Mikko Kojo

Non avere paura della zia Marta (The Murder Secret, 1988)

Ohjaaja:

• Mario Bianchi

elokuva arvostelu

Ohjaus: Mario Bianchi

Tuotteliasta Mario Bianchia ei lasketa yleensä kaimansa Mario Bavan tai Dario Argenton kaltaisten italialaisen kauhun visionäärien joukkoon. Miehen "teos" The Murder Secret on hyvä esimerkki siitä miksei, vaikka urallaan hän onkin toiminut edellä mainitun Bavan apulaisohjaajana. Suurin osa Bianchin elokuvista on kuitenkin erotiikkaa, jota on onnistuttu ujuttamaan The Murder Secretiinkin. Bavan sijaan toiseen Bianchiin, Andreaan (mm. Strip Nude for Your Killer, Malabimba & Burial Ground), sotkeminen on helpompaa, sillä sen verran samalla aallonpituudella miehet tuntuvat operoivan. Luonnollisesti vielä molemmat ovat käyttäneet sukunimeä White. Mieleenpainuvinta Andrean tuotannossa on luonnollisesti Burial Groundin "poika", liki kolmekymppinen kääpiö Peter Bark, ja samalla tavalla tunnutaan The Murder Secretissäkin pikkupoika dubattavan (ainakin englanniksi) aikuisen naisen toimesta.

Sekava juoni alkaa perinteikkäällä flashbackilla menneeseen, jossa nuori poika todistaa parvekkeelta tippuvan äitinsä kuoleman. Nykypäivässä aikuiseksi kasvanut Richard (Gabriele Tinti) on matkalla tätinsä luo onnellisine uusioperheineen. "I love you" toteaa teini-ikäinen tytärkin (Jessica Moore) isälleen tätä halatessaan, juuri niinkuin teini-ikäisillä tytöillä tapana onkin. Täti Marta on juuri päässyt pidemmältä sairaalareissulta kotiin, mutta paikalle päästyä mestoilla onkin vain lähistöllä asuva talonmies. Leppoisaan tahtiin elokuva etenee kuvaten perheen odottelua. Tätikään ei vaivaudu soittamaan kuin talonmiehelle lisämyöhästymisestään. Myöhemmin paikalle saapuu myös perheen toinen poika lisäämään body counttia ja tarjoamaan feikkisäikkyjä.

Suurin osa elokuvasta on varsinaista loungea; laiskasti etenevää ja merkityksetöntä, mutta joka ei kuitenkaan muutu kumma kyllä sietämättömän tylsäksi. Odottelua piristetään "gratuitous nudityn" sanakirjamääritelmällä: äidin (Adriana Russo) riisuuntuminen ennen nukkumaanmenoa on sentään tietyllä tavalla normaalia ja niin toki on sekin, että perheen tytär riisuu nykyiset vaatteensa ennen kuin alkaa sovittelemaan talosta löytyviä mekkoja, mutta palvelevatko ne jollain tavalla juonta onkin toinen kysymys. Toisaalta, maestro Bianchi muistaa esimerkiksi näyttää meille senkin, kuinka perheen äiti kävelee pelkääjän paikalta kuskin puolelle ennen kuin jatkaa matkaansa miehen jäädessä pois kyydistä. Ei The Murder Secret kuitenkaan 100% kädetöntä menoa ole, ja mukana on mm. hämmentävän pitkiä otoksia.

Lopulta toki läträys alkaa, ja kuka onkaan murhaaja, ketkä kuolemaan tuomittuja punaisia sillejä. Efektit ovat viihdyttävästi antaumuksellisen kömpelöitä, ja yhdessä taustalla soivan Gianni Espositon syntikkarokin kanssa ei ole epäilystäkään mistä maasta ollaan tulossa ja milloin. Eikä niitä ruumistoukkiakaan ole unohdettu. Koko elokuvan highlight on toki Psykon suihkumurhan päivittäminen 80‑luvulle. Hienovarainen vihjailu on tyttöjen juttuja ja Jessica Moore näyttää Janet Leigh'lle närhen värit ja paljon muutakin! Lucio Fulcin kissakin tykkäsi kohtauksesta niin paljon, että se remiksattiin osaksi Fulcin Nightmare Concertia (Un gatto nel cervello, 1990).