Julkaistu: 2003-07-11T00:02:15+03:00
Ohjaaja:
elokuva arvostelu
Ohjaus: Umberto Lenzi
Kun ottaa huomioon, että samana vuonna tämän elokuvan kanssa Lenzi ohjasi varsin hyvin tehdyn Cannibal feroxin (1981), ovat miehen ohjaajan lahjat ilmeisesti kovasti ailahtelevaisia. Sen verran puhdasta kalkkunahupia Nightmare City (City of the Walking Dead, 1980) tarjoaa.
Elokuvassa joukko tiedemiehiä altistuu radioaktiiviselle säteilylle ja muuttuu zombieiksi. Mutta millaisiksi zombieiksi! Paitsi että tämän elokuvan zombit osaavat juosta ja käyttää aseita, osaavat ne myös lentää lentokoneetta ja käydä sissisotaa kaupungin keskustassa! Joissain kohtauksissa zombit taas taantuvat ja pelkästään vaeltavat hitaasti paikasta toiseen enemmänkin perinteisten zombieiden hengessä. Muutenkaan ihan täysipäinen leffa ei ole kyseessä, sillä suurin osa elokuvasta koostuu lähinnä kohtauksista, joissa ihmiset joko pakenevat zombeja tai joutuvat niiden uhreiksi. Periaatteessa mukana on kyllä juoni reportterista yrittämässä varoittaa ihmisiä leviävästä uhasta, mutta tälle tarinalle uhrataan elokuvassa aivan poikkeuksellisen vähän aikaa.
Mukaan on tungettu myös muutama täysin käsittämätön kummittelukohtaus, joilla ei ole mitään tekemistä oikein minkään kanssa. Erikoisimpana näistä kohtauksista mainittakoon ilman kuljettajaa vaelteleva ruohonleikkuri, jolle ei anneta elokuvassa pienintäkään selitystä. Ja kuten asiaan kuuluu, eivät erikoistehosteetkaan ole kaikkein onnistuneimpia, vaan zombimaskit ovat yksi-koko-sopii-kaikille ‑tyyppiä, joten ne eivät näytä istuvan oikein kenellekään. Naamioinnissa on mukana muitakin hauskoja mokia, sillä vaikka kuolleiden kasvot näyttävät palaneilta, ovat niiden kädet ja jalat täysin normaalin näköisiä! Elokuvan täydellisen vajaa-älyisyyden kruunaa loppuratkaisu, jollaisten luulisi kuolleen omaan kliseisyyteensä jo vuosikymmeniä sitten.
Nightmare City ei ole italialaiseksi zombileffaksi kaikkein verisimpiä, eikä suolia syödä kertaakaan, mutta mukana on aivan tarpeeksi splatteriä ja huonoja ideoita nostamaan lopputulos yhdeksi parhaimmista zombikalkkunoista.
Elokuvan muut nimet
Ohjaaja
Käsikirjoittaja
producers
Näyttelijät
Säveltäjä
Kuvaaja
Levittäjä / Jakelija
Maa
Genre
Kategoria