Ilja Rautsi

The Expendables (aprilliarvostelu) (2010)

Ohjaaja:

• Sylvester Stallone

elokuva arvostelu

Ohjaus: Sylvester Stallone

Huom! Tämä on leikkimielinen ja kuvitteellinen aprillipäivänä julkaistu arvostelu elokuvasta The Expendables. Elokuvan myöhemmin julkaistu oikea arvostelu löytyy TÄÄLTÄ.

80‑luvun toimintamuottiinsa rehevämmällä iällä ja ulkomuodolla palanneen Sylvester Stallonen nostalgiavoittoputken toivotaan jatkuvan pitkään hehkutetun ja kovan "näyttelijä"kaartin keränneen turboahdetun äijäilytoimintaspektaakkelin The Expendables muodossa. Paitsi että mukana on Rocky IV:n (1985) vanha kisakumppani Dolph Lundgren ja uudemman polven pökkelöt Jason Statham sekä Jet Li, Stallone sai värvättyä kööriinsä myös vanhat Planet Hollywood ‑kumppanit Bruce Willisin ja 2000‑luvulla enemmän valtion rahoilla ympäristöä pelastaneen kuin elokuvakankailla pullistelleen Arnold Schwarzeneggerin.

Lopputuloksen pitäisi siis kaiken testosteronin saneleman järjen mukaan olla puhdasta lihaskimppukultaa. Ikävä kyllä totuus turisee toista.

Kirjoittaja-ohjaaja-päätähti Stallone lienee salakuljettanut hormoneja paitsi maasta toiseen, myös omiin aivoihinsa. Eihän kukaan tällaiselta elokuvalta huikeita juonenkäänteitä tai edes koherenttia tarinaa odota, mutta jos ei suoraviivainen rymistelykään toimi vaan vatvotaan vain turhaa aikaa aivovammaiseen Brokeback Mountain (2005) ‑henkiseen kolmiodraamaan Lin, Stathamin ja Lundgrenin välillä, on jotain mätää Sylttylandiassa. Kolmikosta Lundgren sentään osaa suhtautua rooliinsa sen vaatimalla "vakavuudella", mutta Stallonen tarjoilema nolostuttava drag-huumori tuhoaa Dolpan hyvän yrityksen.

Muotoseikkana tarinan kertominen valtavana takaumana vanhaksi jalattomaksi käppyräksi maskeeratun Schwarzeneggerin näkökulmasta tuo prosessiin tiettyä conanmaista jylhyyttä, mutta on vaikea kuvitella mitä päämäärää loputon teetarjoilu kohtauksissa visionääriohjaajan mielestä palvelee. Kuin Stallone olisi katsonut Oliver Stonen Alexanderin (2004) ja muuttanut viime hetkellä käsikirjoituksen totaalisesti. Mitään uskonnollisia viittauksia elokuvalta olisi viimeksi odottanut, mutta ehkä tämäkin Jeesuksen toinen tuleminen oli Mel Gibsonin jälkeen vääjäämätöntä.

Vanhan ajan rasistisen homofobisena rymistelynä The Expendables olisi vielä voinut mennä läpi, mutta vuosikausia Edgar Allan Poe ‑projektia kehitellyt supertähti lienee nyrjähtänyt kaiken suhteellisuudentajun tuolle puolen. Ohjaajana Stallone yrittää olla yhtä aikaa sekä herkkä aistihavainnoitsija että pastissi James Cameronin ja John Miliuksen äpärälapsesta, jonka pää on sullottu John Woon perseeseen. Kaiken huippu on kuitenkin se, että toisin kuin ehdittiin jo huhuta, tuottajat eivät sittenkään valinneet kahdesta leikkauksesta ennakkonäytösten perusteella R‑versiota, vaan kyseessä on kautta linjan noloa PG‑13 ‑hyssyttelyä. Toiminnan sekaan pippuroidut, nokkeliksi onelinereiksi tarkoitetut heitot ovat pelkästään typeriä.

Lopputulos paitsi vaivaannuttaa, myös loukkaa genren ystäviä ja todennäköisesti aiheuttaa tyrän kenelle tahansa normikatsojalle puhtaalla hajanaisella yleisönkosiskelun ja itsetarkoituksellisen päällelimatun mukarankistelun yhdistelmällään.

Silti, puolikas ekstratähti Stallonen nakuspagaatista.