankohautuksella suhtautuva Cheung on valmiimpi joustamaan moraalistaan Iso Pomo Lamin (Chan Sing) tarjotessa rahaa ja valtaa laittomuuksia vastaan. Kaverukset ajautuvat pikku hiljaa eri puolille. Tapahtumaympäristönä on tuttu 30‑luku, jossa autot ovat yleistyneet mutta tuliaseet eivät.

Päähenkilön jakamisen kahdeksi voisi kuvitella tuovan kuvioon tuoreutta, mutta itse asiassa se tekee siitä tylsemmän, sillä kumpikin hahmo jää täten ristiriidattomaksi. Ainoastaan veljellisen toveruuden vaihtamista vihollisuuteen arvellaan hetki, mutta tästä päästään pian ylitse. The Boxer from Shantungin sekä etenkin samaan teemalliseen jatkumoon kuuluvan Disciples of Shaolinin (1975) traagisuudesta ja voimakkaasta kohtalokkuuden tunnusta jäädään kauas. Onneksi toisaalta myös komedia on ymmärretty pitää sopivasti loitolla, vaikka alun hölmöilevä kohellus antaakin ymmärtää toisin.

Kungfu-toimintaa sentään piisaa: Wong ja Cheung ajautuvat jatkuvalla syötöllä taisteluihin, jotka ovat yleensä useiden pikkuvastustajien rökittämisiä. Koreografian taso on valitettavasti ainoastaan kohtuullinen, ja vasta loppumatsissa päästään kokonaan irti muuta elokuvaa vaivaavasta pienoisesta ankeudesta. Samalla väkivalta pomppaa uudelle tasolle: kädet keitetään toimintakyvyttömäksi kuumassa liemessä, naama käristetään kattolamppuun ja biljardipallo singotaan silmäkuopasta sisään.

Chen Kuan-tai on perushyvässä vedossa, muttei pääse lähellekään sitä draamallista intensiteettiä, minkä hän onnistui tuomaan seuraavana vuonna Shaw Brothersin erinomaisen Killer Constablen (1980) nimirooliin. Kakkosluokan Jackie-kloonin oloinen Jimmy Lee ei vakuuta tälläkään kertaa, ja Chan Singin patenttisuoritus halutessaan kohteliaana, mutta tarpeen tulleen häikäilemättömänä pahispaskiaisena on nähty tehokkaammassa käytössä jo monesti aiemmin.

Big Boss of Shanghain on tuottanut Lo Wei, jolla meni juuri tuolloin hetkellisesti mukavasti Jackie Chanin ensimmäisen ohjauksen The Fearless Hyena (1979) menestyttyä lippuluukuilla ja nousevan tähden jo kuvatessa sille jatko-osaa. Tämän seurauksena Big Boss of Shanghaita varten käytössä on ollut ihan kivasti budjettia, mikä näkyy taiwanilaisten kuvauspaikkojen monimuotoisuudessa ja komeissa lavasteissa. Kiinnostavinta teoksessa onkin nimenomaan runsaat aidot ulkoilmaotokset mm. Shanghaina toimineen Taipein satamasta. Kovin kokonaisvaltaista metropolifiilistä ei näilläkään eväillä vielä synny, mutta yritys on historiallisten kungfu-gangsteritarinoiden keskiarvoon verrattuna kiitettävä.