Sakari Määttä

La polizia ha le mani legate (Kylmäpäinen kyttä, 1975)

Ohjaaja:

• Luciano Ercoli

elokuva arvostelu

Ohjaus: Luciano Ercoli

Tuottaja-ohjaaja Luciano Ercoli opiskeli ennen varsinaista elokuvauraansa lakimieheksi, mutta totesi pian pyrkimyksensä liian uuvuttavaksi. Hänen ystävänsä tarjosi hänelle mahdollisuuden toimia tuotantoavustajana Primo Zeglion elokuvassa Capitan Fantasma (Captain Fantom, 1953). Aiemmin Ercoli ei ollut nähnyt elokuvateollisuutta mitenkään erityisen mielenkiintoisena asiana, mutta ensikohtaamisen jälkeen paluuta ei ollut. Nopeasti hän kiipesi elokuvateollisuuden portaita tuotantoavustajasta apulaisohjaajaksi, leikkaajaksi ja viimein tuottajaksi ja ohjaajaksi. Luciano Ercolin tuotantoihin kuuluuvat mm. Duccio Tessarin ohjaama spagu Una pistola per Ringo (A Pistol for Ringo, 1965) ja vakoiluseikkailu Kiss Kiss... Bang Bang (1966).

Ercolin tunnetuimpia ohjaustöitä sen sijaan ovat hänen vaimonsa Susan Scottin (oikealta nimeltään Nieves Navarro) tähdittämät giallot La morte cammina con i tacchi alti (Death Walks on High Heels, 1971) sekä loistava La morte accarezza a mezzanotte (Death Walks at Midnight, 1972). Loppujen lopuksi suhteellisen lyhyen – La bidonata (The Rip‑Off, 1977) ‑nimiseen kidnappausdraamaan päättyneen – uransa aikana Ercoli ehti tutustua myös poliziesco-genreen. Tuloksena oli hänen gialloihinsa verrattuna aika vähälle huomiolle jäänyt salaliittotrilleri La polizia ha le mani legate.

La polizia ha le mani legate sai ilmestyessään aika ristiriitaisen vastaanoton Italiassa ja menestys lippuluukulla jäi marginaaliseksi. Mario Bregnin tarinaan perustuva Gianfranco Galligarichin (Città violenta) käsikirjoitus käsitteli pommiattentaatteja, virkamiesten korruptiota, salamurhia ja terrorismia. Tarina onkin malliesimerkki Italian henkisestä tilasta 1970‑luvun alkupuolella.

Matteo Rolandi (Claudio Cassinelli) on ränsistyneellä mersulla ajeleva milanolainen huumepoliisi. Kansainvälisiä diplomaattivieraita sisältävän hotellin aulassa räjähtää salkkuun piilotettu pommi ja paikalla ollut Rolandi pelastuu täpärästi. Useita eri maiden suurlähettiläitä kuitenkin kuolee pommi-iskussa aiheuttaen kansallisen häpeätilan. Tapauksen päätutkijaksi nimetään korruptiolle immuuniksi tiedetty tuomari, Armando Di Federico (Arthur Kennedy). Rolandin ystävä, omaperäinen poliisi Luigi Balsamo (Franco Fabrizi) pääsee pommi-iskusta epäillyn jäljille puolivahingossa, mutta epäilty onnistuu pakenemaan. Myöhemmin Rolandi onnistuu selvittämään hänen henkilöllisyytensä (vaikka häntä on virallisesti kielletty osallistumasta tutkimuksiin) ja hän paljastuu auttamattoman likinäköiseksi pikkunilkiksi nimeltään Franco Ludovisi (Bruno Zanin). On selvää, että Ludovisi saa ohjeensa ylemmältä taholta...

Matteo Rolandi epäilee, että tapaukseen liittyy jonkinasteinen poliittinen salaliitto, joten hän suorittaa omia tutkimuksiaan salassa muilta. Tämän seurauksena hän joutuukin virallisista tutkimuksista vastaavan tuomari Federicon silmätikuksi. Federicokin epäilee salaliittoa, mutta aivan toisista syistä ja lisäksi hän epäilee Rolandin olevan jutussa mukana häiritsemässä tutkimuksia ja tuhoamassa todistusaineistoa. Molemmilla tahoilla on sama päämäärä, mutta tapauksen vainoharhainen luonne ei anna tilaa luottamukselle. Kaiken lisäksi tulenarkaa ja salaista tietoa pääsee jatkuvasti valumaan lehdistön käsiin eivätkä tutkijat kykene tekemään töitään rauhassa. Kaikki, jotka tulevat liian tietoiseksi tapauksen todellisesta luonteesta murhataan kylmästi salaperäisen tappajan (Giovanni Cianfriglia) toimesta.

Gianfranco Galligarichin kynäilemää käsikirjoitusta ei parhaalla tahdollakaan voi väittää mitenkään erityisen kekseliääksi, mutta Ercolin ohjauksessa potentiaaliset sudenkuopat on vältetty. Ohjaus on tiukkaa ja tarpeeksi nopeatempoista itse tarinan ollessa epätyypillisen hahmovetoinen verrattuna useimpiin muihin aikansa poliziescoihin. Myös pääosien näyttelijät vetäjät kelposuoritukset ja näistä parhaiten onnistuu vakuuttamaan Arthur Kennedy pastilleja popsivana (hänen lempinimensä elokuvassa on "Minty"), kokemuksen kovettamana tuomarina. Claudio Cassinellin näyttelemä rehellinen, vaikkakin hieman liian omapäinen huumekyttä kasvaa elokuvan aikana ulos omista rutiineistaan tullessaan tietoiseksi ympärillään vellovista salaliitoista ja poliittisesta korruptiosta. Arthur Kennedyn ja Claudio Cassinellin roolien välisistä suhteista tulee välillä pakostakin mieleen Franco Neron ja Martin Balsamin väliset suhteet Damiano Damianin elokuvassa Confessione di un commissario di polizia al procuratore della repubblica (Confessions of a Police Captain, 1971).

La polizia ha le mani legaten musiikeista vastaa Stelvio Cipriani (Reazione a catena, Incubo sulla città contaminata) ja tuloksena on menevä, mutta kuitenkin samalla surumielisen aggressiivinen score. Tämä on kieltämättä yksi hänen parhaistaan.