Jetro Suni

Night of the Creeps (Lötköjen yö, 1986)

Ohjaaja:

• Fred Dekker

elokuva arvostelu

Ohjaus: Fred Dekker

Mitä syntyy kun samaan soppaan sotketaan aimo annos perinteisiä kauhu‑ ja scifi-leffakliseitä? Jos kokkina häärii Fred Dekker, niin tuloksena on kasariklassikko Night of the Creeps – eli kotimaisittain kerrankin osuvan hauskasti nimetty Lötköjen yö.

Avaruusolioita, psykopaatti kirvesmurhaaja, kuolleista nousseita kotieläimiä, parasiitteja ja zombeja teinikomediamaisessa kouluympäristössä; resepti on juuri niin sekava kuin miltä se kuulostaakin, mutta ainesosien lukumäärän huomioiden ei voi kuin ihmetellä kuinka hyvin konsepti kaikesta huolimatta pysyy kasassa.

Vuonna 1986 valmistunut Lötköjen yö oli tuolloin 27‑vuotiaan käsikirjoittaja-ohjaaja Fred Dekkerin esikoisohjaus. Ennen Lötköjen yötä Dekker oli laatinut käsikirjoituksen Perjantai 13. päivä osien 2 (1981) ja 3 (1982) ohjaajan Steve Minerin elokuvaan Naapurissa kummittelee (House, 1985). Kyseinen käsikirjoitus ei silti suinkaan ollut ensimmäinen Dekkerin kynäilyistä, vaan muutama vuosi aiemmin hän oli yhdessä Minerin kanssa mukana suunnittelemassa ja kirjoittamassa suuruudenhullua Godzilla 3D ‑elokuvaa, jonka budjetiksi oli pähkäilty noin 30 miljoonaa taalaa. Yksikään suurempi Hollywood-studio ei kuitenkaan uskaltanut tarttua hankkeeseen, ja rahoituksen puuttuessa projekti jouduttiin vetämään jäihin. Sääli sinänsä, koska Godzilla 3D:n jatkoksi ehdittiin jo osin ideoida Rodan 3D:tä.

Lötköjen yössä on nähtävissä sekä Dekkerin tunteenpalo ja omistautuminen omaan esikoisohjaukseensa että rakkaussuhde muiden kauhuohjaajien klassikkoelokuviin – eri toten Cronenbergin debyyttiin Shivers (1975). Taustalla häilyy kuitenkin myös kokemattomuus elokuvaohjaajana ja sen myötä kyvyttömyys säilyttää kasassa juonen eheys. Joskin, kuten mainittu, tällä saralla metsään mentiin jo siinä vaiheessa, kun elokuvaan mukaan valittuja teemoja päätettiin olla karsimatta. Toki tällä valinnalla saatiin vastavuoroisesti mukaan paljon enemmän persoonallisuutta ja omannäköisyyttä.

On makuasia pitääkö elokuvaan mukaan mahdutettuja sisäpiirivitsejä, kuten sitä, että monet sivuhahmojen sukunimistä on napattu tunnetuilta kauhuelokuvaohjaajilta, nerokkaana homagena vai kömpelönä kompasteluna. Pakotetun oloiset laajalti viljellyt one‑linerit jakavat varmasti myös mielipiteitä.

Elokuvan näyttelijöistä lähes kaikki ovat omalla tavallaan mukavan karismaattisia, mikä auttaa kummasti kannattelemaan aina ajoittain haparoivaksi äityvää kokonaisuutta. Pääosassa nähdään nais‑ ja lötköhuolista kärsivä nörttikaksikko Chris (Jason Lively, Mieletön kesis, 1985) ja J.C. (Steve Marshall), joiden avuksi Tom Atkinsin (Tappava ase, 1987; Two Evil Eyes, 1990 & Bruiser, 2000) esittämä etsivä Ray Cameron elokuvan edetessä lyöttäytyy (samalla varastaen itselleen lähes koko show'n). Sivuosassa vilahtaa myös porno‑ ja kannibaalielokuvatähti Robert Kerman (Cannibal Holocaust, 1980; Mangiati vivi!, 1980 & Cannibal ferox, 1981)!

Erikoismaininnan ansaitsee lisäksi säveltäjä Barry De Vorzonin (Rolling Thunder, 1977; The Warriors, 1979 & Manaaja III, 1990) mainio syntikkascore, jota ilman koko elokuva olisi reilusti nykyistään heikompi esitys.

Fred Dekker ei uransa aikana ehtinyt ohjata kuin kolme kokopitkää elokuvaa. Lötköjen yön ohella meriittilistalta löytyy The Monster Squad (1987) ja RoboCop 3 (1993; Dekkerin elokuvista ainoa, joka ei flopannut karmaisevasti lippuluukulla). Ohjaajan uran päättymisestä ei kai silti ole vielä aiheellista puhua, sillä Dekker ei suinkaan ole täysin taantunut lepäämään laakereillaan, vaan mainitsee mm. Movies Made Easy ‑blogin vuoden 2005 haastattelussa työstävänsä parhaillaan uutta "pelottavaa maailmanlopun trilleriä". Nähtäväksi toki jää tuleeko hanke ikinä valmistumaan.